Miten kannustaa laihdutukseen??

Ensinnäkin, hyvä että olet kiinnittänyt huomiota lapsesi painoon. Toisaalta, olisit voinut tehdä sen jo aikaisemmin, 90 kg tuon mittaisella lapsella on paljon. Ehkä aikaisemmassa vaiheessa olisi ollut helpompaa laihduttaa häntä.
Asiassa täytyy olla hienovarainen, kuten olet yrittänyt ollakin. Hänen täytyy vain itsensä kokea ahaa-elämys painonsa suhteen, ei se mielestäni oikein muuten onnistu. Ulkonäköasiat ovat tuon ikäiselle kova juttu ja äidin taholta tuleva painonpudotuskehoitus ei ole niitä helpoimpia.

Olen itsekin "laihduttanut" omaa tytärtäni, jolla kiloja ei ole kovin paljoa liikaa, mutta yritän kovasti pitää huolta, ettei hänestä tulekaan kaltaistani. Olen niin hyvä varoittava esimerkki. En nyt muista miten lähdin liikkeelle, mutta nyt hän on itsekin huomannut, ettei tahdo saada muotivaatteita jos maha pikkasenkin pullistelee. On nyt 14v ja on itse omasta tahdostaan laihduttanut muutaman kilon.
Ehkä sun kannattaa laittaa kotona kuitenkin sitä kevyttä ruokaa, vaikkakin hän söisi kavereilla karkkia ym. Jostakin sitä täytyy lähteä liikkeelle. En minä muuta oikein osaa sanoa.

Ensiksikin haluan sanoa, että toimit oikein, kun yrität innostaa myös lapsesi laihduttamaan. Olen itse 17- vuotias tyttö ja n. 13 vuotiaasta ylöspäin olin selvästi ylipainoinen, kunnes täytin 16 ja päätin että koulussa lihavaksi haukkuminen ja kiusaaminen saa luvan loppua.. Lapsesi tulee myöhemmin vielä kiittämään sinua siitä, että sait hänet laihduttamaan, jos vain pystyt siihen. Myöhemmin kaikessa laihdutuksen tuskassa olen jopa itsekin syyttänyt omaa äitiäni "miksei äiti laittanut minua aiemmin lenkille, miksi äiti ei katsonyt syömiseni perään!!?" Ei se tietenkään äitini vika ollut, mutta tänä päivänä kuitenkin ymmärtäisin, miksi hän olisi niin kenties tehnyt ja olisin todella kiitollinen. Jokatapauksessa, aloin pudottaa painoani itse, nyt tilanne on -8 kiloa, voin paremmin, näytän hyvältä, ulkopuolisten asenteen selvästi muuttuneet.. Olen ylpeä itsestäni ja olen tiputtanut painoani järkevissä määrin.! Eli se on myös mahdollista! Yrittäkää kehittää yhteinen mukava harrastus, jolla saada vaikkapa koko perhe liikkumaan :) Onnea teille ja liikunnan iloa! Toivottavasti löydätte ratkaisun ongelmaanne! :)

perheen ruokavalinnat ja tapa laittaa ruokaa ovat ratkaisevia. tietysti et voi valvoa, mitä tyttäresi sitten muualla syö. olen nähnyt painonvartijoiden ryhmissä äiti tytär -pareja. toisaalta noin nuori tyttö voi pelätä tulevansa leimatuksi, vaikka useimmiten ylipaino on sen jo tehnyt. kiinnostaisiko jokin uusi liikuntaharrastus?

Hei!

Ongelmallisinta lienee tyttäresi ikä...tai ainakin omalla kohdallani pahin sulkeutumisvaihe oli juuri tuolloin n.12-15-vuotiaana eikä tilannetta helpottanut 20 ylimääräistä kiloa, joiden seurauksena koin itseni kiusatuksi ja ulkopuoliseksi. Olin lähinnä räjähdysaltis kaikille äitini ehdotuksille olivat ne kuinka hienovaraisia tahansa, sillä voin henkisesti huonosti. (Mainittakoon vielä, että äitini on käsitykseni mukaan yksi maailman hienovaraisin ja "parastatahtovin" ihminen eli syy ei ollut hänen :))

Laihduttaminen lähtee todella itsestä eikä ulkopuolisten houkuttelemana, joten äitinä et voi kovin paljon auttaa vaikka kuinka tahtoisit - voit vain olla tukena, kun huomaat "kipinän" tyttäressäsi. Itselläni ratkaisevia hetkiä olivat mm. omien valokuvien katseleminen...olin täysin järkyttynyt, koska en ollut edes ymmärtänyt kuinka ylipainoinen olin. Lisäksi heräsin siihen todellisuuteen, että ylipaino todella vaikuttaa fyysiseen elämiseeni ja olemiseeni hoitaessani rikkihankautuneita reisiäni pidettyäni päivän hametta ylläni kesällä. Tajusin, että tämä on vasta alkua vaivoissani, jos jatkan samaan malliin. Nämä tavallaan laukaisivat konkreettisen laihdutusprosessini, ja aloin itse tutkailla äitini painonvartijoiden opuksia. Tässä vaiheessa myös äidin tiedot ravitsemuksesta, ja hänen apunsa kokkauksen muodossa alkoivat kelvata.

Uskoisin tosin, että rippikoulussa koettu hyväksytyksi tulemisen tunne helpotti myös ihmeellisellä tavalla. Sisäinen tyhjiö, jota ylenmääräisellä syömisellä yritin täyttää täyttyi, kun löysin ihmisiä, jotka osoittivat pitävänsä minusta ihmisenä. Seurakunnan nuorisotoiminnassa keskusteltiin omista ajatuksista, ja kun tulin ulos kuorestani löysin ihmisiä, jotka olivat aidosti kiinnostuneita minusta eivätkä ulkomuodostani. Kun ulkomuoto ei ollut enää millään tavalla merkityksellinen ja löysin lisäksi mieleistä tekemistä mm. seurakuntatoiminnasta, niin syöminen siirtyi "taka-alalle" eli omalle paikalleen - ravintoa eikä jatkuvasti piinaava päässä pyörivä asia.

Kun pääsin "panssaristani" ja asenteestani eroon, niin yhteisistä kävelylenkeistä tuli todella mukava tapa tutustua äitiini kaverina ja vaihtaa ajatuksia elämästä. Lenkkimme eivät olleet ehkä kaikkein tehokkaimpia mutta itsensä kömpelöksi tunteneelle ja liikunnan nolaavana kokeneelle nuorelle se on mitä parasta piiloliikuntaa. Kun ylipainoa on reilusti ja aiemmin liikunta on ollut nollassa, niin tunnin reipas kävely on mitä parhainta laihdutusliikuntaa...varsinkin kun se on vielä piilotettu keskusteluhetken muotoon, ja äidistä sekä tyttärestä tulee matkalla taistelupari yhdessä maailmaa vastaan aiemman keskenään taistelun sijaan :)

Voisit tietysti pyytää tytärtäsi kaveriksi lenkille "kun yksin on niin ikävä mennä ja sinun itsesi pitäisi liikkua"...jos et ole vielä kokeillut tätä. Toimii ehkä uskottavammin, jos olet jo vetämässä lenkkitamineita niskaan, ja todella lähdet sitten myös tarvittaessa yksin, sillä teini-ikäiset näkevät kyllä läpi puhtaiden houkuttelukeinojen.

Tässä siis omia kokemuksiani. Valitettavasti tästä ei varmaankaan ole paljon apua, sillä kuten sanottu mielestäni ajatuksen laihduttamisesta pitää lähteä lapsesta itsestään. Tosin luulen viisaan äitini käyttäneen taktiikkaa, jossa hän puhui omakohtaisista laihdutuskokemuksistaan ja painonvartija-asioistaan ääneen tavallaan sillä lähtökohdalla, ettei edes ollut tarjoamassa asioita minulle vaan puhui selkeästi itsestään. Tietysti olin ärsyyntynyt hänen jaaritteluistaan ;) mutta luulen, että nekin asiat jäivät kytemään ja pyörimään takaraivoon. Juttujen asenne täytyy olla oikea eli mielestäni lähtökohtana täytyy olla oma hyvinvointi ja hyvä mieli eikä ahdistavat keskustelut ulkonäöstä ja sen vaikutuksista.

Pahoittelut, jos kiiressä kirjoittamisen vuoksi teksti on täynnä kirjoitusvirheitä. Tsemppiä sekä äidille että tyttärelle!!

Älä nyt herranjumala kiusaa tuon ikäistä tyttöä tuolla asialla! Itse olin hoikka tuon ikäisenä, mutta herkut ovat maistuneet. Muistan kuinka äitini aina varoitteli ja nalkutti että "lihot vielä, susta tulee läski" ja pullisti poskensa pulleiksi. Hän tekee sitä yhä. Kerran hän mittasi takamukseni leveyden kun istuin tuolilla ja söin pullaa.

Ja kun äitini alkoi laihduttamaan, hän "kannusti" minuakin "laihduta säki, sulleki tekis hyvää laihtuminen". Reaktioni oli että suutuin joka kerta.

Arvaa jäikö traumat? Olen 21-vuotias, painoindeksi 23, tahdon laihtua vielä monta kiloa. En varmaan ikinä unohda noita äitini kommentteja. Enkä varmaan pysty enää ajattelemaan että olen sopiva, aina pitää pudottaa ja jossain on löysää ja olen läski.

Joten tyttäresi itsetunnon vuoksi, LOPETA laihdutushössötys ennen kuin aloitatkaan! Paras motivoimiskeino tyttärellesi on, kun hän näkee sinun laihtuvan.

todella vaikea tilanne.Itselläni on 11v. tyttö 145cm. ja 47kg.Koulussa tyttö saa kuulla kavereilta olevansa lihava.Meillä oli n.vuosi takaspäin paha tilanne kun tyttö itki painoaan jatkuvasti kun toiset kiusaavat.Sanoi että haluaisi niin laiha että kylkiluut näkyy,niinkuin muut koulukaverit ovat.Pelkäsimme todella sitä tilannetta että menee anoreksikoksi kun ei olisi mitään syönyt.Yritimme puhua vaikka miten että ei välitä toisten sanomisista ja syödä pitää terveellisesti.Onneksemme eräs terveudenhoito alan ihminen sai tytöllemme puhuttua että tuossa iässä vatsan pieni pyöreys ei haittaa ja se häviää kun tulee kasvupyrähdys.Kasvupyrähdystä ei ole vieläkään tullut,mutta tyttärellämme on itsetunto vahvistunut eikä enää niin kovin välitä "kavereiden" sanomisista.

vielä ikäisiäsi lapsia, mutta itse näyttäisin esimerkkiä omalla elämäntapamuutoksella (kuten olet tehnytkin).

Ruuaksi laittaisin kasvisruokaa (lihalla höystettynä, eikä päinvastoin) eli tarjoaisin perheelle samaa ruokaa, jota saan itsekin syödä. Opettelisin tekemään lähes kalorittomia jälkiruokia (esim. hedelmäsalaattia), jolla saa makean nälän pois terveellisellä tavalla. En tarjoaisi enää ollenkaan aiemmin normaaleja ruokia (esim. makkararuokia). Lisäksi tekisin ruokaa pienempiä määriä (jolloin annoskootkin ovat automaattisesti pienempiä), lisäkkeeksi perunan tilalle salaattia.

Eli voit muuttaa tyttäresi ruokavaliota ottamalla oveluuden käyttöön. Tietenkään et voi tietää, mitä hän syö kavereidensa kanssa, mutta karkin syömisen tarpeen pitäisi automaattisesti vähentyä, jos syö tasaisesti kolmen tunnin välein (tähänhän perustuu terveellinen laihduttaminenkin) eli huolehdit tyttäresi säännöllisestä ruokailusta.

Lisäksi näytä esimerkkiä liikuntaa lisäämällä. Pyydä välillä tytärtäsi lenkkiseuraksi.

Tee laihduttamisesta ja liikunnasta mukava harrastus (mitä se onkin) ja tarjoa samaa elämäntapaa tyttärellesi, mutta ei tuputtamalla vaan positiivisella elämänasenteella. Osta liikuntalehtiä (esim. Sport) ja lue niitä, jotta saat itsekin nostettua omaa motivaatiota. Leikkele lehdistä herkullisen näköisiä reseptejä ja kokeile niitä.

Esimerkillä on ihmeellinen voima. Itse olen tämän kokenut seuratessani mieheni laihdutus- ja liikuntaharrastuksia. Lopulta oli itsekin aloitettava, kun en enää kestänyt katsella sivusta. Nyt olen normaalipainoinen ja liikun 4-5 krt viikossa. Jaksan enemmän, olen nuoremman näköinen ja energinen. Painonhallinta jäi pysyväksi tavaksi, mutta koen sen positiiviseksi asiaksi. Teen hyvää itselleni ja omalle kropalleni, kun en enää syö samoja määriä kuin ennen.

Minua on aina harmittanut äidin kommentit ulkomuodostani ja huomautukset syömisistä. siis teini-ikäisenä näin. Ja tuolloinkin(16-17v)painoin vain 66kg ja harrastin liikuntaa . Pituutta on 165cm.

Todella ärsyttävää varsinkin kun olin kuitenkin normaalipainoinen.

Mutta vielä kauheampaa oli kun 19v aloin hieman lihoa (69kg) Niin isäkin alkoi jo huomautteleen että pitäisi laihduttaa. No en tosiian aloita laihduttaan jos isä käskee.

Äitini on itse todella hoikka. Sekin ärsyttää.


Traumaattista =)

Mulla on 12 ja 15 vuotiaat tytöt, kumpikin on liki 160cm pitkiä ja painavat yli 80kg.

Itse olen lapsesta asti ollu lihava ja kärsinyt siitä, niinpä olen myös yrittänyt monen monta kertaa laihduttaa. Vasta nyt nelikymppisenä se näyttää onnistuvan.

Kovasti olen tytöille puhunut siitä mikä on terveellistä ruokaa, kuinka paljon on järkevää syödä ja että liikkua pitäisi. En ole mitenkään hirveesti vouhottanut heidän kiloistaan, mutta silloin tällöin maininnut ettei olisi pahitteeksi muutamaa kiloa pudottaa (varsinkin vaate ostoksilla). Se vaan tuntuu heillä menevän vielä ohi korvien.

Olenkin sanonut että vanhempana on sitten turha tule mulle valittamaan ettenkö olisi laihduttamisessa auttanut, koska kaiken avun annan heti kun vaan sitä haluatte.

Ruuan teen aina ilman rasvaa jos mahdollista, kasviksia yritän ujuttaa joka ruokaan ja teen myös usein salaattia. Välipalaksi koulun jälkeen on rasvattomia pieniä jogurtteja tai hedelmiä.

Joka viikonloppu ei ole herkkuja ja jos on niin vain yhtenä päivänä. En myöskään osta heille mitään karkkipäivän karkkeja koska se olisi turhaa, tytöt kerta tekevät kotitöitä ja saavat siitä muutaman euron joilla voivat itse ostaa mitä haluavat.

Jos kavereilla on oltu myöhään olen kysynyt ovatko syöneet sielä ettei tule syötyä kahteen kertaan. Samoin meillä on otettu sellainen sääntö että jos ei ruoka aikana olla kotona niin seuraavan kerran syödään kun on iltapala.

Otappa tyttäresi mukaan ruuan laittoon, pilkkomaan vihanneksia salaattiin, tekemään sokeritonta hedelmä rahkaa jälkkäriksi ym. siinä hänkin oppii miten kevyttä ruokaa tehdään ja ehkä samalla alkaa ajattelemaan itse mitä kannattaa syödä ja mitä ei.

Houkuttele lähtemään sinun kanssa kävelylle, pyöräilemään, uimaan... Jos teillä on omaa pihaa niin pelatkaa vaikka sulkapalloa.

Teini ikäisiähän ei paljon mikään muu huvita kun kaverit, tietokone ja telkkari, mutta jos edes vähän enemmän saa liikkumaan kun normaalisti niin se on parempi kun ei ollenkaan.

Hyvät vanhemmat!

En voi kuin kauhulla katsoa kommentejanne. On toki oikein olla huolestunut lapsensa ylipainosta, mutta se että puhuu lapsille laihduttamisesta tai pitää kovaa meteliä omasta laihdutuksestaan ja painon pudottamista, on minusta hyvin väärin. Näin teet lapsellesi olon että hän ei ole sinunkaan silmissäsi oikeanlainen. Hän ei kykene edes laihduttamaan vaikka sinä itse pystyt. Moni ylipainoinen lapsi kuitenkin kärsii huonosta itsetunnosta koulukiusaamisen yms. takia. Luuletteko että lapsella on voimia siinä vaiheessa ruveta taistelemaan painonsa kanssa, kun tuntuu että ruoka on ainut asia joka tekee hyvän olon?

Ei, lapsi tarvitsee ensin terveen itsetunnon. Hän tarvitsee ystäviä, jotka välittävät, hän tarvitsee harrastuksen jossa kokea itsensä hyväksi ja hän tarvitsee ennen kaikkea tukea ja rakkautta. En voi väittää ettette rakastaisi lapsia, tottakai rakastatte kun olette tänne huolestuneena kirjoittaneet lapsenne terveydentilasta. Pienikin sana omilta vanhemmilta lapsen painosta voi musertaa lapsen itsetunnon kokonaan. Ihmiset joihin hän luottaa, ovat loukanneet häntä hyvin herkässä asiassa. Tämä voi johtaa syvään masennukseen tai syömishäiriöhin. Jälkimmäinen on tällä hetkellä mielenterveysongelmista suurin kuolemantuottaja. Kannattaa siis oikeasti miettiä mitä herkälle teini-ikäiselle sanoo painosta.

Minusta oikea tapa on vaihtaa koko perheen ruokatavat terveelliseen ruokavalioon. Ylimääräiset sokerit ja rasvat pois ruokavaliosta ja lapsilta pois viikko-/kuukausirahat joilla he voisivat ostaa herkkuja kodin ulkopuolella. Koko perheen kanssa liikkumaan, ensin kannattaa kokeilla helppoja lajeja, joissa paino ei ole esteenä. Esimerkiksi keilailu on mukava koko perheen yhteinen harrastus. Ulkoilmahenkisillä suosittelisin vaikka melontaa inkkarikanooteilla, jos vettä ja sopiva seura vain sattuu olemaan lähellä. Vähitellen voidaan siirtyä vaativampiin lajeihin. Täytyy myös muistaa ettei kasvuikäinen lapsi saa treenata liikaa, jotta kroppa pysyy kasvun mukana.

Uskon itse että pahin vaihe painon nousun kannalta on pituuskasvun loppuminen. Kroppa alkaa leventyä ja energia mikä on ennen kulutettu kasvamiseen alkaakin kertyä lantiolle. Tämä vaihe on pahasti yläasteella, jolloin tuntuu että kaikki arvioivat ulkonäköä tarkoin mittarein. Tällöin myös lapsen liikkumaan saaminen on paljon hankalampaa, koska heitä ei kiinnosta tehdä yhtään mitään vanhempien kanssa. Tätä ennen olisikin tärkeä saada paino alemmas ja lapselle iskostettua päähän päivittäiset liikuntatottumukset.

Onnistumisen riemu ja se että pystyy tekemään joitain asioita mitä ennen ei pystynyt on paras tapa kannustaa lasta. Kyllä hän huomaa kuinka olo tuntuu kevyemmälle ja virkeämmälle. Muista vain kehua aina kuinka kaunis/komea hän onkaan, oli hän sitten kuinka ylipainoinen tahansa. Toivon ettei lapsenne joudu kokemaan samaa syömishäiriömylläkkää, jonka itse jouduin kokemaan teini-iässä ja joka seuraa minua päivittäin lopun elämäni ajan. Lastenne silmissä myös te olette kauniita, olitte sitten kuinka isoja tahansa. Niin kuin myös miehenne, ei lapsennekaan halua kuulla sinun laihdutuksesta, anna heille oikeus siihen.

¨minä olen 11v ja painan suunnilleen 90 jotain! olin nuori ja laiha kunnes rupesin lihoamaan.minua ei kiusta niin paljoon aina välillä tulee haukkumisia.olen 164cm pitkä.ja minun opitäisi painaa 60kg.meidän koulussa on lihavia monia ja ne eivät huomioi kiusaajia vaa ovat vaan oma ittensä.minulla on kavereita paljon.auttakaa!!