Uusi tutkimus henkisestä

oikea henkilö arvioimaan tutkimuksia. Ja mitä Stkesista? Tämä kyseinen tutkimus näyttää perustuvan laajaan sekä kotimaiseen että kansainväliseen lähdemateriaaliin ja on yliopistollinen pro gradu -työ.

Kannattaa kiihkojen lukea että tiedetään mitä vihollinen selän takana puuhaa. Hehheh.

tässä(kin) yhteydessä. Tutkimus kertoo henkisestä väkivallasta. Luin sen nopeasti ja aion lukea toisen kerran tarkemmin ja enemmän ajatuksella. Se sai vakuuttuneeksi runsaalla lähdeainoistollaan ja sillä, että myös väkivaltaa kokenut mies voi samastua väkivallan kohteena olevan asemaan.

Nimimerkillä: kokemusta on.

Olet tietyllä tavalla oikeassa. Mutta väkivaltaa, varsinkin henkistä väkivaltaa, on varmaan hankalaa tutkia, ellei itsellä ole jonkin asteista kokemusta siitä. Minä toivon, että joku esimerkiksi henkistä väkivaltaa kokenut mies TEKISI vastaavanlaisen tutkimuksen, niin tämä ikuinen kissanhännän veto tästä aiheesta mies-nais-akselilla vähenisi.

Vasta nyt ollan todella alettu kiinnittämään huomiota siihen, että väkivaltaisuudella on monta ilmentymää - ja myös aiheuttajaa. Perinteinen suomalainen väkivallan kuvahan on se, että mies juo, hakkaa ja tappaa. Nainen yrittää sinnitellä ellei itsensä niin lasten takia. Lopuksi hän pakenee jos vielä kynnelle kykenee. Aina ei kykene, kuten lööpeistä olemme tämänkin kevään aikana saanet lukea. Onhan tämä ikävä kyllä yksi hirveimmistä todellsiuuksista mitä vain voi kuvitella. Nainen voi vielä kumppaninsa valita mutta lapset eivät vanhempansa.
Aivan taannoin on sitten tehty toinen tutkimus (oli Hesarissa vähän aikaa sitten), jossa perheväkivallan kasvot saavat hieman uusia ja tarkennetuja piirteitä. Tutkimuksen mukaan perheväkivallasta n. 40 % on naisen alullepanema, sisältäen psyykkisen mutta myös fyysisen väkivallan.(!!) Me tiedämme kaikki että useimmat naiset ovat miehiä verbaalisempia ja taitavat tuon henkisen panettelun varsin hyvin. He harjoittelevat koko elämänsä, juoruillen eri yhdistelmissä muita naisa (ns. ystäviä) vastaan. Avo/avioliittossa tuo taito sitten saa viimeisen silauksensa kun sitä aletaan käyttämään omaa kumppania vastaan. Useimmiten käy niin että nainen niin kutsutusti argumentoi ja terottaa kielensä niin paljon kun tarve vaatii. Seuraavan kerran edellinen taso ei riitä (mies on kokenut sen jo kerran) joten nainen laittaa lisää pökköä pesään. Parisuhteessa tämä tarkoittaa yhä raaempaa ja satuttavampaa kielenkäyttöä, jotta vastapuoli saadaan vaikenemaan. Voitontunne on uskomaton, voisin kuvitella. Se mitä tällainen jumalan antama verbaalinen lahja väärin käytettynä aiheuttaa, on siis nimenomaan henkistä väkivaltaa. Se on joskus fyysistä pahempaa. Se osuu syvälle, se tuhoa parisuhteen, se katkeroittaa, se murtaa, se luo koston haluja ja voi pahimmassa tapauksessa herättää tuon nukkuvan hallitsemattoman testo-hirviön miehessä. Jos tuo roihu alkaa palamaan, niin viimeinenkin järjen häivä katoaa ja mies muuttu kapeakatseiseksi tyrannosaurukseksi jonka ainoa hetkellinen tehtävä on hiljentää tuo satuttavaa vastapuoli. Voi vain yrittää kuvitella tuota aivojen toimintaa 3 promeillen humalssa ja tuo vire päällä. Huh!

Itse en voi millään hyväksyä väkivaltaa missään muodossa, se ei koskaan ole persuteltua lyödä tai satuttaa toista. Olen myös yhtä allerginen kaikenlaiselle kiusaamiselle oli kyse kolu, tai työyhteisö, armeija tms. Näistä henkilöistä tulee uhreja ja simputtaminen voi jatkua nimenomaan ympäröivän yhteisön saammattomuuden seurauksena. Siinä se karmeassa lyhkäisyydessään on.
Haluan kuitenkin painottaa tuota harhakuvaa miehen yksipuolisesta väkivaltaisuudesta. Kuten aikaisempi kirjoittaja manitsi, henkinen väkivalta on melekin mahdoton mitata ja edes havaita kun se kerta ei jätä mitään näkyviä jälkiä (ainakaan heti). Jos tuo tutkimus pitää kutiaan, voisin kuvitella että tuosta 40 prosentista, ehkä neljännes tai peräti kolannes on suoranaista fyysistä väkivaltaa (lyömistä) mutta loput sitä henkistä helvettiä. Tämä taistelun hienouksiin näyttaäis kuuluvan, että kaikki keinot ovat sallittua koska niitsä ei joudu kuitenkaan tilille.
Jos tuo mies (uhri)on kuitenkin sellainen mies, että on päättänyt olla lyömättä ja sinnittelee -ellei itsensä niin lasten takia - niin kenenkä kanssa hän sitten uskaltaisi vaihtaa mielipiteitä asiasta, joutumatta naurun alaiseksi muiden miesten kesken? Normaali (!) mieshän kysyisi, että miksi et pistä akkaa ojennukseen? Vanha tuttu resepti siis. (Takaisin ruutuun yksi!)
Tutkimuksen loppusilaus on meille miehille se klassinen ongelma: Mihet eivät pui eikä pysty oikein puimaan tällaisa asioita keskenään. Jossain vaiheessa kehitystä tunteet kiellettin meiltä pojilta, emmekä oikein tiedä mitä niitten kanssa pitäsi mieheinä tehdä. Saunoissa puhutaan vain turvallisesti erilaisista saavutuksista, mieluiten juuri fyysisistä kuten urheilusta (paremman puutteessa lasten saavutuksista) ja tietenkin urasta. Sehän etenee aina kuin juna, eiks' vain! Tässä yhteuydessä täytyy todeta, että olen aina tragikoomisella tavalla naurannut sille että kukaan ei vaivaudu (uskalla?) ikinä kysymään: kuinkas 'oikeasti' voit tänään? Sis se ei ole sama kuin tuo 'noh, mitäs Pekka - noh mitäs tässä, ei paskempaa...+ se nauru päälle. Ei, sellainen ihan rehellinen jaksamisen perään kysely ei istu kulttuuriimme. Se lienee turhanpäiväistä lässytystä ja pehmoilua - meiehet kokoontuvat juomaan kaljaa ja kertomaan sankariteoistaan piste. Mölöt pidetään aina syvällä mahassa (ainakin raittiina).
VAIN jos on jo päässyt käymään todella huonosti, mies saattaa sitten, kossun juotuaan, yhtäkkiä purskahta hallitsemattomaan itkuun, ja silloin alkaa vuotaa tuutin täydeltä tuota pahoin voimiseen liittyvää tuskaa. Mutta moni ei edes tee sitä, vaan elämän taival päättyy oma sormi liipasimela.

Miten tämä liittyy jutun alkuun alkuun?

Itse olen miettinyt näitä asioita ja seurannut monta vuotta, kaveripiiriä ja myös henkilökohtaisesti itse kokenut yhtä ja toista. Uskon että yksi syy miesten väkivaltaisuudelle on se, että meiltä yleensä puuttuu mahdollisuus järkevälle, painetta tasaavalle ajtusten vaihdolle, siis juuri tuota 'sanua-kalja-sankari tasoa' syvemmältä. Naisilla on paremmat eväät tässä asiassa. Vaikka he ovatkin (minun mielestäni) toisiaan kohtaan kyllä epälojaalisempia ystävinä (ei voi mitään, jotkut naiset ovat tosi paskoja toisilleen), niin he kykenevät kuitenkin henkisellä tasolla tuulettamaan paljon sitä henkistä tuskaa mitä me miehet vastaavasti painamme vain syvemmälle sinne repun pohjaan. Tuo reppu tuppaa sitten keräämään lisää pulmapainoa kunnes remmit (tai selkä) katkeaa ja ollaankin yhtäkkiä henkisesti hallitsemattomilla alueilla. Siinä sitten kukin reagoi aika eri tavalla.