Tällä palstalla näkyy olevan vankka käsitys pettäjien pahuudesta. Joskus joku yrittää herätellä keskustelua myös muiden osapuolten vastuusta tapahtuneeseen uskottomuuteen, mutta keskustelu päättyy yleensä viattomien kakkosten vakuutteluun pettäjämiesten pahuudesta. Kakkosten mielestä myös tietysti ruma, ylipainoinen, seksuaalisesti kylmä vaimo on ehkä hiukan syyllinen ja ykkösten mielestä huoran mielenlaadulla varustettu kakkonen on osavastuussa. Kukaan - edes pettäjä - ei ole omasta mielestään syyllinen uskottomuuteen.
Olen itse petetty vaimo ja en edelleenkään jälkeenpäinkään tajua, miten mieheni onnistui pettämään minua vuosia ilman, että sen tajusin. Jos hän olisi läpeensä paha ja täysi paskiainen, olisin varmaan ihmetellyt jotain. Mutta mieheni oli ihan normaali, meidän seksielämämme toimi hyvin, mieheni kävi töissä, harrasti, osallistui normaalisti perhe-elämään jne. Hänellä oli jonkinlainen kriisi työelämässä ja toisaalta taas itselläni oli työelämässä samaan aikaan paras vaihde päällä. Myös lapsemme olivat tuossa vaiheessa pahimmassa vaiheessaan eli vaativat paljon hoitoa ja huomiota. Jos ihmistä ei ole koskaan tiettävästi petetty, hän varmaan ajattelee pettämisen näkyvän suurin piirtein pirunsarvina päälaella. Ovathan pettäjät peripahoja ihmisiä. Jos minulla olisi ollut hieman realistisempi ote elämään noina vuosina, enkä olisi ajatellut pettäjien olevan jotenkin päältä tunnistettavia paholaisia, olisin ehkä (iso ehkä) saattanut aavistaa jotain. Mieheni on kuitenkin perustavis, eikä pettäjän rooli varmaan vieläkään näy hänestä päällepäin. Hän ei ollut mikään kapakoissa naisia saalistava tyyppi; enemmänkin hänen ja kakkosen suhde oli ajautumista. Tilanne johti toiseen jne.
En halua puolustella mieheni tekoa. Hän ja vain hän teki päätöksen uskottomuudesta. Silti kakkosen rooliakaan ei voi vähätellä. Mielestäni on ihmisarvon vähättelyä väittää, että jos yksi ei suostu kakkoseksi, pettäjälle kelpaa joku toinen. Oikeastaan kipein asia koko mieheni uskottomuudessa on ollut, että kakkonen ei ollut Ms. Nobody. Jos siis hän ei olisi aloittanut suhdetta, pettäminen ei olsi ainakaan kyseisenä ajankohtana tapahtunut. Minä olen tietysti ulkopuolinen pettämistapahtumaan, mutta parisuhteemme tilanteeseen olen tietysti yhtä osallinen kuin mieheni ja kakkonen taas täysin ulkopuolinen.
Olemme selvitelleet suhdettamme nyt pari vuotta ja ennalleen se ei ikinä palaa. Suhteemme ei ikinä ole ollut täydellinen ja noina pettämisvuosina suhteessamme oli kakkosen mentävä aukko. Joku toinen mies olisi ehkä vastaavassa tilanteessa purkanut pahaa oloaan muulla tavoin. Mieheni valitsi toisin. Mielestäni pettäminen on edelleen raukkamaista ongelmien pakenemista ja pään pistämistä pensaaseen. Silti pettäjätkin ovat ihmisiä ja kolmoisdraaman muilla osapuolilla on myös oma roolinsa.
Olen itse petetty vaimo ja en edelleenkään jälkeenpäinkään tajua, miten mieheni onnistui pettämään minua vuosia ilman, että sen tajusin. Jos hän olisi läpeensä paha ja täysi paskiainen, olisin varmaan ihmetellyt jotain. Mutta mieheni oli ihan normaali, meidän seksielämämme toimi hyvin, mieheni kävi töissä, harrasti, osallistui normaalisti perhe-elämään jne. Hänellä oli jonkinlainen kriisi työelämässä ja toisaalta taas itselläni oli työelämässä samaan aikaan paras vaihde päällä. Myös lapsemme olivat tuossa vaiheessa pahimmassa vaiheessaan eli vaativat paljon hoitoa ja huomiota. Jos ihmistä ei ole koskaan tiettävästi petetty, hän varmaan ajattelee pettämisen näkyvän suurin piirtein pirunsarvina päälaella. Ovathan pettäjät peripahoja ihmisiä. Jos minulla olisi ollut hieman realistisempi ote elämään noina vuosina, enkä olisi ajatellut pettäjien olevan jotenkin päältä tunnistettavia paholaisia, olisin ehkä (iso ehkä) saattanut aavistaa jotain. Mieheni on kuitenkin perustavis, eikä pettäjän rooli varmaan vieläkään näy hänestä päällepäin. Hän ei ollut mikään kapakoissa naisia saalistava tyyppi; enemmänkin hänen ja kakkosen suhde oli ajautumista. Tilanne johti toiseen jne.
En halua puolustella mieheni tekoa. Hän ja vain hän teki päätöksen uskottomuudesta. Silti kakkosen rooliakaan ei voi vähätellä. Mielestäni on ihmisarvon vähättelyä väittää, että jos yksi ei suostu kakkoseksi, pettäjälle kelpaa joku toinen. Oikeastaan kipein asia koko mieheni uskottomuudessa on ollut, että kakkonen ei ollut Ms. Nobody. Jos siis hän ei olisi aloittanut suhdetta, pettäminen ei olsi ainakaan kyseisenä ajankohtana tapahtunut. Minä olen tietysti ulkopuolinen pettämistapahtumaan, mutta parisuhteemme tilanteeseen olen tietysti yhtä osallinen kuin mieheni ja kakkonen taas täysin ulkopuolinen.
Olemme selvitelleet suhdettamme nyt pari vuotta ja ennalleen se ei ikinä palaa. Suhteemme ei ikinä ole ollut täydellinen ja noina pettämisvuosina suhteessamme oli kakkosen mentävä aukko. Joku toinen mies olisi ehkä vastaavassa tilanteessa purkanut pahaa oloaan muulla tavoin. Mieheni valitsi toisin. Mielestäni pettäminen on edelleen raukkamaista ongelmien pakenemista ja pään pistämistä pensaaseen. Silti pettäjätkin ovat ihmisiä ja kolmoisdraaman muilla osapuolilla on myös oma roolinsa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Luin tekstisi tarkkaan. Se on tasapainoinen ja ilmeisesti olette asianne käsitelleet. Juuri näin kyetään kait ylikäymään uskottomuus. Ikinä ei mikään palaa ennalleen, vaan sen kanssa voidaan selvitä.
fiksusti kirjoitettu! Yllättävän tasapainoinen kannanotto!
>Mielestäni pettäminen on edelleen raukkamaista >ongelmien pakenemista ja pään pistämistä pensaaseen.
Kyllä. On paljon helpompaa ottaa oma mielihyvä sieltä missä sitä on tarjolla, kuin puida vanhaa suhdetta, mikä on tuhatkertaisesti vaikeampaa... jos siitä edes hyötyäkään ilman oikeaa kriisiä.
Todistit omalla kirjoituksellasi ap:n väitteen "kaikissa muissa syy, ei minussa". Toisaalta kannattaisi ehkä pyöriä muuallakin kuin netissä ja tavata vaikka oikeita eläviä ihmisiä. Saat väärän kuvan naimisissa olevista ihmisistä, jos et tunne ihmisiä netin ulkopuolelta. Vähän sama juttu, kun paljon kapakoissa pyörivät ihmiset väittävät, että kaikki miehet pettää tai ainakin haluaa pettää. Jos otan kaksikymmentä tuttavaani (35-45v.), heistä ehkä yksi käy säännöllisesti kapakoissa, muutama silloin tällöin. Kapakoissa tai netissä "pyörimättömiä" on tuossa ikäluokassa suurin osa, aika ei vain yksinkertaisesti riitä.
Mutta kuten kirjoitit niin he ajautuivat siihen suhteeseen, ehkäpä olivat toisilleen sitä mitä just silloin tarvitsivat, kummallakin vaikea vastustaa vaikka järki olisi huutanut ei..
Toivottavasti ajan myötä teidän liitosta voisi tulla vahvempi vaikka erilainen kun olette käyneet tämän läpi.
Että palstan vankka näkemys olis, että pettäjät on pahoja, edes kakkoset tai ykköset... Menis vähän liioitteluun ja yleistykseen. :D
Mut tota kun täällä perätään aina sitä vastuuta. Eikö vastuu ole yleensä sitä, että jos on jotain pahaa tehnyt niin sitä on ryhdyttävä korvaamaan? Kuka pystyy korvaamaan pettämisen aiheuttamia tuhoja parhaiten? Tosta mä itse ainakin lähden noissa jutuissa enkä näe sitä sellasena syyllisen hakemisena. Kakkonen pystyy tekemään ainoastaan sen, että pysyy poissa tieltä tollasessa tilanteessa, jossa pettäminen tullu ilmi ja mies tahtoo vaimonsa luo jäädä. Mies sen sijaan voi ryhtyä pohtimaan miksi asiat meni niin ja mitä pystyy parantamaan ja kasvattamaan uudelleen luottamusta, vaimo taas, jos on päättänyt pelastaa liittonsa, sen, että ryhtyy omalta osaltaan rakentamaan sitä luottamusta mieheensä. Näen siis, että vaimolla ja miehellä on tuossa niin paljon suuremmat rahkeet jälleenrakennukseen kuin kakkosella, joka ei koskaan pysty kuitenkaan sitä pettämistä pyyhkimään ja korvaamaan siten kuin pettäjä. Siksi minusta on parasta, jos vastuussa on vaimo ja mies, juuri ne henkilöt kolmesta, joille oikeasti ja eniten se parempi liitto merkitsee. Ja jos joku näkee tämän samana kuin pettäjä olisi paha tai kakkonen puhdas kuin pulmunen niin....voi voi :)
Olen samaa mieltä, että jokaisella on oma osansa vastuusta. Vastuuseen kuuluu myös se, että tekojen seuraukset on kannettava.
Kun esim. mies alkaa leikitellä ajatuksella, millaista olis jonkun toisen kanssa, hän altistaa jo siinä itse itsensä "iskuyrityksille". Jos tuo ajatus vielä johtaa tekoihin, pitäisi hänen siinä vaiheessa miettiä, mitä niistä seuraa?
Olen sinkkuaikoina tavannut varattuja, jotka olisivat olleet valmiita suhteeseen. Kun olen kysellyt, mitä heille siitä seuraa, he usein vastaavat että kyllähän se vaimo raivostuis, jos tietäis. Usealla on illuusio, ettei sitä koskaan saa kukaan tietää. He eivät mieti, eivätkä pidä tekoaan niin pahana kuitenkaan. Miesten mielestä naiset liioittelevat ja pyrkivät vain omistamaan ja hallitsemaan. Vieraissa käynti on yksi tapa kuulemma pitää miehistä itsehallintaa ja taistella naisten valtaa vastaan.
Toiset sitten hakevat puhtaasti seksiä, jonka kokevat olevan kotona kehnoa. Aika monella tuntuu olevan kuitenkin tilanne sellainen etteivät he ole tohtineet tai osannneet keskustella Vaimojensa kanssa asiasta kyllin rehellisesti ja avoimesti.
Toisella naisella on oma vastuunsa siitä, että tietää vaikuttavansa tilanteeseen. Hänen pitää todellakin ottaa vastuu joko antamalla tilaa puolisoille tai kestämällä myös ne ikävät asiat. Paska kaatuu hänen niskaansa halusi hän tai ei. Typerintä on silloin käydä miehen vaimon niskaan ja syytellä häntä. Vaimot ovat usein tietämättömiä esim. ongelmista, joita mies kokee olevan. Vaimojen mielestä niitä ei ole... ehkä eivät ole halunneet huomata niitä tai niitä on pyritty miehen taholta piilottelemaan.
Olen itse aloittanut nykyisen suhteen ns. toisena naisena. Olen ollut valmis kantamaan oman osani. Ollaan oltu erossa, keskusteltu ja puitu asiaa.
Suhteemme paljastuttua vaimo sanoi, että heillä oli kaikki hyvin - mutta mies oli toista mieltä. He erosivat. Olen saanut paskaa niskaan aluksi vaimoltakin, mutta ennen kaikkea sivullisilta.
Olen ollut kuitenkin avoin, vaimon kanssa käytiin monet syvät juttelut. Olen ollut valmis jopa muuttamaan paikkakunnalta jos hän olisi niin halunnut. He kuitenkin havahtuivat siihen, ettei liitto ollut sitä mitä he sen kuvittelivat olevan ja erosivat. Ulkopuoliset tulevat yhä syyttelemään minua, mutta pyrin olemaan rauhallinen, sillä teidän että ajan kanssa he asettuvat, eiväthän he voi tietää totuutta asioista ja olettavat omiaan. Heillä on siihen oikeus.
miehensä. Nyt on sinun hartioillasi se miten saat miehen pidettyä itselläsi.(Uskollisena tai uskottomana)
Kumpaakaan ei kannata teitä vihata.
On olemassa miehiä jotka pettävät hyvässäkin suhteessa. Heillä se on vain pinttynyt TAPA.
Onneksi en koske pettäjäukkoihin.
teoistaan eikä sanoa aina; "EN OLE PETTÄNYT IKINÄ SINUA."
Tuohan on valhetta. Miksi et kerro totuutta pettäjämies. Mitä hyvää menetät huonossa vaimossasi?
ymmärtänyt vähän väärin - kuten yleistä on. Vertaat kaikkea vain siihen mitä itse olet kokenut.
Kysymys on siitä, ettei sorruttaisi tuollaisiin lapsenomaisiin ajattelukuvioihin. He erosivat yhdessä ja yhteistuumin. Kumpikin jätti ja tuli jätetyksi. Eikä minun ongelmani ole "pitää" miestä - kyllä hänen tulee olla tässä suhteessa ihan vapaaehtoisesti. Jos pahalta tuntuu, hän voi lähteä. Se on periaatteeni.
Mitä uskottomuuteen tulee, käsitän sen vähän toisin kuin sinä. Jos ihminen pettää jossain elämän vaiheissa, ei se tarkoita että niin tehdään aina. Se on vain hiukan huono tapa ratkaista ongelmiaan.
Eri asia on, jos on mainitsemasi tapapettäjä. Heillä on useita suhteita, ja ymmärtääkseni ne perustuvat seksille eikä tunteille ja sitoutumiseen tai tarkkaan harkintaan oman elämän muuttamisesta.
Valitettavasti tässä maailmassa ei ole täydellisiä ihmisiä ja jos todella haluaa ja tahtoo rakastaa, on ihmiset hyväksyttävä vikoineen ja virheineen. Menneistä virheistä rankaiseminen ei ole minun tehtäväni.
Kirjoitat kuin minun elämästäni ja avioliitostani, sillä erotuksella että, perustavismieheni käytti tilaisuuksia hyväkseen useasti ollessaan työmatkoilla. En vieläkään tiedä kuinka paljon ja kunka pitkiä suhteet olivat. Asia paljastui sattumien summana ja mieheni ei ole halukas asiasta keskustelemaan. Väittää ettei jutuilla ole ollut mitään merkitystä! Kuinka jaksat jatkaa eteenpäin? Minua on loukattu niin ettei tällä tuskalla ole mitään määrää!
Sillä erotuksella, että tavismieheni petti minua monta kertaa tilaisuuden tullen oleessaan työmatkoilla. Tämä jatkui vuosia. Kaikki paljastui sattumien summana ja mieheni väittää että "jutuilla ei ollut mitään merkitystä"! Ei suostu keskustelemaan asiasta, on pyytänyt sivulauseessa anteeksi ja olettaa, että kaikki on taas ok!
Miten sinä pystyt jatkamaan avioliittoa? Minä olen ihan hajalla.
Ainakin oman mieheni pettämisen dilemma oli siinä, että hän ei pettänyt löytääkseen paremman ja erotakseen. Tosin hän ei kyllä väittänyt, etteikö kakkonen merkinnyt mitään. Olimme aika lähellä avioeroa muutama kuukausi pettämisen paljastumisen jälkeen. Mieheni ei missään tapauksessa halunnut kakkosestaan vakituista. Mieheni on parisuhdetyyppiä ja myönsi, että hän ei halua elää yksin, mutta kakkonen ei tule olemaan seuraava vakipartneri. Itsestäni tuntui oikeastaan entistä pahemmalta tajuta, että mieheni teki kamalan teon minua kohtaan ja parisuhteemme kannalta ja se oli kuitenkin vain lähinnä "ei-mitään".
Minun selviämistäni auttoi se, että oma ystäväni koki tismalleen saman kohtalon samoihin aikoihin. Emme ole mieheni pettämistä kamalasti levitelleet lähinnä siksi, että jatkamisen mahdollisuus oli olemassa ja toisaalta siksi, että haluan suojella lapsiamme. Tämän yhden ystävän kanssa asia tuli kuitenkin puheeksi ja tuimme toinen toisiamme asiassa. Toisaalta mieheni oli niin hädissään liittomme lopun ollessa näkyvillä, että hän puhui asiasta varmaan vuoden paljastumisen jälkeen.
Tein sellaisen päätöksen tapahtuneen jälkeen, että tavalla tai toisella pääsen asian yli ja en aio katkeroitua. Lähellä kyllä oli ja jaksoin kohtaloani surkutella. Minulla on hyvä työ, hyvät tulot, joten tiesin koko ajan, että en ole ainakaan miehestäni käytännössä riippuvainen. Sekin helpotti. Tajusin myös aika pian, että ylipääsyyn menee aikansa ja vain aika auttaa. En vanno enää avioliittomme kestävän loppuelämän. Toisaalta mieheni on edelleen aikuisikäni tärkein ihmissuhde ja on sitä todennäköisesti vaikka eroaisimme. Kuulostaa ehkä asiaa kokemattomista oudolta, mutta tämän kriisin käsittelyn takia kohtasimme taas ihmisinä. Muutama vuosi oli hurahtanut arkipäivän suorittamisessa, mutta pettämisen jälkeen oli vain pakko miettiä elämää uudelleen molempien kannalta.
Yritän elää päivän kerrallaan. Vaikka se ei aina onnistu, niin ainakin joskus. Petetyksi tuleminen oli suoraan sanottuna paskakokemus, mutta toisaalta se auttoi minua ymmärtään muiden ihmisien ongelmia. Oma elämäni on sujunut aika lailla käsikirjoituksen mukaan. Opiskelut, työpaikka, kaksi tervettä lasta, omakotitalo jne. Välillä jopa mietin, että jokaisen kohtaloksi tulee jotain ongelmia, jotta ymmärtäisi myös "heikompia". Minulle tuo ensimmäinen vakava ongelma oli mieheni pettäminen.
Mieheni -kuten ei sinunkaan miehesi- ole valinnut vaimokseen ja arkipäivää jakamaan ketään muuta. Miksi siis petetyt yleensä itsekin kuvittelevat, että kakkonen olisi jotenkin parempi tai erityisempi tai jopa rakkaampi? Tajusin myös jossain vaiheessa, että en missään nimessä haluaisi kenenkään kakkonen tai pettäjä. Vaikka liittomme olisi päättynyt eroon tai eroaisimme myöhemmin, voin kuitenkin katsoa itseäni peilistä oksentamatta ja katsoa myös lapsiani silmiin.