Minä en ole ollut mikään kovin kiinnostava nainen ja nyt olen päivissäni, kun minuun on yhtäaikaa ihastunut kolme miestä, kaksi on mun uusia kavereita. Järki sanoo, että nyt pitäisi olla tyytyväinen, kun saa huomiota ja seuraa enemmän kuin vuosiin yhteensä, mutta mutta. Ahdistaa se, että tuntuu, ettei pysty ajattelemaan selkeästi, koska tietää siitä niiden ihastuksesta ja jotenkin tuntuu, että mulla pitäisi olla selvänä joku käsitys niistä.
Ja että kun kuitenkin on jollain tapaa otettu huomiosta ja koska kuitenkin on hakenut ja kaivannut jotakin tunnetta, niin tuntuu, että onko se nyt vain liian helppo ratkaisu se, että on halunnu sellaista ja et lähtis jonkun kanssa kehittämään jotakin. Musta tuntuu, että mä joudun selkä seinää vasten tilanteeseen ota tai jätä ennenkuin tilaisuus menee ohi, ja siihen, että järki sanoo, et nyt olis mahdollisuus, mitä olis toivonut ja seuraavasta ei taas koskaan voi tietää ja tunteet kysyy, että olenko minä ITSE ihastunut ja mitä minä itse ajattelen, enkä mä osaa erottaa sitä, että mikä on mun omaa ajatusta siitä ja mikä ei.
Mulle tulee hetkittäisiä ihastumisen ajatuksia, mutta kun en osaa erottaa sitä, että onko ne siksi, että minä olen ihastunut johonkin ihmiseen vai yhtäkkiseen huomiontulvaan. Ja sit mä jään ihmettelemään sitä taas. Tuntuu, ettei mulla ole ollut aikaa muodostaa niistä omaa käsitystäni yhtään. Ja että erottaisi, mikä on sitä miehen huomiota ja käyttäytymistä ihastuneena ja mikä sitä omaa tavallista. Jos olis enemmän tottunut sellaiseen, niin osaisi ehkä suhtautua neutraalimmin niihin, mut kun jollain tavalla kuivan kauden jälkeinen huomio kuitenkin vetoaa ja jollain tavalla se sekoittaa kaiken. Mistä mä löydän tähän jonkun punaisen langan?
Ja että kun kuitenkin on jollain tapaa otettu huomiosta ja koska kuitenkin on hakenut ja kaivannut jotakin tunnetta, niin tuntuu, että onko se nyt vain liian helppo ratkaisu se, että on halunnu sellaista ja et lähtis jonkun kanssa kehittämään jotakin. Musta tuntuu, että mä joudun selkä seinää vasten tilanteeseen ota tai jätä ennenkuin tilaisuus menee ohi, ja siihen, että järki sanoo, et nyt olis mahdollisuus, mitä olis toivonut ja seuraavasta ei taas koskaan voi tietää ja tunteet kysyy, että olenko minä ITSE ihastunut ja mitä minä itse ajattelen, enkä mä osaa erottaa sitä, että mikä on mun omaa ajatusta siitä ja mikä ei.
Mulle tulee hetkittäisiä ihastumisen ajatuksia, mutta kun en osaa erottaa sitä, että onko ne siksi, että minä olen ihastunut johonkin ihmiseen vai yhtäkkiseen huomiontulvaan. Ja sit mä jään ihmettelemään sitä taas. Tuntuu, ettei mulla ole ollut aikaa muodostaa niistä omaa käsitystäni yhtään. Ja että erottaisi, mikä on sitä miehen huomiota ja käyttäytymistä ihastuneena ja mikä sitä omaa tavallista. Jos olis enemmän tottunut sellaiseen, niin osaisi ehkä suhtautua neutraalimmin niihin, mut kun jollain tavalla kuivan kauden jälkeinen huomio kuitenkin vetoaa ja jollain tavalla se sekoittaa kaiken. Mistä mä löydän tähän jonkun punaisen langan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
paras neuvo, minkä voin antaa, on se että älä hätiköi!
Älä ala mihinkään intiimiin, ennen kuin aikaa kuluu, kuukausi tai pari... Pidä välit ja katso mitä tulee, mutta älä sekoita itseäsi siihen hommaan... vielä...
Eipä taida moni mies odottaa paria kuukautta rakastuneena sitä, että nainen miettii kenet kolmesta ottaa. Tuossa ajassa ongelma voi ratketa miesten toimesta, jos kahdella tunteet ehtivät kylmetä turhasta odottelusta, jää sitkein ja aidoin ihailija jäljelle (tai sitten se, joka ei muita naisia saa). Pahempi juttu, jos kaikkien kiinnostus odottamiseen laimeneekin samaa tahtia, silloin ei jää ketään vierelle kuivalle kaudelle.
En kehota hoppuilemaan, tuollaista asiaa ei tarvitse päättää tänään eikä huomenna, mutta kuukausien odotus voi olla liikaa.
Mies 40
Se että olet tiedostanut tuon probleeman, on jo tosi hyvä. Kyllä uskoisin että sulle asiat selkiintyy ihan sen kummempia miettimättä.