Kovia kokennut nainen

Olen nyt useamman vuoden seurustellut kiltin miehen kanssa, joka tähän mennessä on lähinnä elänyt kotona suojassa kaikelta pahalta... Itselläni oli huono lapsuus ja siitä johtuen juuri luottamus muihin ihmisiin hyvin heikko... Meillä mies on tiennyt menneisyydestäni koko ajan, sillä alkuun olimmekin lähinnä ystäviä, jolloin oli helpompaa kertoa asioista...
Nyt kun on vuosia kulunut niin mies on pystynyt aina ymmärtämään minu kiltteydellään! Ei säikähdä jos en heti ystävästy hänen kavereihin ja sukulaisiin vaa antaa aikaa! Ei hän tiedä tai tunne mitä minä olen kokenut, mutta osaa rakastaa kaikesta huolimatta..

niin hyvin kuin se on mahdolista ennenkuin alkaa uuteen suhteeseen...

On miehiä, jotka ymmärtävät toisen tuskan vaikka eivät ole samanlaista itse kokeneet. Ja sitten on miehiä, jotka eivät voi ymmärtää jos kaikki on itsellä mennyt aina hyvin. Se riippuu niin paljon siitä millainen ihminen mies on.

Ainahan toista rikkonaista ymmärtää paremmin sellainen joka on kokenut vastaavaa. Mutta mitäs sitten jos kumpikaan ei pääse menneisyyden haamuista eroon? Jos asiat menevät koko ajan niin pahasti ristiin että kohta molemmilla on paha olo?

Nämä on tällaisia ajatuksia... mutta pääasia kai uudessa kumppanissa olisi se että se ymmärtää ja rakastaa sinua, oli sitten huonoja kokemuksia taustalla tai ei.

menee hermo ennen pitkää jos akka on riivinrauta ja kusipää vittuilija.

Onneksi oma muija ei ole niin ei tarvi hermoilla.

Onko sulla toisia miehiä kuvioissa? Se saa usein miehet aivan sekopäisiksi kun ne tahtoo valloittaa naisensa kokonaan.

Mielestäni uutta suhdetta ei parane rakentaa menneiden kokemusten varaan, ja rakkaus ja ymmärrys ovat kaksi eri asiaa. Pitää hyväksyä puolin ja toisin se, ettei toinen voi ymmärtää kaikkea ja toimia sitten sen mukaan.

Mistäköhän sä olet ne miehet bongannut ja maistuuko sullekin toi alkoholi vähän liikaa? Millainen sä sitten olet suhteessa noin yleisesti? Miltä näytät ulospäin?

Mikä niissä miehissä alunpitäen veti sua puoleensa? Oliko ne komeita ja hyviä puhumaan? Kyllä meitä kilttejäkin miehiä löytyy vaikka millä mitalla, mutta sä tuskin edes katsot meitä päin ja varmaankin vuorostasi kyllästyisi ja tylsistyisit meidän kiltteyteen ja naista arvostavaan asenteeseen.

haavat ennen kuin lähtee seuraavaan ihmissuhteeseen, niin kuin täällä joku jo sanoi, mutta kun jotkut haavat ovat sellaisia, joita ei noin vain voi tyyliin parin vuoden sinkkuilulla parantaa! Esimerkiksi luottaminen on itsellenikin todella vaikeaa ja olen pelännyt sen tuhoavan uuden suhteeni, koska olin niin tolkuttoman pettynyt edellisiin juttuihini, vaikka niissä pettäminen tapahtui aika "lempeällä" tavalla, silti oli vaikea uskoa sitä, että toinen ottaa minut tosissaan, arvostaa eikä ole heti huomenna lähdössä pois.

Eli siis itse pelkäsin oman epäluuloisuuteni ja sen, että itse otan koko ajan välimatkaa, koska pelkään koko ajan menettäväni toisen, tuhoavan suhteeni. Onneksi uusi mieheni oli erittäin ymmärtäväinen ja samalla itse myös tosi luotettava, joten hän antoi aikaa ja jaksoi olla kärsivällinen. Sen verran itse olin koko ajan tietoinen ongelmistani, että yritin karsia mahdottomia kohtauksiani ja melko hyvin siinä onnistuin.

Minä tein niin, että melkein heti alkuun, eli heti kun aloin tehdä kummallisesti väliä mieheen tai sulkeuduin oudosti, kerroin hänelle juurta jaksaen kaikki asiat, joiden olen kokenut vieneen itseltäni luottamusta ihmisiin (siis ihmisiin, sekä naisiin että miehiin) ja hän jaksoi hyvin kuunnella ja sitten ymmärsikin minua, nyt hän saattaa jo vähän leikillään sanoa, että tsot tsot tsot, epäluuloisuus pois! Ja huumorilla hän osaakin hyvin purkaa tilanteita. Mutta siitä olen varma, että jos en olisi avoimesti kertonut luottamisen vaikeudesta, niin ei mies olisi käytöstäni ymmärtänyt.

Ja siitä, että haavat pitäisi korjata ennen uutta suhdetta. Miten ihmeellä olisin ikinä oppinut kehenkään luottamaan, jos en olisi tavannut tätä miestäni ja voinut hänen kanssaan opetella luottamaan? Eli mielestäni tällainen asia menee niin, että ennen uutta suhdetta täytyy itse tiedostaa ongelmansa, käydä sitä läpi, tutkailla omaa käytöstään ja PYRKIÄ POIS ONGELMISTAAN, mutta sitten käytännön täytyy osoittaa, esimerkiksi juuri, että mies on luotettava, hölmöhän sitä olisi, jos pettymysten jälkeen vain olkaa kohauttaen unohtaisi kaiken pahan ja sinisilmäisesti taas luottaisi - eikä sitä noin vain luotetakaan, ei tunteet niin mene.

Samoin jos on ollut väkivaltaisessa suhteessa, varmaan on turha luullakaan, etteikö sitä ensiksi pelkäisi uudessakin suhteessa ja vasta ajanoloon alkaa luottaa siihen, ettei tämä kumppani lyökään.

Mietin tässä, että entäs jos aloittaa parisuhteen henkilön kanssa jolla on myös heikko itsetunto tai tavalla tai toisella ikäviä muistoja parisuhteista?
Onko sellaisista lähtöasemista mitään toiveita edes pitkälle suhteelle vai onko "tapaus" jo ennalta tuhoon tuomittu?
Mulla on hyvin vähän itselläni (minkäänlaista) kokemusta seurustelusuhteesta, tuntuu itse asiassa, että "suhteeni" vastakkaiseen sukupuleen kestävät kauemmin ihan meilailun merkeissä, kuin jos siirrytään tapaamisasteelle, saatikka pidemmälle..tiedä sit mistä johtuu?
Onko se sit mullakin syynä negatiivinen minäkuva ja läheisriippuvuus?...kenties. Ja kaitpa siihen masennus(kin) tekee oman osansa
Mutta toivottavasti sinä pääset paremmin ns.jaloillesi ja löydät asrvoisesi seurustelukumppanin:)
Mukavaa kevättä ja kesää joka tapauksessa sinulle ja onnea kumppanin hakuun