Mulla olis pieni ongelma. Tai iso. Vielä kaksi vuotta sitten hengailin melkein joka hetken ystävieni kanssa. Mutta pikku hiljaa kaikki on muuttunut ja tunnen oloni yksinäiseksi, silloin tällöin. Se on alkanut kasvaa nyt viime aikoina suuresti. Minun ja ystävieni tiet "erosivat" kun menin ammattikouluun ja he kaikki muut menivät lukioon. Aluksi en ajatellut ollenkaan että välimme menisivät näinkin kaukaisiksi, mitä ne nyt ovat. Ensimmäisen lukuvuoden alussa tapailimme paljon ja juttelimme niin kuin ennenkin. Sitten parin kuukauden päästä tapasin pojan ja rupesimme seurustelemaan ja kyllähän te tiedätte millaista on muutama ensimmäinen kuukausi; tiivistä yhdessä oloa. Ehkä jo siinä vaiheessa kaverisuhteiden alamäki alkoi. Rupesimme näkemään harvemmin ja emme jutelleet asioista niinkuin ennen. Ystäväni saivat uusia kavereita lukiosta, joita minä en tunne ollenkaan, heille syntyi oma piiri sinne. Totta kai minäkin sain uusia kavereita omalta luokaltani, mutta he eivät ole sellaisia, joiden kanssa hengailisin vapaa-aikanani. Eli siis ystävilleni syntyi omat piirinsä ja minä en sinne mahdu. Totta kai tapaamme nykyisinkin ainankin kerran viikossa harrastuksen parissa, mutta jos yritän jotain ehdottaa että tapaisimme muulloinkin tulee kieltäviä vastauksia, ja pahimmassa tapauksessa saan kuulla että he ovat olleet keskenään jossain ja minua ei ollut pyydetty. Kaiken lisäksi minusta tuntuu etten tunne ystäviäni lainkaan enää. He eivät juttele minulle asioista, joista ennen juttelimme päivät pitkät. Ja jos olen heidän kanssaan jään melkein aina keskustelun ulkopuolelle, koska en tunne, tai edes tiedä, ihmisiä joista he puhuvat. Usein olenkin hiljaa. Mitä minun pitäisi tehdä? En haluasi olla riippakivi, mutta ei minulla muitakaan ystäviä ole. Poikaystävä tietenkin, mutta eihän se riitä. Pitää olla myös tyttökavereita. En tiedä yliliioittelenko asiaa, mutta se on ruvennut painamaan minua enemmän ja enemmän. Olisin kiitollinen jos kertoisitte vinkkejä mitä voisin tehdä.
Ystävyyssuhteet hukassa ?
yksin jäänyt
3548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen ollut joskus samankaltaisessa tilanteessa. Ystäväni pääsivät kaikki keskenään tämän kaupungin huippulukioon, kun taas minä menin yksin muualle. Aluksi he jaksoivat pitää yhteyttä, kunnes vähitellen jäi. Aina silloin kun oltiin yhdessä, kääntyivät puheet väkisin heidän koulukuvioihinsa. Minun kuulumisiani tuskin kysyttiin tai ainakaan kuunneltiin. Jonkun aikaa jaksoin roikkua mukana yhteisissä tapaamisissa, mutta lopulta päätin, etten mene sinne enää tuntemaan itseäni vähäpätöiseksi hölmöksi. Aina sai kysellä, kenestä he puhuvat, eivätkä aina edes vastanneet. Se päätös myös piti! Ainoastaan yhden kanssa ollaan pidetty yhteyttä ja tavattu kaksistaan ja tehty kaikkee kivaa. Mutta niihin ryhmätapaamisiin en enää mene. Olen saanut ajan kanssa sellaisiakin ihmisiä ystäväkseni, jotka ovat kiinnostuneet minusta oikeasti. Uuden tuttavuuden kehittyminen hyväksy ystävyydeksi voi viedä aikaa, mutta älä ihmeessä väheksy niitäkään ihmisiä, joiden kanssa voi alussa tuntua, että ystävyys ei ole mahdollista. Niistä voi tulla loppujen lopuksi todella uskollisia ystäviä. Sun kannattaa miettiä, alatko tutustumaan uusiin ihmisiin, ja pidät vaikka tuon kaveriporukan mukana edelleen kuvioissa, vai olisiko parempi antaa ystävyyden mennä. Tsemppiä!
tilanne minulla.
itsekään en tiedä mitä tekisin.
Luokaltani olen saanut muutaman "ystävän" mutta heidän kanssaan en liiku vapaa-ajalla.
Olo on hirveän yksinäinen koska olen tottunut aina menemään ja pitämään hauskaa.
Nykyään olen joko yksin tai poikaystäväni kanssa.
Hei!
Kerron menneisyydestäni vähän samantyyppisen kokemuksen. Mun kavereista osa lähti ammattikouluun ja osa lukioon. Itse menin lukioon myös, mutta parhaat kaverini meni eri lukioihin, joten jouduin tavallaan etsimään uusia kavereita siitä lukiosta, johon menin. Alussa se oli vaikeaa, koska kaikilla näytti olevan jo ne omat kaverit ja omat pikkku piirinsä. Moni kavereista alkoi seurustella ja sitten se yhteydenpito jäi. Itse aloin seurustella vasta 18 ikäisenä, jolloin lukio alkoi jo olla loppu suoralla. Kyllähän se alussa oli vaikeaa, kun ei ollut kavereita, mutta ihmeesti sitä sitten ystävystyi uusien ihmisten kanssa. Nuoruuden ystävistä yhteyttä pitää enää vain 1. Menin sitten yliopistoon, jossa tutustuin uusiin kavereihin, joista tuli jatkossa hyviä ystäviä. Olen huomannut, että sitä ystävyyttä määrittää pitkälti samat mielenkiinnon kohteet. Monesti siinä käy niin, että lukioon menijöillä on mielessä ne yo-kirjoitukset ja muut yhdistävät jutut. Ehkä sitten ammattikouluun menijöillä on muita yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
Nykyään itselläni on enimmäkseen ystäviä näistä akateemisista piireistä, mutta kyllä ystäväpiirini kirjoon mahtuu myös ammattikoulun käyneitä, joten mielestäni ei kannata mitään jakoa yrittää edes kuvitella lukioon menijöitten ja ammattikouluun menijöitten välille. Kaikki voivat olla ystäviä keskenään. Lähinnä se riittää, että on joku yhteinen mielenkiinnon kohde. Esim. meillä ne on koirat. Niiden kasvattaminen ei katso ammattia tai yhteiskunnallista asemaa. Ollaan niin eläinrakkaita kaikki. Ollaan kukin tahoillamme menty avioliittoon ja ystävyys on siitä huolimatta säilynyt. Meistä on tullut ns. perhetuttuja, jotka kyläilee toisten luona.
Toivottavasti sinäkin vielä löydät ystäviä elämääsi. Ainoa keino on rohkeasti vaan yrittää tutustua uusiin ihmisiin. Muistan kyllä omilta kouluajoilta, miten vaikeaa se aluksi oli ja jokainen pettymys teki siitä entistä vaikeampaa, mutta silti piti aina yrittää uudelleen. Hyvää pääsiäistä.