Kertokaapa minulle hyvät ihmiset mistä johtuu että jättäjä kehittää aivan suunnattoman vihan jätettyä kohtaan? En ole koskaan kohdellut naisiani huonosti, olen aina ollut huolehtivainen, suojeleva, vapautta antava, toinen huomioon ottava, en örvellä enkä ryyppää, en ole sohvaperuna vaan liikun ja teen paljon asioita, minun kanssa harvemmin on tylsää, olen lähes aina iloinen koska nautin elämän pienistäkin asioista. Olen äärimmäisen uskollinen ja rehellinen, en ikinä petä ja sanon miten asiat ovat tai miltä ne minusta tuntuu. En edes kutsu naisiani ex-nimikkeellä, kaikki ovat omia persooniansa ja se on mielestäni halventavaa kutsua heitä exäksi. En puhu heistä pahaa edes jälkeenpäin vaikka olisi tehnyt minulle mitä, ymmärrän että ihmiset ovat ihmisiä ja ihmiset tekee kaikenlaista.
Olen ollut neljässä suhteessa elämäni aikana, ensimmäisessä minua petettiin ja jätettiin, jostain syystä minua kohtaan kehitettiin aivan suunnaton viha ja halveksunta vaikka en koskaan kohdellut häntä huonosti. En ymmärtänyt tätä, en riidellyt eron aikana, sydän oli palasina mutta käyttäydyin hyvin ja osasin ottaa asian rauhallisesti. Rakastin todella paljon tätä naista.
Toisessa sitten kaikki oli aivan loistavaa kunnes ilmeni että nainen käyttää huumeita. Sovittiin että huumeet jää pois ja pari kertaa sitten hän käytti lievempiä huumeita ja yritin katsoa sitä sormien läpi mutta toistin että suhde kaatuu jos tuo jatkuu. Eräänä aamuna kävin hakemassa hänet sitten LSD:n ja amfetamiinin yliannostuksesta sairaalasta ja se oli viimeinen niitti sille suhteelle. Lopetin suhteen mutta tein sen mahdollisimman diplomaattisesti, yritin ottaa kaiken huomioon häntä kohtaan että ei sattuisi liikaa. Se oli hänelle kova pala mutta olemme edelleen ystäviä ja ei riidelty eron aikana, pikkuisen hän nosti kierroksia ja syytteli mutta rauhallisella tavalla ja pitkällä eroprosessilla kaikki pysyi hyvin hanskassa eikä hän tuntenut itsensä jätetyksi kuin roskakoriin.
Sitten seuraava suhde oli naispuoliseen ystävääni jonka olen tuntenut useita vuosia. Meillä on aina ollut kipinää keskenämme mutta nyt tämä kipinä roihahti tuleen ja "homma karkasi käsistä". Eron syitä en tähän luettele koska hänet voisi tunnistaa niistä, tuli kuitenkin sitten taas se hetki että olin tehnyt päätöksen, en rakastanut aidosti tätä naista. Sama homma, pitkä ja diplomaattinen eroprosessi, hän on fantastinen nainen eikä ansaitse huonoa kohtelua. Hän nosti hieman kierroksia ja samanlainen syyttely alkoi mutta homma pysyi käsissä ja ollaan edelleen ystäviä. Hänkään ei tuntenut itsensä roskiin heitetyksi vaan oli aidosti ihminen vaikka oli jätetty.
Sitten tapasin elämäni unelmanaisen. Kaikki kohdallaan. Ihan kaikki, uskokaa tai älkää. Tämä oli lyhyin suhde mitä minulla on ollut mutta myös tunnelatautunein ja syvin suhde mitä olen kokenut. Se läheisyys mitä meidän kahden välillä oli, oli jotain semmoista mitä en ole koskaan kokenut. Hän kuitenkin erinäisistä syistä karkasi ja kehitti aivan käsittämättömän vihan minua kohtaan. En koskaan kohdellut häntä huonosti, en syytellyt, en tuominnut, rakastin häntä semmoisena kuin hän oli. Hän oli niin supervihainen minulle että sanoi minulle kaiken mitä hänen tietovarastostaan löytyy millä minua voi satuttaa.
Mikä juttu tämä on että pitää kehittää tuommoinen superviha? Minä en semmoista jättötilanteessa koskaan ole tehnyt koska kunnioitan edelleen heitä ihmisinä, en halua jättää ketään "roskikseen" vaan kaikki ovat arvokkaita ihmisiä mutta heistä pari ei ollut semmoisia jonka kanssa voisin jakaa koko elämäni, en rakastanut heitä.
Minusta tuntuu että ihmiset eivät osaa enää arvostaa toisiaan ihmisinä. Olisi hienoa jos jokainen osaisi ottaa sen huomioon että jätetyltä rikotaan sydän tuusan nuuskaksi ja hänen maailmansa hetkellisesti romahtaa. Ainoa joka silloin pystyy auttamaan ja tukemaan on se joka rikkoi sydämen. Tämä ei tarkoita mitään lohdutus-seksiä vaan näyttää että arvostaa ja kunnioittaa toista edelleenkin mutta eron syyt eivät ole siinä että tämä olisi jotenkin huono ihminen.
Minä uskon siihen että nämä kaksi naista jota minä olen jättänyt ei kokenut itsensä roskaksi ja hyväksikäytetyksi, ymmärsi sen miksi me ei sovittu yhteen jne. Minua kohtaan ollaan oltu kuin olisin maailman huonoin ihminen jolla ei ole mitään muuta arvoa kuin maalitauluna. Tuommoinen kyllä sattuu ja ero on raskasta, mutta sen verran elämä ehtinyt jo opettaa että en minä siitä kaadu, se on vaan raskaampaa nousta siitä taas.
Olen ollut neljässä suhteessa elämäni aikana, ensimmäisessä minua petettiin ja jätettiin, jostain syystä minua kohtaan kehitettiin aivan suunnaton viha ja halveksunta vaikka en koskaan kohdellut häntä huonosti. En ymmärtänyt tätä, en riidellyt eron aikana, sydän oli palasina mutta käyttäydyin hyvin ja osasin ottaa asian rauhallisesti. Rakastin todella paljon tätä naista.
Toisessa sitten kaikki oli aivan loistavaa kunnes ilmeni että nainen käyttää huumeita. Sovittiin että huumeet jää pois ja pari kertaa sitten hän käytti lievempiä huumeita ja yritin katsoa sitä sormien läpi mutta toistin että suhde kaatuu jos tuo jatkuu. Eräänä aamuna kävin hakemassa hänet sitten LSD:n ja amfetamiinin yliannostuksesta sairaalasta ja se oli viimeinen niitti sille suhteelle. Lopetin suhteen mutta tein sen mahdollisimman diplomaattisesti, yritin ottaa kaiken huomioon häntä kohtaan että ei sattuisi liikaa. Se oli hänelle kova pala mutta olemme edelleen ystäviä ja ei riidelty eron aikana, pikkuisen hän nosti kierroksia ja syytteli mutta rauhallisella tavalla ja pitkällä eroprosessilla kaikki pysyi hyvin hanskassa eikä hän tuntenut itsensä jätetyksi kuin roskakoriin.
Sitten seuraava suhde oli naispuoliseen ystävääni jonka olen tuntenut useita vuosia. Meillä on aina ollut kipinää keskenämme mutta nyt tämä kipinä roihahti tuleen ja "homma karkasi käsistä". Eron syitä en tähän luettele koska hänet voisi tunnistaa niistä, tuli kuitenkin sitten taas se hetki että olin tehnyt päätöksen, en rakastanut aidosti tätä naista. Sama homma, pitkä ja diplomaattinen eroprosessi, hän on fantastinen nainen eikä ansaitse huonoa kohtelua. Hän nosti hieman kierroksia ja samanlainen syyttely alkoi mutta homma pysyi käsissä ja ollaan edelleen ystäviä. Hänkään ei tuntenut itsensä roskiin heitetyksi vaan oli aidosti ihminen vaikka oli jätetty.
Sitten tapasin elämäni unelmanaisen. Kaikki kohdallaan. Ihan kaikki, uskokaa tai älkää. Tämä oli lyhyin suhde mitä minulla on ollut mutta myös tunnelatautunein ja syvin suhde mitä olen kokenut. Se läheisyys mitä meidän kahden välillä oli, oli jotain semmoista mitä en ole koskaan kokenut. Hän kuitenkin erinäisistä syistä karkasi ja kehitti aivan käsittämättömän vihan minua kohtaan. En koskaan kohdellut häntä huonosti, en syytellyt, en tuominnut, rakastin häntä semmoisena kuin hän oli. Hän oli niin supervihainen minulle että sanoi minulle kaiken mitä hänen tietovarastostaan löytyy millä minua voi satuttaa.
Mikä juttu tämä on että pitää kehittää tuommoinen superviha? Minä en semmoista jättötilanteessa koskaan ole tehnyt koska kunnioitan edelleen heitä ihmisinä, en halua jättää ketään "roskikseen" vaan kaikki ovat arvokkaita ihmisiä mutta heistä pari ei ollut semmoisia jonka kanssa voisin jakaa koko elämäni, en rakastanut heitä.
Minusta tuntuu että ihmiset eivät osaa enää arvostaa toisiaan ihmisinä. Olisi hienoa jos jokainen osaisi ottaa sen huomioon että jätetyltä rikotaan sydän tuusan nuuskaksi ja hänen maailmansa hetkellisesti romahtaa. Ainoa joka silloin pystyy auttamaan ja tukemaan on se joka rikkoi sydämen. Tämä ei tarkoita mitään lohdutus-seksiä vaan näyttää että arvostaa ja kunnioittaa toista edelleenkin mutta eron syyt eivät ole siinä että tämä olisi jotenkin huono ihminen.
Minä uskon siihen että nämä kaksi naista jota minä olen jättänyt ei kokenut itsensä roskaksi ja hyväksikäytetyksi, ymmärsi sen miksi me ei sovittu yhteen jne. Minua kohtaan ollaan oltu kuin olisin maailman huonoin ihminen jolla ei ole mitään muuta arvoa kuin maalitauluna. Tuommoinen kyllä sattuu ja ero on raskasta, mutta sen verran elämä ehtinyt jo opettaa että en minä siitä kaadu, se on vaan raskaampaa nousta siitä taas.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kohdallasi ilmeisesti puolustusreaktio. Haluat ympärillesi inhomuurin ettei sinua enää loukata. Hyökkäys on paras puolustus. Sehän tiedetään....
taidat olla kuin muut miehet tai ainakin useimmat..todella hienoa..ainakin olet arvostanut ja kunnioittanut kumppaneitasi ettet vaan roskiin niitä heittänyt..kiitollisia ovat varmaan siitä..niin ,se toisen ihmisen kunnioitus ja arvostus on kyllä tärkeä mutta hävinnyt kokonaan,fiilis on kuin liikaa käytetyllä tiskirätillä..kiitos,oli mukava lukea tekstisi..oikein hyvää pääsiäistä ja aurinkoista kesän odotusta :)
Pakko oli käydä rekisteröimässä tämä nick että ei joku ala kirjoittelemaan minun nimelläni.
Kiitos sinulle tuosta viestistä, se piristi kovasti. En tiedä ovatko nämä ystävät kiitollisia mutta eivät ainakaan ole joutunut käymään läpi semmoista vihan helvettiä. Taidat tietää kokemuksesta että se on aika raskasta kun on se vihan kohde.
että viha vahvistaa..ehkä joo,mutta pidemmän päälle ei se mitään enään annakkaan..ainakin ystäväsi arvostavat sinua ja hei,se on minusta hienoa että olette ystäviä ja olit tukena loppuun asti vaikka erosittekin,mutta se on paljon..en koskaan haluaisi kokea mitään uudestaan..sitä helvettiä,mut nyt joutu ihan miettimään et jos saisikin siihen tukea saati saisi pitää edes ystävyyden niin ehkä sen vielä joskus kestäisikin..sinunlaisia vaan on liian harvassa,taidat olla oikeastaan ainut laatuaan:)
Jos haluat jutella tai muuten purkaa ajatuksiasi niin voit laittaa sähköpostia [email protected] ja lupaan vastata :) Voisi tehdä ihan hyvääkin jutella aiheesta jos muistakin. Minua kiinnostaa ainakin kuulla jotain sinun tarinastasi, jokaisella ihmisellä on oma elämäntarinansa jossa on monen monta lukua ja ne ovat aina yhtä kiinnostavia riippumatta ihmisestä :)
sinulle..en tiedä tuliko perille?? voin laittaa sit toisesta postista jos et saanut niitä :(
minuakin on alettu aina vihaamaan erotilanteissa, ja sieltä on jopa tullut tappouhkauksia vaikken ole mitään pahaa koskaan sanonut tai tehnyt. olen 27 vuotias nainen ja pisin suhteeni 5 vuotta.
olen miettinyt täysin samaa, että miksi pitää kehitellä sellainen viha toista kohtaan, mutta luulen, että se johtuu siitä että silloin on helpompi erota ja lähteä, kun vihaa. uskottelee itselleen että eihän tuo nyt ollut mitään, ja sitten purkaa sen vihana, koska pelkää katsoa totuutta silmiin ja nähdä se, että sehän oli hyvä ihminen, ja meidän suhde ei onnistunut silti. ehkä heillä tulee oikeasti ikävä sinua mutta he taistelevat sitä vastaan?
toinen voi olla se, että inhimillisyys on nykyaikana sitä, että tunteet purkautuvat puolin jos toisin, kaikki haukkuu kaikkia ja ihmiset tekee virheitä. jos sinä et tee virheitä, mutta toinen tekee, niin se toinen voi alkaa vihaamaan siksi että ei kestä itsessään sitä inhimillistä puolta, ja uskoo sinun olevan näin parempi ihminen ja kypsempi, ja siksi vihaa sinua.
"täydellisiä" ihmisiä on helppo kunnioittaa, mutta vaikea rakastaa. ehkä nämä naiset eivät osaa rakastaa hyvää miestä? monet naiset eivät osaa. he etsivät sen virheellisen eläimen jonka kanssa saavat tapella ja jostain kumman syystä sellaisiin miehiin rakastuu helpommin, ja heille antaa mielummin empatiaa koska he näyttävät sen lapsellisen puolensa, sen haavoittuvan ja keskeneräisen minänsä jota voi vaalia ja halailla ja tietysti moni uskoo muuttavansa tällaisen paremmaksi ihmiseksi.
ehkä he vihaavat sinua koska eivät voi sinulle mitään? olet jo itse kasvattanut itsesi "valmiiksi" ja "hyväksi", sinussa ei ole työnsarkaa enää naiselle?
tai ehkä vaan et anna itsestäsi kaikkea ja he turhautuvat täydellisyyteesi.
mene ja tiedä.
mutta olen samassa jamassa kuin sinä.
Viha ja syyttely tekevät jättämisen jotenkin hyväksyttävämmäksi sekä jättäjälle että jätetylle. Siitä tulee tunne että se on oikeutetumpaa jos kokee itsensä jollakin tavalla loukatuksi...
Normaaliin suhteeseen kuuluu myös niitä riitoja; sanoit että et ole riidellyt suhteissasi.. Joskus on hyvä sanoa kaikki mitä mieleen tulee ja purkaa.. vaikka riidankin kautta
Vihan kokeminen helpottaa eroprosessia ja siitä saa voimaa. Se on luonnollinen selviämis- ja suojakeino ihmisen psyykelle.
Jättäjä kokee syyllisyyttä ja on helpompaa kehitellä viha jätettyä kohtaan kuin käsitellä omia syyllisyyden tunteitaan. Näin sen näkisin.
Näin se tietysti on. Olen itse saanut tuntea sitä, jättäjä juoksee karkuun kun nähdään, ei halua tervehtiä, eikä pysty olemaan kanssani missään tekemisessä. Olisi kyllä halunnut olla ystävä, mutta kun kävi ilmi että olin sairastunut eron jälkeen ja että minulla oli vaikeuksia niin hän ei halunnut enää tavata. Jos olisin ollut iloinen erosta niin kaikki olisi varmaan mennyt hyvin. Valitettavasti en pystynyt siihen joten nyt hän vihaa minua.Ei siis riittänyt että jätti, piti vielä vihata ja jättää ihmisenäkin.