Ottaa oikein kunnolla nyt pattiin=)
Olen ollut naimisissa pian 9 vuotta,eli menin heti kun täytin 18 naimisiin.
mies on ihana,kaikki pitäisi olla ookoo,mutta miksi ihmeessä itsellä tuntuu etten ole tyytyväinen?Ihan kun elämä pitäisi olla jotain elokuvaa,en kestä arkea!
Kaipaan jännitystä,ihastumisen tunnetta,kiihkeää seksiä ja mitä vielä....
Ihminen on kuitenkin tarkoitettu löytämään kumppani ja elämän kuuluu olla näin.Miksen osaa vain nauttia miehestäni,lapsista ja elämästä näin?
Olen ollut naimisissa pian 9 vuotta,eli menin heti kun täytin 18 naimisiin.
mies on ihana,kaikki pitäisi olla ookoo,mutta miksi ihmeessä itsellä tuntuu etten ole tyytyväinen?Ihan kun elämä pitäisi olla jotain elokuvaa,en kestä arkea!
Kaipaan jännitystä,ihastumisen tunnetta,kiihkeää seksiä ja mitä vielä....
Ihminen on kuitenkin tarkoitettu löytämään kumppani ja elämän kuuluu olla näin.Miksen osaa vain nauttia miehestäni,lapsista ja elämästä näin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
jos kääntäisit ajatuksesi pohtimaan ongelmaa siltä kantilta, että tyytyväisyyttä ei voi ostaa, sitä ei voi keneltäkään odottaa saavansa, eikä sitä voi keneltäkään vaatia omakseen.
Lyhyesti sanottuna, tyytyväisyys ja onnellisuus lähtee yksin sinusta itsestäsi, eikä mistään muualta. Onnesi avaimet ovat omassa taskussasi, kaiva ne sieltä.
Luettelit tuossa jo asioita, joita kaipaat. Miksi et tee niiden eteen mitään, vaan kirjoituksestasi saa sen kuvan, että niiden pitäisi tulla sinulle vähän kuin itsestään!
Tee asioille itse jotain, äläkä odota muiden tekevän. Etsi elämästäsi palaset, jotka eivät ole paikalla, lähenny ongelmaasi ja keskustele niistä kumppanisi kanssa. Teoriassa helppoa, mutta käytännössä vaatii oikeasti syvempää keskustelua ja tarkastelua, että mitä tulevaisuudelta haluamme ja miten sen voisimme saavuttaa.
Todennäköisin syy tuntemuksiisi on siinä, että olet jo ollut hiukan pidempää parisuhteessa ja elämä arkineen on käynyt sinulle varsin tutuksi. Elät nyt tiettyä kriisiä "tätäkö tämä elämä sitten on"? Sitä se on ja tulee olemaan, ellet tee asioille jotain. Tässä samassa ehkä "selkeä" näkymä siihen on kadonnut, mitä kaikkea sinulla jo on ja silmäsi on vallannut tietyt näkymät, mitä sinulla ei tällä hetkellä ole.
Lyhyesti kiteytettynä kaipaat elämääsi vaihtelua ja saatat jopa tähyillä aidan taakse, josko siellä olisi tarjolla sinulle puuttuvia elementtejä, mutta et välttämättä huomaa ajatella, että niiden puuttuvien elementtien tarkasteleminen aidan takaa tarkoittaa aikamoisen suurta menetystä niistä asioista, joita sinulla jo on. Sitä ei välttämättä osaa nähdä sitä kaikkea, mitä jo on, ennen kuin sen menettää.
Joten käyppä nyt itsesi kanssa vakavaa keskustelua ja pohdintaa, että kuinka sinä muokkaat omaa aitausta sisäpuolelta sillä tavalla, että niityn reunamilla taas orastaa uutta vihreää parisuhdekukoistusta ja tämän orastavan uuden niityn muokkaaminen on jatkuvaa touhua, eli parisuhteen rakentamista. Kerää rohkeutta ja selkeytä ajatuksiasi, joita voisit alkaa miehellesi purkamaan, jotta pääsette yhdessä penkomaan tallattua tannerta uudelleen.
Me ihmiset kasvetaan ja muututaan elämän aikana koko ajan ja tätä muutosta pitää elää siinä määrin mukana, että se mikä eilen oli huippua, ei välttämättä ole sitä tänään, joten huomisen huippuja pitää koittaa itse rakentaa. Epäilen, että miehesikin saattaa painiskella samankaltaisten asioiden parissa, joten tuskin aivan yksin olet harmaan arjen keskellä elävä teidän suhteessa.
Toivottavasti miehesi on keskustelevaa ja tilanteen ymmärtäväistä sorttia ja pyrkii täysillä omalta osalta rakentamaan pitkospuita uuteen yhteiseen suuntaan.
Sinulla on kaikki onnen avaimet, samoin kuin miehelläsikin. Lyökää avainniput yhteen, niin saatte kaksinkertaisesti avata onnenne lukkoja.
Näinhän se menee , eikä tuo nyt niin kiteytettyäkään tekstiä ollut :9
ollaan paljonkin puhuttu syvällisesti ja uskon että miehenikin olisi valmis lähes mihin vain että liitto jatkuisi ja toimisi.
En vaan tiedä mitä sitä voisi vielä tehdä ja kokeilla,kokea,että mielenkiinto ja kaikki palaisi.
Eikä sitä tiedä kukaan muu kuin minä,toivottavsti tässä tajuaisin sen asian jossain vaiheessa.
Mieheni olin jo menettämässä puoli vuotta sitten ja se teki niin kipeää ettei ole tosikaan.
Kiitos kattavasta vastauksestasi!Täytyy ottaa puheeksi taas nämä tunteet kotona.Nostaa kissa pöydälle.
olen todellakin vaikea ja jossain määrin erittäin vaativakin ihminen,toisinaan ihmettelen kuinka mieheni aina vain jaksaakin minua.Eikä hän jossain vaiheessa tuntunutkaan enään jaksavan,mutta jostain taas jollain ihmeen konstilla noustiin..
olla hiukan kevyt lähestymiskanta asioihin ja etupäässä sitä pohtii helposti toisen näkökulmasta asioita, mitä hän ja mitä hän ei...
Kuitenkin tärkein lähtökohta on kävellä itse peilin eteen ja kysyä itseltä, että mitä EN OLISI VALMIS TEKEMÄÄN liittomme säilymiseksi.
Olit siis menettämässä miehesi puoli vuotta sitten? Miehesi vai itsesi toimesta? Jos miehesi alkoi osoittamaan uupumisen merkkejä ja oli tai on edelleen pikkusen jo luovutusmielialalla, niin on todella korkea aika nostaa kissa pöydälle ja ottaa suhteen todelliset hiertävät ongelmat esille niiden oikeilla nimillä. Mikään kaunistelu tai pieni hienosäätö ei auta kuin pari viikkoa. Täytyy uskaltaa porautua ihan suhteen pohjamutiin asti ja kaivaa ne jäytävät madot esille.
Sitä on hyvä miettiä tuota keskusteluakin siltä näkökannalta, että se on vain tehtyä työtä suhteen selvittämiseksi ja ellei suhde kestä tätä keskustelua, niin ei se tule sitten kestämään missään tapauksessa, joten aika lailla sellainen käännekohta teillä on suhteessa. Joko ruori kääntyy yhdessä kaakkoon tai sitten molempien ruorit eri uomiin porskuttamaan yksin matkaa eteenpäin.
Luulen niin, että ette te ole vielä nousseet siitä puolen vuoden takaisesta, vaan olette tehneet sen verran hienosäätöä, että olette vielä yhdessä, mutta kuten tekstistäsi kuvastuu, töitä on vielä edessä aika paljon, ennen suhteen perustuksen remonttia.
"ollaan paljonkin puhuttu syvällisesti ja uskon että miehenikin olisi valmis lähes mihin vain että liitto jatkuisi ja toimisi."
Lainatakseni sanojasi, ei muuta kuin vispilä käteen ja soppa kiehumaan, siinä ette taatusti kumpikaan ainakaan menetä mitään. Päin vastoin, arki-ilma puhdistuu kummasti kun saa vähän purkaa niitä patoutuneita asioita mielen päältä.
Tuttu juttu. Menit liian nuorena naimisiin. Se nuoruus jäi elämättä. Nyt olet mukavassa parisuhteessa, mutta ainakin alitajuisesti kaipaat asioita mitä jäi tekemättä. Asiallehan ei voi tehdä mitään. Olen nähnyt parisuhteiden kaatuvan, kun toinen osapuoli halusi elää menetettyä nuoruutta. Jos sinulla ei olisi lapsia, sanoisin että eroa ja elä elämää sillä olethan vielä nuori. Turha sitä suhdetta on kuitenkaan alkaa rikkomaan vain siitä syystä että sinä haluat kokea ihastumista ja jännitystä (varsinkin kun lapsiakin on jo). Voit yrittää piristää parisuhdettanne eri tavoin.
Tiedän itsekin että olin todellakin nuori kun naimisiin menin...mieheni on 7 vuotta vanhempi.Osiltaan tämä johtuu ihan varmasti meidän ikäerostakin , mkies ei tavallaan ymmärrä mitä voin kaivata.20vuotiaana olin kahden lapsen äiti ja siitä 4 vuotta eteenpäin kotiäitinä.
Nyt olen ollut yrittäjänä vuoden verran , sitä ennen toista vuotta työskentelin muualla.
Enpä tiedä,rakastan miestäni yli kaiken ja tiedän etten kestäisi jos menettäisin hänet.Haluan ja yritänkin saada elämäni raiteilleen hänen kanssaan , en taatusti lähde etsimään onnea muualta.
Ja tiedän jo miltä tuntuu kun on menettämässä rakkaansa.
Ei onni löydy etsien, se tulee hetkessä eläen.
Kaipauksessa, ajatuksissa , haaveiluissa eika pilvilinnojen rakenteluissa ole mitaan pahaa. Niin kauan kuin sina pidat ne omina haaveinasi. Teot ovat ne joista mies/nainen tunnetaan.
Sina olet hankkinut itsellesi kaksi lasta ja miehen. He ovat tata paivaa ja todellisuutta. Sinulla on velvollisuus tehda ja kayttaytya henkisesti kotiasi rakentavalla tavalla - ei hajoittavalla.
Toimia halpojen elokuvien mukaan repimalla koti ja lapset ja hoynahtaa tyhjien haaveiden peraan on tyhmempaakin typeraa. Siina sina olet suurin haviaja. Miehesi aivan varmasti loytaa vaimon joka hoitaisi lapsesi ja tukisi miestasi liehumatta yksinkertaisten hullutusten yllyttamana.
Sina itse valitsit tehda lapset nuorella ialla. Kiittaisit Luojaasi etta olet saanut heidat ja miehesi kanssa teilta ei puutu mitaan.
Miksi ihmeessa sina vaantamalla vaannat kauniin ja hyvan likaiseksi ja halvaksi?
Ehkä siksi että meille nykypäivänä syötetään joka tuutista juuri sitä ajatusta, että elämän ja rakkauden kuuluu olla koko ajan pilvillä tanssimista ja ruusunpunaisia laseja. Näiden väitteiden mukaan kaiken kuuluu olla helppoa, kunhan rakkauden ja parisuhteen löytää/saa. Ja näinhän asia ei ole. Minä uskon henkilökohtaisesti, että kun löytää ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla, arki sujuu ja omaa samat arvot, huumorin jne, homma on hyvä. Ei parisuhteen arki VOI olla koko ajan yhtä hehkutusta, vaikka meille on päähän niin välillä iskostettukin. Arki on arkea, ripuleineen ja väsymyksineen ja kaikkea siltä väliltä!
Ymmärrän fiiliksiäsi, ja jotenin tuntuu että me ihmiset haetaan koko ajan jotain, vaikkei tiedetä mitä! Yleensä se hakeminen ns."puretaan" parisuhteeseen, mutta myös muuhun elämänaloihin.
En varmaankaan osaa selittää tätä ollenkaan niinkuin sen päässäni ajattelen, mutta älä lannistu, ja yritä löytää ne mahtavat asiat elämästäsi, vaikka se välillä (lue: usein) arkista onkin:)