Hei! Kertokaa onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia/neuvoa tilanteeseen. Olen seurustellut nyt noin 6kk ja siitä ajasta asunut yhdessä 2kk. Nyt avopuolisoni on alkanut puhumaan lapsen saamisesta/yrittämisestä. Meillä on kaikki perusasiat kunnossa ja suhde toiminut hyvin! Nyt kuitenkin on tilanne seuraava! Avopuolisoni on 29 ja täyttää kesän lopulla 30v ja minä taas pian 26v. Ymmärrän et avopuolisollani ei ole montaa vuotta aikaa odottaa ja biologinen kello tikittää! Olen kuitenkin sitä mieltä,että olisi parempi vielä nauttia seurustelusta ja yhdessä asumisesta kahdestaan! Tuntuu,että puolivuotta seurustelua on kuitenkin lyhyt aika ja ehtisi sitä uudestaan katsoa,sitten vuoden päästä lapsen hankkimista! Tämä kuitenkaan ei miellytä puolisonia, koska hän on erittäin rakastunut(kuten minäkin olen), tietää varmasti sen et hän haluaa minut loppuelämäkseni ja ei näe mitään syytä lykätä asiaa eteenpäin! Nyt hän vaatii minua kertomaan olisiko ensi syksynä,jos suhde on hyvä niin aika yrittään lasta! Sanoin et kaikki on mahdollista, mutta se ei riitä vaan nyt pitäisi jo tietää tässä vaiheessa! Olisi mielenkiintoista kuulla asiallisia kommentteja/vastaavanlaisia tilanteita!! (kirjoitin myös toisella palstalla tästä asiasta)
Avopuolisolla vauvakuume!!
Mies-77
161155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kaikilla lähtökohdilla sitä lapsen hankkimista mietitäänkin!
Kaikilla lähtökohdilla sitä lapsen hankkimista mietitäänkin!
Ensiksikin lapsen hankkiminen täytyy aina olla yhteinen päätös. Missään tapauksessa puolisoa ei saisi painostaa lapsia hankkimaan. Pahimmassa tapauksessa lapsikin saa joskus kuulla olevansa painostuksen tulos, eikä kukaan sellaista halua kuulla.
Olen sitä mieltä, että 6 kk on liian lyhyt seurusteluaika lapsien hankkimiselle, paitsi jos olette tunteneet toisenne sitä ennen. Voi hyvin olla, ettette sittenkään sovi yhteen. Olette vielä alkuhuumassa suhdettanne. Suhteen kestävyyden näkee vasta sitten, kun arki on kunnolla jämähtänyt päälle. Siinä vaiheessa suhde punnitaan.
Eli minun suositteluni on, että odotatte vielä. En suosittele sinua lupautumaan lapsien hankkimiseen vain siksi, että puolisosi sitä vaatii. Sano hänelle, että haluat miettiä asiaa ilman painostusta. Lapsi on niin iso asia, että sitä päätöstä ei kannata tehdä parissa päivässä.
45 vuotiaatkin vielä tänä päivänä puskee lapsia maailmaan. Mikä kiire hänellä oikeasti on ? Sitoa sinut lapsella itseensä? Huono idea kaikin puolin tässä vaiheessa.
mieltä kanssasi ja olen parhaani mukaan yrittänyt kertoa ajatuksiani sekä perustella asioita. Kyllä nyt kuuluisi nauttia seurustelusta ja avoliitosta ilman lupausta lapsen yritykseen syksyllä! Kuitenkaan tämä ei riitä ja hän vaatii saada tietää mikä on esteenä syksyllä,kun kerran rakastamme toisiamme! En voi luvata näin tuoreessa avoliitossa vielä näin ison asian päätöstä,ettei syksyllä tule pettymystä! Hän yrittää perustella et meillä on aikaa kuitenkin olla kahdestaan,koska raskaus kestää 9kk ja tärppäys aika päälle. Hän kovasti haluaa elämässä eteenpäin ja ei näe mitään syytä odottaa! Olen kuitenkin sitä mieltä et näin alkuvaiheessa ei ole hyväksi suhteelle painostaa,luvata tai tehdä näin isoja päätöksiä vielä,joka vaikuttaa meidän molempien loppuelämän!! Tilanne tuntuu olevan erittäin hankala,kun emme pääse yhteisymmärrykseen asiasta ja haluaisin nauttia keväästä ja kesästä hänen kanssa ilman ajatusta jo syksystä! Taitaa olla mahdottomuus saada hänet ymmärtämään asioitten tärkeysjärjestys,kun hänellä vauvakuume on kova ja vastaukseni ei riitä hänelle...
Kun ihminen saa parisuhteessa jonkin asian päähänsä, tulee siitä äkkiä mittari vähän kaikelle, eikä silloin järkevästä keskustelusta asian suhteen tule mitään.
Koska tyttöystäväsi kuitenkin on sen verran fiksu, että puhuu syksystä, eikä huomisesta, voisit kokeilla seuraavaa: sano hänelle, että vuodenvaihteen jälkeen alatte suunnitella vauvaa, kerro että haluat ensin nähdä, kuinka tosissaan hän on sinun suhteesi ja rakastaako hän sinua vielä ensi vuonnakin.
Olet nimittäin täysin oikeassa siinä, että olette olleet yhdessä liian vähän aikaa, parisuhde alkaa kunnolla muotoutua vasta kun yhteiselämää on takana n.18kk ja alkuajan "kainostelu" on ohitse.
Kysymys on lähinnä siitä, miten asian esität, siksi ehdottaisinkin kokeilemaan juuri noita sanoja, siten et tee häntä epävarmaksi sinun rakkaudestasi, vaan käännät asian vähän toisin päin.
Voi poikaressua. Minulla on vähän päinvastainen tilanne, mies on kymmenisen vuotta vanhempi, eikä hänellä olisi mitään lasten hankkimista vastaan. Ei sentään painosta. Kyllä on käväissyt mielessä, että tuleekohan itsellekin muutaman vuoden päästä tuollainen kauhea lastenhankkimispaniikki, niin kuin monella naisella tuntuu käyvän.
Älä missään tapauksessa anna kiusata itseäsi sellaiseen päätökseen, johon et itse ole valmis. Luuletko, että tyttöystäväsi voisi jättää pillerit pois sinulle kertomatta ja antaa "vahingon" tapahtua? No, en nyt halua kylvää epäilyksen siemeniä mieleesi.
Pidä kuitenkin pintasi. Sano, että haluat odottaa vielä ainakin vuoden verran (ei pitäisi olla liian myöhäistä naisellesikaan) ja otat tilanteen sitten uudestaan harkintaan. Ties vaikka mielesi olisi sillä välin muuttunut suopeammaksi ajatukselle. Älä kuitenkaan missään nimessä rupea tekemään katteettomia lupauksia, niistä ei seuraa kuin harmia.
Toivottavasti saat tilanteeseen jotakin selkoa.
Ehdottamasti kannattaa vielä odottaa. Teillä on kuitenkin seurustelu vielä niin alussa. Vaikka luulette tuntevanne toisenne ja uskotte että haluatte olla toistenne kanssa loppuelämän niin puolen vuoden / vuoden päästä tilanne voi olla vallan toinen.
Nauttikaa toistenne seurasta rauhassa. Ei kannata tehdä koko elämää koskevia ratkaisuja muutamassa kuukaudessa.
puolisosi asettamaan ansaan. Kerronpa miten minulle kävi. Olin seurustellut n. puoli vuotta erään tytön kanssa ( 18v minä 21 v). Tyttö alkoi vinkua kihloihin, suostuin, kun ajattelin, etten varmaan parempaa saa. En kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen suhteeseen, jotenkin ajattelin, että kai tästä sitten eroon pääsee, jos tarvii.
Seuraavaksi, parin kuukauden kuluttua hän ( perheensä ) oli jo katsonut asunnon meille. OMISTUSASUNNON! Vähän minua hirvitti, kun oltiin tunnettu niin vähän aikaa, mutta jälleen ajattelin, että jäisihän siitä asunnosta minulle sitten puolet, jos ero tulee.
Sitten naimisiin, edelleenkään en pistänyt vastaan, vaikka minuuteni suorastaan huusi päästä ilmoille sanomaan mielipidettään. En vain sanonut. Alistuin avioon tytön kanssa, jota en oikeasti rakastanut. Mutta ajattelin, että jos hän rakastaa, niin en halua loukata hänen tunteitaan. Ja kai siinä jotenkin pärjään.
Sitten tuli se vauva höpötys. " Kun kaiki kaveritkin saa vauvoja, eikö mekin voitais... eikö sellanen olis kiva, oma vauva.." ja tätä jatkui loputtomiin. Hänen vanhempansa kyselivät. Tuntui yhteen aikaan, ettei kukaan muusta puhunutkaan. Tähän en hänen kanssaan pystynyt. Jokin,luultavasti alistettu itsetuntoni, alkoi oireilla, eikä minusta kohta ollut enää seksiinkään tämän vaimoni kanssa. Aloin vältellä häntä tietoisesti ja kun en sitten jostain syystä voinut tai hän sai kaluni seisomaan, yhdyntään minusta ei sitten ollutkaan. Kävin lääkärissäkin, mutta ei minussa mitään elimellistä vikaa ollut. Minä en halunnut vain halunnut isäksi.
Sitten löysin uuden naisen. Hän ei pakottanut minua mihinkään, ei puhunut vauvoista ei asuntolainoista ei mistään sellaisesta. Häneen sitten rakastuin. Olemme yhä yhdessä, kertaakaan ei ole jäänyt rakastelematta.
Älä hyvä Mies-77 alistu tähän. Alkuhuumassa et ole oma itsesi. Odota, ja jos kumppanisi rakastaa OIKEASTI sinua hänkin odottaa sinun olevan valmis. Minulla oli kaikki ohi sitä nopeammin, mitä enemmän annoin periksi. Joten siinäkin on mielestäni huomionarvoinen pointti.
Se olet nimittäin sinä, joka maksat 18 seuraavaa vuotta, jos naisesi heittää sinut ulos vauvan synnyttyä. Ja sitä sinä et voi tietää.
666666666666666
tällä puoliskollasi. Eiköhän hänellä itsellään ole ensin kasvun paikka! Kypsä ihminen ei edes ehdottaisi moista. Jaa, että aika olisi kypsä 30-vuotiaalle puolisollesi? Ja katin paskat! Itse sain toisen lapseni 40- ja toisen 41-vuotiaana. Suomen johtavin lapsivesitutkijakin oli sitä mieltä etten ollut vanha ensisynnyttäjä! Murrosiässä olevat lapseni ovat upeita, älykkäitä ja huom! sitä mieltä etten ole vanha äiti, vaikka muiden lasten äidit ovatkin minua 10 vuotta nuorempia! Kerro tämä vaimollesi!
ole suurtakaan merkitystä siinä, saako tuleva lapsi terveen ja hyvän kasvuympäristön itselleen. Lasten saannilla nuorena on etunsa: silloin jaksaa valvoa paremmin, perhe voi oppia puhaltamaan paremmin yhteen hiileen, lapsen ja vanhempien ikäero ei ole kovinkaan suuri jolloin murrosikäiselläkään ei ole vielä iäkkäät vanhemmat... Monet vanhempana ensilapsen saaneet tulevat hössöiksi ja lapsi kuljettaa heitä, eikä toisinpäin kuten pitää olla.
Ikää tärkeämpi on hyvä parisuhde. Väitän että monet 20 vuotiaat äidit kasvattavat lapsensa viisaammin kuin vanhemmat ensisynnyttäjät. Heissäkin on tietysti poikkeuksensa.
Tuntuu siltä, että pidät kolmekymppistä naista lähes teini-ikäisenä ensisynnyttäjänä! Eihän se näin kuitenkaan ole. Ellei nelikymppisenä ole vanha ensisynnyttäjä niin koska sitten? Vaihdevuosien jälkeen?
samaa mieltä siinä, ettei vanhempien iällä ole järin suurta merkitystä lapsen kehityksen kannalta vaan juuri tuolla hyvällä parisuhteella.
Luulen, että alkuperäisen kirjoittajan vauvakuumeinen kumppani ilmaisi kiinnostuksensa vauvoihin noin hätäisesti, koska halusi tietää miehen aidon suhtautumisen asiaan välittömästi eikä muutaman vuoden päästä. Jos haluaa perheen on hyvä tietää, että seurustelee sellaisen ihmisen kanssa, joka myös haluaa. Etenkin jos aika on käymässä vähiin. Kaikki eivät tunne olevansa nelikymppisinä ihanteellisessa ensisynnytysiässä kuten joku tuossa toisaalla. Toisilla on jo kolmikymppisinä vaikeaa lisääntyä biologiselta kantilta katsottuna eikä asia yhtään parane antamalla ajan kulua.
"ikää tärkeämpi on hyvä parisuhde". HAH !!
Kuinka moni teini tai kaksikymppinenkin pystyy rakentamaan hyvän parisuhteen vastakkaiseen sukupuoleen? Kun ei pinna riitä kun siihen , että saadaan lapsi alulle. Luulla voi aina !On parempi kun tuolla järjellä et väitä mitään, ettei tyhmyytesi paljastu!
olen 3-kymppinen nainen. Esikoiseni,hurjassa alkurakastumisen huumassa saatu lapseni, on peruskoululainen. Meille kävi juuri niin kuin tässä on varoiteltu; suhde ei kestänytkään arkea. Lasta emme ole kumpikaan koskaan katuneet, hän on meille niin rakas ihminen. Silti; hätäily lisääntymisen kanssa on aiheuttanut koko hajonneelle perheellemme pajon surua.
Uudessa parisuhteessani (vuotta sinua nuoremman miehen kanssa) emme aio kiirehtiä näissä asioissa.
Koko elämänmittaisen päätöksen kiristäminen toiselta on todella järkyttävää.