Omakohtaisella kokemuksella voinen sanoa, että olen varmasti sietänyt enemmän kuin liikaa omilta vanhemmiltani ja sisaruksiltani...
Mielenkiinnolla lukisin, mitä te toiset olette joutuneet sietämään? Miten yrititte korjata asiat? Laitoitteko välit poikki? Yritittekö unohtaa koko asian?
Eihän sitä ihminen puolitutuiltakaan katso mitä tahansa käytöstä, miksi suku luulee olevansa poikkeus??
Mielenkiinnolla lukisin, mitä te toiset olette joutuneet sietämään? Miten yrititte korjata asiat? Laitoitteko välit poikki? Yritittekö unohtaa koko asian?
Eihän sitä ihminen puolitutuiltakaan katso mitä tahansa käytöstä, miksi suku luulee olevansa poikkeus??
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen, myös vanhempieni lähinnä äitini toimesta joutunut miettimään mihin rajan vetäisin sille kuinka paljon minun on siedettävä. Voit uskoa, että olen ollut hulluuden partaalla asioiden kanssa joita äitini on keittänyt. Nyt asiat ovat selvinneet, mutta äitini tappioksi. Anteeksi ei ole tullut pyytämään ja välimme aion pitää erittäin kaukaisina. En kerro hänelle mitään meidän elämästämme. Keskustekut joskus ja jouluna liittyvät lähinnä säähän. Se on todella surullista ainakin aina näin juhlapyhinä. Lähetin esim. pääsiäiskortin, mutta hän ei toivottanut meille hyvää pääsiäista.. ehkä lapsellista.
Anteeksi en pysty antamaan, mutta aion kehittää samanlaisen ajattelutavan kuin hänelläkin on ollut minua kohtaan elikkäs en välitä hänestä. Se on kyllä ihme ja kumma onnistunut aika hyvin paitsi näin juhlan aikana pintaan tulee kaikkenlaisia ajatuksia esim. pääsiäinen on juhla jolloin olen yleensä pyytänyt vanhempani syömään yhtenä päivänä. Nyt en niin ole tehnyt. Sitä he varmaankin odottavat, mutta antaa odottaa.
Sen vielä lisäisin, että minulle ei sovi systeemi, että täysin välit poikki (jos vanhempani kuolevat ajattelen minulle jäävän vielä enemmän pahaa mieltä). Pidän välit todellakin täysin asia linjalla. Jos äitini alkaa vähäänkään jauhamaan p...kaa niin en ota itse häneen yhteyttä vaan hänen on otettava seuraavaksi minuun yhteyttä ja siihen menee noin kaksi viikkoa.
on hyvät välit ja haluat näpäyttää äitiäsi niin pyydä pelkästään isäsi vaikka pääsiäisaterialle. Eiköhän se äiti ainakin jossain välissä ala ajattelemaan asioita että miksi et häntä kutsunut.
kun päätin, että enää en ota muodon vuóksi yhteyksiä - koska yhteydenotto oli aina vastuullani... annoin olla, ottakoon itse.. jos lainkaan on 'välitystä' - tarpeeksi itkenyt välinpitämttömyydestään.. ja yllätys yllätys - puhelin ei ole myös soinut, ei juhlapyhinä pyyntiä kyläilemään, kylmät muodolliset kortit kyllÄ napsahtaa luukkuun.. itse jätän postittamatta - whats the point, hän on täysin keskittynyt toisen lapsensa elämään anyways.
Sairas, narsistinen ja manipulatiivinen äiti, johon en jaksa enää ajatuksiani tuhlata - tarpeeksi itketty julmuuttaan, johon en tässä tarkemmin mene.
Hyvää pääsiäistä.
Tilanteesi tuntuu niin tutulta :(. Linjasi on nyt varmasti ihan oikea. Hyvää pääsiäistä ja iloa tuovaa kevättä sinulle. Pitää etsiä pienistä asioista niitä hyviä asioita jotta jaksaa eteenpäin.
Minulla oli, huom oli, ongelma lähisuvun kanssa tästä "ikisinkkudestani". Olen jo reilusti yli kolmekymppinen nainen enkä ole ollut edes kihloissa vielä, parikymppisenä vain noin vuoden avoliitossa asuneena. Sitä on vähän salaa ja kautta rantain yritetty utsia, samoin kuin lasten tekemistä, mutta olen tehnyt koko elämäni ajan selväksi sanoin ja käytökselläni, että lapsia en aio tehdä, niin kai se on nykyisin jo selvä asia kaikille eikä siitä kukaan kysele. Samoin nuo parisuhdeasiat on jääneet, koska olen aika "reipas" suustani ja pariin otteeseen ilmoittanut, että minun asioihini EI TARVITSE PUUTTUA, eikä minun elämäni kuulu yhtään kenellekään. Nykyisin tilanne hyvä, olen väleissä vanhempieni ja siskoni / tätieni perheiden kanssa kun he eivät mainitse sanallakaan minun yksityisasioistani.
Olen myös sitä mieltä, että välejä ei kannata katkasta kokonaan, se saattaa joskus harmittaa todella kovast ja sanontakinhan kuuluu "veri on vettä sakeampaa" ja omat vanhemmat ja sisarukset ovat kuitenkin omaa verta. Mutta suosittelen reilusti ja suoraan sanomista, että "minun asioihini ei puututa jne"....
Mielestäni on selvä raja myös sukulaisten suhteen mitä saa sanoa ja mitä ei.
On aina kumminkin yritettävä miettiä ja kestää mitkä ovat loukkaavilta tuntuvien asioiden motiivit.
Vanhempia on kautta aikain kiinnostanut tulevat lasten lapset,avioitumiset,työt,opiskellut ym.
Vanhempia ja sukulaisia on myös aina kiinnostanut lasten kuulumiset ja asumiset.
Vaikka joskus saattaa tuntua loukkaavalta vanhempien puuttuminen elämän kulkuun liiaksikin sillä tuskin on pahaa tarkoitus perää lopulta.
Raja kulkee mielestäni siinä halutaanko loukata tai vahingoittaa muutoin toisen elämää tai tuottaa tahallista mielipahaa.
Sellaisiakin on joilla on tarkoitus paha.
olen taistellut äitini kanssa vaikka minulle menee ok äitini näkee 'olemattomia mörköjä' joka puolella.
Se että hän yrittää vääntää asiani menemään väärää raidetta on minusta raja. Ei minkäänlaista puuttumista minun aisioihini. Olen Suomi, hän Neuvostoliitto, ja 'Mainilan laukauksia' sataa koko ajan ja äitini on valmis valtaamaan ja vapauttamaan minut päätöksenteon ikeestä....minä vaan en anna sen tapahtua, puolustan samanlaisella vimmalla kuin Suomi puolusti 1939. Itsenäisyys on taisteltava!
Siis voi asiat olla toisinkinpäin, että ei me äidit ja vanhemmat aina välttämättä olla niitä kiusaasia ja rikollisia, joskus jopa omat lapset voi tehdä vanhempiensä elämästä helvetin.
Ja se onkin vaikeaa vetää rajaa omalle lapselleen, annanko lapseni tuhoutua, annako lapseni viedä minut mukanaa tuhoon, vai pystynky pitämään itseni irti lapseni elämästä ja teoista.
Hän minua sinne tuhon suohon vetää, menenkö suosiolla vai pakolla?
Miten pystyisin pitämään puoliani?
Miten saisin niitä rajoja, kun hän henkisesti repii rikki kaikki rajat ja aidat?
Olisit kiitollinen että sinulla on lapsi joka pitää yhteyttä. Sinä olet vain itsekäs ja ymmärtämätön. Hyi olkoon.
Kasva aikuiseksi!
Onhan se kiva kun lapsi pitää yhteyttä, soittelee vankilasta ja pakottaa viemään rahaa, pakottaa kuskaamaan ympäri maata, uhkaa itsemurhalla jos en anna rahaa, terrorisoi puhelimella ja on vähän väliä oven takana, milloin humalassa hakattuna, milloin muista aineista sekaisin, kädet nyrkissä, valmiina lyömään.
Olenpa itsekäs äiti kun en jaksa aina joka päivä olla kiitollinen rakkaasta lapsestani.
MISSÄ ON VASTUUSI,
HYVÄ ÄITI !!!!!!!
pitäisi sanoa sinulle. Jos aikuinen ihminen on niin kiinni äidissään että käyttää aikaansa vihaamalla häntä ja kokee äidin kaikki sanat oman itsenäisyytensä uhkana ei irrottautuminen ole oikein kunnolla toteutunut. Käännä katse eteen päin. Äiditkin ovat ihan tavallisia ihmisiä. On yllättävän yleist, että äiti koetaan juuri niin kuin täällä kerrotaan. Tosiasiassa niin monta hullu äitiä ei ole. Paras lääke äitiongelmiin on omaan kasvuun ja aikuiseen itsenäisyyteen keskittyminen. Se ei kuitenkaan tarkoita välien katkaisemista eikä tylyä tai pinnallista keskustelua äidin kanssa. SIsäisesti aikuistunut ihminen ei KOE äitiään uhkaavana hulluna, eikä KUULE puheissa piilotettuja merkityksiä. Kasvetaan isoiksi ja aikusiksi sisältä.
on hänellä tsellään. Ei äitiään voi syyttää koko ikäänsä. Voi vahingossa elämä elämättä kun käyttää kaiken energiansa äidin vastustamiseen ;;))
päättelit? Taisi HIEMAN mennä pieleen.
on velvollisuutensa aikuistua ja kohdella lapsiaan niin kuin aikuisia kohdellaan.
Siitä se lähtee.
Täällä palstoilla vain on liikkeellä hirveästi naisia, jotka kynsin hampain pitävät kiinni oikeuksistaan eivätkä myönnä, että heillä ikinä mitään velvollisuuksia olisi ollutkaan edes omia lapsiaan kohtaan.
Aikamoisen lapsellista kaiken kaikkiaan.
Äitien pitää siis aikuistua ja ottaa vastuu omista tekemisistään eikä aina vain haukkua lapsiaan maan rakoon, kun nämä eivät teekään kaikissa asioissa äidin toivomusten mukaan.
Äidit ovat todellakin vain ihmisiä, eivät enkeleitä, vaikka sellaisen mielikuvan heidän omista kirjoituksistaan useinkin saa.
Sitä minäkin olen ikäni ihmetellyt, että miksi rakkaimpia ihmisiä voidaan kohdella pahoin, haukkua ja solvata?
Eihän vieraimmalle niin tehdä.
Omaisia saa ja voi nöyryyttää?
Toinen asia, mikä on minua aina kummastuttanut, on se, että aikuiset ihmiset riitelemällä riitelevät, huutavat toistensa silmille ja juupas-eipäs-tappelu käydään, että seinät tärisevät.
En ole itse siihen suostunut varmaankaan rippikouluikäisenäkään enää, vaikka perheesäni oli pikkusisaruksia, joiden kanssa riitaa käytiin aikanaan.
Joka minulle korottaa äänensä, saa todeta huutavansa aivan yksin. Minä en sano enää sanaakaan. Ja pitkään menee, ennen kuin sanonkaan. Joidenkin ihmisten kohdalla vuosikausia.
Minä odotan kohtuullisen hyvää käytöstä kaikilta ihmisiltä. Tottahan asiasta saa joskus suuttua, mutta mitään raivoamista ja ilkeilyä en siedä.
En ole sisarusteni kanssa riidellyt sitten teini-iän enkä vanhempienikaan kanssa. Äiti on kyllä niitä ikuisesti neuvovia ja kaikkitietäviä, mutta tapaamme onneksi aika harvoin pitkän välimatkan vuoksi. Viikko on kyllä pisin aika, jonka pystyn hänen kanssaan olemaan, sitten alkaa pinna kiristyä.
Samoin anoppini, meillä on mukavaa muutama päivä.
Miehen kanssa tulee joskus sanomista, lähinnä hänen pikkuasioista nalkuttamisestaan. Päätin naimisiin mennessä, etten nalkuta enkä ota vastuuta hänen asioistaan. Hän on ottanut perheen pikkuasioista nalkuttajan roolin, lähinnä leivänmuruista pöydällä. Annan nalkuttaa, mutta joskus sanon, että annas nyt olla.
: lapsuudessa perheenjäsenien taholta kaikkia väkivallan lajeja, väheksyntää, pilkkaa, joukosta eristämistä, yleistä mollaamista.
aikuisena lapsuudenperheen taholta samat lukuunottamatta fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Myös anoppi toimi saman kaavan mukaan.
Yritin korjata asian toimimalla aina itse oikeudenmukaisesti ja odotin, että muut toimisivat samoin.
Kamelin selän katkaisi nuoremman veljen vaimo. Hän alkoi levittää minusta valheita suvulle, minun puheitani hän väitti valheiksi ja suku uskoi häntä. Siinä kulki minun sietorajani. Kerroin vielä viimeiseksi, mikä on totuus ja sitten lopetin yhteydenpidon. Kuusi vuotta on kulunut ja nyt alkaa kuulua varovaisia yhteydenottoja. Ehkä totuus sittenkin voittaa...