on se kumma kun mietin, kuinka eriarvoisena
vanhempani pitää lapsiaan. Menee järjestyksessä,
vanhin broidini on vieläkin ykkönen, tulee olemaankin hamaan loppuun asti, sitä ne hyysää vaan, mies on jo 36v.
Luulen että minä (26v.) ja toinen isobroidini 31v. ollaan suhteellisn samanarvoisia, broidilla on puolivuotias tytär, ja musta on tulossa isä.
Mutta vanhinta ne hyysää ja juttelee sille mukavia. On se perkeleen kumma. Mutsikin oli ku naantalin aurinko kun sai tietää ekasta lapsenlapsestaan, tuosta puolivuotiaasta, kun vaimoni kanssa ilmoitettiin raskaudesta 2 viikkoa sitten, en saanut juuri minkäänlaista vastausta. Vanhimmalla veljelläni ei ole perhettä, hän ei ole edes seurustellut yli 10 vuoteen kenenkään kanssa, enkä usko että seurusteleekaan. Mitäköhän jos se olisi ilmottanut vaimonsa raskaudesta, olisi varmaan taas hymyilty 2 kuukautta putkeen, mutta kun me ilmotettiin, niin ei...
Isäni on myös hankala tapaus. Perinteinen jurottaja, ei osaa puhua mistään muusta kuin koneista ja niiden korjaamisesta yms.
Pienestä asti mua nimenomaan syrjinyt ja huutanut mulle kun jotain on pieleen mennyt.
Mutta,mutta... Entäs vanhin? Sen kanssahan on kiva jutella (koneista yms. tietenkin) mutta ei mun kanssa ja sen kanssa tulee keskustllullisesti toimeen.
Tajusin juuri että, taloudellisen avun pyytäminen heiltä on täysin typerää, kun pärjäämme itsekkin jos vaan kituutamme...
Parempi kituuttaa kuin kerjätä suurempia hankintoja varten. Niillähän on silloin aina se valta asema, kun pääsevät niskan päälle.
Vaimollani, vaikka hänen isänsä kuoli kun oli 14 vuotias, tykkään hänen perheestään, he tulevat keskenään hyvin toimeen. Eikä vaimostani ole tullut katkeraa vaikka isänsä on menettänyt niin nuorena. Olen tosi ylpeä hänestä.
Itse kyllä yritän viimeiseen asti aina olla jaottelematta lapsiani, ja olemaan tasaarvoinen.
Tämän päätin ollessani 10 vuotias, aiemmin kertomistani syistä.
vanhempani pitää lapsiaan. Menee järjestyksessä,
vanhin broidini on vieläkin ykkönen, tulee olemaankin hamaan loppuun asti, sitä ne hyysää vaan, mies on jo 36v.
Luulen että minä (26v.) ja toinen isobroidini 31v. ollaan suhteellisn samanarvoisia, broidilla on puolivuotias tytär, ja musta on tulossa isä.
Mutta vanhinta ne hyysää ja juttelee sille mukavia. On se perkeleen kumma. Mutsikin oli ku naantalin aurinko kun sai tietää ekasta lapsenlapsestaan, tuosta puolivuotiaasta, kun vaimoni kanssa ilmoitettiin raskaudesta 2 viikkoa sitten, en saanut juuri minkäänlaista vastausta. Vanhimmalla veljelläni ei ole perhettä, hän ei ole edes seurustellut yli 10 vuoteen kenenkään kanssa, enkä usko että seurusteleekaan. Mitäköhän jos se olisi ilmottanut vaimonsa raskaudesta, olisi varmaan taas hymyilty 2 kuukautta putkeen, mutta kun me ilmotettiin, niin ei...
Isäni on myös hankala tapaus. Perinteinen jurottaja, ei osaa puhua mistään muusta kuin koneista ja niiden korjaamisesta yms.
Pienestä asti mua nimenomaan syrjinyt ja huutanut mulle kun jotain on pieleen mennyt.
Mutta,mutta... Entäs vanhin? Sen kanssahan on kiva jutella (koneista yms. tietenkin) mutta ei mun kanssa ja sen kanssa tulee keskustllullisesti toimeen.
Tajusin juuri että, taloudellisen avun pyytäminen heiltä on täysin typerää, kun pärjäämme itsekkin jos vaan kituutamme...
Parempi kituuttaa kuin kerjätä suurempia hankintoja varten. Niillähän on silloin aina se valta asema, kun pääsevät niskan päälle.
Vaimollani, vaikka hänen isänsä kuoli kun oli 14 vuotias, tykkään hänen perheestään, he tulevat keskenään hyvin toimeen. Eikä vaimostani ole tullut katkeraa vaikka isänsä on menettänyt niin nuorena. Olen tosi ylpeä hänestä.
Itse kyllä yritän viimeiseen asti aina olla jaottelematta lapsiani, ja olemaan tasaarvoinen.
Tämän päätin ollessani 10 vuotias, aiemmin kertomistani syistä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taitaa olla yleistä. Meillä myös hyysätään vanhinta... Kai vanhemmat on niin typeriä, etteivät tajua, että toiset lapset kyllä pahoittavat siitä mielensä, vai luuleekohan ne ettei toiset huomaa tätä erottelua...?
Omat vanhempani ovat olleet suht tasapuolisia lastensa kanssa. Mitä nyt isosiskon poikaystävät aikoinaan tuleva mies on aina se "maailman paras mies". Omani on aina "sellainen tavallinen".
Mieheni perheessä taas nuoremmat sisarukset ovat ykkösiä(mieheni on siis vanhin). Nuoremmat saavat rahallista avustusta, lapset ovat jatkuvasti mummolassa yötä, mummolassa käydään syömässä useasti/kk yms. Miehen sisarukset ovat jopa saaneet ulkomaanmatkoja ilman mitään syytä, ei siis ole annettu esim. synttärilahjaksi.
Aikanaan kun saimme lapsen, joka oli anopin ja apen 1. lapsenlapsi, meitä ei käyty edes sairaalassa katsomassa. Muita lapsenlapsia on kyllä ehditty sairaalaankin katsomaan.
Mieheni ei asiasta juurikaan puhu, mutta tiedän sen häiritsevän välillä. Käännämme sen kuitenkin voitoksi itsellemme; emme tarvitse hyysäämistä emmekä taloudellista tukea. Ehkä mieheni vanhemmat ovat myös sen huomanneet.. No, ehkä hiukan huono selittely kun epätasa-arvoa on ollut jo lapsuudessa..
Enpä usko, että tilanteeseen tulee mitään muutosta. Koittakaa tekin vaimonne kanssa tottua ajatukseen, valitettavasti. Ihanaa, että teillä on toisenne! Olkaa aina ylpeitä toisistanne. Toivon, että vaimosi perheessä uusi tulokas otetaan lämpimämmin vastaan.
Mummoni suosi poikaansa aina ja äitini oli ikuinen kakkonen. Siitä syystä minä taas olin aina huonompi kuin serkkuni. serkkuni lapset taas ovat paljon arvokkaampia ja fiksumpia kuin minun lapset....eli kierre jatkuu ja jatkuu....
Ex.miehelläni oli kaksi lasta entisestä liitostaan. Hän suosi aina nuorempaa. Vanhempi oli aina huonommassa osassa ja joutui myös väkipakolla osallistumaan siskonsa palvontaan.
Huomautin eksälleni joskus , ettei hän kohtele lapsiaan tasavertaisesti ja hän kiisti kaiken.
Uudella miesystävälläni on kolme aikuista lasta. Heistä yksi on ylitse muiden. Muiden tekemiset ja sanomiset ovat ilmaa vain...
Tämähän on melko yleistä jos perheessä on useampia lapsia. Olen aina ihmetellyt miksi näin ja kysellytkin joiltakin mikä tekee toisesta paremman jne? Yleensä kaikki kieltävät eriarvoisuuden, vaikka usein katsoja huomaa asian paremmin kuin pelaajat. Vain yksi tuttavani on kerran (tosin humalassa) tunnustanut , että hänelle yksi hänen viidestä lapsestaan on rakkaampi kuin muut!!
Olen samanlaisen kohtalon käynyt saman ikäluokan mies. Mutta nyt kun on oma perhe ja kaikkea niin eipä voisi vähempää kiinnostaa. Äitimme koetti parhaansa mukaan lietsoa minussa kateutta tärkeämpää sisarta kohtaan, mutta ei onnistunut siinä. Sikäli kun edes jaksan mokomia asioita muistaakaan...
Lapsena pärjäsin koulussa loistavasti ja olin kiltti. Veljeni pärjäsi keskitasoisesti (koska ei kiinnostanut) ja ei ollut kiltti. Vanhemmat pyörivät koko ajan hänen ympärillään. Minä tästä vielä enemmän kiltiksi ja hyväksi koulussa. Veljeni vielä huonommaksi koulussa ja rajummaksi muuten. Tulivat mukaan viina, sitten rötöstely, sitten huumeet, monta epäonnistunutta kihlausta, monta epäonnistunutta avioliittoa. Pienen lisän siihen vielä saa vanhan miljoonan verran, jonka veljeni pisti haisemaan yritysyritystensä myötä. Ei se työnteko huvittanutkaan. Vankiloissakin tuli kierreltyä. Isä ja äiti maksoivat velat. Minä opiskelin kiltisti, valmistuin, perusti perheen ja nyt olen työssä, kiltisti. Ei ole mitään harhakuvitelmia, että saisin jotain materiaalista vanhemmiltani, enkä ole kysynytkään. Sen tiedän, että jos kysyisin miten perintö jaetaan (tai kaikki veljelleni, koska sillä ei ole koskaan rahaa- menee viinaan), niin puoliksi tietysti. Elämä on epäreilua. Minkäs teet.