Olemme olleet avoliitossa 9 vuotta ja yhdessä 11 vuotta. Olen 30-vuotias ja mies 31v. Olemme säännöllisin väliajoin puhuneet avioliitosta ja sen merkityksestä ym. Itse haluaisin naimisiin mieheni kanssa, koska rakastan häntä. Käytännön elämässä tämä avioliitto ei kuitenkaan muuttaisi mitään. (Perimisoikeus toki tulisi, mutta muuten ei mitään muutoksia)
Lapsi on harkinnassa, jos onnistuisimme saamaan viiden vuoden sisällä lapsen. Ei kuitenkaan ole pakkomiellettä lapsen saamisesta, tulee jos on tullakseen. (minulla lapsettomuutta aiheuttava vaiva)
Tässä kun kavereista suurin osa on mennyt tai menossa naimisiin, alkaa itsekin miettiä, pitäisikö vielä ottaa puheeksi miehen kanssa. Puhuimme tästä asiasta viimeksi noin vuosi sitten, silloin lapsen hankita oli ihan jäissä. Meillä on kyllä mennyt aina hyvin, ei ole ollut koskaan riitoja tai eroamisaikeita ym. Olemme onnellisia näinkin.
Mies ei haluaisi naimisiin, koska hän pelkää, että tuosta allekirjoitetusta paperista tulisi hänelle "kahlitun tunne". Hän haluaa olla kanssani ja asua yhdessä, mutta myöskin jatkaa vain näin. Sitoutua hän voi kyllä tunnetasolla, mutta ei haluasi naimisiin, koska pelkää sitä, jos ero tulee, miten "likaista" siitä voisi tulla.
Avoliitosta eroaminen käy vaivattomammin, kun kaikki menee jakoon kuten on ostettukin, kummallekin omansa.
Hän kyllä sanoi, että harkitsee avioliittoa, jos se on minulle maailman tärkein asia.
En halua painostaa miestä, mutta painostusta tulee kyllä todella paljon lähipiiristä.
Tuntuu, että on "pakko" mennä naimisiin. Muut eivät usko tavallaan, että olemme sitoutuneita, jos olemme vain avoliitossa.
Onko se niin? Miltä pelkkä avoliitto ulkopuolisesta näyttää?
Lapsi on harkinnassa, jos onnistuisimme saamaan viiden vuoden sisällä lapsen. Ei kuitenkaan ole pakkomiellettä lapsen saamisesta, tulee jos on tullakseen. (minulla lapsettomuutta aiheuttava vaiva)
Tässä kun kavereista suurin osa on mennyt tai menossa naimisiin, alkaa itsekin miettiä, pitäisikö vielä ottaa puheeksi miehen kanssa. Puhuimme tästä asiasta viimeksi noin vuosi sitten, silloin lapsen hankita oli ihan jäissä. Meillä on kyllä mennyt aina hyvin, ei ole ollut koskaan riitoja tai eroamisaikeita ym. Olemme onnellisia näinkin.
Mies ei haluaisi naimisiin, koska hän pelkää, että tuosta allekirjoitetusta paperista tulisi hänelle "kahlitun tunne". Hän haluaa olla kanssani ja asua yhdessä, mutta myöskin jatkaa vain näin. Sitoutua hän voi kyllä tunnetasolla, mutta ei haluasi naimisiin, koska pelkää sitä, jos ero tulee, miten "likaista" siitä voisi tulla.
Avoliitosta eroaminen käy vaivattomammin, kun kaikki menee jakoon kuten on ostettukin, kummallekin omansa.
Hän kyllä sanoi, että harkitsee avioliittoa, jos se on minulle maailman tärkein asia.
En halua painostaa miestä, mutta painostusta tulee kyllä todella paljon lähipiiristä.
Tuntuu, että on "pakko" mennä naimisiin. Muut eivät usko tavallaan, että olemme sitoutuneita, jos olemme vain avoliitossa.
Onko se niin? Miltä pelkkä avoliitto ulkopuolisesta näyttää?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eikö avoliitossa yhteinen omaisuus ole yhteistä eron tullen???
Muuten kyllä naurattaa tuo pelko "likaisesta erosta". Eihän ero koskaan kovin mukava asia ole, mutta riitaisuuteen voi aika ratkaisevasti vaikuttaa itse. Ja jos on yhdessä hankittu omaisuus, eikö sen ole syytäkin mennä puoliksi eron tullessa? Näistä asioista kyllä laki-ihmiset pitää huolen, jos niin tiukaksi menisi, ettei järkipuhe toiseen auta. Toisaalta oman omaisuuden ja perinnön voi suojata avioehdolla.
Mutta tuohon tunnepuoleen. Kyllähän te sitoutuneilta jo vaikutatte, miten kukaan ulkopuolinen voisi siihen mitään sanoa kun noin pitkään olette olleet yhdessä?
Sekin on miehessäsi hassua, että hän kokisi olevansa nalkissa papin aamenen jälkeen. Aika kivikautiset käsitykset...ero on nykyään valitettavan helppoa.
Ympäristöstä ei ole väliä eikä sieltä mitään ole kuulunutkaan. Kukin tyylillään. Lapsiakin on.
Aika jännä tuo ap:n "pelkkä avoliitto".
Et ehkä ole tullut ajatelleeksi, että kenties kuulut niihin yhä useampiin suomalaisiin, jotka eivät onnistu saamaan lapsia ilman erityistoimia, jos sittenkään. Sori, mutta kun mainitset, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen, eikä raskautta ole kuulunut noin pitkän avoliiton aikana, todennäköisesti lastensaannissa on ongelmia.
Ikäsikin on sellainen, että pakko sinun on jotain tuossa lapsiasiassa päättää ja pian.
No, tulipa sanotuksi. minulla oli samanlainen tilanne. Ja kun sitten oikein ruvettiin urakoimaan lasta, tulos oli nolla. Joten tässäpä on kipuiltu sitäkin asiaa jo viisi vuotta.
ei kai tajua, että lapsia ei noin vain tehdä. On tämä elämä aikamoista. Joillekin lapsia vain tulee ja niitä tulee melkein vuoden välein. Sitten lasten kasvatus on mitä on. Sitten on pariskuntia, jotka osaisivat kasvattaa, niin ei sitten tule millään edes yhtä lasta.
Tjaa... Mielestäni, jos ei ole lapsia, niin avoliitto voi olla järkevämpi ratkaisu kuin avioliitto juuri tuon eroamisen helppouden vuoksi. Ja jos esim. leskeneläkkeellä, perintöjutuilla jne. ei ole merkitystä. Vaikka olisitte 50 vuotta avoliitossa, niin lain mukaanhan lähin omaisesi on joku verisukulaisesi, ei avopuoliso.
Itse ole ollut kahdesti naimisissa ja eronnut kahdesti. Olen aina ollut uskonnoton (kuten perheenikin), joten minulle avioliittoon ei liity sellaista mystiikkaa kuin uskonnollisesti ajattelevilla tuppaa liittymään ("kunnes kuolema teidät erottaa"-ajattelua). Se on vain byrokraattinen/ käytännöllinen sopimus siitä, että jos lapsia tulee, niin heillä on automaattisesti lain edessä molemmat vanhemmat (ilman erillisiä isyydentunnustuksia ja huoltajuussopimuksia) ja perheellä muutenkin laillisesti turvatumpi asema kuin avoparilla.
Avioehtohan on avioliiton yhteydessä järkevä tapa turvata ennakolta omaisuuskysymykset.
Useampi kaveri ja oma veli ovat menneet naimisiin ensimmäisen lapsen jälkeen, kun kokivat isyyden tunnustuksen niin nöyryyttävänä toimenpiteena. Siellä sossutantta tenttasi milloin ja kenen kanssa on tullut maattua, ja onko nyt varmasti vain tämä mies ym. Ei koskaan enää tätä oli kommentit.
Tuo oli uusi tieto. Siis jos on avoliitossa täytyy miehen ja naisen mennä johonkin sossuhaastatteluun ja vielä verikokeeseen että tulee selväksi että kyseisessä avoliitossa syntynyt lapsi on hänen???
Mutta avioliitossa lapsi on automaattisesti isän nimellä?
Kertokaa te ketkä olette viisaampia lisää tästä asiasta kiitos.
miehen tunnustamattakin. Avoliitossa syntynyt lapsi pitää tunnustaa. Enkä halua maalata piruja seinille, mutta näinkin on:
Lapsen voi tunnustaa vain virka-aikaan. Lasta ei voi tunnustaa tämän kuoltua. Jos lapsesi syntyy sunnuntaina ja kuolee saman päivän aikana, isä ei ehdi lasta tunnustaa eikä siten isällä koskaan ole lasta ollutkaan eikä lapsella isää, virallisesti.
Tämä on toki hyvin, hyvin harvinainen tilanne, onneksi.
Miten tämä isyyden tunnustaminen käytännössä sitten tapahtuu?
Ei mun tietääkseni mitä verikokeita (isyystestiä) tehdä. Sehän siinä "isyyden tunnustamisessa" onkin jujuna. Kun isä vapaaehtoisesti lapsen tunnustaa omakseen niin ei tarvita mitään isyystestejä?
En tiedä tarkemmin mikä on haastattelun sisältö, mutta ainakin siellä tietysti kerrotaan mitä vaikutuksia tästä on, että isä tunnustaa isyytensä.
Jossain lain pykälässä on kyllä tämmöinen kohta: "Äidin tulee erityisesti ilmoittaa, ketkä miehet ovat maanneet hänet lapsen siittämisaikana." Pitäneekö vielä tosiaan paikkaansa?? Jos joku kertoisi joka henk.koht. on käynyt tämän läpi.
Luvalla sanoen, noin pitkän ajan jälkeen pelkkä avoliitto kuullostaa jo kummalliselta ratkaisulta. Tosin täällä viestejä lukiessa huomaa, että löytyy niitä muitakin miehiä kuin avomiehesi, joiden mielestä se riittää. Omalla kohdallani en pystyisi elämään ikuisesti pelkässä avoliitossa. Jokaisessa parisuhteessa tehdään kompromisseja, mutta avioliitto on sen verran iso asia, että sen suhteen en suosittele, että taivut kannassasi.
Toki avioliitot voivat loppua, mutta avoliitossa on pidemmän päälle huonommassa asemassa. Jos avomiehesi pelkää, että erossa viet hänen rahansa ja omaisuutensa, niin miksette tee avioehtoa? Sen avulla sekin ongelma on poispyyhitty. Sitä paitsi avoliitot voivat loppua yhtä likaisesti (olen lähipiiristäni sen nähnyt), ellei vielä likaisemminkin, kuin avioliitot.
Mainitsit, että lapsi on teillä suunnitelmissa. Oletko ajatellut, että mitä tapahtuu, kun lapsi tulee ja mies päättääkin, että lapsiperheen arki onkin liian rankkaa? Minusta nimittäin kuullostaa hieman siltä, että miehelläsi on hiukkasen jalka siellä uloskäynnin puolella. Sinuna ottaisin asiasta selvää - ties vaikka lähipiirisi häitä voi käyttää sopivana mielipiteen testaajana, sillä varmasti kun puhut heidän suunnitelmistaan/häistään, niin miehesi vastauksista paljastuu jotakin.
Itse en uskaltaisi edes ajatella äitiyttä ennen avioliittoa, en edes tilanteessasi. Minusta lapset ansaitsevat perheen ympärilleen ja minulle avioliitto merkitsee perhettä ja sen sitoutumista ihan eri tavalla kuin avoliitto.
Joo moni ajattelee näin, että avoliitossa oleva ei voi olla sitoutunut. Mutta avioliitostakin on aika helppo erota. Ja ei ole hirveän harvinaista erota esim. parinkin vuoden sisään. Ja ainakin olette siksi yhdessä, kun haluatte mennä eikä siksi kun on tullut mentyä naimisiin ja ollaan "väkisin" yhdessä. Kun pitäs omaisuus jakaa jne. Ja kaikki avioparit eivät ole onnellisia tai esim. uskollisia. Ei avioliitto ole mikään tae siitä.
Ja ei pitkästä avoliitosta ole henkisesti mitenkään helppo erota. Ei se kauheasti lohduta, että mehän ollaan vaan avoliitossa. Ja aika samanlaista se elo avoliitossa on kuin avioliitossa.
Itse en tee mitään johtopäätöksiä kenenkään suhteesta vaan sen mukaan ovatko naimisissa tai ei (itse olen kihloissa ja menossa naimisiin).
Älä vaan mene naimisiin muiden takia! Te itse tiedätte suhteenne laadun. Vai tiedättekö? miksi pitää vakuutella jotain muille? Ja eiköhän ne sitten huomaa, kun olette vielä 10 vuoden päästä yhdessä jne. Ja onhan 11 vuottakin jo jotain? Jos ei halua sitoutua niin ei kai sitä niin kauan viittisi kenenkään kanssa olla...
Ja voittehan te tehdä avioehdon. Niin ei tarvitse tapella omaisuudesta eron sattuessa?
No jokos sitä on naimisiin menty kun 5 vuotta huomenna tulee viestistäsi kuluneeksi? :)