Aikuiset lapset (yli20v)ja avioero.APUA!!

AP on juurikin isä joka kyseisiä viestejä saa...

eiköhän tässä nyt ole mustasukkaisuutta ja menettämisen pelkoa puolin ja toisin! kyllä miehen lapset ovat omalla tavallaan "hädissään" ja haluavat ylläpitää ja säilyttää suhteet isäänsä vanhempiensa erosta huolimatta! Eivät he välttämättä ole sinua pois isänsä elämästä ajamassa. Haluavat vain varmistaa oman paikkansa. Ei muuta.

Sinä voit aikuisena ihmisenä koettaa tätä ymmärtää. Ja turha sinun on mustasukkainen olla, koska eivät lapset ole koskaan samalla viivalla kumppanin kanssa; se rakkaus on erilaista. Ja rakkaus taas ei ole mitenkään rajallista, sitä riittää kaikille :)

puolin ja toisin kirjoitti:

eiköhän tässä nyt ole mustasukkaisuutta ja menettämisen pelkoa puolin ja toisin! kyllä miehen lapset ovat omalla tavallaan "hädissään" ja haluavat ylläpitää ja säilyttää suhteet isäänsä vanhempiensa erosta huolimatta! Eivät he välttämättä ole sinua pois isänsä elämästä ajamassa. Haluavat vain varmistaa oman paikkansa. Ei muuta.

Sinä voit aikuisena ihmisenä koettaa tätä ymmärtää. Ja turha sinun on mustasukkainen olla, koska eivät lapset ole koskaan samalla viivalla kumppanin kanssa; se rakkaus on erilaista. Ja rakkaus taas ei ole mitenkään rajallista, sitä riittää kaikille :)

Mun täytyy myöntää, että mä en käsitä vastauksia siitä, että kyseessä on mustasukkaisuus puolin tai toisin. Taikka sitä, että ko. käytös olisi mitenkään "puolustettavissa".

Ei, en ole itse eronnut, enkä ollut vastaavassa tilanteessa muutoin, kuin omien vanhempieni kautta.

Jos aikuinen on aikuinen --> iältään about 20v. Ei käytöksen pitäisi olla enää tuollaista. Silloin on kyllä kasvatuksellisesti ja itsetunnollisesti epäonnistuttu, jos noin käyttäydytään. Aikuisten lasten pitäisi kyetä asettumaan "ulkopuoliseksi" ja toivottamaan onnea. Siinä vaiheessa, kun ihmisellä on omia kokemuksia seurustelusuhteesta, pitäisi jo osata erottaa vanhempien rakkaus itseensä ja vanhemman rakkaus johonkin toiseen.

aikuisena kirjoitti:

Mun täytyy myöntää, että mä en käsitä vastauksia siitä, että kyseessä on mustasukkaisuus puolin tai toisin. Taikka sitä, että ko. käytös olisi mitenkään "puolustettavissa".

Ei, en ole itse eronnut, enkä ollut vastaavassa tilanteessa muutoin, kuin omien vanhempieni kautta.

Jos aikuinen on aikuinen --> iältään about 20v. Ei käytöksen pitäisi olla enää tuollaista. Silloin on kyllä kasvatuksellisesti ja itsetunnollisesti epäonnistuttu, jos noin käyttäydytään. Aikuisten lasten pitäisi kyetä asettumaan "ulkopuoliseksi" ja toivottamaan onnea. Siinä vaiheessa, kun ihmisellä on omia kokemuksia seurustelusuhteesta, pitäisi jo osata erottaa vanhempien rakkaus itseensä ja vanhemman rakkaus johonkin toiseen.

mä en ole mustasukkainen lapsista miehelleni, vaan mä olen ihan helvetin vittuuntunut noihin viesteihin, kirjelähetyksiin yms..
niitä tulee viikoittain ja aina vaan pahenee..
Nämä lapsoset kun ei ymmärrä sitä että miksi niiden vanhemmat on eronneet ja että heidän mielestään vanhempien pitäisi olla yhdessä vain koska he haluavat niin. Heitä sattuuu niin kovasti kun äiti ja isi ei ole enää yhdessä.
Molemmat lapset ovat asuneet poissa kotoa jo kauan jne. Ja tuo ikä, voi hemmetin hemmetti, mä olen itsekkin omien vanhempieni avioeron kokenut lapsena (6vee), mutta tälläseen mulla ei yksinkertasesti riitä ymmärrys.
Tuntuu vaan että nää lapset ovat naimisissa isin kanssa ja isi on vain ja ainoastaan äidin ja heidän oma.
Menee vissiin kohta sukurutsauksen puolelle..

pingviinit kirjoitti:

mä en ole mustasukkainen lapsista miehelleni, vaan mä olen ihan helvetin vittuuntunut noihin viesteihin, kirjelähetyksiin yms..
niitä tulee viikoittain ja aina vaan pahenee..
Nämä lapsoset kun ei ymmärrä sitä että miksi niiden vanhemmat on eronneet ja että heidän mielestään vanhempien pitäisi olla yhdessä vain koska he haluavat niin. Heitä sattuuu niin kovasti kun äiti ja isi ei ole enää yhdessä.
Molemmat lapset ovat asuneet poissa kotoa jo kauan jne. Ja tuo ikä, voi hemmetin hemmetti, mä olen itsekkin omien vanhempieni avioeron kokenut lapsena (6vee), mutta tälläseen mulla ei yksinkertasesti riitä ymmärrys.
Tuntuu vaan että nää lapset ovat naimisissa isin kanssa ja isi on vain ja ainoastaan äidin ja heidän oma.
Menee vissiin kohta sukurutsauksen puolelle..

"Menee vissiin kohta sukurutsauksen puolelle.. "

Olit jo melkein saanut minulta sympatiapisteet. Mutta toi loppukomenttisi kertoi kyllä ton sun oman asenneongelman.

Miksi ihmeessä menet sitten lukemaan yms, jos lasten lähettämät paketit sinua häiritsee?
Anna olla! Ja jos miehesi lapset eivät halua ymmärtää vanhempiensa eronneen, niin se on pitkälle heidän ongelmasi. Ei sinun.
En vaan ymmärrä miksi sun tarttis nokkas tohon lyödä?

pingviinit kirjoitti:

mä en ole mustasukkainen lapsista miehelleni, vaan mä olen ihan helvetin vittuuntunut noihin viesteihin, kirjelähetyksiin yms..
niitä tulee viikoittain ja aina vaan pahenee..
Nämä lapsoset kun ei ymmärrä sitä että miksi niiden vanhemmat on eronneet ja että heidän mielestään vanhempien pitäisi olla yhdessä vain koska he haluavat niin. Heitä sattuuu niin kovasti kun äiti ja isi ei ole enää yhdessä.
Molemmat lapset ovat asuneet poissa kotoa jo kauan jne. Ja tuo ikä, voi hemmetin hemmetti, mä olen itsekkin omien vanhempieni avioeron kokenut lapsena (6vee), mutta tälläseen mulla ei yksinkertasesti riitä ymmärrys.
Tuntuu vaan että nää lapset ovat naimisissa isin kanssa ja isi on vain ja ainoastaan äidin ja heidän oma.
Menee vissiin kohta sukurutsauksen puolelle..

Jostainhan se sinun vit****tumisen tunteesi tulee, sille on syy! Ettei vain kuitenkin olisi kilpailuasetelma, eli mustasukkaisuus. Erilaiset tunteet kun usein peittyvät ja naamioituvat toisenlaisiksi, "sallituimmiksi" tunteiksi... ...

Mutta sinä aikuisempana(?!) osaat käsitellä asian paremmin ja pitää mölyt mahassasi. Asia ei näet sinänsä kuulu sinulle; nimittäin isän ja lastensa välit. Se on heidään asiansa ja sinulle kuuluu vain oma osuutesi miehesi ja sinun suhteestasi.

ja tätä rataa kirjoitti:

"Menee vissiin kohta sukurutsauksen puolelle.. "

Olit jo melkein saanut minulta sympatiapisteet. Mutta toi loppukomenttisi kertoi kyllä ton sun oman asenneongelman.

Miksi ihmeessä menet sitten lukemaan yms, jos lasten lähettämät paketit sinua häiritsee?
Anna olla! Ja jos miehesi lapset eivät halua ymmärtää vanhempiensa eronneen, niin se on pitkälle heidän ongelmasi. Ei sinun.
En vaan ymmärrä miksi sun tarttis nokkas tohon lyödä?

Kukaan normaali ihminen ei voi sulkea silmiään ja kieltäytyä näkemästä jos puolison lapsilla on ongelmia. Koska se aiheuttaa ongelmia myös puolisolle. Melkoista empatian puutetta se olisi. Onko se tämän päivän trendi, että "pidetään nokat erossa myös rakkaiden asioista" ?? Sairasta...

omaisuus suurempaa roolia kuin mies.Etkö tiennyt että miehellä on perhe.Tuliko se täytenä yllätyksenä.Mies säilyy isänä lopun elämänsä.Hänellä on myös velvoitteita lapsiaan kohtaan.Ei heitä voi syrjiä ja unohtaa.SAnotaan että aikuisten lasten on paljon vaikeampi hyväksyä vanhempiensa eroa.Sinulla se on suurin ongelma .Koita kypsyä ja ottaa lapset ilolla vastaan.He ovat osa sinun elämääsi myös.Sinulla ei ole mitään oikeutta kieltää heitä tapaamasta isäänsä.

näyttelee kirjoitti:

omaisuus suurempaa roolia kuin mies.Etkö tiennyt että miehellä on perhe.Tuliko se täytenä yllätyksenä.Mies säilyy isänä lopun elämänsä.Hänellä on myös velvoitteita lapsiaan kohtaan.Ei heitä voi syrjiä ja unohtaa.SAnotaan että aikuisten lasten on paljon vaikeampi hyväksyä vanhempiensa eroa.Sinulla se on suurin ongelma .Koita kypsyä ja ottaa lapset ilolla vastaan.He ovat osa sinun elämääsi myös.Sinulla ei ole mitään oikeutta kieltää heitä tapaamasta isäänsä.

ja ymmärrän täysin että miehen aikuisten lasten käytös ottaa aloittajaa päähän. Tuollainen käytös on todella lapsellista ja kertoo siitä, että lapset eivät halua hyväksyä vanhempiensa eroa. Voin vain sanoa, että tuo postiongelma on vasta alkusoitto suureen sinfoniaan. Meillä ei ole ollut tuollaista postiongelmaa, mutta miehen ex-vaimolla on vaikea mielenterveysongelma, jonka vuoksi mies ottikin eron naisesta.

Lapset, kaikki jo aikuisia, hyväksyivät minut kuka heti, kuka pienen tutkimisen jälkeen täysin. Ongelmana onkin se, että ex-vaimo yrittää pyörittää lapsiaan oman tahtonsa mukaan kun on kyse häistä tai muista tärkeistä juhlista. Lapset haluavat minut mukaan, mutta ex-vaimo raivoaa ja uhoaa jäävänsä pois juhlista jos minut kutsutaan. Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että ensimmäisen lapsen häihin en saanut kutsua ja mies ilmoitti, ettei hänkään mene. Hän ei halunnut esittää mitään teatteria entisensä tahdon mukaisesti. No, kesken hääpäivällisen tämä entinen oli noussut äkkiä ylös ja ilmoittanut että hänellä on kiire, uusi ystävä odotti jo. Niine hyvineen rouva purjenti ulos.

Toisiin häihin saimme kumpikin kutsun, vaikka exä oli yrittänyt vaatia, ettei minua saa kutsua koska hän haluaa niin. Rouvaa ei niissä häissä nähty. Nyt odotamme mielenkiinnolla milloin kolmas avioituu ja miten käy kutsujen.

Tässä tapauksessa siis lapset hyväksyivät vanhempiensa eron, ja tiesivät että eron syy oli heidän sairas kiihkouskovainen ja mieleltään sairas äitinsä. Perheessä oli vielä rankka sukurasite ja mies kertoi jännittäneensä, miten oman jälkikasvun käy. Ovat onneksi perineet isänsä terveet geenit ainakin siinä mielessä.

Töyhtis vaan kirjoitti:

ja ymmärrän täysin että miehen aikuisten lasten käytös ottaa aloittajaa päähän. Tuollainen käytös on todella lapsellista ja kertoo siitä, että lapset eivät halua hyväksyä vanhempiensa eroa. Voin vain sanoa, että tuo postiongelma on vasta alkusoitto suureen sinfoniaan. Meillä ei ole ollut tuollaista postiongelmaa, mutta miehen ex-vaimolla on vaikea mielenterveysongelma, jonka vuoksi mies ottikin eron naisesta.

Lapset, kaikki jo aikuisia, hyväksyivät minut kuka heti, kuka pienen tutkimisen jälkeen täysin. Ongelmana onkin se, että ex-vaimo yrittää pyörittää lapsiaan oman tahtonsa mukaan kun on kyse häistä tai muista tärkeistä juhlista. Lapset haluavat minut mukaan, mutta ex-vaimo raivoaa ja uhoaa jäävänsä pois juhlista jos minut kutsutaan. Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että ensimmäisen lapsen häihin en saanut kutsua ja mies ilmoitti, ettei hänkään mene. Hän ei halunnut esittää mitään teatteria entisensä tahdon mukaisesti. No, kesken hääpäivällisen tämä entinen oli noussut äkkiä ylös ja ilmoittanut että hänellä on kiire, uusi ystävä odotti jo. Niine hyvineen rouva purjenti ulos.

Toisiin häihin saimme kumpikin kutsun, vaikka exä oli yrittänyt vaatia, ettei minua saa kutsua koska hän haluaa niin. Rouvaa ei niissä häissä nähty. Nyt odotamme mielenkiinnolla milloin kolmas avioituu ja miten käy kutsujen.

Tässä tapauksessa siis lapset hyväksyivät vanhempiensa eron, ja tiesivät että eron syy oli heidän sairas kiihkouskovainen ja mieleltään sairas äitinsä. Perheessä oli vielä rankka sukurasite ja mies kertoi jännittäneensä, miten oman jälkikasvun käy. Ovat onneksi perineet isänsä terveet geenit ainakin siinä mielessä.

Vähän saman tapaisiin ihmeellisyyksiin oon kanssa törmännyt kuin aloittaja. Ja ei, sen ei tarvitse olla mustasukkaisuutta tms. uuden vaimon puolelta.

Minä olen miettinyt näiden lasten henkistä kypsyyttä. Itselläni on 17 ja 19 lapset, ja ovat henkisesti Aikuisia verrattuna miehen 22 ja 25 "aikuisiin" lapsiin. He ovat ihmetelleet myös miehen lasten suhtautumista, ja ennemmin mustasukkaisuus on lasten mustasukkaisuutta isästään. Tarkemmin ottaen lasten äiti on kannustanut näitä lapsia tällaiseen toimintaan "ettei isi unohda perhettään". Eli siis exäänsä??

Miehen lapsista nuorempi asui vielä kotona kun mies erosi ja kuulemani perusteella nuorempi ei ennen eroa ollut edes väleissä isin kanssa. Eikä silloin kun erosivat, silloin hän oli ollut innoissaan, että pääsi isistä eroon ja vanhempiensa riitelystä eroon.

Tämä nykyinen linjaus alkoi hieman sen jälkeen kun mies ja minä muutimme yhteen. Miehen mukaan exä oli elellyt ihan omissa oloissaan eron jälkeen, mutta kun minä tulin kuvaan mukaan hän alkoi jatkuvasti pitää yhteyttä melko mitättömissä asioissa. Miehellä meinasi mennä hermo ja pyysi jo muutamaan kertaan exää jättämään meidät rauhaan. Exä vetosi jatkuvasti lapsiin ja kertoi miehelle, että vaatii lapsia käymään meidän luona "vaikka se toinen akka ei haluaisikaan". Exä ei ymmärtänyt, ettei minulla, tai kellään muullakaan ole mitään heidän l apsiaan vastaan. Taisi vain toivoa, että saisi jonkin konflikitin kehitettyä meidän välille. Ei onnistunut.

Hienoahan on, että lapset pitävät isiin läheistä ystävyyttä yllä, mutta jokin järki hommassa pitäisi mukana olla. Lapset ovat olleet aina tervetulleita meille ja tietävät sen. Minuun he ovat suhtautuneet nuivasti vaikka aikaa on ollut muutama vuosi, jollei muuta niin opetella käyttäytymään. Yli kaksikymppisiltä voisi jo odottaa jonkinlaisia käytöstapoja, mutta nämä ovat nokkavia, ylimielisiä, eivät tervehdi ja jos kysyn jotain asiallista, tivahtavat ettei kuulu minulle. Olemme miehen kanssa heille puhuneet asiasta, mutta sitten soittaa exä että painostamme lapsia!?

Miehellä on ollut todella vaikeaa, ja vain vaivoin olen saanut hänet luopumaan hetken mielijohteista ilmoittaa lapsilleen, että opetelkoot tapoja ja vasta sitten ovat tervetulleita meille. Minun 17-vuotias asuu meillä ja hän ei halua olla kotona kun nämä miehen lapset käyvät ilmaisemassa mielipiteitään, eikä halunnut olla vanhempi lapsikaan kun asui meillä. Miehen lapset jäivät erossa äidilleen, mutta olivat tavanneet isää joka toinen viikonloppu, paitsi se nuorempi joka ei halunnut isää tavata. Kun me muutimme yhteen, lapset lopettivat isän luona käymisen vähäksi aikaa. Syitäö ei tiedetä, mutta ainakin miehen exä oli sanonut miehelle, että jos muuttaa minun kanssa yhteen niin lapsiaan ei enää tapaa. Ja niin kävi. Lapset tosin sanoivat, että se on heidän oma tahto. Niin tai näin. Kumpikin muutti jossain vaiheessa pois äitinsä luota. Toinen kaverin kanssa ja toinen yksin. Mies avusti kumpaakin kiitettävästi tuossa vaiheessa.

He voisivat muuten olla aivan normaaleja tuon ikäisiksi ihmisiksi, mutta "isän ikävöinti" on melko epänormaalia. Se on myös ehdollista. Isää on ikävä, mutta isää ei haluttaisi tulla tapaamaan, vaan isää yritetään viedä tapaamisiin äidin luo, siis miehen exän luo. Siihen mies ei suostu, ja lapset tulevat jossain vaiheessa meille kiukuttelemaan.

Että tälläsiä tapauksia riittää. Mun lapset tapaavat isäänsä säännölisesti eikä heiltä ole kuulunut mitään poikkipuolisia kommentteja tai mielen ilmaisuja isänsä naisystävää kohtaan. Olen Luojalle ja ties mille kiitollinen lapsistani. He tulevat loistavasti toimeen myös mieheni kanssa. Meillä asiat ovat sisi muuten normaalisti, mutta miehen aikuisten lasten käytös on erikoista.

Edellisen avioliiton lapset ovat osa uuttakin suhdetta. Eivät vuoteeseeen asti, mutta päivittäisessä elämässä kyllä. Jos jokin osapuoli alkaa lyömään kapuloita ja toinen osapuoli heittelee kapuloita pois, tilanne on vaikea. Yleensä kapuloiden heittelyn aloittaa joko jomman kumman eksä tai lapset. Ja kummassakin tapauksessa kapuloiden pois heittelijä on oikeassa.

Olin itsekin siinä tilanteessa kun nuorempi lapseni alkoi kiukutella uudesta miehestäni. Otin lapsen pieneen puhutteluun ja selvitimme (ties monennenko kerran) mistä minun ja mieheni erossa oli kyse, mistä kahden aikuisen välisessä suhteessa on kyse, ja mistä minun ja uuden mieheni suhteessa on kyse. Selvitimme myös mikä lasteni merkitys on elämässäni. Kävimme vertauskuvallisin esimerkein läpi asioita, joissa minulla on sananvaltaa heidän elämässään, ja vastaavasti missä ei ole. Parisuhteeseen ei ole lapsilla vaatimista. Asioista voidaan kyllä asiallisesti ja rakentavasti puhua ja tunteista kertoa, mutta vaatimuksia ei voi olla. Samoin eivät vanhemmat sanele kenen kanssa laset kasvaessaan seurustelevat, kunhan eivät rikollisissa piireissä pyöri.

Selvitimme myös mitä on läheisen tukeminen ja kuunteleminen ja ymmärtäminen, sekä ihmisen itsemääräämisoikeus tietyissä asioissa. Selvitimme monia asioita. Lapseni lupasi yrittää käyttäytyä. Hän onnistui melko hyvin, mutta murrosiän uhma toi mukanaan myös takapakkeja. Nekin selvitettiin. Hän sai ottaa vastuuta teoistaan ja sanoistaan. Olimme jopa pahasti nokat vastakkain ja kerran hän karkasi isänsä luo. Yllätyin suuresti kun isä palautti pojan seuraavana päivänä. He olivat "hieman keskustelleet", ja poika ymmärsi, että olemme hänen isänsä kanssa samoilla linjoilla näissä asioissa. Kyllä hän siitä asettui ja kasvoi ihan hyvin käyttäytyväksi aikuiseksi mieheksi, ja kaveriksi miehelleni. On hän itsekin kertonut ihmetelleensä miksi oli niin vastaan kaikkea silloin, mutta ymmärsi, ettei hänellä oikeasti mitään miestäni vastaan ollut.

Nyt kun olen leski, en taida enää uuteen suhteeseen uskaltautua. Yksi avioero kulutti voimani, ja puolison kuolema vei mielenkiinnon parisuhteeseen. Onhan minulla vielä elämää itseksenikin, ja ystävieni parissa. Nyt on ollut aikaa miettiä miksi ihmiset ovat niin vihamielisiä rakkailleen, kun heillä kuitenkin on vielä ne rakkaat lähellään. Lapsilla on molemmat vanhempansa, vaikka näillä olisi uudet puolisot. Miksi vanhempien olemassaoloa ei osata arvostaa, vaan aletaan kiukutella ja heittäydytään itsekkäiksi.

lisää toisia vaimoja kirjoitti:

Vähän saman tapaisiin ihmeellisyyksiin oon kanssa törmännyt kuin aloittaja. Ja ei, sen ei tarvitse olla mustasukkaisuutta tms. uuden vaimon puolelta.

Minä olen miettinyt näiden lasten henkistä kypsyyttä. Itselläni on 17 ja 19 lapset, ja ovat henkisesti Aikuisia verrattuna miehen 22 ja 25 "aikuisiin" lapsiin. He ovat ihmetelleet myös miehen lasten suhtautumista, ja ennemmin mustasukkaisuus on lasten mustasukkaisuutta isästään. Tarkemmin ottaen lasten äiti on kannustanut näitä lapsia tällaiseen toimintaan "ettei isi unohda perhettään". Eli siis exäänsä??

Miehen lapsista nuorempi asui vielä kotona kun mies erosi ja kuulemani perusteella nuorempi ei ennen eroa ollut edes väleissä isin kanssa. Eikä silloin kun erosivat, silloin hän oli ollut innoissaan, että pääsi isistä eroon ja vanhempiensa riitelystä eroon.

Tämä nykyinen linjaus alkoi hieman sen jälkeen kun mies ja minä muutimme yhteen. Miehen mukaan exä oli elellyt ihan omissa oloissaan eron jälkeen, mutta kun minä tulin kuvaan mukaan hän alkoi jatkuvasti pitää yhteyttä melko mitättömissä asioissa. Miehellä meinasi mennä hermo ja pyysi jo muutamaan kertaan exää jättämään meidät rauhaan. Exä vetosi jatkuvasti lapsiin ja kertoi miehelle, että vaatii lapsia käymään meidän luona "vaikka se toinen akka ei haluaisikaan". Exä ei ymmärtänyt, ettei minulla, tai kellään muullakaan ole mitään heidän l apsiaan vastaan. Taisi vain toivoa, että saisi jonkin konflikitin kehitettyä meidän välille. Ei onnistunut.

Hienoahan on, että lapset pitävät isiin läheistä ystävyyttä yllä, mutta jokin järki hommassa pitäisi mukana olla. Lapset ovat olleet aina tervetulleita meille ja tietävät sen. Minuun he ovat suhtautuneet nuivasti vaikka aikaa on ollut muutama vuosi, jollei muuta niin opetella käyttäytymään. Yli kaksikymppisiltä voisi jo odottaa jonkinlaisia käytöstapoja, mutta nämä ovat nokkavia, ylimielisiä, eivät tervehdi ja jos kysyn jotain asiallista, tivahtavat ettei kuulu minulle. Olemme miehen kanssa heille puhuneet asiasta, mutta sitten soittaa exä että painostamme lapsia!?

Miehellä on ollut todella vaikeaa, ja vain vaivoin olen saanut hänet luopumaan hetken mielijohteista ilmoittaa lapsilleen, että opetelkoot tapoja ja vasta sitten ovat tervetulleita meille. Minun 17-vuotias asuu meillä ja hän ei halua olla kotona kun nämä miehen lapset käyvät ilmaisemassa mielipiteitään, eikä halunnut olla vanhempi lapsikaan kun asui meillä. Miehen lapset jäivät erossa äidilleen, mutta olivat tavanneet isää joka toinen viikonloppu, paitsi se nuorempi joka ei halunnut isää tavata. Kun me muutimme yhteen, lapset lopettivat isän luona käymisen vähäksi aikaa. Syitäö ei tiedetä, mutta ainakin miehen exä oli sanonut miehelle, että jos muuttaa minun kanssa yhteen niin lapsiaan ei enää tapaa. Ja niin kävi. Lapset tosin sanoivat, että se on heidän oma tahto. Niin tai näin. Kumpikin muutti jossain vaiheessa pois äitinsä luota. Toinen kaverin kanssa ja toinen yksin. Mies avusti kumpaakin kiitettävästi tuossa vaiheessa.

He voisivat muuten olla aivan normaaleja tuon ikäisiksi ihmisiksi, mutta "isän ikävöinti" on melko epänormaalia. Se on myös ehdollista. Isää on ikävä, mutta isää ei haluttaisi tulla tapaamaan, vaan isää yritetään viedä tapaamisiin äidin luo, siis miehen exän luo. Siihen mies ei suostu, ja lapset tulevat jossain vaiheessa meille kiukuttelemaan.

Että tälläsiä tapauksia riittää. Mun lapset tapaavat isäänsä säännölisesti eikä heiltä ole kuulunut mitään poikkipuolisia kommentteja tai mielen ilmaisuja isänsä naisystävää kohtaan. Olen Luojalle ja ties mille kiitollinen lapsistani. He tulevat loistavasti toimeen myös mieheni kanssa. Meillä asiat ovat sisi muuten normaalisti, mutta miehen aikuisten lasten käytös on erikoista.

Omat lapset ja muitten (miehen ja tämän exän) kakarat. Omat lapset on fiksuja ja hienosti käyttäytyviä ja asuvat "kotona". Miehen lapset taas ovat aikuisinakin huonokäytöksisiä moukkia, joita äitinsä edelleen manipuloi isäänsä ja tämän uutta naista vastaan. Juupa juu...

tuttu tarina kirjoitti:

Omat lapset ja muitten (miehen ja tämän exän) kakarat. Omat lapset on fiksuja ja hienosti käyttäytyviä ja asuvat "kotona". Miehen lapset taas ovat aikuisinakin huonokäytöksisiä moukkia, joita äitinsä edelleen manipuloi isäänsä ja tämän uutta naista vastaan. Juupa juu...

Niin se voi myös oikeasti olla. Kenenkään ei ole pakko käyttäytyä moukkamaisesti, mutta jos niin tekee, sietäköön sitten nahoissaan arvostelun. Mutta minkäs lapset sille voi jos äiti heidät sellaisiksi kasvattaa. Ei se ole lasten vika, vaan äidin. Yli kaksikymppisillä on - PITÄISI olla järkeä ja elämänkokemusta jo sen verran että tietää miten kuuluu käyttäytyä. Ehkä he tosiaan ovat henkisesti jälkeen jääneitä. Voisiko olla perinnöllistä jos äitikin on jälkijättöinen. Yllättävän monet nimenomaan äidit vetoavat lapsiin, että omalla käytöksellään osoittaisivat mieltä äidin puolesta isän uusia suhteita vastaan. Hienoa vanhemmuutta.

eronnut ja leski kirjoitti:

Edellisen avioliiton lapset ovat osa uuttakin suhdetta. Eivät vuoteeseeen asti, mutta päivittäisessä elämässä kyllä. Jos jokin osapuoli alkaa lyömään kapuloita ja toinen osapuoli heittelee kapuloita pois, tilanne on vaikea. Yleensä kapuloiden heittelyn aloittaa joko jomman kumman eksä tai lapset. Ja kummassakin tapauksessa kapuloiden pois heittelijä on oikeassa.

Olin itsekin siinä tilanteessa kun nuorempi lapseni alkoi kiukutella uudesta miehestäni. Otin lapsen pieneen puhutteluun ja selvitimme (ties monennenko kerran) mistä minun ja mieheni erossa oli kyse, mistä kahden aikuisen välisessä suhteessa on kyse, ja mistä minun ja uuden mieheni suhteessa on kyse. Selvitimme myös mikä lasteni merkitys on elämässäni. Kävimme vertauskuvallisin esimerkein läpi asioita, joissa minulla on sananvaltaa heidän elämässään, ja vastaavasti missä ei ole. Parisuhteeseen ei ole lapsilla vaatimista. Asioista voidaan kyllä asiallisesti ja rakentavasti puhua ja tunteista kertoa, mutta vaatimuksia ei voi olla. Samoin eivät vanhemmat sanele kenen kanssa laset kasvaessaan seurustelevat, kunhan eivät rikollisissa piireissä pyöri.

Selvitimme myös mitä on läheisen tukeminen ja kuunteleminen ja ymmärtäminen, sekä ihmisen itsemääräämisoikeus tietyissä asioissa. Selvitimme monia asioita. Lapseni lupasi yrittää käyttäytyä. Hän onnistui melko hyvin, mutta murrosiän uhma toi mukanaan myös takapakkeja. Nekin selvitettiin. Hän sai ottaa vastuuta teoistaan ja sanoistaan. Olimme jopa pahasti nokat vastakkain ja kerran hän karkasi isänsä luo. Yllätyin suuresti kun isä palautti pojan seuraavana päivänä. He olivat "hieman keskustelleet", ja poika ymmärsi, että olemme hänen isänsä kanssa samoilla linjoilla näissä asioissa. Kyllä hän siitä asettui ja kasvoi ihan hyvin käyttäytyväksi aikuiseksi mieheksi, ja kaveriksi miehelleni. On hän itsekin kertonut ihmetelleensä miksi oli niin vastaan kaikkea silloin, mutta ymmärsi, ettei hänellä oikeasti mitään miestäni vastaan ollut.

Nyt kun olen leski, en taida enää uuteen suhteeseen uskaltautua. Yksi avioero kulutti voimani, ja puolison kuolema vei mielenkiinnon parisuhteeseen. Onhan minulla vielä elämää itseksenikin, ja ystävieni parissa. Nyt on ollut aikaa miettiä miksi ihmiset ovat niin vihamielisiä rakkailleen, kun heillä kuitenkin on vielä ne rakkaat lähellään. Lapsilla on molemmat vanhempansa, vaikka näillä olisi uudet puolisot. Miksi vanhempien olemassaoloa ei osata arvostaa, vaan aletaan kiukutella ja heittäydytään itsekkäiksi.

Nykyään luullaan että on niin asiallista ja hienoa osottaa mieltään joka asiassa. Että se osoittaa aikuisuutta. Oikeasti aikuisuutta osoittaa, että sopeutuu. Pilalle lellityt lapset alkavat kasvaa aikuisiksi ja erota ensimmäisistä suhteistaan ja avioliitoistaan. Ja jo kiukutellaan kun ei saada tahtoa läpi. Ihmettelen miksi nuo lapsen tasolle jääneet ovat hankkineet lapsia kun eivät ole kypsiä kasvattamaan heitä elämän vastoinkäymisissä.