Miksi elämän pitää mennä näin... Tapasin sen miehen, joka tuntui oikealta. Mitään ei tapahtunut, sillä olemme molemmat varattuja ja perheellisiä. Juttelimme tuntikausia ja molemmista tuntui samalta, onneksi hän oli sen verran vahva, itse olisin voinut sortuakin. Oma elämä tuntuu niin tyhjältä nyt, katseeni hakee häntä kaupungilla ja toivon että törmäisimme. Ja mitä sitten jos näin kävisi, emme voisi kuitenkaan kuin ohittaa toisemme. Se hyöty tästä oli, että tiedän että hänen kaltaisiaan ihmisiä on olemassa ja se lohduttaa. Ehkä joku päivä vielä kohtaamme. Tuntuu kuin olisin puolikas.
Kaipaan älyttömän paljon
häntä
41928
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Omako miehesi ei ole kovin rakastettava ja "hänen kaltaisensa"?
ei ole samanlainen, ei kovin rakastava eikä rakastettava. Äläkä luule, että olen yksi vaihtelua tai jännitystä kaipaava tai liian helposti luovuttava tai sellainen, joka ei ole mihinkään tyytyväinen.
Näin tämä vaan menee, mutta ehkä sitten jonain päivänä voin hyvällä omatunnolla ajatella itseäni ja tehdä niin kuin oma sydämeni sanoo.
Olet varmaankin puhunut sille omalle miehellesi? Esittänyt toiveita ja sen sellaista? No, tiedätpähän että mikään pakko sun ei ole hänen kanssaan olla. Suhde poikki ja sinkkuilemaan.
Mulla myös samanlaínen tilanne. morjes vaan sinne veneeseen =)
Oma liitto on kuollut, niin kuollut. tunteet ei ole huonoja eikä hyviä, vaan hyvin yksinkertaisesti niitä ei ole. mieheni kumminkin jostakin syystä rakastaa minua. itse olen jo vuosikaudet tasapainoillut sen asian kanssa, ottaako ero puheeksi vai vain tyytyä siihen mitä on tullut luvatuksi....lapsetkin melko pieniä vielä.. toinen mies on ollut mielessä siis vuosikaudet jo. hänen varaansa en kumminkaan voisi mitään laskea, joten... miettiminen jatkuu...
kyllähän sinäkin tiedät, ettei avioero nykyään ole maailmanloppu, vaikka se yhden maailman loppu onkin. Mihin päätökseen tuletkin, voimia. Helppoja ratkaisuja tämmösissä tilanteissa ei olekaan.Itsekin jatkan puntarointia.. vuosikaudet varmaan vielä...tai sitten päätös syntyy huomenna.kuka tietää. Sen tiedän, että minulla KUIN MYÖS MIEHELLÄNI on oikeus onnelliseen elämään. Kun aikoja sitten vielä yritin keskustella etäisistä väleistämme, puhumattomuudesta ja vieraantuneisuudesta, sain aina vastaukseksi "jaa. no tarvii sitte varmaan erota jos sä et oo tyytyväinen. mä oon tämmönen mikä oon, enkä mä rupee keskusteleen tästä.sä tiedät etten mä osaa"
Ainoa, mitä toivoisin sydämestäni,on että naimisiinmeno ja avioliitto kiellettäisiin lailla.ihminen EI ALTTARILLA YMMÄRRÄ MITÄ LUPAA. Miten muka voi sitoutua toiseen loppuelämäkseen? Avioliitto on sairas kivikautinen tapa liittää ihmiset yhteen ja onnettomiksi. Voi tätä elämää. Niin, voimia sinulle vaan, aika näyttää mihin suuntaan elämä sinua vie.Mieti rauhassa. Tuohon "tuntuu kuin olisin puolikas" ... tiedän mistä puhut,tiedän sen tunteen! On rankkaa elää puolikkaana.Se täytyis jotenkin täyttää "omalla itsellään" se puuttuvakin puoli,eikä laskea KENENKÄÄN varaan.Mutta sitä minäkään en tiedä, miten se tehdään. =(