Törmään jatkuvasti yhteen ihmissuhdeongelmaan, johon ei auta kulunut neuvo "kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan". Ihmiset vain tuntuvat olevan liian erilaisia - tai olenko itse harvinaisuus? Haluaisin tietää, mitä muut ajattelee seuraavasta ja miten suhtautuisin tähän...
Koen siis ongelmaksi sen, että ihmiset on liian hienotunteisia. Vai olenko itse liian päällekäyvä? Ilkeä ei tietenkään saa olla, mutta tarkoitan sitä, että mä itse toivoisin et mun ystävät ja tutut kommentois mun juttuja tosissaan. Haluan tietää mitä mieltä ne oikeasti on jostain, esim tykkäävätkö jostain ruuasta mitä mä olen tehnyt. Jos kerron vaikeuksista työssä tai suhteissa, usein jää olo, että toinen ei sano mitä oikeasti ajattelee, vaan kuuntelee vain. Tuntuu et ihmiset haluaa ensisijaisesti miellyttää toisia, et se on tärkeämpää kuin rehellinen kohtaaminen. Ei uskalleta olla eri mieltä.
Arvostaisin sitä, jos mua joskus neuvottaisiin. Menneisyyttäni ajatellen, mulle olis ollu suureksi hyödyksi jos joku olis esim sanonut suoraan, että toi seurustelusuhde ei nyt kuulosta terveeltä, tee jotain! Tällänen pitää tietty sanoa ystävällisesti.
Liika hienotunteisuus tuntuu välinpitämättömyydeltä. Kun ystävä näkee, että toinen on tekemässä pahaa itselleen, eikä sano mitään, niin se surettaa mua. En usko et ihmiset sinällään on välinpitämättömiä, mut jotenkin arkaillaan "puuttua toisten asioihin". Mut käskyttävä neuvominen on eri asia kuin välittävä mielipiteen ilmaiseminen.
Joskus mun on hankala ottaa puheeksi jotain kipeitä aiheita, vaikka oikeasti haluaisinkin niistä puhua. Toivoisin et multa kysyttäis ja mua kannustettais puhumaan. Mun on miljoona kertaa helpompi vastata suoraan kysymykseen vaikka, et tästä aiheesta en haluaisi nyt puhua, kuin kysymättä alkaa vuodattaa vaikeita asioita toisen niskaan.
Miten suurin osa ihmisistä toimii? Jos yritän varovasti ottaa puheeksi jotain vakavampaa aihetta ja toinen ei lähde siitä sitten tekemään mitään lisäkysymyksiä eikä muutenkaan oikein sano mitään, tarkoittaako se sitä, että aihe on niin kiusallinen, että toinen ei siitä halua puhua ja mun olis paras vaihtaa aihetta? Vai tarkoittaako se sitä, että toinen on vain hienotunteinen ja haluaa antaa mun vapaasti purkaa tuntemuksiani? Tätähän ei voi suoraan kysyä, koska tietenkin toinen sanoisi, että haluaa kuunnella.
MITEN SUHTAUDUTTE JOS TEILTÄ KYSYTÄÄN VAIKEISTA AIHEISTA? MILLOIN SE TUNTUU KIUSALLISELTA UTELULTA, MILLOIN VÄLITTÄMISELTÄ?
HALUATTEKO PELKKÄÄ KUUNTELUA VAI MYÖS NEUVOJA?
ONKO VUOROVAIKUTUKSESSA TÄRKEINTÄ JOKU YHTEENKULLUVUUDEN TUNTEEN VAHVISTAMINEN, VAIKKA SILLÄ KUSTANNUKSELLA ET MUOKATAAN OMAA ULOSANTIA JA MIELIPITEITÄ TOISTA MIELLYTTÄVÄKSI?
Eihän näitä hankalia juttuja tule esiin tietenkän kuin silloin tällöin, mut silloin kuin tulee, ne on itselle kovin tärkeitä. Usein turhaudun ja jopa loukkaannun, kun tuntuu että en osaa pelata samoja sosiaalisia pelejä kuin muut. Pelkään loukkaavani tai olevani rasittava.
Neuvokaa!
Kootaan tähän joku gallup, miten ihmiset toimii näissä asioissa!
Koen siis ongelmaksi sen, että ihmiset on liian hienotunteisia. Vai olenko itse liian päällekäyvä? Ilkeä ei tietenkään saa olla, mutta tarkoitan sitä, että mä itse toivoisin et mun ystävät ja tutut kommentois mun juttuja tosissaan. Haluan tietää mitä mieltä ne oikeasti on jostain, esim tykkäävätkö jostain ruuasta mitä mä olen tehnyt. Jos kerron vaikeuksista työssä tai suhteissa, usein jää olo, että toinen ei sano mitä oikeasti ajattelee, vaan kuuntelee vain. Tuntuu et ihmiset haluaa ensisijaisesti miellyttää toisia, et se on tärkeämpää kuin rehellinen kohtaaminen. Ei uskalleta olla eri mieltä.
Arvostaisin sitä, jos mua joskus neuvottaisiin. Menneisyyttäni ajatellen, mulle olis ollu suureksi hyödyksi jos joku olis esim sanonut suoraan, että toi seurustelusuhde ei nyt kuulosta terveeltä, tee jotain! Tällänen pitää tietty sanoa ystävällisesti.
Liika hienotunteisuus tuntuu välinpitämättömyydeltä. Kun ystävä näkee, että toinen on tekemässä pahaa itselleen, eikä sano mitään, niin se surettaa mua. En usko et ihmiset sinällään on välinpitämättömiä, mut jotenkin arkaillaan "puuttua toisten asioihin". Mut käskyttävä neuvominen on eri asia kuin välittävä mielipiteen ilmaiseminen.
Joskus mun on hankala ottaa puheeksi jotain kipeitä aiheita, vaikka oikeasti haluaisinkin niistä puhua. Toivoisin et multa kysyttäis ja mua kannustettais puhumaan. Mun on miljoona kertaa helpompi vastata suoraan kysymykseen vaikka, et tästä aiheesta en haluaisi nyt puhua, kuin kysymättä alkaa vuodattaa vaikeita asioita toisen niskaan.
Miten suurin osa ihmisistä toimii? Jos yritän varovasti ottaa puheeksi jotain vakavampaa aihetta ja toinen ei lähde siitä sitten tekemään mitään lisäkysymyksiä eikä muutenkaan oikein sano mitään, tarkoittaako se sitä, että aihe on niin kiusallinen, että toinen ei siitä halua puhua ja mun olis paras vaihtaa aihetta? Vai tarkoittaako se sitä, että toinen on vain hienotunteinen ja haluaa antaa mun vapaasti purkaa tuntemuksiani? Tätähän ei voi suoraan kysyä, koska tietenkin toinen sanoisi, että haluaa kuunnella.
MITEN SUHTAUDUTTE JOS TEILTÄ KYSYTÄÄN VAIKEISTA AIHEISTA? MILLOIN SE TUNTUU KIUSALLISELTA UTELULTA, MILLOIN VÄLITTÄMISELTÄ?
HALUATTEKO PELKKÄÄ KUUNTELUA VAI MYÖS NEUVOJA?
ONKO VUOROVAIKUTUKSESSA TÄRKEINTÄ JOKU YHTEENKULLUVUUDEN TUNTEEN VAHVISTAMINEN, VAIKKA SILLÄ KUSTANNUKSELLA ET MUOKATAAN OMAA ULOSANTIA JA MIELIPITEITÄ TOISTA MIELLYTTÄVÄKSI?
Eihän näitä hankalia juttuja tule esiin tietenkän kuin silloin tällöin, mut silloin kuin tulee, ne on itselle kovin tärkeitä. Usein turhaudun ja jopa loukkaannun, kun tuntuu että en osaa pelata samoja sosiaalisia pelejä kuin muut. Pelkään loukkaavani tai olevani rasittava.
Neuvokaa!
Kootaan tähän joku gallup, miten ihmiset toimii näissä asioissa!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen omissa kavereissani huomannut ihan saman piirteen. Mistään ei voi keskustella, vaan heti riennetään sanomaan, että "Mä en voi päättää sun puolesta" tai "En tiiä, mitä sun pitäis tehä". En ole koskaan ajatellut sen johtuvan hienotunteisuudesta, vaan pikemminkin välinpitämättömyydestä ja keskustelukyvyn puutteesta. Ihmiset vaan ovat niin pinnallisia nykyään, että puhuvat mieluummin viihteestä kuin kaverien ongelmista. Onneksi on keskustelupalstat. ;)
Naispuolisen kaverin kanssa tuli juteltua huolia, itse taisin kertoa loppujen lopuksi enemmän vaikka aiemmin kuuntelin hänenkin huoliaan paljon. Sitten asiat muuttui: kerroin omia huoliani ja kyselin häneltä jonkin verran, koska oli pitänyt häntä ystävänäni. Olin kertonut ilmeisesti liian suuria ongelmia ja liian usein. Minulla oli tapana kertoo omat mielipiteeni liian suoraan maileissa, neuvoa. Tämä siksi että hänkin kovasti toisinaan kritisoi asioita. Tämä ihminen alkoi sitten etääntymään minusta ja ihmettelin välillä kun hän ei välttämättä aina morjestanu ja alkoi olemaan välinpitämätön. Sanoi että ei jaksa kuunnella enää niitä huolia ja ymmärsin sen vasta silloin että olin menny jo aiemmin liian pitkälle kun suoraan sano. Jokunen muutama maili oli loukannut häntä, kun asiat joita kritisoin oli liian henkilökohtaisia. Luulin että meidän kaveruudessa/ystävyydessä oli mahdollisuus olla avoimia ja sanoo mielipiteitä, mutta eipä se ole oikein toiminut. Kinaa ja kärhämää on ollut liian monta kertaa. Osittain olen innostunut vääristä asioista väitteleen ja kritisoimaan, koska hän on ihminen joka on kova esittämään näkemyksiään - yleensä tietty hän esittää niitä vähemmän henkilökohtaisista asioista. Osittain siis halusin väitellä ja myös kertoa mikäli hän ei ihan järkevästi aina ajattele ja toimi, myöntämällä tietenkin omat puutteeni. Liian avoimuuden kautta ollaan vaan provosoitu toisiamme, piruiltu ja hän on loukkaantunu muutaman kerran ja ehkä nyt viimeisen kerran.
Niin. Monen ihmisen kanssa en ole näin avoin, eikä helpolla asiat mene tällä tavoin että itse loukkaisin toista.
Multa saa kysyä vapaasti, mä myös sitten kuitenkin vastaan vapaasti vaikeidenkin asioiden kanssa. Käännän jutun leikiksi vaikka jos en halua vastata tai puhua. Silti saa kysyä. Mä myös itse kysyn monesti asiaoita suoraan, mutta lisään joskus, että jos susta tuntuu ettet halua vastata, niin ei tarvitse. Useimmiten aina vastataan.
Kyllä musta oikeaa välittämistä on kysyä asioista, mistä on huolissaan. Joskus vain on sellainen tilanne, ettei ole paljon sanomista johonkin vaikka toisen työvaikeuksiin.. Mutta yleensä empatia jotenkin lähentää. Jotenkin tuntuu mustakin, et liian usein unohdetaan kysyä mitä toiselle oikeasti kuuluu. Nytkin on sellainen tilanne ollut jo vähän aikaa, että olen huomannut yhdellä jonkun puhumattoman vaikeuden tai lastin, mutta en ole saanut tilaisuutta kysyä ja vähän olen arkaillutkin, mutta jos se näyttää vielä olevan, kysyn varmasti.
Joskus kun on puuttunut asioihin ihan sanomalla sanoen ja maalaisjärki kädessä, niin ei niistä monestikkaan ole mitään huonoa seurannut. Haluisin, et mustakin joskus joku välittäis sillain. Yleensä ihmiset aina ymmärtää toisen huolen ja on siitä ehkä iloisiakin, et joku välittää, vaikka itse siitä huolen aiheesta vois olla eri mieltä.
Toisaalta myös kuitenkin se, että itsekkin voi joskus sanoa suoraan, että mulla ei mene nyt hyvin. Tai en jaksa tai on paha mieli nyt tai että stressaa liikaa. Sillä tavalla voi itsekin välittää itsestään, että kertoo silloin kun on jotakin ja ottaa asioita puheeksi. Jos toinen on heti, että älä nyt, ei se mitään, niin kannattaa lopettaa, mutta kyllä sitä ymmärrystä monestikin löytyy.
ONKO VUOROVAIKUTUKSESSA TÄRKEINTÄ JOKU YHTEENKULLUVUUDEN TUNTEEN VAHVISTAMINEN, VAIKKA SILLÄ KUSTANNUKSELLA ET MUOKATAAN OMAA ULOSANTIA JA MIELIPITEITÄ TOISTA MIELLYTTÄVÄKSI?
Ehkä omat kokemukset on olleet niin, että useimmiten toinen arvostaa kaikkein eniten, kun ollaan eri mieltä, erilaisia ja aitoja itsejä mielipiteitä myöten, ja se on ok toisesta. Yhteenkuuluvuus vahvistuu siitä, että ottaa toisen ja itsensä sellaisena kuin on. Mä ajattelen, ettei aito yhteenkuuluvuus siitä muodostu, ettei olla aitoja. Se on joku rooliyhteenkuuluvuus muuten.
Mä ajattelen nykyään, että kun tietää omat rajansa, niin ymmärtää, että muillakin on omat rajat ja luotan siihen, että ihmiset sanovat silloin kuin heidän asioita loukkaa tai ylittää. Luotan siihen, että voin olla oma itseni ja että muutkin pitävät huolen siitä, että en mene heidän tontilleen tahallaan tai tahattomasti. Ja että joku sanoo jos niin käy. Samalla tavalla kuin voi itsekin opetella sanomaan kun joku rasittaa, samoin muutkin voivat sanoa. Ja se on helpottavaa, kun voi luottaa myös siihen, että voi olla itsensä, ilman ettei tarvitse kantaa turhaa huolta toisen loukkaantumisesta tai rasittamisesta. Luotan siihen, että sitten toinen sanoo, jos niin käy, joten en pelkää sitä.
Itsekkin olen joskus murehtinut sitä, että mitä toinen ajattelee, että haittaanko minä, mutta mitä enemmän oppii itsessään niitä samoja asioita sanomaan, sen enemmän luottaa myös muihin. Ja ehkä paras neuvo on kuitenkin kysyä suoraan. Kysyy että haluatko puhua tästä, onko tämä sulle kiusallista.. Se on ainut, mutta paras tapa kuitenkin. Ja se, että oppii itsekkin sanomaan silloin kun tuntuu siltä, että nyt menee yli oman jaksamisen. Yhtä tärkeitä molemmat.
Hienoa että olet löytänyt luottamuksen näissä asioissa.
Mä vaan en osaa luottaa siihen et ihmiset asettaa rajansa niin selvästi että mä ymmärrän. Mun on jotenkin oikeasti vaikea ymmärtää hienovaraista vihjailua ja siksi toivonkin suoraa puhetta.
Mä pelkään, että jos vuodatan ongelmiani jollekulle, joka ei kysele lisää, niin rasitan häntä. Et hän sitten puhuu musta pahaa selän takana ja valittaa jollekin kuinka joutui taas olemaan Leedian lepotuolina. Tai alkaa vältellä mua.
En myöskään usko siihen, että voisin tiedustella rajoja suoraan kysymällä, sillä tommoset ihmiset kuitenkin saattais sanoa et ei kerro vaan, ei tää rasiata, vaikka rasittaisikin.
Tai ehkä mulla on ihan vääränlainen tuttavapiiri..?
Kyllä sulla sitten on vääränlainen tuttavapiiri, jos kertakaikkiaan noin hankalaksi menee. Jos ei kaikkien kanssa löydy sitä yhteistä säveltä ja yhteisymmärrystä ja luottamusta, niin silti aina löytyy ihmisiä, joiden kanssa löytyy. Ja jos pitkään samat kaavat ja samat ympyrät pyörii, niin sille sokeutuu täysin, eikä muista sitä, että se on vain jossakin niin, mutta enimmäkseen ei. En voisi kuvitellakkaan, että mulla esimerkiksi ei olisi sellaisia ystäviä, jolle en voisi uskoutua.
ja se, että jos tosiaan voi käydä niin, että puhutaan takanapäin, niin se on vaan kyllä niin selvä merkki siitä, että väärät ihmiset sun ympärillä on. Kaikista puhutaan joskus jotakin, mutta onko se hyväntahtoista vai pahantahtoista juoruilua, on eri asia.
Saman tyyppistä olen pohtinut... Mitä mieltä olette tälläisestä toiminnasta:
Työkaverini tilitti tässä yks maanantai väsyneenä kahvipöydässä, et niillä oli ollu viikonloppuna tosi rasittavia vieraita. Sen tyttären lukioikäinen serkku oli kylässä poikakaverinsa kanssa ja ne kuulemma söi jääkaapin tyhjäks ja sotki kämpän ja missään ne auttanut ja tää mun työkaveri oli ihan uupunut passaamisesta. Eivät kuulemma ole tervetulleita vähään aikaan.
En sanonut mitään, kun meillä on aika iso työpaikka enkä tätä kyseistä ihmistä tunne kovin hyvin. Mut musta oli raukkamaista et se haukku näitä nuoria niiden selän takana isolle joukolle vieraita ihmisiä, mutta esitti iloista naamaa näille nuorille.
Näille nuorille olis tehnyt hyvää, et niille olis suoraan, mut ystävällisesti selitetty, mitkä on talon tavat. Passaamisen sijaan olis pyydetty niitä tekemään asioita.
Kai se oli jonkinlaista hienotunteisuutta et tää mun keski-ikäinen työkaveri, aikuinen ihminen, ei voinu puhua näille nuorille suoraan ajatuksistaan, vieraskoreutta? Mut ei ne nuoret näin koskaan mitään opikaan, ihmettelevät ehkä vain, miten täti on niin kiireiseksi tullut, et vierailut ei jatkossa järjesty.
Mitä mieltä olette tästä? Miten olisitte itse toimineet ko tilanteessa?
Just ton tyyppistä käytöstä tarkoitan! Pelkään, että olen kuin noi kyseiset nuoret, jotka jotenkin vaivaa muita, mut kukaan ei koskaan oikeasti kerro mulle, mitä oikeasti ajattelee! Tai ehkä olen vain turhan arka ja pelkään turhaa toisten rasittamista.
Olis todella kiinnostavaa tietää mitä mieltä muut on esim tosta tarinan esimerkistä!
sä voit hellittää tuon pelon. Sä voit tosiaan niin kauan elää elämääsi huoletta, jos siitä ei kukaan sano. Muut ovat vastuussa myös siitä mitä he itse tekevät tai jättävät tekemättä. muista se, et voi olla aina ja kaikkien puolesta vahtimassa muiden mielialoja ja se on valitettavasti sitten vain heidän oma ongelmansa, eikä sinun, jos niin käy. Muista, ettei sun tarvi olla siitä vastuussa, että jos toinen vain katsoo päältä tyytyväisenä, vaikka ajattelisi mitä. Sellainen vastuu ajaa vain vääränlaiseen varovaisuuteen ja huolehtimiseen, eikä auta ketään.
Esimerkkiin kommentti.
Ihminen halusi purkaa sydäntään,ei loukata nuorukaisia.
Viisaat todellakin osaavat olla hienotunteisia,ja niin pitääkin olla koska koskaan ei voi tietää millainen tilanne tai halu toisella on puhua.
Jonkun kertoessa huolistaan ei yleensäkkään ole suotavaa ottaa tilaa haltuun kyselemällä tai antamalla kommentteja.
Vastuu lankeaa siis puhujalle,jos haluat kertoa jollekkin jotain ja haluat että siihen kommentoidaan sinun täytyy asiasta mainita,antaa tavallaan lupa puuttua asioihisi.
Hienotunteisuus on valttia,täytyy aina muistaa että ihmiset ajattelevat,käyttäytyvät ja toivovat erillaisia asioita.
Tää viesti todella kertoo, miten erilaisia ihmiset on...
"Ihminen halusi purkaa sydäntään,ei loukata nuorukaisia. "
> Niinpä! Mut onko toi reilua ja hyvää käytöstä? Eikö näitä nuoria oikeasti loukkais enemmän, jos ne sais tietää, mitä niistä puhuttiin selän takana? Ja miten ne ei saanu mahdollisuutta toimia toisin, kun täti ei kertonut, että olisi toivonut toisenlaista toimintaa?
"Jonkun kertoessa huolistaan ei yleensäkkään ole suotavaa ottaa tilaa haltuun kyselemällä tai antamalla kommentteja. "
> Ei tietenkään saa mitään sellaista sanoa, joka estää toista avautumasta - täyttää tilaa liikaa. Mut entäs jos huolien kertoja kaipaa "lupaa" kertoa huolistaan? Voiko tätä lupaa suoraan pyytää? Eikö hienotunteinen ihminen aina sano että kerro vaan, vaikka oikeasti kiusaantuu?
argh.
Mäkin olen teoriassa sitä mieltä, että reiluinta ja "jalointa" olisi ollut rehellisesti sanoa niille nuorille itselleen, mitä toivoo. Silloin olisi parempi oikeus purkaa sydäntää ja valittaa asiasta vieraille ihmisille.
Mutta! Ymmärrön hyvin, että sitä pääsee tavallaan helpommalla, kun ei sano suoraan. Negatiivisista asioista on tosi vaikea sanoa rakentavasti ja monet nuoret varsinkin on huonoja ottamaan palautetta vastaan.
Jos olisin ollu kyseinen nuori, olisin varmaan nolostonu ja loukkaantunut ja tuntenut oloni vaivautuneeksi. Mutta silti arvostanut suoraa puhetta. Olis kamalaa, jos joku (tuttu täti) mun käytöksestä ja olemisesta rasittuis noin paljon, mutta mä en tietäisi sitä!!!
Miten olisin toiminut? En ole varma... Olen kai heikko ja laiska....
asiat aika suoraan, ehkä jonkun mielestä vähän liiankin suoraan.. Mutta itse arvostan suunnattomasti tätä asiaa. Ja silti jokainen meistä osaa sanoa asiat suhteellisen hienovaraisesti ja loukkaamatta toista. Lisäksi pitää osata olla kannustava eikä vain arvostella toista vain arvostelemisen ilosta.
Ystävyys on vastavuoroista, toinen on kuuntelija välillä ja toinen taas silloin tällöin. Neuvoksi antaisin, ettei kannata alkaa kuitenkaan liikaa kaivelemaan toisen ihmisen sielunelämää jos ei hän itse oma aloitteisesti ala puhua. Toiset vaan on sellaisia- esim. minä itsekin- että minun täytyy itse ajatella ensin asioita ennen kuin alan niitä muille jakamaan. Jos minulta aletaan liikaa tivaamaan asioita, tulos on usein se että sulkeudun kokonaan. Toiselle pitää antaa myös tilaa.
Aidossa ystävyyssuhteessa sanotaan asioita puolin ja toisin. Jos on pidempään tunnettu, toinen osaa lukea ilmeistä puhuuko toinen totta.
Ihmiset ovat erilaisia toiset sanovat asiansa suoremmin, toiset saattavat kertoa asiansa kierrellymmin.
On minulle sanottu suoraan millainen tapailemani mies oli mutta enhän minä sitä uskonut. Vasta myöhemmin totesin kaverille, että olisi pitänyt uskoa.
Joskus on kuitenkin mietittävä mitä sanoo. Eniten vaikuttaa se tapa jolla se sanotaa. Hienotunteisuus on sallittua tietyissä tilanteissa.
olla oma itsensä ja jos on hyvä itsetunto, niin eiköhän näillä eväillä pärjätä.
Synnymme jäseniksi erilaisten ihmisten muodostamaan yhteisöön.
Ihmissuhteet eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan vaativat hoitoa ja huolenpitoa.
Kuuntelemisessa olennaista on kyky olla läsnä ja asettua toisen tilaan.
Ystävän kanssa ilo kaksinkertaistuu ja suru puolittautuu.
Jep! Vähän sama homma! Liika hienotunteisuus ja mielipidettömyys ei tunnu enää hyvältä. Arvostan eniten niitä ihmisiä, jotka kertovat mitä mieltä ovat, ja joilla on niitä mielipiteitä. Mun mielestä se on sitä aitoa ystävyyttä.
Pahinta on just se, jos innostuu kertoo jotain, ja toinen ei sano juttuun yhtään mitään. Vähän vain hymähtää tai vaihtaa puheenaihetta. Mutta toki liika hyökkäävyyskään ei ole kivaa. Samoin se, jos toinen ottaa vähän ylimielisen asenteen, ja suoralta kädeltä tuomitsee jonkun jutun typeräksi voi ärsyttää. Mielipiteitä täytyy uskaltaa saada sanoa, mutta toisaalta liian henkilökohtaisiin ja toiselle oikeasti tärkeisiin tai arkoihin asioihin puuttuminen kovalla kädellä voi olla tosi loukkaavaakin. Mutta saman asian voi todellakin sanoa niin monella eri tavalla. Itsekin olen loukkaantunut välillä ihmisiin, jotka heti haukkuvat jonkun kertomani jutun maanrakoon.
Mulla tosin on onneks ystäviä, jotka osaa sanoa mielipiteensä, ja senkin rakentavasti.
Minä henkilökohtaisesti juttelen tutustumisvaiheessa ihan huumoripitoisesti tai ainakin kevyeen tyyliin omista vaikeista asioista.
Äidin sairastuminen syöpään,isäpuolen samankaltainen kohtalo,väkivaltainen mies ja avioero.Ihmiset pelkäävät puhua vaikeista asioista eivätkä sitten tiedä mitä sanoisivat jos toisella esim. tulee kyyneleet silmiin.
Aika suoraan olen minäkin kavererille sanonut mitä olen mieltä heidän jostain kuviostaan.Eihän se ole kivaa katsoa jos toinen toistaa jotain virhettä joka johtaa aina samaan lopputulokseen.
Jotenkin voi yrittää auttaa ystäväänsä katsomaan asiaa toisesta näkökulmasta, se ei ole niin hyökkäävä tapa toimia.
ammatiauttajaa,psykologia tai psykiatria. Ei ihme että ihmiset kaikkoavat luotasi, ahdistat heitä olemassaolollasi ja ns. jutustelulullasi.
oletko huomannut tämän aikaisemmin?minusta vaikutat tosi itsekkäältä ihmiseltä joka ei paljoa piittaa muiden ongelmista, vain sinun omasi ovat tärkeitä. SILLOIN SELLAISTEN IHMISTEN KANSSA PELAA IHAN NORMAALI ITSESUOJELUVAISTO, VÄLEISSÄ VOIDAAN OLLA MUTTA KUKAAN EI VOI OLLA SINUN PSYKIATRISI JA PÄÄTTÄÄ MITEN ELÄT ELÄMÄÄSI. HANI APUA, VAIKUTAT HENKISESTI SAIRAALTA MUTTA SE EI OLE HÄPEÄ,
Voit parntua jos haluat.
Sinä taidat peilata omia ongelmiasi ja siirtää niitä toiselle. Sinä tässä olet psykiatrin tarpeessa. Myös oikeinkirjoitukseen voit kiinnittää huomiota.
Hohhoi. En tajua miten jaksat vastata tänne palstalle, kun et vastaa tosissasi. Et ottanut osaa oikeaan asiaan etkä kertonut mielipidettäsi kysyttyihin seikkoihin.
Toivoisinkin että tälläisiin sairaisiin ilkeilyihin / provokaatioihin ei lähdettäisi mukaan. Pysytään asiassa!