Niin..Elikkä olen tutustunut netin kautta ihmiseen, jonka kanssa menen lähiaikoina treffeille. Hän vaikuttaa todella mukavalta, kun on kirjoteltu, mutta sitten kun puhuttiin puhelimessa, niin jotenkin minun kuvitelmat hänestä muuttuivat.. Siis kyllä minä hänet haluan edelleen nähdä, mutta jotenkin puhelimessa puhuminen ei oikein sujunut ja hän kuulosti jotenkin erilaiselta kuin mailien perusteella olin päätellyt..!
Eli onko kellekään sattunut vastaavanlaista tapausta ja kun sitten olette tavanneet, niin onko se puhelinkeskustelun perusteella saama kuva henkilöstä pitänyt enemmän paikkaansa kuin kirjoituksissa??!
Ja vaikka tätä aihetta täällä on moneen kertaan jauhettukin, niin kertokaapa muutkin sokkotreffikokemuksianne..niin hyviä kuin huonoja!
Eli onko kellekään sattunut vastaavanlaista tapausta ja kun sitten olette tavanneet, niin onko se puhelinkeskustelun perusteella saama kuva henkilöstä pitänyt enemmän paikkaansa kuin kirjoituksissa??!
Ja vaikka tätä aihetta täällä on moneen kertaan jauhettukin, niin kertokaapa muutkin sokkotreffikokemuksianne..niin hyviä kuin huonoja!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oma kokemukseni: Mailien perusteella tyttö tuntui oikein mukavalta ja fiksulta. Puhelimessa hän vaikutti (rehellisesti sanottuna) ääliöltä, puhui omituisia ja omituisesti. Tapasimme kuitenkin, ja osoittautui aivan mainioksi tyypiksi, ei puhunut ollenkaan samalla tavalla kuin puhelimessa. Pikemminkin oli sellainen kuin mailien pohjalta ajattelin.
Kaikki ihmiset eivtä oikein osaa puhua puhelimessa. Jotkut esimerkiksi käyttävät enemmän käsiään ja puhelimessa sitä ei huomaa jnejnejne.
Mitenkään et voi tietää, ennen kuin hänet tapaat.
On monia ihmisiä, jotka eivät osaa olla luontevia ja omia itseään puhelimessa eli ihan sen perusteella ei kannata vetää välttämättä johtopäätöksiä. Mene nyt ihmeessä tapaamaan häntä, sittenpähän näet ;)
Melko monilla sokkotreffeillä käyneenä sanoisin, ettei kannata suuremmin asettaa mitään ennakko-odotuksia. Kun ei odota liikoja, niin ei pety, mutta voi toisaalta yllättyä positiivisesti.
Useimmiten ihmiset ovat kuvailleet itseään aika onnistuneesti ja olleet jossain määrin antamansa kuvauksen mukaisia.
Puhelimessa rupattelukaan ei kerro hirveän paljoa enempää. Aina ei juttu puhelimessa luista, vaikka in real life luistaisikin. Tai päinvastoin.
Treffeille siis vaan, se on ainoa keino oikeasti tutustua toiseen!
Hei Treffaaja! Miksi olet käynyt monilla treffeillä? Onko ne kaatuneet loppujen lopuksi ulkoisiin seikkoihin vai luonteeseen? Monillako olet käynyt? Miksi?
Hei vain! Ettäkö miksi monilla treffeillä, no kun olisi tietysti ihan perinteisesti se ns. oikea hakusessa.
Noita treffejä on kertynyt parin vuoden ajalta ehkä joku viitisenkymmentä ja jos noita nyt yrittäisi vaikkapa analysoida, niin jotain seuraavaa. Puolet tapauksista ehkä sellaisia, että kumpaakaan ei ole sittenkään oikein kiinnostanut. Lopuista fifty fifty tapauksia, jossa jompikumpi on ollut selvästi kiinnostunut, mutta toinen ei. Ja mahtuupa joukkoon sitten vajaat kymmenen tapaamista, mistä on sitten seurannut jatkoakin, eli pientä seurustelun alkua tahi muuten vain ystävyyden nimissä tapailua ja ajanviettoa.
Myönnän olevani aika pinnallinen, eli ulkonäköön ovat kaatunut aika monet treffit. Pidemmälle ehtineet sitten luonteeseen tai johonkin muuhun asiaan. Luotan aika paljon ensivaikutelmaan, eli jos minulla ei heti ensitreffeillä ole pientä ihastuksen poikasta ilmassa, niin ei sitä sitten myöhemminkään tule.
Olen siis aika vaikea tapaus, eli kranttu mikä kranttu. Mutta toisaalta kun toiveena on se elämänkumppanin löytäminen tällä kertaa toivonmukaan loppuelämäksi, niin siihen "virkaan" (toki puolin ja toisin) ei sitten pääsekään kuin joku jonka kanssa todella synkkaa.
Minä olen käynyt myös erittäion monilla treffeillä. Lähden treffeille tosi helposti ja en odota niiltä mitään sen ihmeempää. Sitä oikeaa en ole vielä löytänyt, mutta monia nykyisiä kavereita olen sillä tavalla tavannut. Välillä tuntuu, että jotkut asettavat treffailullekin jo niin suuret odotukset, että jos treffeille mennään niin jo alkaa kirkon kellot kalkattaa. Sillä meiningillä taatusti pettyy tai myöshemmin katuu.
Kannatti tosiaan mennä niille treffeille! Ei tämä henkilö ollut yhtään hullumpi, ja tosiaan ei yhtään sellainen miltä hän puhelimessa vaikutti..
Tämä oli kyllä paras sokkotreffikokemus, mitä mulla on ollut..ilmeisesti nähdään pian uudestaankin :)
No, en nyt tiedä miksi minä tätä tänne tulin kertomaan, mutta jotenkin vaan olen nyt niin helpottunut, kun nuo treffit meni hyvin :)
Eli kannattaa ihmeessä mennä treffeille ja vasta sitten päättää mitä mieltä jostakin ihmisestä on!
Tapasin myös netissä aivan ihanan miehen. Kirjoittelimme pitkiä maileja ja tuntui siltä, että ajattelemme pitkälti samalla tavalla ja olemme muutenkin samalla aaltopituudella. Tuli treffien aika, jolloin tapasimme kahvin merkeissä. Nauroimme ja meillä oli hauskaa yhdessä. Parin päivän päästä tämä mies sanoikin, että hänen mielestään minusta puuttuu "se jokin", että ei riitä jos ajatukset ja huumorintaju täsmäävät! Vieläkin mietin, että millainen supermalli tai joku jumala minun olisi pitänyt olla...kyllä se on niin, että toista ei tunne ennenkuin hänet on nähnyt ja jutellut kasvokkain. Ennen olin toista mieltä.
Ei se ole siitä kiinni että pitäisi olla supermalli. En osaa sitä itsekään selittää miksi jotkut ihmiset ei vain sytytä, sillä ei ole ulkonäön kanssa mitään tekemistä. Tietysti ulkonäkökin jossakin määrin useimmille ihmisille merkitsee, mutta hämmästyttävää kyllä joskus hyvinkin kaunis ja mukava neiti on mielestäni vain kaunis ja mukava. Mutta jokin siitä kokonaisuudesta puuttuu, että suhde voisi omalta osaltani edetä pidemmälle. Ehkä se vaan on niin että kaikki eivät sovi kaikille.
vastasi. Kirjoitellaan edelleen.