Muistui mieleeni vanha karjalainen sananlasku:"Leipä on munasta kiinni."
Kuinka paljon aviopuolison valintaan on vaikuttanut, että puolisolla on tai ei ole rahaa? Alempana käytiin keskustelua, että kuka on nainut kakkosvaihtoehdon vaikka olisi ollut rakkaampi ykkösvaihtoehtokin. Edustaako kakkonen taloudellista turvaa ja ykkönen rakasta tyhjätaskua vai päinvastoin?
Kuinka paljon aviopuolison valintaan on vaikuttanut, että puolisolla on tai ei ole rahaa? Alempana käytiin keskustelua, että kuka on nainut kakkosvaihtoehdon vaikka olisi ollut rakkaampi ykkösvaihtoehtokin. Edustaako kakkonen taloudellista turvaa ja ykkönen rakasta tyhjätaskua vai päinvastoin?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Rahan takia tehdään rikoksia. Tapetaan jopa ihmisiä. Käydään sotiakin.Yritykset motivoivat rahalla ihmisiä tekemään pitkää päivää ja olemaan poissa kotoaan.
Rahan takia erotaan. Kyllä rahan takia mennään naimisiinkin.
menin naimisiin rikkaan miehen kanssa. Hän on ihan siedettävä ja liikumme paljon, ei siinä kovasti tarvitse teeskennellä, ihan joskus vaan. Mutta naisethan teeskentelevät useinkin miehensä mieliksi..
Pidän rahan tuomasta vapaudesta ja rikas mies ei ihan koko aikaa valita tuhlailusta tai ostoksista.
Olemme olleet naimisissa nyt kolme vuotta ja uskon, että kyllä tämä edelleenkin jatkuu.
Rehellistä puhetta. Siitä tykkään.
Raha kyllä tuo vapauksia, mutta luulisi, että myös velvollisuuksia, että täytyisi järjestää muille rouville kahvikutsuja, joissa soitetaan viulua ja olisi pidettävä itsensä mahdollisimman edustuskelpoisen näköisenä. Ehkä olisi luovuttava omasta työstään.
Ei tarvitse mitään kahvikutsuja.. hih ihan kiva ajatus sinällään, tapaamisia kylläkin "joutuu" sietämään, vaikka ei ihan aina haluaisikaan.
Tietysti on oltava edustavan näköinen lähes aina. Se on joskus kurjaa, ja vaatii töitä, ainakin ikääntyessä.
Erilaisten protokollien muistaminen on hankalaa vieraissa kulttuureissa ja aina täytyy muistaa "asemansa".
Mutta jokaisessa hyvässä on huononsa ja päinvastoin.
Ja kyllä, oman työn hoitaminen ei onnistu, mikäli työ on sidottu paikkaan tai aikaan.
Moni avioliitto olisi jäänyt solmimatta, jos puoliso olisi ollut tyhjätasku. Raha kiinnostaa, naimisiin mennään myös rahan vuoksi.
Ja ei siinä mitään. Ongelmallista on se, että tätä asiaa ei myönnetä, ja osoitellaan sormella muita ihmisiä ja väitetään itsekkäiksi ja ties miksi, ja itse törsätään puolison rahoja ja eletään siivellä, eikö koskaan mietitä, mistä raha oikeastaan tulee.
Mitä tulee näihin ykkös/kakkos-vaihtoehtoihin, niin olen sitä mieltä, että moni ei ole koskaan edes miettinyt, minkä "vaihtoehdon" on nainut, vaan on nainut sopivimman ihmisen. Ihmisen onni, hyvä elämä jne. riippuuu monesta tekijästä, ei pelkästään puolison valinnasta.
Niinpä. Jotkut etsivät taloudellisesti turvattua elämää, että on mies, jolla on hyvä työpaikka ja joka järjestää/maksaa asioita. Mies siittää lapset ja naisen ei tarvitse olla huolissaan jälkikasvun toimeentulosta. Voi huoletta keskittyä elämiseen kuten lasten hoitamiseen ja kasvatukseen tai tehdä yhteiskunnallisesti tärkeää työtä. Myös harrastamiseen jää enemmän aikaa, kun on rahaa.
Ei siinä mitään. Vakka kantensa valitsee ja jokainen valitsee itselleen sopivan puolison. On vain mielenkiintoista, että millä perusteella ihmiset oikeasti valitsevat kumppanin.
Niin. Jostainhan se raha tulee ja jos ei se tule omasta työstä, niin se tulee joko sukulaisilta tai puolison kukkarosta.
Kuule Orvokki
Vakka tosiaan valitsee kantensa. Koska olen akateemisesti kouluttunut ammattinainen, en olisi halunnut huonommin koulutettua miestä. Yhteiset taustat luovat samanlaisia arvoja ja helpottavat elämää.
Varakas mies ei tarkoita sitä, ettei vaimo olisi myös työssä. Pikemmin päinvastoin.
Olen minäkin akateemisesti koulutettu nainen, poikaystävänä oli monta vuotta ns. multimenestyjä moniosaaja, mutta sydänpä veikin minut muille teille. en tiedä onko varakasta elämää tulevaisuudessa tiedossa, jos onni potkasee niin ehkä vielä kylvetään rahassa tyhjätasku mieheni kanssa...
Niin, nyt ollaan onnellisesti kihloissa ja köyhiä, mutta mihin sitä rahaa kun on rakkautta?? En rehellisesti sanottuna ikinä ole ollut näin onnellinen. Ja luulenpa että tulevat (koputtaa puuta) lapsenikin saavat onnellisen lapsuuden perheessä jossa riittää rakkautta ja kannustusta, ehkä he jopa oppivat elämään ja pärjäämään omillaan, uskomaan itseensä. Itse tulen perheestä jossa äiti luultavasti nai sen turvallisen vaihtoehdon....
valitsemaan toisin kuin äitisi, eli jokin muu kuin se "perinteinen turvallisuus" on tärkeää parisuhteessasi.
Tästä keskustelusta tulee myös mieleen ihan yleisesti ihmiset, etenkin naiset, jotka ovat lapsuudessaan kärsineet köyhyyttä ja puutetta, ja kun he sitten aikuisena, esim. avioliiton kautta, saavat rahaa, se rahan jano ja törsäys on loputon. Se on aivan kuin nälkää nähnyt henkilö ei koskaan saa ruuasta tarpeekseen... Tiedän useita tällaisia naisia, joille rahasta on ed. mainitusta syystä muodostunut pakkomiellle.
Olet aivan oikeassa.
Äitini tulee hyvin köyhästä maalaistalosta, viisi sisarusta, eikä edes lämmintä vettä sisällä..hmm. No äitini sai onnellisen elämän ns. pikkuporvalina. Kyllä hymyilyttää kun hän on aina luokittelemassa ihmisiä koulutuksen mukaan, itsellä jäi se yliopisto kesken...
Mutta on kyllä liikuttavaa, hänelle kaikista tärkeintä olisi että me lapset pärjäisimme maailmassa. Toivottavasti hän pääsee yli siitä että en nyt nainutkaan sitä rikasta miestä, vaikka olen kaunis, fiksu ja hyvinkasvatettu...olisihan minun pitänyt edes lääkäri naida...;)
Minun äitini on kyllä myöskin pikku paikkakunnalta, mutta virkamiesperheestä, jossa koulutusta on myös arvostettu yli kaiken; perheen tyttäret naivat insinöörit ja sitä rataa. Minunkin äitini on perinyt tämän ajattelun kotoaan, eikä myöskään voi oikein hyväksyä minun elämänvalintoja (kun hänestä minäkin olisin ollut täydellinen vaimo jollekin super-miehelle :) ja äiti lapsilleni (lapsiakaan ei ole tullut hankittua). Akateeminen loppututkinto minulla sentään on :)
Olen elänyt aivan toisin kuin äitini, ja tämä on hänelle kova pala. Kaiken lisäksi olen luonteeltanikin aivan erilainen kuin äitini, ja tätäkään asiaa äitini ei meinaa sulattaa. Hän kun kuvittelei, että "ohjaa" helposti perheen lapset kaikkeen siihen, mikä hänelle itselleen on tärkeää elämässä. Että lapset ylipäänsä ovat hänen "omaisuuttansa", johon hän voi loputtomasti vaikuttaa.
Niinpä. Ihmisillä, jotka ovat kokeneet puutetta ja kurjuutta lapsuudessaan, on kyltymätön materian kaipuu. Kaikki paikat ovat täynnä roinaa, ruokaa ostetaan hirvittävät määrät marketista ja ostoaddiktiota on tyydytettävä merkkivaatteilla ja autoilla.
Oma isä oli köyhistä oloista ja hän on ollut koko elämänsä yrittäjä. Kunnianhimo ja luovuus yhdistettynä tajuttomaan sitkeyteen ja periksiantamattomuuteen kasvatti varallisuutta. Omasta mielestäni vähempikin yrittäminen olisi riittänyt, niin olisi lapsille jäänyt enemmän aikaa.
Lapset opetettiin arvostamaan työntekoa ja rahaa pienestä pitäen. Olin 7-vuotias, kun ansaitsin aputyttönä ensimmäisen polkupyörän ja 10-vuotiaana kävelin rahatukko kädessa pankkiin ja perustin ensimmäisen tilin kesätyörahoilla.
Suhteeni rahaan on kunnioittava ja vaatimaton. Elän hyvin pienesti, mutta kyllä osaan nauttiakin, jos rahaa on.
En menisi rikkaa äijän kanssa naimisiin sen tähden, että hänellä on rahaa. En menisi myöskään köyhän taiteilijan kanssa kimpaan.
Avopuoliso on akateemisesti koulutettu akateemisesta suvusta eikä ymmärrä yrittämisestä mitään. Olenkin joskus naureskellut, että turha kuvitella, että ryhtyisit yrittäjäksi. Sinulla ei ole tarpeeksi nälkä siihen hommaan.
Juuri tällaista "nälkää" tarkoitin. Kamalaa on, että materiasta voi tulla ihmiselle noin tärkeä asia. Se on kuin jonkinlainen "sairaus".
Olen samoin yrittäjän tytär. Isäni ei ollut köyhistä oloista, mutta hänen vanhempansa olivat boheemeja taiteilijoita, joilla ei ollut mitään tajua rahankäytöstä - kaikki mikä tuli tuhlattiin saman tien.
Isäni oppi jo varhain huolehtimaan itsestään, koska vanhempiin ei voinut luottaa. Hänestä tuli menestynyt yrittäjä.
Menestyneet ihmiset ovat usein lähtöisin vaatimattomista oloista, tavalla tai toisella. Sinnikkyys on opittu asia. Tietysti myös luonne vaikuttaa; kaikki eivät menesty, toiset tohoutuvat.
Mutta joka tapauksessa oman sinnikkyytensä ansiosta menestyneet ihmiset ovat esimerkkejä muille. He usein innostavat yrittämään.
Ei yrittäjyydessä mitään "pahaa" ole, mutta se on rankkaa elää perheyrityksessä. Voi luoja sitä työmäärää!
Vaikka olen hyvin ylpeä isästä ja hänen saavutuksista, niin olisin toivonut, että hänellä olisi jäänyt hieman enemmän aikaa lapsilleen.
Ja tuo pitää paikkaansa, että menestyneet ihmiset innostavat muita. Isältä ja samankaltaisilta henkilöiltä olen saanut paljon voimia eteenpäin menemisessä. Ei valiteta pienistä.
Vielä enemmän rahasta on kiinni avioero! On joko avioehtoa tai esim. nainen yksinkertaisesti ei lasten kanssa pärjää yksinhuoltajana jos ei ole ollut töissä...
elää ihmisiä, tosiaan.
Vielä enemmän kuin rahanpuute, myös yksinkertaisesti tiedon ja taidon puute, se että puoliso näkee ja kokee, ettei toisesta ole elättämään ja hoitamaan lapsia, roikutaan yhdessä. Sietämätönkin avioliitto on siedettävämpi mitä ajatus siitä, että lapset jää ihmiselle, joka ei kykene hoitamaan kuin hädintuskin itsensä. Lapsien takia moni on naimisissa, vaikka tähän tietysti melkein yhtä moni sanoo, ettei pidä tai pitäisi, tai ettei nykyään tarvitse. Tosi vaan on, että on, ihan tällä hetkelläkin.
Kaksi tyhjätaskua meni aikanaan yhteen silkasta ilosta toisen olemassaolosta ja rakkaudesta. Mies vain sattui työskentelemään alalla, joka menestyi ja miehellä kaikki henkilökohtaisen menestymisen avaimet. Ja tietysti vaimo, joka peesasi ja yhteisestä sopimuksesta varmisti kotipesän toimivuuden. Niin sitä maallista sitten alkoi pikku hiljaa kertyä, ei ilmaiseksi, ei tyhjästä eikä yhdellä rysäyksellä. Raha ei ole koskaan ollut meidän perheessä "se" puheenaihe eikä sillä perinteen mukaan ole ollut sopivaa edes levennellä eikä varsinkaan mitata omaa eikä toisten ihmisarvoa.
mutta tienaa paremmin. Minä nain ihan tavallisen duunarin. Hän ansaitsee paremmin kuin minä. Onneksi en aikoinaan ottanut sitä "paremmin" toimeentulevaa. Toiseksi paras oli kuitenkin paras.
Menin ensimmäisellä kierroksella naimisiin opiskelijan kanssa, meillä siis elettiin asianmukaisen vaatimattomasti. Vuosien mittaan mies sai loistavia työpaikkoja ja veti lopulta huippupalkkaa, silloin hänestä tuli aivan sietämätön nousukas ja rehvastelija, hän alkoi kohdella minua alentuvasti ja nöyryyttävästi. Jätin hänet siis oikeastaan rahan vuoksi. Nyt menin uudelleen naimisiin, nykyinen mieheni palasi työelämästä koulunpenkille parempi työpaikka tähtäimessään, elän taas opiskelija-pudjetilla, toivon ettei historia toista itseään.. ;-) Minulle tuli ex-mieheni myötä kammo rikkaisiin miehiin, jo puku-kravatti-miehet herättävät ahdistusta.
Joo, arvostan tosi paljon miestäni ja hänen ammatinvalintaansa!! Raha ei tuo rakkautta =)