Olemme vaimoni kanssa olleet yhdessä pian 17 vuotta joista 13 naimisissa. Meillä on kolme ihanaa lasta. Meillä on ihana koti ja kaikki on muutenkin hyvin. Mutta se jokin puuttuu!!! Tapasin sattumalta aivan suunnattoman ihanan naisen jonka kanssa on helppo jutella ja muutenkin tuntuu asiat ja harrastukset synkkaavan yhteen aivan mielettömän hyvin. Pidämme samanlaisita asioista aivan kauttaaltaan!? Olemmeko kenties liian samanlaiset vai luodut toisilleen? Tapaamme "sattumalta" muutaman kerran viikossa ja mitä enemmän aikaa kuluu niin tuntuu että olen ihastunut, en rakastunut, vielä! Suurimman osan päivästä hän pyörii mielessään ja tuntuu etten saa ajatuksiani irti hänestä. En ole mikään pettäjätyyppi eikä mitään sellaista ole tapahtunut mitä kuvittelit, vielä! Tietyn paikan tullen en kyllä ole niinkään varma että etteikö se tapahtuisi. En millään haluaisi särkeä meidän perhettä ja pahoittaa vamoni ja lapsien mieltä. Elänkö loppuelämäni vain haaveillessani jostain muusta vai mitä teen? Olen kuitenkin vasta alle 40 -vuotias (reilusti). Annanko ajan kulua ja toivoa että unohtaisin sen mikä mielessäni jyllää. Kun kuitenkin olen sivusta seuranneena todennut ettei se ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolella....mutta mieli tekis kokeilla! Eikä se ole vaan pelkästään tämä kevät vaan tätä on jatkunut jo viime syksystä lähtien. Siis pikku vinkkejä mihin suuntaan menisi? Hyvää kevään jatkoa kaikille ja rakastaa toisianne!
Kahden naisen
mies?
101594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siis kysytkö muilta neuvoja. Tiedät jo etukäteen että saat kahdenlaisia. Toiset neuvovat, että älä riko perhettä ja toiset, että anna mennä...
Sehän riippuu siitä, pidätkö arvokkaana sitä avioliittolupausta rakastaa myötä-ja vastoinkäymisissä jne. elikkä onko sinusta rakastaminen tahdonalainen juttu vai menetkö tunteiden mukana. Kaikki riippuu sinusta, moraalistasi, elämänarvoistasi jne. Itse sen päätät ja itse kannat vastuun päätöksestäsi.
noin 18-24 kuukautta, sen jälkeen alkaa arki. Kannattaako parin vuoden takia rikkoa perhettä, etenkin kun on lapsia?
No, kun petät, muistathan ajatella myös lapsiasi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000025120997
Pahimmassa tapauksessa särjet myös heidän koko elämän, uskon parisuhteeseen ja avioliittoon, uskon uskollisuuteen. He tulevat sydämessään inhoamaan sinua, sillä petät myös heidät. Lapset eivät vain osaa näyttää inhoaan, niinkuin vaimosi tulee tekemään, jos saa tietää.
Oletko kahden naisen mies vai hiiri? Mieti, onko miehekkäämpää rakastaa ja puolustaa omaa perhettään vai uittaa sitä pikku siimahäntää vieraissa ja olla itse oman kotinsa nakertaja? Äläkä selitä mistään rakastumisesta, se ei ole riittävä tekosyy, vaikka olisi kuinka voimakas tunne. Kaikilla on joskus sellaisia tunteita kolmansiin osapuoliin, kaikki eivät silti petä.
Nauti IHASTUMISEN TUNTEESTASI. Jos TOIMIT tunteidesi mukaan ja petät vaimoasi, joudut kantamaan valintasi seuraukset: riskeeraat perheenjäsentesi hyvinvoinnnin ja loukkaat heitä oman nautinhalusi tähden. JOs haluat toimia vastuullisesti, kerrot vaimollesi ihastuksen tunteistasi ja läpielät ne turvallisesti rikkomatta mitään tai aiheuttamatta tuhoa.
Voithan myös valita erota vaimostasi ja lastesi äidistä ja alkaa suhteeseen tämän ihastuksesi kanssa, jos se on sinusta oikea ja hyvä ratkaisu. Eroa kuitenkin ensin, siten voit säilyttää itsekunnioituksesi ja mahodllinen uusi liittosi voi saada perustuksekseen luottamuksen. Erotessasi ensin toimit myös vastuullisesti - ei sinua kukaan voi pakottaa olemaan liitossasi.
Kiitoksia ajatuksista! Tiedän kyllä tasan tarkkaan että olen yksin vastuussa päätöksestäni ja olen miettinyt asiaa lähes yötäpäivää. Tiedän myös että saan yksin kantaa vihan taakan jonka saan vaimolta ja lapsiltani jos päättäisin jättää heidät. En yleensä tee hätiköityjä päätöksiä kuten en varmaan tässäkään tapauksessa. Antaa ajan kulua niin EHKÄ saan ajatukseni muualle kuin tähän henkilöön josta fantasioin. En tiedä olenko hiiri vai mies, mutta minä olen se joka päätökset tekee ja vastaa seuraamuksista, kuten yleensäkin meidän perheessä. Se on vaan kumma kun jokin asia tuntuu niin hyvältä ja yleensä olen elämässäni pystynyt tekemään oikeita ratkaisuita asioiden suhteen. Ehkä pystyn siihen nytkin ja yritän unohtaa koko asian. Lapset ovat kuitenkin niin rakkaita minulle ja toivottavasti saadaan vaimoni kanssa elämämme sellaiseen loistoon josta muut voivat vain olla kateellisia!? Tämä on juuri niin vaikeaa kun miltä kuulostaakin. Tälläisen kokeneet varmaan tietävät mistä on kyse! Joka tapauksessa, ei nyt tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä!
Ei se vihan taakka ole se, jota joudut kantamaan. Minutkin on mies jättänyt ja lapsensa, mutta en minä tunne mitään vihaa - no, en paljon mitään suhteessa häneen - hän vain on. Kyllä se taakka olisi ihan joku muu...se olisi jotain, joka nousee itsestäsi ei vaimostasi. Voisiko olla vaikkapa syyllisyys...
Voisit keskustella vaimosi kanssa aiheesta, kun et kerran ole pettänyt häntä. Siis kysyä hänen mielipidettään kyseisestä asiasta. Ilman, että puhut omista ajatuksistasi tähän asti. Saat varmasti sivustatukea uskollisuuden pyrkimyksillesi.
Toiseksi. Olen itse olut ns. kakkonen ja kauhistuin, kun sain tietää, että mies oli naimisissa. Hän rakastui minuun päätä pahkaa. Harrastukset, ajatusmaailma, elämänasenteet, kaikki natsasi. Hauskuutta kesti niin kauan, kuin vaaleanpunaiset lasit tipahtivat silmiltä. Varattu mies. Kolmen lapsen isä. Kamitin miehen kipin kapin kotiin perheen luo. Oma sydän halkesi paloiksi, mutta en voinut kuvitella rakentavani mitään raunioile. Eli-tahtoo sanoa: MILLAINEN ON NAINEN, JOKA TIETOISESTI RIKKOO PERHEEN? Onko hän sinun palvontasi arvoinen, jos loukkaa tahallaan perhettäsi? Eikö sinulla nouse puolustustahtoa perheesi puolesta. Joskus ihan pistää vihaksi, kun ihmiset eivät ajattele kuin itseään. Olet aikoinasi valintasi tehnyt, pysy nyt siinä ja rakenna suhdettanne yhä onnellisemmaksi. Avioliittoon kuuluvat myös alamäet niin kuin elämään yleensä. Joka kerran kun voitat vaikeudet, olet yhä vahvempi. Olet mies etkä hiiri.
ONNEA ELÄMÄÄNNE.......
Minä sanoisin että anna mennä.. elämä on niin lyhyt kumminki että huomenna kaikki voi olla jo myöhäistä!!Lapset ym ei saa olla tekosyy jäädä.. joskus pitää ajatella myös itseä!Uusio perheitä on nykyään paljon.. kyllä lapset ajan myötä unohtaa ja antaa amteeksi!! Kyllähän jokaisen ihmisen pitää saada olla aidosti onnellinen eikä olla suhteessa vain lasten tai velvollisuuksien takia!!
Jos tunnet todella niin, että tämä nainen on se jota aina olet odottanut, niin anna palaa täysillä. Ei kompromisseja, ei älykästä harkintaa puoleen taikka toiseen, ei vetkuttelua, vaan kaikki tai ei mitään. Kerro kotona, että olet rakastunut toiseen naiseen etkä voi tunteillesi mitään. Otat reilusti eron ja muutat omillesi asumaan. Vasta sitten menette tämän naisen kanssa yhteen.
Ja jos suhde ei toimi ja kuivuu kokoon, niin kannat myös siitä täyden vastuun. On tietysti sekin mahdollisuus, että oikeasti olette luodut toisillenne ja elätte onnellisina... Tämä on se riski, joka ehkä kannattaa ottaa.