Onko kolmen kimppa kokeilun arvoista?

Nainen 33-v.

Hei,

haluaisin kysyä teiltä palstaa lukevilta tällaista asiaa. Joskus fantasioin seksistä mieheni ja kolmannen osapuolen, naisen tai miehen kanssa. En ole koskaan toteuttanut tätä fantasiaa kenenkään kanssa, ja olen ajatellut, että tämä fantasia pysyy jatkossakin vain fantasiana. Olen mustasukkaisuuteen taipuvainen ihminen, ja myös mieheni on taipuvainen samaan. Siksi en koe järkevänä, että edes harkitsisin tällaisiin leikkeihin ryhtymistä, vaikka ajatus kieltämättä kutkuttaa.

Monet tuntuvat kokeilleen kolmen kimppaleikkejä ja siihen viittaa kai sekin, miten monissa treffipalveluissa haetaan kolmatta osapuolta leikkeihin. Kuulisin mielelläni rehellisiä mielipiteitä ja kokemuksia siitä, millaista on ottaa seksileikkeihin mukaan kolmas osapuoli, mies tai nainen. Onko seksi toiminut niin kuin olette ajatelleet? Mitä kautta olette hankkineet kolmannen osapuolen - netistä, ravintolasta vai tuttavapiiristä? Onko sopivan seksikumppanin löytäminen ollut vaikeaa (voisin kuvitella, että netin kautta ei välttämättä heti löydä osapuolta, jonka kanssa synkkaisi tarpeeksi)? Tuleeko netti-ilmoituksiin asiallisia vastauksia? Oletteko olleet tyytyväisiä vai kaduttaako seksin harrastaminen kolmen kesken? Millainen vaikutus kolmannen osapuolen tuleminen sänkyynne oli, vahingoittiko se suhdettanne vai toiko se odotettuja asioita suhteeseenne?

Kuulen mielelläni kaikkia rakentavia ajatuksia, joita tämän teeman tiimoilta teissä herää.

9

13816

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä, se on yksilöllistä meille se kyllä sopi. Tosin reunaehdot pitää huomioida. Meillä 2m 1n sopii kun tässä tapauksessa toinen mies on sopivasti nuorempi niin ei tule sellaista kilpailu asetelmaa miehelleni eikä riskiä menettämisestä, siis tunnetta siitä.
      Tosin naiselle se asettaa myös huomioitavaa kun ainakin alussa on huomioitava kumpikin mies eikä voi lopahtaa ensimmäisen jälkeen. Ja ruveta lepäilemään jo saaneena.
      Me löysimme kolmannen risteilyllä, siellä jäi juttusille ihan fiksu mies. Netistäkin kyllä löytyy mutta sieltä tulee paljon muutakin. Mutta toisaalta ajatus on selvä jo heti kättelyssä.
      Kannattaa tutustua toisiinsa, kaikki kolme, vapaa muotoisesti että näkee miten viihtyy.
      Onnea ja hyvää jatkoa...

      • naisensa mies

        Lukemani ja kuulemani perusteella uskon homman sopivuuden olevan yksilöllistä. Parisuhde, millaiset asiat kiinnostaa, tyylit ja se kolmas. Meillä on ns. kolmas pyörä, mies, ollut mukana ja kokemus on mahtavan hyvä. Koska kaikki on tehty täydessä yhteisymmärryksessä, ei kielteisiä tunteita ole ilmaantunut. Kauan sitten löytyi sopiva kolmas netistä. Pyrkijöitä oli runsaasti, mutta olimme sitä mieltä, että mitään epäilyksiä ei saa olla kolmannen sopivuuden ja asenteen suhteen. Se kolmas oli muuten hyvin paljon minunlaiseni kaveri ja viihdyimme hyvin ihan heti. Myös me miehet hyväksyimme toisemme (helppo hyväksyä, kun ollaan niin samanoloisia ulkoisesti ja taustaltamme). Risteilyllä myös joskus löytyi hyvä kokemus, vaikka alkujaan ei oltu hakemassa mitään. Eli vaikea muiden puolesta sanoa onko kivaa vai ei, mutta meillä on ollut. Turvaseksiin löyhästi suhtautuvia löytyi netistä kumman paljon ja se mietityttää tuossa asiassa.


      • Oskari
        naisensa mies kirjoitti:

        Lukemani ja kuulemani perusteella uskon homman sopivuuden olevan yksilöllistä. Parisuhde, millaiset asiat kiinnostaa, tyylit ja se kolmas. Meillä on ns. kolmas pyörä, mies, ollut mukana ja kokemus on mahtavan hyvä. Koska kaikki on tehty täydessä yhteisymmärryksessä, ei kielteisiä tunteita ole ilmaantunut. Kauan sitten löytyi sopiva kolmas netistä. Pyrkijöitä oli runsaasti, mutta olimme sitä mieltä, että mitään epäilyksiä ei saa olla kolmannen sopivuuden ja asenteen suhteen. Se kolmas oli muuten hyvin paljon minunlaiseni kaveri ja viihdyimme hyvin ihan heti. Myös me miehet hyväksyimme toisemme (helppo hyväksyä, kun ollaan niin samanoloisia ulkoisesti ja taustaltamme). Risteilyllä myös joskus löytyi hyvä kokemus, vaikka alkujaan ei oltu hakemassa mitään. Eli vaikea muiden puolesta sanoa onko kivaa vai ei, mutta meillä on ollut. Turvaseksiin löyhästi suhtautuvia löytyi netistä kumman paljon ja se mietityttää tuossa asiassa.

        Ei Ole!
        Pysy kumppanisi kanssa vaaan näin on!


      • tekis mieli
        Oskari kirjoitti:

        Ei Ole!
        Pysy kumppanisi kanssa vaaan näin on!

        päästä kolomanneksi, joo.. jäläkiliukkaille, joo..

        Oskari ei saa muuten piparia, joo..


    • kolmen kimppa, yhteinen pimppa

      Kokemusta on... Vietimme "rauhaisaa" ryyppyiltaa mökillä: avomieheni, minä ja paras ystäväni. Siinä ilta sitten eteni ja lasit tyjeni, loppuillasta pussitkin. ;) Näet tanssimme ystäväni kanssa useinkin aika.. sanoisinko eroottisesti. Mieshän se siinä sitten innostui ja alkoi yllyttämään puuhiin; kuinka ollakaan lopputulos oli se, että kolmisinhan siinä sitten touhuiltiin. ;)

      Kokemus oli miellyttävä ja kostea.. ;) Otettaisiinko uudelleen joskus, mikä ettei.. :) Pitäähän seksistä nauttia ja kyllähän se toinen nainen tietää mitä nainen haluaa (vink vink). Eikä omalle kohdalleni tullut mustasukkaisuutta lainkaan eikä vaikuttanut minun ja ystäväni väleihinkään, ainakaan negatiivisesti. :)

      Suosittelen!!!

    • Nimetön

      Vähän aikaa sitten tuli kokeiltua kolmen kimppaa, melkoisen yllättäen.. kyseessä oli nimittäin paras ystäväni miehensä kanssa. Koko tilanne kehittyi tosi salakavalasti, vaikkakin tiesinkin eritoten ystäväni olevan myös todella kokeilunhaluinen seksin suhteen. Olin kyseistä kuviota joskus miettinytkin itsekseni, mutta kyllä tilanne jälkikäteen yllätti vielä pitkään! Ja pelkästään positiivisesti. Itse on tietysti vaikea kommentoida vaikutuksia heidän suhteeseensa, mutta käsitykseni (ystäväni kertomaa) on että kaikki todella nauttivat kokemuksesta! Todella positiiviset kokemukset illasta jäi, eikä kokeilu ole meidän kolmen kuvioihin vaikuttanut mitenkään negatiivisesti. Pilke silmäkulmassa edettiin ja jälkikäteen on tilaisuudesta monet hyvät naurut saatu, kun asiasta on vitsailtu. Hyi hyi meitä ja tuhmaa pikku salaisuuttamme! Eli todellakin suosittelen kaikille ketkä uskovat että kantti kestää, älkää ottako elämää liian vakavasti! ;)

    • Ukkomies

      ..suosittelen ja varsinkin 2m ja 1n kokoonpano..nainen saa kahden miehen huomion..:)..mietippä sitä!...

    • Erika31

      Miksi riskeeraisit parisuhteesi? Varsinkin kun sanoit vielä olevanne mustasukkaisia.
      Fantasia on fantasia juuri siksi että sitä ei toteuta. Tehtyä et saa ikinä enää tekemättömäksi, muista se.
      Mitä seksi sinulle merkitsee? Minulle se on rakkauden osoitus. Jos jätät tunteet pois seksistä, se on pelkkää kylmää panemista-josta jää paha mieli ja syyllisyys.
      Äläkä usko muitten kertomuksia, suurin osa niistä jutuista on liioiteltuja. Eikä se mitä muut tekevät ja tuntevat liity sinuun mitenkään. Mieti itse kuka sinä olet ja mitä haluat.Älä anna muiden ohjailla sinua.
      Seksuaalisuus on hyvin herkkä alue ja helposti vinoutuu ja haavoittuu.

      • Sinulla

        kokemusta asiasta, vai arvailetko? Jos suhde on kunnossa ja molemmat haluavat kokeilla, niin mikä ettei? Sitäpaitsi ihmisten suhteet ja seksuaalisuus ovat aina yksilöllisiä, eikä tätä kimppaseksi asiaakaan voi siten yleistää kannattavaksi tai kannattamattomaksi. Itselläni ei ole kokemusta kolmen kimpasta, vaikka siitä onkin kumppanini kanssa juteltu. Ehkäpä joskus sen kuitenkin toteutamme..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      516
      1038
    2. 59
      677
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      593
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      52
      584
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      568
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      239
      551
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      83
      540
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      97
      469
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      460
    Aihe