melkein yhdeksän vuotta, ja silti tuntuu kuin vasta olisi kulunut yhdeksän päivää. yhdessä, ei yhdessä, taas yhdessä, taas ei yhdessä... Niin se elämä heittelee, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 2 vuotta naimisissa, ero tulossa, 4 pientä lasta, 2 melkein aikuista, 6 särkynyttä sydäntä.
Olin maailman suurin kusipää 7 vuoden ajan, tein mitä mieleeni pälkähti, en arvostanut enkä kunnioittanut kumppaniani, enkä itseäni. Nyt kun vihdoin heräsin todellisuuteen, ei ole enää mitään jäljellä, minkä takia herätä. Vaimoni haluaa eron.
Etsin todella pitkään omaa rooliani perheenpäänä, kumppanina, isänä, aviomiehenä. Opin rakastamaan lapsiani, rakastamaan, kunnioittamaan ja arvostamaan vaimoani, löysin itseni elämän karikoista monen turhan haaksirikon jälkeen, ja tuntuu kuin pohja vedettäisiin alta pois. Miksi olin typerä? Miksi en herännyt aiemmin? Miksi? Vaimoni sanoo: "Olet vihdoin löytänyt itsesi, paikkasi, menossa oikeaan suuntaan isänä, ja kumppanina. Pelkään vain ettei se enää riitä mulle." " Tiedätkö, kuinka typeräksi tunnen itseni, kun melkein yhdeksän vuotta on ollut helvettiä, ja sitten, kuin sormia näpsäyttämällä susta tulee kaikkea, mitä olen ikinä halunnut sulta." Mitä vastaisin? En voi tietää, voin ainostaan pyytää anteeksi. Koko Sydämestäni; ANTEEKSI! Anteeksi, etten tiennyt omaa paikkaani. Anteeksi, etten osannut olla kumppani sinulle. Anteeksi, etten osannut olla isä lapsilleni. Anteeksi, että itseni löytäminen kesti niin kauan.
Anteeksi, että olin hukassa, solmussa omien tunteideni kanssa.
Anteeksi, etten osannut käsitellä menneisyyttäni, ja meidän yhteistä menneisyyttämme.
Anteeksi, etten osannut pyytää anteeksi.
Anteeksi, että rakastan sua.
Anteeksi, että sydämeni on palasina, ja ikävä jäytää koko kehoani, ja tuntuu kuin repeäisin palasiksi.
Anteeksi.
Rakastan sinua, kunnioitan sinua, arvostan sinua, tarvitsen sinua. Toivon, että löydämme toisemme uudestaan.
Olet mun maailmani.
Olette kaikki kaikessa mulle, älä vie multa kaikkea, muuten mun maailma loppuu.
Anteeksi.
Olin maailman suurin kusipää 7 vuoden ajan, tein mitä mieleeni pälkähti, en arvostanut enkä kunnioittanut kumppaniani, enkä itseäni. Nyt kun vihdoin heräsin todellisuuteen, ei ole enää mitään jäljellä, minkä takia herätä. Vaimoni haluaa eron.
Etsin todella pitkään omaa rooliani perheenpäänä, kumppanina, isänä, aviomiehenä. Opin rakastamaan lapsiani, rakastamaan, kunnioittamaan ja arvostamaan vaimoani, löysin itseni elämän karikoista monen turhan haaksirikon jälkeen, ja tuntuu kuin pohja vedettäisiin alta pois. Miksi olin typerä? Miksi en herännyt aiemmin? Miksi? Vaimoni sanoo: "Olet vihdoin löytänyt itsesi, paikkasi, menossa oikeaan suuntaan isänä, ja kumppanina. Pelkään vain ettei se enää riitä mulle." " Tiedätkö, kuinka typeräksi tunnen itseni, kun melkein yhdeksän vuotta on ollut helvettiä, ja sitten, kuin sormia näpsäyttämällä susta tulee kaikkea, mitä olen ikinä halunnut sulta." Mitä vastaisin? En voi tietää, voin ainostaan pyytää anteeksi. Koko Sydämestäni; ANTEEKSI! Anteeksi, etten tiennyt omaa paikkaani. Anteeksi, etten osannut olla kumppani sinulle. Anteeksi, etten osannut olla isä lapsilleni. Anteeksi, että itseni löytäminen kesti niin kauan.
Anteeksi, että olin hukassa, solmussa omien tunteideni kanssa.
Anteeksi, etten osannut käsitellä menneisyyttäni, ja meidän yhteistä menneisyyttämme.
Anteeksi, etten osannut pyytää anteeksi.
Anteeksi, että rakastan sua.
Anteeksi, että sydämeni on palasina, ja ikävä jäytää koko kehoani, ja tuntuu kuin repeäisin palasiksi.
Anteeksi.
Rakastan sinua, kunnioitan sinua, arvostan sinua, tarvitsen sinua. Toivon, että löydämme toisemme uudestaan.
Olet mun maailmani.
Olette kaikki kaikessa mulle, älä vie multa kaikkea, muuten mun maailma loppuu.
Anteeksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...odotan omalta mieheltäni.Olen siinä pisteessä etten tiedä jaksanko enää odottaa että mielen solmut aukeavat hänelle...ja yhä rakastan...mutta itseäni suojellakseni ehkä minun täytyy päästää irti...Toivottavasti sinulle kävisi paremmin ja vaimosi huomaisi kuinka pahoillasi olet!Toivon että asiat järjestyy!!!
Ongelma on just siinä, että sä olit ne hemmetin pitkät seitsemän vuotta se kusipää. Kumma kun nainen kesti sua niin kauan. Ehkäpä sä olet niitä miehiä, jotka tajuaa asiat vasta sitten, kun toinen/toiset osapuolet tekee asioille jotain. Kuten nyt vaikka tämä nainen on ottamassa eroa.
Joku raja hei! Ei ihmisiä kohdella kuin paskaa monia vuosia ja sitten yhtäkkiä ajatella, että pelkällä anteeksipyynnöllä siitä selviää, kun on ensin tehnyt toisen/toisten elämästä helvettiä.
Pystytkö sä oikeasti muuttumaan, vai jatkaisitko sä sitä kusipäänä oloa taas parin kuukauden päästä?
Mä uskon ensimmäistä kertaa elämässäni, että musta vihdoin on olemaan kumppani, isä, ja kaikkea sitä mitä vaimoni musta haluaa. Mä uskon nousseeni sieltä loasta, missä olen ollut hukkumaisillani lähes koko aikuisen elämäni. Ja kaikista paskin juttu on, että vaimoni uskoo myös, että olen vihdoin muuttunut. Se ei vain riitä enää, hän sanoo.
Mä antaisin kaikkeni hänen ja lasteni puolesta, mut se ei vain riitä. En tiedä mitä voisin tehdä. Musta tuntuu, että halkean. Kuin yrittäisin kaivaa paljain käsin hiekkaa, ja hiekka valuu aina vain sormien lomasta takaisin maahan. Kuin puro, mitä itse kaivoin joeksi, ja nyt en enää saa padottua. Tuntuu kuin hukkuisin tulvaan, jonka itse aiheutin, päästäessäni joen valloilleen.
Meillä on parisuhdeterapia edessä, toivottavasti siitä on apua, toivon koko sydämestäni. Ei ihmistä voi pakottaa olemaan onnellinen, jos hän ei itse siihen kykene. Mä antaisin taivaan ja maan, kuun ja tähdet, kaiken mahdollisen, ja mahdottomankin, jos vain saisin rakkaani syliin, ja hän sanoisi: rakastan sua. Mä tiedän nyt särkeneeni jotain, mitä ei voi pakottaa ehjäksi. Mä tiedän nyt että tein niin väärin, kuin tehdä vain voi.
Mä tiedän nyt.
Onneksi mulla on neljä ihanaa lasta, jotka tuli tänä aamuna pomppimaan isin päälle, ja kertomaan kuinka he on löytäneet pääsiäismunia. Pienimmäinen, vasta 1,5 v. tyttö hehkui kuin hangon keksi kävellessään kinder kourassa. isommille oli prinsessa-munat piilotettu, ja kyllähän ne löydettiin. Miten ihania lapset voikaan olla?
Miksi olin niin aasi, että tuhosin tämän itseltäni,lapsiltani ja perheeltäni silkkaa itsekkyyttäni, ajattelemattomuutttani, typeryyttäni? Miksi en hakenut apua ajoissa, kun kuitenkin tiesin koko ajan, että tein väärin? Miksi olin piittaamatta Vaimoni tunteista? Miksi olin piittaamatta omista tunteistani? Miksi?
Nämä on vain mun ajatuksiani, mä kirjoitan nämä tänne selvittääkseni itselleni tilannetta ja kuvioita.
minä minä minä minä minä......
"Musta tuntuu että mä halkean"
Mietipä sitä, että sun vaimosi oli kauan, vuosia siinä tilanteessa, että kärsi ja oli halkeamaisillaan ja hajoamaisillaan...Nyt kun hän vihdoin on pääsemässä jaloilleen ja toipumassa, niin usko pois, sulla ei ole enää mitään mahdollisuuksia. On myöhäistä, ihan helvetin liian myöhäistä. Vaikka seisoisit päälläsi ja tekisit mitä tahansa, se ei riitä. Ei ole kyse siitä, etteikö vaimo uskoisi sinun muuttuneen. Varmaan oletkin. On kyse siitä, että vaimosi on henkisesti irrottautunut sinusta ja kaikesta paskasta, ja tahtoo jatkaa omaa elämäänsä. On todellakin liian myöhäistä.
Terveisin: juuri samassa tilanteessa ollut vaimo
paras onni on menetetty onni - niinkö ???
(toi vois olla vaik suomalaisten motto)
Sympatiaa ei sulle heru, vaimollesi kyllä.
Muista avautua nyt oikein kunnolla siellä terapeutin luona. Kerro mitä sä olet tehnyt ja kuinka paljon sä kaikkea kadut ja tekisit mitä vaan sen uuden mahdollisuuden eteen.
tuntemukset ovat juuri tuollaisia. Niin oli minullakin. Todennäköisesti vaimollasi on jo uusi suhde ja kääntääksensä pois huomion omista tekemisistään, hän alkaa syyllistämään sinua. Niin tuttua nuo "ei enää riitä", "myöhäistä jne. Nyt aika suurella todennäköisyydellä ero tulee ja myöhemmin pystyt katsomaan asioita objektiivisimmin ja huomaat, ettet tosiasiassa ollut niin "paha", miltä nyt tuntuu.
Huomaat mm., että naisesi ei juuri auttanut sinua, kun olit eksyksissä. Hän ei oikeasti välittänyt, kun sinulla oli paha olla, etkä tiennyt, mitä tekisit. Älä turhaan nöyristele: se ei enää muuta mitään. Vaimosi alkaa vain vielä lisäksi halveksimaan sinua. Koita kestää.
...se homma menee. Pettävä osapuoli syyllistää toista eron koittaessa. Ihan puhdasta palturia väittää, että parisuhteen ongelmat olisivat vain toisen osapuolen syytä. Molempien pitäisi tuossa tilanteessa katsoa peiliin.
Nyt kun vain maltat mielesi, etkä vaivu liian syvälle itsesääliin, niin löydät lopullisesti itsesi ja olet jonkin ajan kuluttua ehjempi ja onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin.