Kun teillä on päättymässä suhde, ajatteletteko paljon sitä löydättekö enää yhtä hyvää ihmistä koskaan tilalle?
Kuinka paljon tähän liittyvä katumus iskee päälle jos suhde lopetetaan? Mulla on rakastava, lojaali ja huumorintjauinen nainen, kaikin puolin loistava paketti, mutta kun vaan ahdistaa yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen enkä tajua miksi.
Noh, kait se oma risti on kannettava.. joutunu sellaisten kysymysten äärelle kuten elänkö elämäni yksin, vai miksi mun pitää tuntea tällaisia asioita!
En silti missään nimessä halua vanheta yksin.. mutta.. minkäs teet.
Kuinka paljon tähän liittyvä katumus iskee päälle jos suhde lopetetaan? Mulla on rakastava, lojaali ja huumorintjauinen nainen, kaikin puolin loistava paketti, mutta kun vaan ahdistaa yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen enkä tajua miksi.
Noh, kait se oma risti on kannettava.. joutunu sellaisten kysymysten äärelle kuten elänkö elämäni yksin, vai miksi mun pitää tuntea tällaisia asioita!
En silti missään nimessä halua vanheta yksin.. mutta.. minkäs teet.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tietenkin ero ahdistaa ja pelottaa. Mutta jos toisen kanssa ei ole hyvä olla, niin ei kannata väkisin yrittää. Siinä satuttaa niin itseään, kuin sitä toistakin. Uskon, että kun "se oikea" tulee vastaan, niin jopa se tulevaisuuden suunnittelu tuntuu hyvältä. Itse aikaisemmin sitoutumiskammoisena ihmisenä tiedän, että kun löytyy oikeasti sellainen kenen kanssa on hyvä olla, niin mikään ei enää ahdista. Yksin et jää, jos olet avoimin mielin liikenteessä ja annat itsellesi luvan ja mahdollisuuden rakastua uudelleen. Itse joudut kuitenkin ratkaisusi eron suhteen tekemään, eikä päätöstä kannata tehdä hetken mielijohteesta, ettei myöhemmin ala kadttaa. toivon sinulle kaikkea hyvää!
Kiitos viestistäsi.
Toi oli hyvä maininta toi, että pitää antaa itsensä rakastua ja rakastaa. Voihan se olla, että tämäkin nainen oli hieman muodostunut jollekin jalustalle mielessäni kun vuosia olin häntä katsellut ja odottanut tilaisuutta. Ihmismieli voinee tehdä joskus kepposet?
Jos olet kerta ollut sitoutumiskammoinen itse, niin oletko varma, että pääsit eroon siitä vain oikean ihmisen löytymisellä vai kävitkö mahdollisesti itsekin läpi joitain sisäisiä oivalluksia ja prosesseja, jotta uskalsit antaa itsesi rakastua?
Kuulostaa tutulta....Seurustelin vajaan vuoden aivan unelman ihmisen kanssa, mutta minua kalvasi ahdistus koko ajan. En pystynyt olemaan "normaali" kuin suhteen alkuvaiheessa. Tosin minulla oli paljon stressiä opiskelujen ja töiden takia, mikä paheni ja paheni ja lopulta koko homma hajosi käsiin, ja terveys siinä mukana pahasti. näin jälkeen päin mietinkin paljon, että olisiko ilman niitä suhteemme onnistunut, jos olisin saanut mahdollisuuden antaa suhteellemme yhteistä aikaa. Olisinko uskaltanut rakastua täysillä? Vai pitääkö heti tietää, kuka on se oikea. Tuo ihminen kuitenkin tuntui yhtäaikaa rakkaalta, rakastajalta kuin parhaalta ystävältäkin. On pian kulunut puoli vuotta ja yhä mietin... Suhteemme päättyi epäselvästi ja väärinymmärryksiin... ehkä se vaikeuttaa entisestään asian käsittelyä. Paljon jäi sanomatta ja selvittämättä. Tuo ihminen kuitenkin yritti niin paljon suhteemme eteen..
=`( että voiko enää koskaan löytää sellaista ihmistä. Itse uskon sen tulevan vastaan vain kerran elämässä. Ahdistus ei ole helpottanut suhteen kariutumisen myötä, välillä tulee vain päiviä, jolloin on vähän helpompi. Yksin en asunnollani pysty vain olemaan, koko ajan on tehtävä jotain,jotta ajatukset eivät pyörisi ympyrää... tämä oli tarinani... en tiedä miltä kuulostaa tiivistettynä vieraan korviin....
Kieltämättä kuullostaa tutulta noi sun ajatuskulkusi. Mulla myös stressiä paljon tällä hetkellä opiskelujen päättämisen kanssa ja työpaikan saamisessa. Ne on asioita, jotka muuttaa omaa ajattelua ja suhteellisen tajua, ehkä niinkin paljon, että ei pysty näkemään mitä hyvää elämässä on. Meillä on tilanne, että mun pitäisi tehdä päätös haluanko sitoutua häneen vai en.. asun eri paikkakunnalla ja työtä haen sieltä missä hänkin on, mutta kaikki on sen suhteen kovin epävarmaa vielä. Uskon, että se itsensä rakastumiseen päästäminen on se suurin juttu. Mulla on toisaalta paljon tavoitteita ja unelmia elämältä ja välillä pelkään, että joudun uhraamaan ne parisuhteen alttarille, vaikka jotkut viisaat ovat sanoneet miten tavoitteet, ne henkilökohtaisetkin voi tavoittaa vaikka olisikin parisuhteessa, ja että niistä jopa voi nauttia enemmän, kun on tärkeä ihminen jonka kanssa jakaa ne.
Niinpä. Sano se vaan omille aivoille...
Tiedän myös sen, että olen sen sorttinen ihminen, jolla kestää totuuttelu uusiin olosuhteisiin. Mulla puoli vuotta ei vielä välttämättä riitä siihen, että ymmärrän mitä mulla on käsissä. Kellot vaan tuntuu käyvän eri tahtiin. Se on kovin kamala asia.
Päässä pyörii elämän vapaus ja valinnat ja omat tavoitteet jne ja sitten taas se mitä jos en löydä enää vastaavaa enkä yksin halua kuitenkaan elää...
piinallista!
Ja kukaan ei voi auttaa...
Minun kohdallani se katuminen meni niin, että pahan olon tunne ennen päätöstä oli niin valtava etten mitään pelkotiloja tai muita edes huomannut ajatella. Kaikki asiat ikään kun löi päin kasvoja.
Nyt jälkeenpäin jossittelen aina välillä vielä, kun tunteet valtaa ja kun on järkevä olo niin tiedän, että elämä jatkuu.
Erosta kuitenkin vielä sen verran aikaa, etten voi vielä edes ajatella että kukaan muu minusta koskaan kiinnostuisi.
Oletteko kauan olleet yhdessä? Jospa tuo ahdistus johtuu siitä, että sinä/hän ei ole vielä valmis niihin asioihin, joita toinen jo haluaisi.
Voimia.
Joo kyllä se on kiinni siitä, että mä en oo valmis niihin asioihin joita hän jo haluaisi tietää. Tässä tapauksessa yhteenmuuttamisesta.. eli mun pitäisi tietää haluanko jossain vaiheessa muuttaa yhteen vai en. Sitten tulee lapsiasiat perässä.. en tiedä milloin haluan lapsia ja naisellani on noin 2-4 vuotta max aikaa odottaa, sitten pitäisi tehdä.
Että onhan tällasten asioiden vatvominen raskasta ja vie maihin joka kerta.
3 vuotta tunnettu josta 6 kk seurusteltu.