Ryhmätunnit pelottaa

Olen 17-vuotias tyttö, innostuin hevosista joskus viime syksynä. Tässä lähellä ei ole talleja missään (jotain 30 km säteellä ei ainakaan) joten äitini hommasi minulle sitten tunnin vähän kauempaa. Siellä tunnilla oli n.12 ratsastajaa, muut osasivat itse ratsastaa mutta minä ja yksi tyttö (jotain 5-vuotias) olimme talutuksessa (joo, hiukan noloa olla 17-v:nä talutuksessa mutta minkä teet, eihän sitä muuten opi! :>)

Sen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla ihanaa- kaunis päivä, ei liian kuuma eikä kylmä, luotettava hevonen alla ja mukava opettaja taluttaja. Mutta se oli kamalaa. Kädet hikosivat, huojuin ihan hirveästi satulassa ja tunsin olevani tosi korkealla - liian korkealla - vaikka hevonen (tai oikeastaan poni) oli pieni (joidenkin mielestä minulle jopa liian pieni) ja sillä oli yleisesti tosi tasaiseksi kehutut askellajit ja menin koko tunnin rauhallista käyntiä.

Kun lopulta nousin satulasta meinasin oksentaa - kävely ei tuntunut sujuvan ja pelkäsin jalkojen pettävän koko ajan. Taluttaja kysyi halusinko hoitaa ponin vai hoitaisiko hän sen. Sanoin että hän voi hoitaa sillä en pystynyt mihinkään järkeviin tekoihin sillä hetkellä. Istuin kentän laidalle ja katselin seuraavan tunnin alkua kunnes hengitys tasaantui. Nousin siitä sitten ja kävelin äidin autolle ja ajelimme kotiin.

Tämän jälkeen en ole edes koskenut hevosta - luulen että en tule ikinä pystymään siihen. Puhumattakaan että voisin mennä enää ikinä ryhmätunnille! En tajua sitä sillä mitään ikävää ei tapahtunut - en pudonnut satulasta, poni ei purrut tai potkinut minua, minulle ei naurettu tai nälvitty...

Mitä ihmettä voisin tehdä! Minulle tulee jotenkin epätoivoinen olo aina kun nään hevoskuvan jossain kirjassa tai lehdessä. Ihan kuin en pääsisi tekemään sitä mitä oikeasti haluan... Mutta kun ajattelen taas ratsastamista tai hevosen hoitoa niin ajatus tuntuu mahdottomalta.

Miltäs kuulostaa? Epänormaalilta, tiedän.
7973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En nyt tiedä oliko tuo epänormaalia, monet ihmiset kärsivät tuollaisesta.
Jospa suoraan tunnille meno oli sinulle vain liian äkillinen tempaus. Tarkoitan että aloitit jotenkin yhtäkkiä.
Onko sinulla ennen ollut autopahoinvointia tai vastaavaa? Kyllähän siellä hevosen selässä heiluu. Ja jos vielä huimaa korkealla tai kärsii korkeuskammosta, onhan se aika kokemus.
Eikä ole todellakaan noloa olla 17- vuotiaana talutusratsastuksessa, sillähän se ratsastus aina aloitetaan. :)
Monet ratsastajat kylläkin ovat nuoria tyttöjä, mutta löytyy paljon niitäkin jotka aloittavat ratsastuksen vasta aikuisena.
Aikuiset kylläkin ovat arempia kokeilemaan jotakin uutta ratsastuksen tapaista harrastusta kuin nuoremmat ihmiset.
Olisiko sinulla mahdollista osallistua pelkkään hevosenhoitoon ja tallitöihin ennen ratsastusta?
Kun tutustuu hevosiin kunnolla ja tekee töitä tallilla, näkee hevoset aivan uusin silmin ja ratsastuskin tuntuu aivan erilaiselta.
Onhan se aivan eri asia hypätä heti hevosen selkään.
Mielestäni jokaisen ratsastusta aloittelevan pitäisikin ensin opetella hoitamaan ja laittamaan hevoselle varusteet oikein.
Voisit vaikka mennä tallille tuntia ennen ratsastustuntisi alkua, jotta saisit harjailla ja viettää aikaa hevosesi kanssa. Yleensä talleilta kyllä löytyy ystävällisiä heppatyttöjä jota neuvovat mielellään. Itsekin auttaisin todella mielelläni. :)
Voisit vaikka vain katsella tarkasti kun joku varustaa hevosen tuntia varten, näkee siinäkin jo jotain.
Ja seuraavan kerran kun menet tunnille, kannattaa purkaa hevonen itse, siinäkin saa tuntumaan eläimeen. Aluksi voit pyytää taluttajaasi näyttämään ja auttamaan purkamisessa, ja joka ratsastustunnin jälkeen voitte tehdä saman niin monta kertaa että varmasti osaat.

Äänestä
  • Ja jos ryhmätunnille meno pelottaa, voisit käydä vaikka yhden kerran yksityistunnilla.
    Yksityistunti tosin maksaa enemmän, mutta se voisi auttaa sinua. Siinä opettaja keskittyy ainoastaan sinuun, ja seuraavan kerran kun menet ryhmätunnille osaat jo jotain.

    Äänestä

  • vain minä... kirjoitti:

    Ja jos ryhmätunnille meno pelottaa, voisit käydä vaikka yhden kerran yksityistunnilla.
    Yksityistunti tosin maksaa enemmän, mutta se voisi auttaa sinua. Siinä opettaja keskittyy ainoastaan sinuun, ja seuraavan kerran kun menet ryhmätunnille osaat jo jotain.

    Unohdin...
    12 ratsastajaa yhdellä tunnilla kuulostaa jo kyllä aika paljolta. Tunneilla joilla olen itse käynyt, on aina korkeintaan seitsemän hevosta.
    Täytyy olla todellakin iso maneesi tai kenttä tuollaiseen, ja opettajan hyvin keskittyvää ja näkevää sorttia!

    Äänestä

  • vain minä... kirjoitti:

    Unohdin...
    12 ratsastajaa yhdellä tunnilla kuulostaa jo kyllä aika paljolta. Tunneilla joilla olen itse käynyt, on aina korkeintaan seitsemän hevosta.
    Täytyy olla todellakin iso maneesi tai kenttä tuollaiseen, ja opettajan hyvin keskittyvää ja näkevää sorttia!

    Kiitos sinulle! Tuo 12 oli kyllä aika paljon joo, vaikuttaa melko rahanahneelta tuollainen :>

    Tämä "ryhmätunnit pelottaa" on ehkä vähän harhaanjohtava otsikko, kyllä se yksityistuntikin pelottaisi- tuntuu että opettaja kyttäisi jokaista virhettäni (joita löytyy!) ja niin edespäin. Vaikka sehän olisi hyvä juttu. Mutta hirvittää. Ääk. Jotkut leppoisat issikkavaellukset tai muut vois olla minun heiniäni, mutta täällä päin ei ole sellaista mahdollisuutta eikä äiti varmaan muo sinne päästäis tän jälkeen... tai muutenkaan.

    Piristit, olispa tollasia ihmisiä tallillakin! :)

    Äänestä

  • ryhmätunnit pelottaa kirjoitti:

    Heippa!

    Itse aloitin ratsastuksen uudestaan vasta parikymppisenä. Ala-asteen loppuvuosista oli siis kerennyt kulua ihan reilusti aikaa.

    Aloitin aikuisalkeisryhmässä kaverini kanssa ja nyt on neljäs vuosi menossa. Koukussa siis ollaan lapsuuden lemppariharrasteeseen ja vielä pahemman kerran :) Aluksi meno hirvitti kamalasti. Taluttaja taisi olla parin-kolmen tunnin verran apuna ja sitten pitikin jo pärjätä omin päin.

    Sinun kertomuksessasi silmiin pisti kaksi asiaa. Ensinnäkin ryhmäkoko ja toisekseen aikuisten ja lasten tuppaaminen samalle tunnille.

    Mielestäni alkeisryhmissä pitäisi aina olla vähemmän ratsukoita kuin jo pidemmällä olevien ryhmissä. Tämä varmistaisi sen ettei kukaan tunne jäävänsä pimentoon ja olevansa vain matkustaja talutettavan hevosen selässä. 12 hevosta on aivan liikaa ratsastukseen vasta totuttelevien ja sitä hieman pelkäävien tunnille.

    Junnujen ja sennujen tunnit tulisi myös erottaa omiksi yksiköikseen, jolloin aikuiset rentoutuisivat enemmän, uskaltaisivat kysellä asioista eivätkä pelkäisi nolaavansa itseään lapsilauman keskellä. Lisäksi sennuratsastajat monesti luovat omat piirinsä joissa asioista keskustellaan rempseästi, vaihdetaan niksejä ja kannustetaan toisia.

    Eikö lähistölläsi olisi muita talleja, joissa käydä kokeilemassa ratsastusta? Kokeile toista tallia tai mene entiseen paikkaan ja kysy rohkeasti aikuisten aloittelevia ryhmiä. Sano että sinua hirvittää niin monen ison eläimen kanssa samassa tilassa oleminen, etkö voisi päästä johonkin pienempään ryhmään ja mieluiten aikuisten sellaiseen.

    Tsemppiä ja mukavaa kevättä!! :)

    Äänestä

hei! Olen ratsastanut 2-vuotta...erillaisilla hevosilla ja poneilla. Minuakin talutettiin kun ratsastin ekan kerran, mutta menin silloin melko pienellä shetlanninponilla. Minulle ei jäänyt mitään traumoja ekoista tunneista, vaikka tippunutkin olen jo 4 kertaa! Muistan kun katselin sen tallin kotisivuja jossa olen nyt käynyt.
Siellä oli kaksi isoa hevosta joilla en uskonut voivani "koskaan" ratsastaa. Sain kuitenkin kerran alkeistunnilla juuri sen ison hevosen jonka säkä on n.170cm...sen tunnin jälkeen jalat vapisivat, kun tulin satulasta. Sen jälkeen olen kuitenkin mennyt sillä monet kerrat ja laukannutkin. Olen myös ajatellut ottaa joskus YKSITYISTUNNIN. Silloin myös ratsastuksen opettajalla on aikaa opettaa enemmän, eikä ryhmäkään voi pelottaa!:D Eli jos et halua ratsastaa ryhmässä kannattaa ottaa yksityistunteja! :)

Äänestä

Moi!
Itsellänikin on takana viikko sitten ottamani tunti yli 17 vuoden jälkeen. Kyllähän se hieman hirvitti olla selässä, mutta kannattaa rohkeasti vain kysyä taluttajalta/opettajalta, jos on epävarma olo. Itse kun aikoinani ekan kerran kävin ratsastamassa (yht 9 kertaa) en saanut mitään irti ja pelotti aivan tajuttomasti, kun opettaja karjui kentän laidalla, muttei neuvonut lainkaan. Nyt kun menin astetta rohkeampana (aikuisena) uskalsin paremmin kysyä ja sain paljon enemmän yhdessä tunnissa irti kuin koko aiemmasta ratsastuskokemuksestani yhteensä!!!
Yksi asia, joka valkeni nyt ensi kertaa oli luonteva perstuntuma hevoseen...aiemmin pompin kuin perunasäkki selässä ja meinasin pudota koko ajan, joten oikea (=RENTO ja LUONTEVA) istuma-asento taitaa olla kaiken a ja o, jotta oma tasapaino ja tuntuma hevoseen pysyy! (Olen kokenut valaistuksen =) )
Kannattaa tutustua hevosiin myös "maasta käsin" jotta oppii tuntemaan eläimen eleitä ja tunnetiloja sekä kommunikoimaan hevosen kanssa!
Tsemppiä vaan!! Eiköhän se siitä...jos se minulta onnistuu (en ole mikään atleetti) niin eiköhän myös sinulta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ryhmätunnit pelottaa kirjoitti:

Olen 17-vuotias tyttö, innostuin hevosista joskus viime syksynä. Tässä lähellä ei ole talleja missään (jotain 30 km säteellä ei ainakaan) joten äitini hommasi minulle sitten tunnin vähän kauempaa. Siellä tunnilla oli n.12 ratsastajaa, muut osasivat itse ratsastaa mutta minä ja yksi tyttö (jotain 5-vuotias) olimme talutuksessa (joo, hiukan noloa olla 17-v:nä talutuksessa mutta minkä teet, eihän sitä muuten opi! :>)

Sen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla ihanaa- kaunis päivä, ei liian kuuma eikä kylmä, luotettava hevonen alla ja mukava opettaja taluttaja. Mutta se oli kamalaa. Kädet hikosivat, huojuin ihan hirveästi satulassa ja tunsin olevani tosi korkealla - liian korkealla - vaikka hevonen (tai oikeastaan poni) oli pieni (joidenkin mielestä minulle jopa liian pieni) ja sillä oli yleisesti tosi tasaiseksi kehutut askellajit ja menin koko tunnin rauhallista käyntiä.

Kun lopulta nousin satulasta meinasin oksentaa - kävely ei tuntunut sujuvan ja pelkäsin jalkojen pettävän koko ajan. Taluttaja kysyi halusinko hoitaa ponin vai hoitaisiko hän sen. Sanoin että hän voi hoitaa sillä en pystynyt mihinkään järkeviin tekoihin sillä hetkellä. Istuin kentän laidalle ja katselin seuraavan tunnin alkua kunnes hengitys tasaantui. Nousin siitä sitten ja kävelin äidin autolle ja ajelimme kotiin.

Tämän jälkeen en ole edes koskenut hevosta - luulen että en tule ikinä pystymään siihen. Puhumattakaan että voisin mennä enää ikinä ryhmätunnille! En tajua sitä sillä mitään ikävää ei tapahtunut - en pudonnut satulasta, poni ei purrut tai potkinut minua, minulle ei naurettu tai nälvitty...

Mitä ihmettä voisin tehdä! Minulle tulee jotenkin epätoivoinen olo aina kun nään hevoskuvan jossain kirjassa tai lehdessä. Ihan kuin en pääsisi tekemään sitä mitä oikeasti haluan... Mutta kun ajattelen taas ratsastamista tai hevosen hoitoa niin ajatus tuntuu mahdottomalta.

Miltäs kuulostaa? Epänormaalilta, tiedän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu