Erosin vuosi sitten yli 20 vuotisesta avioliitosta, oli lapsia terveyttä ja rahaa.
Työtä tehtiin molemmat, tehtiin se talokin yhdessä, ei ollut kolmansia osapuolia mutta rouvalla kun tuli 40 kymppiä mittariin niin alkoi hirveä urputus että tahdon päästä sinusta eroon, olet pelkkä vapaa matkustaja kotona (olen yrittäjä ja ylpeä siittä, kuitenkin minä siivosin ja pääasiassa laitoin meidä ruuatkin ja hoitelin talon rempat.
Alkoi kuitenkin vuosien hivutus joka vei voiton , lähdin vasten tahtoisesti omasta talostani ja olin menettänyt itse tuntoni monen vuoden haukkumisen johdosta,no hyvillä miehillä on kuitenkin kysyntää ja löysin suht pian "elämäni naisen" ja kyllä nyt kelpaa.
Olen kuitenkin kuullut monta vastaavaa tarinaa ja myös sen että kun nainen on vapautensa saanut niin ei olekkaan kaikki mennyt aivan suunnitelmien mukaan ja kaduttaa koko juttua .
Sääli vain noita lapsia jotka joutuvat olemaan välikappaleina näissä sotkuissa.
Eli hyvä naiset miettikää sitä omaa ukkoa että siinä saattaa olla ihan kulta kimpale vieressä ja sitä rakkauden kipinää kun aikansa puhaltelee niin saataapi vaikka roihahtaakkin vielä.
Työtä tehtiin molemmat, tehtiin se talokin yhdessä, ei ollut kolmansia osapuolia mutta rouvalla kun tuli 40 kymppiä mittariin niin alkoi hirveä urputus että tahdon päästä sinusta eroon, olet pelkkä vapaa matkustaja kotona (olen yrittäjä ja ylpeä siittä, kuitenkin minä siivosin ja pääasiassa laitoin meidä ruuatkin ja hoitelin talon rempat.
Alkoi kuitenkin vuosien hivutus joka vei voiton , lähdin vasten tahtoisesti omasta talostani ja olin menettänyt itse tuntoni monen vuoden haukkumisen johdosta,no hyvillä miehillä on kuitenkin kysyntää ja löysin suht pian "elämäni naisen" ja kyllä nyt kelpaa.
Olen kuitenkin kuullut monta vastaavaa tarinaa ja myös sen että kun nainen on vapautensa saanut niin ei olekkaan kaikki mennyt aivan suunnitelmien mukaan ja kaduttaa koko juttua .
Sääli vain noita lapsia jotka joutuvat olemaan välikappaleina näissä sotkuissa.
Eli hyvä naiset miettikää sitä omaa ukkoa että siinä saattaa olla ihan kulta kimpale vieressä ja sitä rakkauden kipinää kun aikansa puhaltelee niin saataapi vaikka roihahtaakkin vielä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
mennä, ja miehet sekoavat viisissäkymmenissä. Näin siksi, että molemmille tulee jossain vaiheessa ikäkriisi, naisilla aiemmin kuin miehillä.
Kriisiä pukkaa, olit sitten nainut tai naimaton, lapsellinen tai lapseton, mutta näin nelikymppisenä naisena voin kertoa, että tämä ikä on ihan hirveä. Olen vapaa ihminen ja haluaisin löytää jonkun kunnollisen miehen. Mutta vaikka miehen saisinkin, niin ei se poista sitä tuskaa mitä vanheneminen tuo tullessaan. Jotenkin tässä vaan on yritettävä jaksaa.
Ymmärrän hyvin tuon vaimosi kriisin. Olette olleet yhdessä koko nuoruutenne. Pitkä parisuhde yhdistettynä neljänkympin kriisiin, niin johan tulee tarve laittaa koko elämä uusiksi. Näin myös minulla, vaikka vähän eri tavalla. Tältä pohjalta voisit ajatella asiaa uudestaan, ja viimeistään siinä vaiheessa ehkä ymmärrät asiaa kun itse olet kriisin kourissa. Ole nyt onnellinen uuden kumppanisi kanssa. Entinen eukkosi voi hyvinkin huomata tehneensä suuren virheen, mutta mitäpä se enää sinua huolettaa, olethan sydämessäsi sitoutunut jo toiseen, vai kuinka?
Minä kävin oman kriisini läpi 40 vuotiaana, mutta tein sen hiljaa itsekseni, oman pääni sisällä. Keskimmäinen lapsi oli juuri syntynyt (olen vanha äiti) ja mietin, että tässäkö tämä minun elämäni on. Mieheni kanssa olin ollut jo 20 vuotta, työpaikassani yhtä kauan. Mietin ja mietin kunnes päässä "välähti". Tämähän se on minun elämääni; juuri sitä mitä haluan. Rakas mies, turvattu toimeentulo, kaksi ihanaa lasta. Elämä jatkui ja saimme vielä kolmannen lapsen vaikka minulla jo ikää yli 40 vuotta. Entinen työpaikka jäi tuossa "kriisissä" mutta löysin uuden ja juuri minulle tarkoitetun työn. Elämä hymyili ja minä elin onnellisena. Tai ainakin luulin niin.
Nyt sitten mies käy läpi 50-villitystä. Mutta se ei tapahdukaan omassa päässä vaan elämän selkeyttäjäksi on tarvittu toinen nainen. Ja eihän tämä kotielämä ole mitään verrattuna elämään uuden rakkauden kanssa. Nyt mies vasta huomasi, että hän on tuhlannut elämästään melkein 30 vuotta väärän naisen rinnalla. Nyt yritän selvitä päivästä toiseen; petettyjä ja jätettynä. Lapset tarvitsevat äitiä joka päivä ja heidän takiaan minun on pakko jaksaa. Samalla yritän tehdä remonttia talossa ja muutenkin pärjätä elämässäni. Mies elää uutta nuoruutta jossa ei ole huolia, murheita eikä velvollisuuksia. Yrittäjänä teettää työt aloisillaan ja viettää itse vapaata rakkaansa rinnalla.
Naiset jos sekoo, sekoo nelissäkympissä ja miehille sama käy viisissäkympissä. Kyllä kaikki tahtoo elää, miehet ja naiset. Kattokaa sitä akkaanne miehet, ei se vain hormoonien takia urputa, voi sillä olla jokin muukin syy joka löytyy kun alatte syväluodata suhteenne dynamiikkaa. te ukotkin voisitte katsoa peiliin eikä alkaa jahdata pikkupimuja.
vaimon kanssa
Koska olen vanhapiika, koin kriisin ennen kuin täytin 40-vuotta. Kun täytin 40, tajusin, että
elämä on paljon parempaa nelikymppisenä kuin mitä oli kolmekymppisenä.
Mutta se varmaan johtuu siitä, että olen ehtinyt nähdä paljon. Alituisen hellan ja lakanan välissä se ei onnistu.
Minä 8 vuoden päästä 40 ja mies 8 vuoden päästä 50.
Pitääkö ostaa vuosi kampa??
Tiedä häntä, tuliko 4-kympin kriisi vai tulinko järkiini...
Ex-miehellä ja anopilla oli aina tapana kuitata kaikki ongelmat toteamalla, että minulla on ikäkriisi. Avioeron otin anopin mielestä vain siksi, että se on muotia.
Kriisi on aina seuraus jostakin. Olisikin parempi keskustella, mikä sen kriisin aiheutti, jolloin seurauksetkin voisivat olla erilaiset.
Sen kyllä myönnän, että ikä tekee tehtävänsä. Jos olisin osannut 20 vuotta sitten ajatella niin kuin nyt, en varmasti olisi avioliittoon ex-mieheni kanssa mennytkään.
Nyt eron jälkeen olo on tasapainoisempi kuin vuosiin, ja koti niin ihanan rauhallinen, ja elämänilokin palannut. Voisipa sanoa, että 40-vuotinen kriisi on ikään kuin päättynyt.
Minäkin toivoin, että se vieressä oleva kultakimpaleeni olisi järkiintynyt. Luultavasti loppuelämäni olisi kuitenkin mennyt sitä järkiintymistä odotellessa. Olen miehelle sanonut, että tervetuloa takaisin, kun vähänkään osaat ajatella muitakin kuin itseäsi. Ei ole näkynyt. Ja jos totta puhutaan, eron jälkeen on tuntunut siltä, että tarjous ei ole enää voimassakaan, koska silmät aukenivat monessa muussakin asiassa.
Varmasti "hyville miehille" on aina kysyntää, mutta oletko sitä mieltä että hyville (seksiä rakastaville naisille) ei löydy kysyntää. Ehkä nainen vaatii vähän enemmän mieheltä kuin mies naiselta ja siksi ei huoli ensimmäsitä vastantulijaa. Uskallan väittää että nainen kyllästyy mieheensä (ja hänen seksiin) siksi ettei mies osaa "hoitaa hommaa hyvin" vaan tekee kaiken vanhalla rutiinilla eikä suostu uusiutumaan ajan mukana niin kotitöissä kuin vuoteessakaan.
kommentti kiteyttää kaiken...
Väitän että monella meidän ikäisillä ihmisillä seksi on avioliitissa ollut melko rutiini juttu sinä määrättynä päivänä saunan jälkeen, ei ole paljon vaatinut mielikuvitusta ja sen kyllä huomaa monesta naisesta, mielikuvitusta puuttuu joskus on tehnyt mieli sanoa että tee nyt sinäkin jotain, heilutta vaikka käsisäsi että kyllä naisissakin on parantamisen varaa mutta oppi ikä kaikki.
Älkää unohtako sitä miestä sägyssä kun haette omaa nautintoa, ei mieskään mikään kone ole !
Mulla sama tilanne. Ens viikolla kirjoitetaan toisen vaiheen paperit ja sillä homma selvä. Mullakin nainen halusi katsoa "omin silmin" elämää. Melläkin kaikki asiat kunnossa, talot autot, lapset terveitä ja eikun parempaa ettimään. Kyllä ne näköjään pissiksiksi tulee
kun 40 tulee täyteen. Mäkin löysin kivan naisen ja olen vaan nyt huomannut, että onpa kiva saada rakkautta naiselta, joka todella pitää minusta. En enää huolisi takas mistään hinnasta tätä vanhaa, joka ei ole mihinkäään tyytyväinen. Väitän, että tulee vielä katumapäälle, mutta paskaakos on ite näin valinnut. Mä kyllä elän kivan elämän nyt, kun siihen annetaan hyvä mahdollisuus.
Ihan samat fiilikset naiset ei taida tajuta että hyvistä miehistä on suorastaan huutava pula, no vitsi vitsi , väitän kuitenkin niin että melkein kaikki hyvät miehet seurustelevat tai ovat naimisissa sama pätee kyllä myös naisiin.
Tanssipaikoilla ja ravintoloissa kiertää sama porukka vuodesta toiseen sieltä on kyllä lotto voitto löytää hyvää ihmistä, Suomi. 24 treffeissä.ssä on paremmat mahdollisuudet.
Sitten on sellainen Femakko porukka mille ei kelpaa mikään ja itseä katsella aikas vaalenpunasilla silmälaseilla peilistä, yhden yön vonkaajia kyllä riittä mutta tosissaan suhdetta hakevia on vähän vapaalla jalalla.
Eli naiset hattu käteen "kello käy"
Te, jotka ilmoititte löytäneenne uuden onnen, että löytykö sitten semmoinen 4kymppinen eronnut nainen?
Kyllä se niin on, että jokainen liitto ja jokainen ero on kahden kauppa. Ei ole mitään yleispätevää syytä miksi parit päättävät erota. Ei kai ihminen parikymppisenä ole vielä kovin viisas loppuelämäänsä lukkoon lyömään. Mies ja nainen muuttuvat kumpikin vuosien myötä eikä se kehitys aina kulje samaan suuntaan. Yhdessä pysytään sisulla, kunnes lapset on isoja ja sitten kantapäät vastakkain.
Näiden "arvon herrojen" mielipide kertoo, että realismin taju on kaukana.
Moni avioliitosta eronnut on todellakin mennyt nuorena naimisiin, ehkä aivan väärän henkilön kanssa.
Ero-vaiheessa "arvon herrat" ovat sitä mieltä, että vika on naisessa, joka ei ole koskaan tyytyväinen. Haluaisin esittää näille herroille kysymyksen:
Rakastitko vaimoasi, todella? Tähän vastaaminen kertoo totuuden. Olet nimittäin voinut hoitaa osan kotitöistä, olla lapsillesi hyvä isä, mutta et ole rakastanut vaimoasi ja hyväksynyt häntä ihmisenä?
Mikä ihme saa naiset uskomaan, että jatkuvan nalkutuksen ja naputuksen jälkeen mies vielä jaksaisi osoittaa "syvää rakkautta" narisijalle, etenkin jos napina vain jatkuu vuodesta toiseen. Kyllä silloin rauhallisellekin miehelle tulee tarve arvioida valintoja uudelleen. Jokin ihmeellinen ajatusrikko naisilla kyllä on, koska lähes 100% sesti mies syyllistetään ja naisille tupsahtaa sädekehä "uhrautuvana vaimona ja loistavana äitinä" Tekisi hyvää näidenkin narisijoiden mennä peilin eteen ja miettiä, mutta kumma kyllä sieltä peilistä ei näy mitään....
Ja mikä saa miehet yleisämään näin rankasti. Että kaikki naiset nalkuttaisivat ja naputtaisivat. On niitäkin naisia, jotka sanovat vain kerran ja asiaa. Jos ei miehelle nätti puhe auta, niin sitten on siirryttävä tekoihin eli täytettävä muuttoilmoitus.
Yhtä paljon kuin on naukuvia naisia, on kotona jatkuvaa marinaa ja hapanta naamaa näyttäviä miehiä, joilla ei tunnu olevan muuta asiaa kuin se mikä nyt juuri tänään on pielessä. Kyllä se mariseva keski-ikäinen marttyyrimies on ihan yhtä tuttu ilmiö kuin naputtava nainenkin.
aina yksin, kun ukko menee viikonloput ryyppäämään kavereittensa kanssa ja nyt kun se on tullut 50 niin venäjällä menee viikonloput ja ne reissut melkeen tietää mitä siellä tehdään, ei pitäs olla ukolla valittamista kun kaikki kotona on ollut aina tehtynä ja ruoka valmiina, senkus vaan illat makaa sohvalla tv katsellen, tällälailla saa kiitoksen kaikkien näiden vuosien jälkeen, et usko että haluttaakin nähdä maailmaa.
Minun mieheni sekosi nelikymppisenä, itse tässä samanikäisenä vain ihmettelen, että mitä tapahtui.
Ikäkriisi varmanakin tulee nelikymppisille naisille ja viisikymppisille miehille. Identiteettikrisi taas kirjojen mukaan iskee kolmikymppisille naisille ja nelikymppisille miehille. Meillä sitten tällainen.
On ihan hyvä lukea myös miesten kokemuksia, sillä voittopuolisesti täällä on naisten kertomuksia siitä miten mies on jättänyt tai laiminlyönyt kodin, perheen ja lapset.
Sinulle viestin aloittaja sanoisin että johan se olisi pyhää pyyteetöntä äitiyttä meidän naisten käyttäytymisessä, jos aina vaan me pysyisimme naimisissa eikä meille syntyisi sitä "vapauden kaipuuta", ns. hyvästäkin liitosta, joista miehetkin niin reippaasti osaavat lähteä kävelemään. Sekä että. Silloinhan olisimme aivan tahdoton sukupuoli, jota sitten voi kohdella miten vaan. Niinpä sitä rakkauden puhaltelua pitäisi tulla miestenkin puolelta, eikä odottaa että puhallelkoon tuo eukko aikansa, niin jospa leimahdan:))
Valitettava tosiasia on, että voittopuolisesti minun eronneiden ystävättärien liitoista on se mies lähtenyt kokeilemaan onneaan maailmalle, ja me naiset ollaan jouduttu jäämään hoitamaan se ratkiriemukas arkityö lasten parissa. Niin se minunkin mieheni lähti hiukka yli nelikymppisenä, mikä kriisi lie ollut, mutta naisia ainakin hellitteli. Minä en saman ikäisenä joutanut ikäkriisiäni pohtimaan, kädet jäivät täyteen työtä.
Vielä, seksiä oli kotona, en ymmärrä pihtaamis- ja päänsärky- sanoja ollenkaan:)). Niin, ja olisi munkin exäni halunut myöhemmin takaisin, mutta mitäpä sitä enää avainta takaisin antamaan...
Meillä 20v. avioliittoa takana ja olen 40 nainen.Mulle tuli viime kesänä totaalisesti mittari täyteen miehen aiheetonta mustasukkaisuutta ja naista alistavaa käytöstä.Tajusin,että mulla yksi ainoa elämä ja kukaan muu ei tee mutosta mun puolesta.En koe villiintuneeni,kasvoin vain aikuiseksi ja halusin tuntea olevani ihminen!
Mulla ei ole uutta miestä enkä usko ihan helposti uutta haluavani,saatikka sellaisat edes löytyvän.Opettelen yksinoloa,tietenkin lapset tuovat mukavaa rutiinia päiviin.Mutta kyllä kaipaan miehen kosketusta,helliä sanoja ja läheisyyttä.sellaista en edes naimisissa ollessani saanut,joten olen jo tottunut puutteeseen.
Minä nelivitosena ja aloin elämään sitä menetettyä nuoruutta lähes kolmenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Selvisimme siitä ja nyt mieheni sekosi 55-vuotiaana. Tässä ei sitten autakaan mikään, kun kiima on nelikymppiseen naiseen.. joten that's it.
Älä hyvä mies yleistä, jos itsellesi on jotain käynyt. Ärsyttää niin ylsitykset, joilla ei ole todellisuuspohjaa laajemmalla tasolla.
Kerran kulkija kuustoistavuotias
olin minäkin aikoinani.
Luulin silloin, jo vähintään puolikas
meni kaikista unelmistani.
Sä et usko mua nyt, mutta lupaan sen,
vielä unelmoi myös nelikymppinen.
Sillä suoraan sanottuna suurin piirtein
sellaista elämä on.
sanoi jo Juha Vainio aikoinaan...
Ikäkriisiä pukkaa ihan joka iässä, ei sille mitään voi. Sille tietysti voi mitä tekee, miten käyttäytyy.
Omasta kultakimpaleestani en tiedä muuta kuin että on tosi laiska ja masentunut. 80-90-luvun taitteessa opinnot jäi kesken, kun yritys meni nurin ja alkoi velkojen loputon maksu. Nyt velat on maksettu ja mies on ihan tyhjä. Ei tiedä mitä haluaa elämältään. Tuntuu odottavan, että etsisin hänelle työpaikan ja näyttäisin elämäntarkoituksen. Nyppii, kun mesoaa lapsille, että raha ei kasva puussa, sitä saa vain kovasti työtätekemällä ja itse ei pidä mitään kiirettä tuottoisamman työpaikan etsimisessä. Risoo, kun lasten harrastuksetkin maksaa sukulaiseni, ovat maksaneet jo vuosia. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Oikeasti pitäisi kai alkaa häijymmäksi, kun mitään ei muuten näytä tapahtuvan. Kerrohan miehenä miten saamattomaan mieheen saa potkua?!