Haluan tehdä itselleni kohta jotain pahaa. Ei ole sanoja kertomaan, ei tule itkua purkamaan, pois sitä suunnatonta tuskaa. Miten voisin ikinä oppia hyväksymään itseni, kun kukaan muukaan ei ole minua vielä koskaan hyväksynyt? En voi katsoa ihmisiä silmiin, etteivät he näkisi sitä tyhjää, tummaa katsetta. En päästä ihmisiä lähelleni, sillä en halua heidän huomaavan rumuuttani.
Kauneudella on hintansa, ja se hinta on kova. Liian kova. Sanotaan että kauneus on katsojan silmissä, mutta entä jos, se katsoja olen minä itse. Ja minä en voi hyväksyä näkemääni. Sitäpaitsi, olen huomannut, ettei voi moni muukaan. Miten minä haluaisinkaan olla kaunis, olla pidetty ja rakastettu. Mutta tällaisena, tämän näköisenä, minut on tuomittu yksinäisyyteen. Ne katseet, jotka porautuvat naamaani, satuttavat. Haluan että ne loppuvat, eikä kukaan enää koskaan, jäisi tuijottamaan. En sairasta enää syömishäiriötä, mutta sen tilalle tuli pyrkimys täydellisyyteen. Minun on oltava kaunis. Niin kaunis, ja äärettömän vahva. Ettei mikään, eikä kukaan, voisi minua enää koskaan satuttaa.
Ei kukaan voi koskaan pitää minusta. Ei kukaan. Ei koskaan.
Kauneudella on hintansa, ja se hinta on kova. Liian kova. Sanotaan että kauneus on katsojan silmissä, mutta entä jos, se katsoja olen minä itse. Ja minä en voi hyväksyä näkemääni. Sitäpaitsi, olen huomannut, ettei voi moni muukaan. Miten minä haluaisinkaan olla kaunis, olla pidetty ja rakastettu. Mutta tällaisena, tämän näköisenä, minut on tuomittu yksinäisyyteen. Ne katseet, jotka porautuvat naamaani, satuttavat. Haluan että ne loppuvat, eikä kukaan enää koskaan, jäisi tuijottamaan. En sairasta enää syömishäiriötä, mutta sen tilalle tuli pyrkimys täydellisyyteen. Minun on oltava kaunis. Niin kaunis, ja äärettömän vahva. Ettei mikään, eikä kukaan, voisi minua enää koskaan satuttaa.
Ei kukaan voi koskaan pitää minusta. Ei kukaan. Ei koskaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ettei ole kuin yksi suunta: YLÖS.
-koitappa herätä huomaamaan, on KEVÄT.
Älä huoli, et ole ainut jolla on vastaavia ongelmia. En minäkään ole koskaan oppinut kunnolla hyväksymään itseäni, vaikka iän myötä tilanne on hiukan helpottanut. Teini-ikä ja varhainen aikuisuus oli alusta loppuun yhtä helvettiä, olemattoman itsetunnon ja vahvan itsevihan takia.
En vieläkään pysty ottamaan mitään kontaktia naisiin. Varon antamasta merkkejä naisille, mitkä saattaisivat viestiä kiinnostuksesta. Olen aina 100% asiallinen, ilmeetön ja kylmä. Toisaalta varsinkin kylmyys on minulle helppoa, koska taidan olla sellainen ihan luonnostani. En ole koskaan elämässäni kokenut mitään voimakkaita tunnetiloja, ehkä vihaa lukuunottamatta.
Kaikesta huolimatta olen kuitenkin sitä mieltä, että ainut oikea tie on pyrkiä kohti normaalimpaa suhtautumista itseensä. Mielestäni sairaalloinen itsekriittisyys ja siitä johtuva yksineläminen on tavallaan tietynlainen mielenterveysongelma. Vaikka sillä ei sinänsä ole vaikutuksia muuhun elämään eikä se näy yleensä ulospäin, niin ei se missään tapauksessa ole tervettä.
Oleellista on huomata, että ulkonäköön panostamalla ei KOSKAAN pääse tästä ongelmasta eroon. Kyllä ihmisestä löytyy aina n+1 vikaa, jotka sairas ihmismieli nostaa sitten esille ja paisuttaa niiden merkityksen valtavaksi. Sitä en kuitenkaan osaa valitettavasti sanoa, miten omaa ajattelutapaa pystyi muuttamaan "terveeseen" suntaan. Itse en ole oikeastaan päässyt asiassa yhtään eteenpäin, vaikka olen tiedostanut "ongelmani" jo monta vuotta.
No, mutta noihan ovat itsensätoteuttavia ennustuksia. Ajattelet ihan päinvastoin kuin pitäisi. Sinun mielestäsi se, ettei kukaan hyväksy sinua, todistaa siitä, ettet ole riittävän kaunis jne. Oikeasti se, ettei kukaan hyväksy sinua/pidä sinusta, todistaa siitä, ettet pidä itsestäsi.
Opettelepas nyt vain pitämään itsestäsi tuollaisena Luojan luomana niin kyllä sitten miehetkin kiinnostuvat. Ei miehet niinkään kiinnostu hurmaavan kauniista ulkonäöstä kuin hyvästä itsetunnosta ja iloisista kasvoista ja välittömästä katseesta.
Sinua ei ole tuomittu yksinäisyyteen ulkonäkösi vuoksi vaan sen vuoksi, että vihaat itseäsi.
Sinulla on täysi oikeus rakastaa itseäsi ja olla tyytyväinen itseesi, olit minkä näköinen tahansa. Ja olen ihan varma, että sellainen asenne myös muuttaisi elämäsi. Uskaltaisit katsoa miehiä silmiin, uskaltaisit olla haluttava.
Sitä paitsi tuossa tekstissäsi on ihan väärää tulkintaa. Tulkitset ihmisten katseista, etteivät he pidä sinun ulkonäöstäsi. Koska päättelen, ettet omaa selvännäkijän kykyjä, tuo on ihan väärää päättelyä. Sinä et voi tietää, mitä muut ajattelevat katsoessaan sinua. Nyt vain projisoit omat tunteesi muihin ja luulet heidän ajattelevan, kuten sinä itse ajattelet. Siinä se kierouma on...Katseet siis eivät poraudu naamaasi vaan itse ne poraukset suoritat...
minulla on sekä rumia että kauniita ystäviä eikä ulkonäkö vaikuta heidän elämäänsä, onnen määrässä mitenkään. aika harva on kaunis, rumia naamoja maailma täyteen mutta silti ovat parisuhteessa
olen jo lähes kolmekymppinen nainen ja tuhlannut nuoruuteni tuohon itse-inhoon..
Mistä se oikein tulee? Tai keneltä?
Vuosien mittaan olen syyttänyt monia sillä minulla on ollut vaikea suhde niin isääni kuin isäpuoleeni, sekä myös isoveljeeni..
Omasta mielestäni olen jo oppinut jättämään historian taakseni, mutta ei sitä kai voi täysin jättää vaan se tekee meistä sen mitä nyt olemme.
Naisena saattaa olla vaikea tuntea olonsa täydeksi, kauniiksi naiseksi kun elämänsä miehet ovat juopottelevia, hakkaavia ja ulkonäköä mollaavia munattomia tyyppejä..
Jotenkin silti tunnen päässeeni heistä yli, en enää ole heille vihainen ja olen jopa antanut anteeksi, mutta miksi silti vaan inhoan itseäni?
Miksi edelleen kuulen heidän ilkkuvat lauseet mielessäni siitä että olen ruma ja lihava ja tyhmä eikä minusta koskaan tule mitään?
Miksei ihminen osaa halutessaankaan päästää eroon lapsuutensa traumoista?
Oikein hirvittää ajatella näitä nykyajan kakaroita joilla on ties miten monta isä/äitipuolta ja puolikkaita mummoja ja pappoja ja pilkottuja veljiä ja siskoja jne jne jne..