äidin ja anopin suru

että sinulla on tuollainen asenne. Minun ex anoppini taas kokee vihaa minua kohtaan. Ja purkaa sitten sen vihan lapsiin puhumalla minusta aina ilkeään sävyyn tai heittämällä jotakin ihmeellistä minusta, mikä taas hämmentää lapsia ja se sitten näkyy meillä kotona levottomuutena.
Onneksi minulla äitinä on herkät tuntoaistit ja olenkin sitten lapset saanut aina avautumaan ja he on päässeet kertomaan asiansa, niin että sitä ei sitten enään tarvii miettiä.

Voithan sinä olla yhteydessä siihen ex miniään ja pyytää häntä käymään, jos hän kokee sen jotenkin tunkeiluna eikä tee sitä sitten oma-aloitteisesti.

Itselläni avioliittoa 15 v ja yhdessä olemista 18v niin onhanse iso osa elämää ja ne kaikki tutut joista sen varrella on kertynyt, niin kyllä niitä jää kaipaamaan.
Onneksi on olemassa sellaisia ihmisiä jotka eivät asetu kummankaan puolelle vaan minunkin tapauksessa voin edelleen olla ystävä eräälle exän puolen sukulaiselle.
Mutta sitten on niitä, esim jotka ei ehkä uskalla enään olla yhteydessä. Harmi sinäänsä kun on lasten kummi, niin olisi kiva että he kävisivät joskus edes meillä kummilasta moikkaamassa.

Muista pitää kaipauksesi visusti salassa, kun poikasi tuo uuden miniäkokelaan näytille. Mikään ei ole hirveämpää uudelle naisystävälle kuin se, että anoppi haikailee poikansa exän perään! Eikä se tunnu kovin hyvälle pojastakaan nimim. kokemusta on.

Itse erosin pitkäaikaisesta tyttöystävästäni, koska hän petti minua useasti ja lähti toisen miehen matkaan. Hän oli ollut äidilleni todella mieleinen miniä ja eromme oli shokki myös äidilleni. Hän jäi haikailemaan exäni perään. En viitsinyt selvittää vanhemmilleni suhteemme likaisia yksityiskohtia ja sitä, millainen exäni oikeasti oli.

Olen ollut muutaman vuoden toisen naisen kanssa ja lapsikin on tulossa. Kaikki menee loistavasti, mutta äitini suhtautuminen epäilyttää edelleen. Exän perään haikailu oli loukkaavaa sekä minua, että nykyistä naisystävääni kohtaan. Lopulta minun oli pakko lyödä piste asialle suuttumalla ja sanomalla suorat sanat. Haikailu loppui näennäisesti, mutta edelleen tuntuu, ettei äitini hyväksy nykyistä naistani samalla tavalla osaksi perhettä kuin exäni oli. Se ottaa päähän ja loukkaa todella paljon.

Teet pojallesi karhunpalveluksen haikaillessasi hänen exänsä perään. Kunnioita poikaasi ja lopeta se!

Joo.. täällä kanssa sellaisessa tilanteessa, että yli kymmenen vuotta kestäny liitto on lopuillaan. Asutaan jo erillään. Ei ole lapsia, mutta ahdistus siitä, että äidillä on suru asiasta, eikä sitä hyväksy. Ihan hirveältä tuntuu, että pitäisi ulkoiset puitteet ja muiden ajatukset laittaa oman hyvinvoinnin edelle (sekä minun että mieheni). Meillä on mieheni kanssa hyvät välit, olot ihan suht ok jo nyt, mutta muut suree. Tuntuu kovin pahalta, enkä tiedä mitä voisin tehdä.

Välillä tekisi mieleni sanoa äidilleni, että mitä sinä haluat? Tuntuu ettei minun parastani ainakaan. Huh, ja taas alko ahistaa! Anteeksi, mutta tämä on asia joka on mun mieltä jäytänyt tämän kevään. Ja kolahti... =)

kun avioliitto on kahden kauppa, niin se on kahden kauppa. Mikäli avioeroon päädytään, niin asenne on se, joka ratkaisee. ExMiniään voi pitää yhteyksiä ja sinäkin voit niitä ylläpitää!

Suosittelen terapiaa.

Een halunnut olla villi ja vapaa, halusin olla raitis,en halunnut kokeilla nuoruutta uudelleen, halusin lapsilleni lapsuuden, en halunnut vapautta bailatakseni, halusin irti kettingeistä jaksaakseni olla äiti, jota lapseni tarvitsevat.

En kasvanut erilleen, elin toisen ihmisen kylkiluuna, kunnes se ei enää terveydellisesti ollut mahdollista, jotta olisin voinut jatkaa liittoa, minun olisi pitänyt hyljätä lapseni ja juoda enemmän.

Syitä eroille on yhtä monta kuin pareja jotka eroavat, en usko että poikasi erosi vain erilleen kasvaen, ehkä ongelmia oli, mutta niistä ei haluttu sinulle kertoa, ongelmat ovat usein liian kipeitä tuoda päivänvaloon.

Onneksi anoppini ehti kuolla ennen eroani, toisaalta luulen että osa exän verenperinnöstä tuli tuolta sulkeutuneelta ja ikikatkeralta ihmiseltä.

Kunnioitin anoppiani niin paljon että nyt hänen poismentyään, harmittaa etten tarkemmin udellut liitostaan, ongelmistaan tai mistään tärkeästä, jonka kautta olisin voinut herätä eroamaan aiemmin.

Ja muut sukulaiset jotka "menetin" erossa. Osa haukkuu minua lapsille suoraa, joten välien pitämistä en ole edes harkinnut. Osan kanssa toivon tulevaisuudessa olevani yhteydessä, kunhan vesi lasissa on rauhoittunut.

Minäkin kaipaan menetettyjä sukulaisia, kaipaan noita vanhoja viisaita naisia, joilla oli sekä elämänkokemusta että ymmärrystä.