olen ensimmäistä kertaa ihmisen kanssa, joka välittää minusta, rakastaakin. Ja minä olen aivan hulluna häneen. Mutta ongelmia suhteellemme kasaa oma käytökseni, joka pidemmän päälle taitaa pohjautua ikäviin parisuhdekokemuksiin. Ja puran kaiken sen vihan ja kiukun nykyisen mieheni niskaan. Ennen en uskaltanut kokea suhteissani näitä vihan ja kiukun purkauksia ja nyt turvallisessa ympäristössä ne vain purkautuvat. Onko muilla kokemusta vastaavasta? En haluaisi hyvää suhdetta kaataa omaan kiukkuun. Olen pohtinut, että ehkä tämä tästä kun saan aikani kiukuteltua, mutta kuinka kauan mies minua jaksaa..
Kiukkuaminen
turvallisessa suhteessa
71163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kiukuttele vaan vapaasti, mutta rauhoituttuasi pyydä anteeksi käytöstäsi.
Mikään ei ole niin rasittavaa kun kiukutteleva puoliso joka ei pahaa mieltä tunnettuaankaan kiukuttelun jälkeen osaa käsitellä kiukkuaan vaan jatkaa näitä puuskiaan siitä huolimatta.
Kyllä anteeksipyynnötkin pitemmän päälle tyhjiltä tuntuu, eikä niiden taakse voi piiloutua
Olen suhteessa naisen kanssa joka kokee tarpeekseen tehdä joskus riitoja todella typeristä asioista, sitten uhkaillaan melkein erolla jo ja tehdään mitä tahansa että minulla olisi mahdollisimman huono olo.
Kun homma saadaan monen tunnin jälkeen sitten puhuttua, hän sanoo että kyseessä oli "testi" että rakastanko häntä.
Ei vittu.Olemme suunnitelleet häitä jonkin aikaa ja lapsia.Tällä menolla luulen että haen kyllä toisen naisen.En ole niin masokisti että jaksaisin tota koko lopun elämääni, ja naimisiin menen tasan kerran.
Mikä tekee sadistin ihmisestä?Annan anteeksi tosi paljon koska rakastan niin helvetisti.Hän kuulemma ei ole koskaan rakastanut ketään yhtä paljon kuin minua,haluaa lapsen kanssani ja naimisiin.Epäilee vain toisinaan rakastanko häntä koska kokee itsensä rumaksi ja huonoksi naiseksi.
Alvariinsa kerron hänelle miten paljon häntä rakastan, miten kaunis hän on,älykäs ja kiltti,söpö ja että haluan häntä hyvin paljon ja lapsen,perheen hänen kanssaan.Tahdon naimisiin ja kuulua vain hänelle koko elämäni.
Mikä on se ultimate lause jolla saa toisen vakuutettua että rakastaa,ettei tarvi tollasia testejä?
Joka kerta,kun hän tekee "testin", tunnen kuolevani.Rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta, ja kun pelkään menettäväni hänet, on kuin noutaja repisi sieluni viikatteella suikaleiksi.
Kannattaisiko hakea toinen nainen vai vielä yrittää?Tiedän että kelpaisin tosta vaan monelle,mutta kun rakastan tätä yhtä pölhöä ja sydämeni ei kuuntele järkipuhetta..
Miksi löydän aina sekopäitä,eikä normaalia naista voi löytyä?Vai onko tämä sitten normaali nainen?
Miksei joku voi vain ottaa vastaan sitä rakkautta jonka haluan antaa.Miksi pitää tehdä asioista niin saatanan vaikeita kun selviäisi helpommallakin..
,pikkasen niinku kolahti.. Exäni oli juuri tollanen ja minä hölmö luulin,että normaalisti kaikki naiset toimii noin.
Kuis ollakkaa,"testit" vain pahenivat vuosien myötä,hänen energiansa meni yhä enenevässä määrin entistä julmenpien piruuksien keksimiseen.
Enkä minäkään kuunnellut silloin hälytyskellojen jumalatonta metelöintiä,vaan uskoin parempaan huomiseen.
Sitten kerran suuren"testin" jälkeen vihdoin tajusin,ettei tää oo normaalia,ihmisarvoista elämää,ja päätin erota. Ja sitä eroa en ole katunut päivääkään:
Nyt olen onnellisesti uudessa suhteessa tasapainoisen,ihanan ja aidosti rakastavan naisen kanssa. On uskomattoman hienoa olla tasapuolisessa,luottamuksellisessa suhteessa.
Kannattee tieten jokaisen itse miettiä,mikä olis itselle paras ratkaisu,mutta kun toinen uskoo huomiseen ja yrittää parhaansa, vuosia,jopa vuosikymmeniä ja toinen vaan keskittyy piruuksien tekemiseen,niin yhteistä säveltä ei taida löytyä??
Ei kuulu normaalin ja tasapainoisen ihmisen käytökseen "testailla" toista sadistisin keinoin, kyllä silloin on kyse syvemmällä olevista ongelmista itseluottamuksen suhteen.
Sun naisesi purkaa epävarmuutensa aiheuttamat paineet sinuun, joka olet hänen lähin vuorovaikutussuhteensa. Hän on luovuttanut vallan epävarmuudelle, eli saat vakuutella loputtomiin eikä hän siltikään usko, koska syyt hänen pahaan oloonsa on ihan muualla kuin sinussa.
Hänen pitäisi kaivautua sinne oman epävarmuutensa juurille ja selvittää mistä tuon luokan pelot juontuvat. Vasta sitten alkaa muutosta tapahtua kun hän ymmärtää itseään ja heikkouksiensa syyt.
Sinä puolisona voit tehdä selväksi vain sen, missä sun omat sietorajasi sijaitsevat ja pitää niistä kiinni. Nyt sä suostut vastaanottamaan mitä vaan, menet mukaan naisesi riidanhaastamiseen ja annat hänen tehdä itsellesi pahaa.
Voit toki valita toisinkin ja ihan vain rakkaudesta häntä kohtaan. Voit poistua tilanteista, jotka koet loukkaaviksi ja palata vasta kun nainen on rauhoittunut ja pyrkiä sitten juttelemaan hänen kanssaan, mutta syvällisemmin kuin vain, että mitä hän sanoi tai teki. Ihmettele ääneen, että mikä häntä vaivaa, kannusta häntä itsetutkiskeluun.
Sun huoli ja hätä ehkä herättää hänessäkin tarpeen muuttaa tapansa koskapa nykytekniikallaan hän ei enää pääsekään haluamaansa tulokseen.
Noi alottajan jutut ainakin. Mä oon kiukunnut muutaman kuukauden enemmän ja pikkuhiljaa vähemmän. En todellakaan tee ainakaan mitään tietoisia testejä. Ennenkun outo kiukkuaminen alkoi, sain outoja murheellisuuspuuskia. Itkin vaan miehen sylissä. En tiennyt tarkalleen mitä, mutta olo oli samaan aikaan kauhea ja samaan aikaan paraneva, kun sain itkeä oloani hänelle.
Loukatut ja petetyt tunteet kai pläjähti silmille kun vihdoinkin oli ympäristö missä kykeni uskomaan ja luottamaan toiseen ihmiseen.
Kyllä se helpottaa :) Ainakin kun itse mietit ja analysoit asiaa noin. Kun tietää suunnilleen mistä jotkut asiat voi johtua, se on jo alku siihen että voi jossain vaiheessa jättää nämä turhat murheet pois elämästään. Ja 29v miehelle, jos jollakin on vaan joku tapa testailla aiheuttamalla ikäviä kohtauksia ja vielä kehtaa tunnustaa että "tein testin", eli oli jo siis alunperin harkittu teko ?? Niin siinä on kyllä jotain pielessä. Siinä vaiheessa tämän julmuuden kohteen pitää kertoa että se ei käy. Ja että rakastat, mutta rakastat aina vähemmän etkä loputtomiin katso. Voi ruveta sitten miettimään että onko hänessä oikeasti mitään rakastettavaakaan kohta jos kohtelee toista noin. Suhteen alkutaipaleilla, niinkun mulla ja varmaankin aloittajalla, on ehkä ihan normaalia läpikäydä erilaisia tuntemuksia. Prosessoida ja vähän käydä toisen hermoillekin ja itsensäkin. Mä ainakin oon käynyt itsenikin hermoille tän prosessin myötä. Mutta jos on jo pitemmän aikaa ollut yhdessä ja suunnittelee niin isoja asioita kun häät jne. niin kyllä täytyisi jo olla fiilikset vähän enemmän kohdallaan. Pitäisi olla tollaset prosessit jo selkiintyny.
Tää juttu ei oo vaan mun juttu. Usko jo nyt idiootti.