Luulin aina ennen, että kun pariskunta kasvaa erilleen, silloin on molemmilta tunteet kadonneet. Poikakaverini jätti minut 7 vuoden yhdessäolon jälkeen, koska hän ei mielestään rakasta minua niin kuin ansaitsisin ja hän oli myös sitä mieltä, että kyseessä on jonkinlainen erilleen kasvaminen. Rakastan häntä edelleen todella paljon, vaikka erosta on kulunut kohta jo 4 kk. Ajattelen häntä edelleen päivittäin ja tuntuu, että hän tulee mieleeni kaikista pienimmistäkin asioista, koska ehdimme kokea todella paljon yhdessä. Olen vasta 23-vuotias ja monet ovatkin todenneet, että minulla on vielä koko elämä edessä eikä kannata jäädä suremaan... Minusta tuntuu kamalalta, että näin nuorena olen menettänyt uskon rakkauteen, koska vaikka rakastin poikaystävääni todella paljon, se ei riittänyt... Tiedän, että hänellä ei ole ketään toista ja hän on yrittänyt lohduttaakin minua välillä, kun olemme olleet yhteydessä ja olen kertonut miten surullinen olen. Parasta olisi kai lopettaa yhteydenpito... Tunnen itseni välillä todella yksinäiseksi, ja aina kun lähden ulos nään vain onnellisia pareja ja tulen entistä surullisemmaksi, koska haluaisin nauttia keväästä oman rakkaan kanssa, mutta se ei ole mahdollista...
Erilleen kasvaminen
yksi surullinen
4911
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Varaudu siihen, että pettymyksiä on luvassa tulevaisuudessakin. Seitsemän vuotta yhdessäoloa on todella pitkä aika. Nyt vaan kävi niin, että sun poikaystävä kasvoi susta erilleen. Voithan sä hommata jonkun kesäkollin, tai sitten hengailla sen exäsi kanssa ihan kaverimielessä kesällä. Onhan sulla niitä kavereitakin. Nyt voit sinkkuilla ja bilettää niitten kanssa.
mä taas kuvittelisin, että tossa tilanteessa ei sinkkuilut ja biletys kauheesti kiinnosta, ei ainakaan itseäni kiinnostanut erottuani poikaystävästäni jota rakastin täydestä sydämestäni.
Voin vaan sanoa, että älä murehdi, pieni.. Nyt kävi noin ja tiedän että se voi tuntua musertavalta, elämästä katoaa tarkoitus jollain tavalla.. Mutta vaikka tuntuis siltä, että millään ei ole enää mitään merkitystä ja että kukaan koskaan ei voi "korvata" entistä poikaystävää, niin joku kaunis päivä sä huomaat että niin kävi sittenkin. Ensin aika parantaa haavat ja jossain vaiheessa (voi mennä vuosiakin) joku ilmestyy sun elämääsi ja vie sut mukanaan..! Aivan varmasti. Itse erosin miehestä, jonka kanssa luulin voivani viettää elämäni. Olin sinkkuna nelisen vuotta ja nyt menossa naimisiin aivan ihanan miehen kanssa.
Sure rauhassa, se vie oman aikansa, mutta muista että sun elämäsi ei lopu tähän, vielä on monia ihania kokemuksia ja ihmisiä edessä päin.
Hyvää kevättä ja tulevaa kesää sinulle!
Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu. Minunkin mieheni ilmoitti 23 yhteisen vuoden jälkeen, ettei hän rakasta minua enää. Samalla hän totesi, ettei ole ollut onnellinen koko yhdessä olomme aikana. Minusta tuntuu kuin elämä olisi pysähtynyt tähän, eikä millään ole mitään väliä. Ja niin paljon kuin minä häntä rakastan - edelleen ja kaikesta huolimatta. Itse yritän jotenkin selvitä päivän kerrallaan. Näinhän se on, että emme voi pakottaa toista rakastamaan itseämme. Mutta kuinka pahalta se tuntuu, niin sen tajuaa vasta kun on itse kokenut sen. Toivon sinulle lohtua ja helpotusta suruusi,ja muillekin kohtalotovereille. Älä jää kuitenkaan surun vangiksi, äläkä menetä uskoasi rakkauteen.
on tällä hetkellä samanlainen tilanne päällä, avovaimo haluaa ertoa ja minä en.
En usko että yhteydenpidon lopettaminen auttaa, minua itseäni ainakin auttaa se, että näen ex-avovaimoani.
Hän on sanonut, minulle että hänellä ei ole ketään toista, mutta olen huomannut, että yksi luuseri on selvästi rakastunut exääni ja sehän tässä ärsyttää, että tuo hyypiö on aikaisemmin yrittänyt olla niin hyvää pataa minun kanssa vaikka on samalla kokoajan yrittänyt iskeä naistani.