Olen jo reiluun aikuisikään ehtinyt mies, ja elämässäni olen ollut lähestulkoon aina yksin, sinkku, ilman parisuhdetta siis.
Asia ahdistaa minua, mutta en oikeastaan tiedä miksi. Kun olen asiaa miettinyt tarkemmin, olen tullut siihen lopputulokseen, että en ehkä halua parisuhdetta oman itseni takia, vaan siksi että minua ahdistaa ikuisen poikamiehen stigma.
Ikuinen poikamieshän on kuitenkin yleiseltä imagoltaan joko täysin saamaton peräkammarin poika, sietämätön sika, keskenkasvuinen ikipelimies, täysi sosiopaatti tai vähintäänkin jonkinlainen puolidemoni.
Ei missään tapauksessa hyvä asia. Kukaan ei oikeastaan ole kommentoinut tätä tilannetta, mutta paine parisuhteeseen tuleekin joka puolelta yhteiskunnasta, TV-ohjelmista jne. Onhan se kuitenkin normaalia, että perustetaan loppujen lopuksi se perhe ja tehdään uusia kansalaisia.
Mutta nyt on käynyt niin, että olen niin tottunut tähän sinkkuuteeni, että en usko voivani ikinä enää olla kunnollisessa parisuhteessa. Olen liian tottunut tapoihini, vapauteen, siihen etten ole kenellekään tilivelvollinen.
Parisuhteen haluaisin oikeastaan lähinnä muutamasta hyvin itsekkäästä syystä. Ensinnäkin haluaisin olla normaali osa tätä yhteiskuntaa, enkä mikään säälittävä "ikuinen poikamies". Toisekseen minäkin haluan seksiä, eikä sitä ole tarjolla joka nurkalle sellaiselle joka ei jaksa leikkiä mitään pelimiestä. Kolmannekseen iän karttuessa haluan vain ihan seuraa. Ei sitä aina ole tarjolla, kun muilla on perheet ja omat jutut.
Mutta suurin syy on kyllä tuo normaalin statuksen tavoittelu. En jaksa olla se kulmakunnan säälittävä friikki, joka aina itsekseen elelee.
Miksi muuten on, että aina saa haukkua niitä, joilla ei ole ollut niin hyvä tuuri parisuhdemarkkinoilla? Miksi heihin saa osoittaa pilkkaavia sanoja "luuseri", "saamaton", "nyhverö" tms? Yksin oleminen on yksi suurimpia vittumaisuuksia ilman noita pilkkasanojakin (toistan että minulle ei olla näin sanottu, perustan tämän kaikenlaiseen toisen käden informaatioon). Mihin perustuu se, että tässä tapauksessa lyötyä saa lyödä ja ennenkaikkea miksi kukaan haluaa niin tehdä?
Onko se nyt niin, että välttyäkseen totaaliselta yksinäisyydeltä ja ollakseen normaali tässä Suomemme yhteiskunnassa, pitää minun luoda suhde johonkin naiseen (ainiin, siis nyt on kyse nimenomaan naisesta. En ole homo, siitä parisuhteettomuuteni ei johdu), vaikka en tuntisi häntä kohtaan mitään erityistä? Nähdäkseni moni tekee niin, ottaa jonkun joka ei ihan liikaa ärsytäkään, että ei tarvitse olla yksin?
Asia ahdistaa minua, mutta en oikeastaan tiedä miksi. Kun olen asiaa miettinyt tarkemmin, olen tullut siihen lopputulokseen, että en ehkä halua parisuhdetta oman itseni takia, vaan siksi että minua ahdistaa ikuisen poikamiehen stigma.
Ikuinen poikamieshän on kuitenkin yleiseltä imagoltaan joko täysin saamaton peräkammarin poika, sietämätön sika, keskenkasvuinen ikipelimies, täysi sosiopaatti tai vähintäänkin jonkinlainen puolidemoni.
Ei missään tapauksessa hyvä asia. Kukaan ei oikeastaan ole kommentoinut tätä tilannetta, mutta paine parisuhteeseen tuleekin joka puolelta yhteiskunnasta, TV-ohjelmista jne. Onhan se kuitenkin normaalia, että perustetaan loppujen lopuksi se perhe ja tehdään uusia kansalaisia.
Mutta nyt on käynyt niin, että olen niin tottunut tähän sinkkuuteeni, että en usko voivani ikinä enää olla kunnollisessa parisuhteessa. Olen liian tottunut tapoihini, vapauteen, siihen etten ole kenellekään tilivelvollinen.
Parisuhteen haluaisin oikeastaan lähinnä muutamasta hyvin itsekkäästä syystä. Ensinnäkin haluaisin olla normaali osa tätä yhteiskuntaa, enkä mikään säälittävä "ikuinen poikamies". Toisekseen minäkin haluan seksiä, eikä sitä ole tarjolla joka nurkalle sellaiselle joka ei jaksa leikkiä mitään pelimiestä. Kolmannekseen iän karttuessa haluan vain ihan seuraa. Ei sitä aina ole tarjolla, kun muilla on perheet ja omat jutut.
Mutta suurin syy on kyllä tuo normaalin statuksen tavoittelu. En jaksa olla se kulmakunnan säälittävä friikki, joka aina itsekseen elelee.
Miksi muuten on, että aina saa haukkua niitä, joilla ei ole ollut niin hyvä tuuri parisuhdemarkkinoilla? Miksi heihin saa osoittaa pilkkaavia sanoja "luuseri", "saamaton", "nyhverö" tms? Yksin oleminen on yksi suurimpia vittumaisuuksia ilman noita pilkkasanojakin (toistan että minulle ei olla näin sanottu, perustan tämän kaikenlaiseen toisen käden informaatioon). Mihin perustuu se, että tässä tapauksessa lyötyä saa lyödä ja ennenkaikkea miksi kukaan haluaa niin tehdä?
Onko se nyt niin, että välttyäkseen totaaliselta yksinäisyydeltä ja ollakseen normaali tässä Suomemme yhteiskunnassa, pitää minun luoda suhde johonkin naiseen (ainiin, siis nyt on kyse nimenomaan naisesta. En ole homo, siitä parisuhteettomuuteni ei johdu), vaikka en tuntisi häntä kohtaan mitään erityistä? Nähdäkseni moni tekee niin, ottaa jonkun joka ei ihan liikaa ärsytäkään, että ei tarvitse olla yksin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Parisuhteita on yhtä monta erilaista kun on suhdettakin. Ihmiset ovat yhdessä hyvin erilaisista syistä eikä yksinäisyyden välttäminen ole niistä vähäisin...
Mikäs siinä, ota itsellesi joku eukko tai valitse "vakipano". On olemassa naisiakin, jotka haluavat elää itsekseen oman katon alla ilman parisuhteen sitoumuksia, mutta seksiä luonnollisesti kaipaavat hekin.
Olen tehnyt selväksi itselleni, että toisten ihmisten karsinointi ja -imagoajatukset saavat jäädä heidän murheekseen, eivät minun. Voin mennä kiusaantumatta perhejuhliin.
Tavan vuoksi ei pidä puolisoa ottaa. Naisen pitää viedä jalat alta, että jaksa parisuhteessa.
Olet itsesi lailla tottunut elämään yksin ja toinen ihminen siinä rinnalla toisi paljon myös negatiivisia asioita.Tarvitaan todellista rakkautta että parisuhteessa jaksaa.
Ikäiseni vapaat naiset ovat YH.ita ja usein naisella ei ole halua lisälapsiin. Olen totaalisesti sitä mieltä että parempi on elää yksin, kuin parisuhteessa esim. YH.n kanssa ilman omia lapsia.
En pidä sinua tai itseäni minään luuserina. Iselläni on aina olut rima korkealla eikä se siitä alene. Lyhyesti sanottuna; naisrintamalla kysyntä ja tarjonta eivät ole kohdallani koskaan kohdanneet.
Näin kerron asian myös olevan kun kohdallani sitä usein kysellään.
Eräs mielenkiintoinen havaitsemani seikka on.
Kovimmat hyväätarkoittavat 'naittajat' jotka tyrkyttävät vastaavia naispuolisia luomakunnan ihmeitä järjetettyihin tapaamisiin poikkeuksetta
eroavat itse aikaamyöten.
Itse vihdyn hyvin yksin, mutta omia lapsia kaipaan todella.
Naittajat ovat niitä, jotka eivät osaa olla yksin. Vaikka he haukkuvat kulloisenkin kumppaninsa eivätkä edes rakasta heitä, heistä yksinolo olisi vielä pahempaa.
Naittajien rima ei ole korkealla, joten he olettavat ettei muidenkaan rima ole. Niinpä he eivät ymmärrä sitä, jos luomakunnan ihmeet eivät kelpaa toisilleen, koska vaihtoehtona on heidän mielestään hirvittävä vapaus. Heille itselleen kun kelpaa kaikki paremman puutteessa, mistä se tuleva erokin sitten johtuu.