En nyt jaksa miettiä meneekö tämä viesti oikealle alueelle, mutta sama se. Kerron vähän omaa tarinaa ensin:
Aikanani rakastuin palavasti erääseen naiseen ja ajattelin, että vanhenen hänen kanssaan loppuikäni. No vanheninhan minä 2.5 vuotta, kunnes hän ihastui ja lähti toisen miehen matkaan.
Toinen suhteeni kesti alle vuoden, palavasti rakastunut olin tälläkin kertaa. Sitten vaan yks kaks yllättäen tuli tekstiviesti, ettei hänellä olee enää tunteita mua kohtaan. Mitään keskusteltavaa ei kuulemma ollu. En tiedä oliko hänelläkin joku toinen jo valmiiksi katottuna, eikä kiinnosta. Kumpaankaan en ole pitänyt minkäänlaista yhteyttä sen koomin.
Eli nyt viimepäivinä on tullut ajatus mieleen, että kuinka monta suhdetta pitää olla takana, ennenkuin ei enää jaksa aloittaa kaikkea alusta, vaan luovuttaa? Itse olen miettinyt että ehkä vielä kerran tai kaksi jaksan, ja jos ei onnistu, niin se on joko jojo tai yksineläminen. Alkaa pikkuhiljaa menemään luotto naisiin ja ikuiseen rakkauteen ylipäänsä.
Aikanani rakastuin palavasti erääseen naiseen ja ajattelin, että vanhenen hänen kanssaan loppuikäni. No vanheninhan minä 2.5 vuotta, kunnes hän ihastui ja lähti toisen miehen matkaan.
Toinen suhteeni kesti alle vuoden, palavasti rakastunut olin tälläkin kertaa. Sitten vaan yks kaks yllättäen tuli tekstiviesti, ettei hänellä olee enää tunteita mua kohtaan. Mitään keskusteltavaa ei kuulemma ollu. En tiedä oliko hänelläkin joku toinen jo valmiiksi katottuna, eikä kiinnosta. Kumpaankaan en ole pitänyt minkäänlaista yhteyttä sen koomin.
Eli nyt viimepäivinä on tullut ajatus mieleen, että kuinka monta suhdetta pitää olla takana, ennenkuin ei enää jaksa aloittaa kaikkea alusta, vaan luovuttaa? Itse olen miettinyt että ehkä vielä kerran tai kaksi jaksan, ja jos ei onnistu, niin se on joko jojo tai yksineläminen. Alkaa pikkuhiljaa menemään luotto naisiin ja ikuiseen rakkauteen ylipäänsä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Aina sitä jaksaa yrittää vaikka välillä toisenlaiselta tuntuu. Olen nainen ja minun erostani on 8 vuotta ja näinä vuosina minulla on ollut 3 suhdetta. Suhteiden kesto on ollut puolesta vuodesta yli kahteen vuoteen. Nyt on se tilanne että olen todella pettynyt miehiin ja taidan kesänkin viettää ihan itsekseni.
Minulla nämä jaksot on kestäneet 6kk:sta vuoteen ja sitten kummasti huomaa että vastakkainen sukupuoli kiinnostaa jälleen.
Joopa joo. Odota kun tulet siihen pisteeseen kuin minä niin eivät naiset enää kiinnosta paskan vertaa. Mainittakoon nyt selvyyden vuoksi ettei
miehetkään.
En tunne enää mitään ketään naista kohtaan. Minulle he ovat yhtä ja samaa harmaata massaa. En ole enää kohtelias heille, miksi olisin? Ravintoloissa en hae enää ketään tanssimaan tai en edes keskustele kenenkään kanssa.
Minulle on aivan sama miten heille milloin missäkin käy. Minä en puutu enää yhdenkään naikkosen elämään.
Se on minun kohdaltani loppu.
Jos on huono suhde tai huonoja suhteita takana, niin ihminen katkeroituu ja ei voi enää luottaaa toiseen sukupuoleen tai ei yksinkertaisesti uskalla enää yrittää.
Itse olen tullut siihen tulokseen ,että kun sen itselleen oikean ihmisen löytää, niin suhde onnistuu, jos osaa myös hyväksyä ne huonot puolet ,niitä kun on jokaisessa.Eikä vertaa uutta suhdetta entisiin vaan ottaa toisen sellaisena ,kun hän on eikä yritä ajaa häntä johonkin omaan muottiinsa.Tai odota toiselta liikoja.Kukin taaplaa tyylillään.
Vielä paremmin asiat menevät kun itse on sinut itsensä kanssa ,eikä huuhaile ,että kukahan minä itse olen, vaan omaa hyvän itsetunnon.
niin..onhan se väsyttävää aina aloittaa alusta ja sitten kun alkaa se usko ja luottamus loppumaan kokonaan niin ei edes innosta lähteä mukaan mihinkään..ei sitä jaksa montaa kertaa ottaa kunnolla siipeensä..huomaa että tulee todella araksi eikä anna itsestään enään mitään,pelkää et jos kaikki onkin taas vaan turhaa ja sattuu taas joku ns.pelaaja kohdalle..hakemallahan ei mitään löydä ja jos joskus sattuu vielä kohdalle joku niin kyllä sitä saa sitten miettiä,et mitä tapahtuu ja mitä uskaltaa alkaa rakentaa..nyt on ihan hyvä..vuos tulee erosta ja nyt olen alkanut taas elämään ja saanut jalat tukevasti maahan..ei ihan kovin äkkiä halua joutua taas heikoille jäille..aurinkoista kevättä ja jaksetaan kesää odotella :)
Näin aikuisena on helppo ymmärtää mistä moni
ns. 'epäsosiaalinen käytös' johtuu. Alkoholismi, huumeiden käyttö jne.
Aika harva aikuinen jaksaa punnertaa montaa vuotta
tunnemaailman asioiden puristuksissa. Jollain tavoin on pää turrutettava. No, kaikki tietävät
miten se helpoiten käy.
On helppo osoittaa spurgua kadulla tai pilvessä kompuroivaa nuorta ja tuomita heidät saastaiseksi pohjasakaksi.
Mutta joku asia niilläkin ihmisillä on alunperin
mennyt yleensä pieleen. Ja kenties hyvin pienikin.
Sitä ei vaan kotona tai koulussa lapsille kerrota.
Mutta sen oppii meistä jokainen itse kun ensin pari kertaa 'lyö päänsä' kunnolla seinään.
Mua ei enää hymyilytä alkoholistit tai muut sekopäät, pikemminkin ajattelen että mikä sen on
aiheuttanut.
Ei kaksi seurustelusuhdetta nyt niin kamalan paljon ole. Harva sitä heti ensirakkaudestaan lopullusen elämänkumppanin.
Mielestäni tärkeintä kuitenkin on että käyt läpi sen mitä opittavaa sinulla on. Tarkastele myös omaa toimintaasi kriittisesti. Miten voisit toimia eri tavoin? Voisitko kehittää vuorovaikutustaitojasi?
Minkähän ikäinen sinä ketjun aloittaja olet; tuskinpa vielä 30:kään?
Eli minulla
* teini-ikäisenä 16-19vee, suhde.
* 19-21vee, toinen suhde.
* Pisin tähän saakka 21-35vee suhde avioliitto, joka päättyi, kun mies lähti toisen naisen matkaan.
Sitten meni 10 vuotta ja siinä oli
* suhde nro 4: 1 vuosi, päättyi miehen sitoutumishaluttomuuteen.
* suhde 5 vajaa kaksi vuotta, päättyi kun mies kuoli tapaturmaisesti.
* Suhde 6 runsaat kaksivuotta, päättyi miehen alkoholismiin ja mielisairauteen & toisiin naisiin.
* suhdet 7 kolme vuotta, päättyi miehen alkoholiin ja uskottomuuteen.
Sitten alkoikin
* suhde 8 joka jatkuu nyt toista vuotta, kihloissa ollaan ja hyvin menee.... Itseasiassa tämä nykyine suhde on EHDOTTOMASTI PARAS JA RAKKAUDEN TÄYTEINEN, mitään tällaista en ole aiemmin kokenut...
Ehkä siis tarvitsin kaikki nuo "epäonnistumiset" kasvaakseni ja kehittyäkseni.... Nyt olen 46-vuotias...
18 v./6kk. 20v./2v. 28v./14v. 42v./2v. 45v./6kk ja 8kk. Nyt 46 vuotias mies ja taas yksin.
Mieli maassa uutta etsimään, sillä ikävää on elää yksin.
Olen jättänyt kaksi ja ollut jätettynä muissa.
Milloin löytyisi se oikea?
Elämäni ensimmäinen vakava suhde on kestänyt 28 vuotta ja nyt mies ilmoitti ettei enää rakasta minua. Ero edessä ja uuden elämän aloitus melkein 50 vuotiaana pelottaa. Uutta suhdetta tuskin elämääni tulee, joten hautaan menen yhden suhteen ihmisenä. Nuoruuden ihastuksia en laske suhteeksi.
Minä erosin hieman alle viiskymppisenä ja ajattelin samoin. Neljä-viisi vuotta olin yksin luulin niin jatkuvankin. Miehet ei kiinnostaneet yhtään.
Mutta sitten ihan sattumalta tapasin aivan ihanan ihmisen. Hänen kanssaan olen nyt ollut kolme vuotta ja melkein tekisi mieleni sanoa, että elän elämäni onnellisinta ja ihmeellisintä aikaa. Toivon todella tämän kestävän.
Niin, että älä heitä kirvestä kaivoon. Katso eteenpäin. Elämä voi tuoda yllätyksen sinunkin elämääsi. Toivon sitä!
Toivottavasti minunkin elämääni vielä tuollainen yllätys tulee. Toivossa on hyvä elää! Epäilen kyllä, sillä iästäni huolimatta olen pienten lasten äiti. Ikä ja pienet lapset taitaa pitää kaikki sopivat miehet loitolla minusta. Mutta olenhan saanut elää pitkän liiton ja ollut siinä onnellinen.
Aikoinaan tuli kyllä sydänsuruja monta kertaa ennen kuin sitten löytyi se oikea, jonka kanssa homma sujuu ja elämä on ihanaa. Ei se yleensä ole se ensimmäinen, eikä toinen eikä välttämättä kolmaskaan suhde mistä tulee jotain. Monta kertaa piti yrittää ennen kuin oikea sattui kohdalle.
Harvalla on niin hyvä onni että kerrasta löytyy sellainen suhde joka kestää ikuisesti ja on todella onnellinen. Pikemminkin se on niin että muutama paska suhde vasta opettaa sen, millainen voi suhde ihan parhaimmillaan olla. Moni kokematon elää huonossa suhteessa koska ei ole ikinä kokenut mitään parempaa!
Ne huonot, päättyneet suhteet opettaa paljon. Ne opettaa mitä kannattaa kestää ja mitä ei. Opettaa riitelemään, pyytämään ja antamaan anteeksi. Ne opettaa antamaan arvoa sitten kun löytää oikeasti todella hyvän ihmisen. Ne opettaa nöyryyttä, kun tietää ettei mikään ole varmaa eikä pysyvää jos ei itse ole valmis tekemään sen eteen työtä. Ne opettaa että joskus on parempi nöyryä ja niellä ylpeytensä, olla mieluummin onnellinen kuin oikeassa.
Olen 53-vuotias nainen. Noin 20-vuotiaana olin kihloissa kaksi vuotta, Emme asuneet yhdessä. Ennen häitä tuli ero. Syytä en tiedä oikein vieläkään. Mies oli kunnollinen ja oli valmistumassa hyvään ammattiin, kuten minäkin.
25-vuotiaana tutustuin työelämässä mieheen, jonka kanssa avioiduin alle vuoden seurustelun jälkeen. Emme olleet avossa, vaan pari viikkoa kihloissa ja sitten naimisiin.
Joten minulla on ollut tasan kaksi suhdetta elämässäni ja molemmat hyviä.
ihmis-suhteet ja varsinkin pari-suhteet ovat monimutkaisimpia asioita tässä ainoassa elämässä.
itse ole eronnut aikoinani 11v. avoliitosta josta nykyinen lapsikin jo iältään 20v.
Suhteen loputtua koin itse, että muutos tapahtuu parempaan, vaikka sen hetkiset puitteet olivatkin varsin unelmatasoa.
Eron jälkeen päätin toteuttaa juuri täsmälleen ja kirjaimellisesti niitä unelmia mitä ihan itse halusin ja koettu on.
Korkeita tuntureita on valloitettu suomessa ja ruotsissa sekä norjassa.
Retkeilty on viikkoja mahdollisimman hankalissa paikoissa.
Perhokalastusjokia on koluttu lähes kyllästymiseen saakka jne jne jne...
Suhteita on kertynyt muutamia ja erittäin mielenkiintoisia kaikki.
Nyt uskon että loppun elämääni olen kyseisen suhteen kanssa, se tuntuu oikeasti rauhoittavana tunteena ja mikä parasta.......elää mukana täysin tunturit jotka kokematta ja yhdessä :D
Minulla on neljäs pitempi suhde menossa. Edelliset ovat päättyneet erilaisiin syihin, kahdessa olin itse jättäjä, tosin tämä asia ei nyt kerro paljoakaan siitä, miksi suhde päättyi. No, joka tapauksessa en ole menettänyt uskoani rakkauteen ja ihmisiin, älä sinäkään menetä. Olen luonteeltani optimisti, ole sinäkin. Elämä ei ole helppoa, ja koskaan emme voi tietää, mitä tapahtuu. Opimme myös kaikista suhteistamme jotakin. Suhtaudu siis luottavaisesti elämään ja anna uusille rakkauksille mahdollisuus; jatkuva epäily jo sinänsä tappaa rakkauden ja luottamuksen tunteen. Tsemppiä tulevaan!
..mulla kolmas pitempi suhde, ja pitemmällä tarkoitan useempaa vuotta, nyt 3.vuosi menossa. vaikeeta, tosivaikeeta välillä, mut taas sit niin ihanaa, etten haluais vaihtaa.. eikä tarvikaan, kun tiedän, että ollaan yhdessä loppuun asti. oon luvannut, ja pidän lupaukseni, vaikka välillä hermo menee, kun kuuntelen vanhoja juttuja. kyllä sen TIETÄÄ, kun on sen oikean tavannut. ja elämänkokemusta löytyy.
Olen aika nuori, alle kolmekymppinen. Vakavia suhteita minulla on ollut kuusi, kaikki useamman vuoden suhteita, osassa ollut kihloissakin. Lapsiakin on siunaantunut.
Nyt on menossa tuo kuudes. Jotenkin sitä pieninkin risahdus aiheuttaa tunnepuolella pakoreaktion, joko hirvittävän pettymyksen tai pelon toisen menettämisestä. Kun liian pahalta tuntuu, tunteet kapseloituvat jonnekin enkä enää edes tiedä mitä tunnen.
Olen kai mennyt liian rikki kuten tämän ketjun aloittanutkin pelkää menevänsä vielä muutaman jälkeen.
Omasta kokemuksestani voisin sanoa, että liian helposti on lähtenyt vakavaan suhteeseen ja antanut tunteille vallan vaikka kaikki merkit ovat näyttäneet että tämä ei tule lopullisesti kestämään.
Suosittelen siis kaikille, ihan oikeasti, miettikää ennenkuin menette vakavaan suhteeseen. Onko se ihminen sellainen jota kestää katsoa rakastumisen huuman jälkeenkin? Vastaavatko ajatusmaailmat toisiaan? Onko ilmassa varoitusmerkkejä jotka kannattaisi ottaa tosissaan? Kuuntele itseäsi, ole rehellinen. Rakkauden huuma kestää aikansa, asenteet ja sairaudet lopun ikää.
Itseään ei kannata rikkoa, vaikka sitä luulisi kestävänsä mitä niin ei sitä oikeasti kestä!
Mulla on 3 vakavampaa suhdetta takana. Olen 33-v. Nyt harkitsen epätoivoisesti tapoja, joilla voisin saada lapsen ilman miestä. En enää todellakaan jaksa aloittaa alusta uutta miessuhdetta. Parissa aiemmassa on jo pistänyt itsensä peliin niin kokonaan.
Jojoa en silti harkitse - ei parisuhde voi olla elämän tarkoitus.
eka suhde 17-21-v, tämä 22-24...en tiedä jatkuuko, eihän sitä koskaan tiedä.
Kyllä ekassa suhteessa ollaan vielä vakavissaan, talo, naimisiin, lapsia jne...en ikinä ajatellut, että emme olisi loppuelämää yhdessä. Voi sitä nuoruuden sinisilmäisyyttä :) No suhde päättyi alkoholiongelman takia, mihin ei varmasti olisi tullut myöhemmin muutosta. Mutta ikuiset arvet jätti. Tiedän, etten saisi tuntea epäonnistuneeni tms, mutta en pysty enää uskomaan rakkauteen samalla tapaa. Ei kai sitä enää yhden vaikean eron jälkeen pysty. En uskalla enää sitoutua, kun ei ole sellaista oloa sisällä. Vaikka haluaisin sitä enemmän kuin mitään muuta.
ja tämän kans ollaan menossa kesällä naimisiin ja yksi lapsikin jo on. 7v on yhteistä elämää pian takana.
Ensimmäisen kanssa olin minäkin rakastunut, 2v kuluttua totesin että meillä ei ole mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja niitä on vaikea saadakaan kun hän oli niin sulkeutunut ihminen. Esim. keskusteleminen yhtään syvällisemmistä asioista oli vaikeaa, kun "eihän ne asiat mulle kuuluneet".
Toisen ihmisen kanssa oli niitä yhteisiä mielenkiinnon kohteita, mutta oli sitten aika vastuuton ihminen, esim. laskut oli jatkuvasti maksamatta jne... Hänen kanssaan kesti 3v yhteistä taivalta.
Älä siis kuovuta. "Se oikea" voi tulla heti huomenna vastaan tai sitten vuoden päästä vastaan. Ethän halua että "katkeruutesi" pelottaa hänet pois???
Itselläni oli viisi, enimmillään 5kk kestänyttä suhdetta, jonka jälkeen löysin se "oikean"...nyt tosin ollaan eroamassa...yli 10 vuotta kestäneen yhteiselon jälkeen....on todella rankkaa, mutta uskon silti elämän jatkumiseen ja uuden puolison löytymiseen!! Usko sinäkin! =)
minulla nykyinen suhde ns. eka vakavasti otettava suhde...aikaisemmat 2 ovat olleet 4-5kk suhteita..loppuivat jo ennen kuin kerkisivät alkaakaan..molemmat kaatuivat miehen pettämiseen, ja ei kauhean helppoa ole ollut luottaa mutta kyllä sekin siinä sitten ajan kanssa kasvaa.
nykyisen avomiehen kanssa yhdessä oltu 13v ja hyvin menee =)