Olen joutunut useasti kiusaamisen uhriksi ja voin teillä muille kiusatuille lohdutukseksi sanoa, että syy ei todellakaan ole teissä, vaan kiusaajassa. Ihmettelen itse, että olen vielä psyykkisesti terve ja olen jaksanut.
Suurin syy kiusaamiseen on kateus. Jos työpaikalla saadaan tietää, että sinulla on parempi auto, asunto, kauniimpi vaimo tai mikä tahansa, on lähes varmaa että ongelmat alkavat.
Estääksesi kiusaamisen syntymisen, olisi tärkeää, että olet sosiaalisesti taitava, jolloin sinulla on kavereita etkä ole niin helppo kohde.
Oma ongelmani on/ oli siinä, että ujona jään helposti ryhmän ulkopuolelle eli en saa kavereita.
Tällöin kukaan ei ole tarvittaessa auttamassa ongelmatilanteissa.
Kaikkialla elämässä pätee tänä päivänä " viidakon laki"- vahvat selviävät ja heikot tuho-taan.Työpaikat ovat nykyään kaikkien sota kaikkia vastaan.
Heti kun työyhteisöön tulee uusi jäsen, alkaa tarkkailu- onkohan hän mahdollinen uhka minulle?
Miksi hänellä on paremmin kuin minulla? Ja aletaan etsiä valitun uhrin heikkoja kohtia.
Kun heikot kohdat ovat selvitetty, uhrista usein tehdään syntipukki omaan pahaan oloon. Ja uhri jää täysin yksin- häntä ei auta kukaan. Ne, jotka
eivät pidä uhria syyllisenä, menevät kiusaamiseen
mukaan, koska kysymys on vain omasta selviämisestä- jos en mene kiusaamiseen mukaan, olen seuraava uhri.
Olen joutunut kolmisen kertaa em. kiusaamisen uhriksi ja olen selvinnyt vain pari läheisen ystävän henkisellä tuella. Muuten voi olla etten
tiedä mitä olisin tehnyt itselleni ja syyllisille.
Onneksi olen selvinnyt ilman lääkkeitä.
Kommentteja !
Suurin syy kiusaamiseen on kateus. Jos työpaikalla saadaan tietää, että sinulla on parempi auto, asunto, kauniimpi vaimo tai mikä tahansa, on lähes varmaa että ongelmat alkavat.
Estääksesi kiusaamisen syntymisen, olisi tärkeää, että olet sosiaalisesti taitava, jolloin sinulla on kavereita etkä ole niin helppo kohde.
Oma ongelmani on/ oli siinä, että ujona jään helposti ryhmän ulkopuolelle eli en saa kavereita.
Tällöin kukaan ei ole tarvittaessa auttamassa ongelmatilanteissa.
Kaikkialla elämässä pätee tänä päivänä " viidakon laki"- vahvat selviävät ja heikot tuho-taan.Työpaikat ovat nykyään kaikkien sota kaikkia vastaan.
Heti kun työyhteisöön tulee uusi jäsen, alkaa tarkkailu- onkohan hän mahdollinen uhka minulle?
Miksi hänellä on paremmin kuin minulla? Ja aletaan etsiä valitun uhrin heikkoja kohtia.
Kun heikot kohdat ovat selvitetty, uhrista usein tehdään syntipukki omaan pahaan oloon. Ja uhri jää täysin yksin- häntä ei auta kukaan. Ne, jotka
eivät pidä uhria syyllisenä, menevät kiusaamiseen
mukaan, koska kysymys on vain omasta selviämisestä- jos en mene kiusaamiseen mukaan, olen seuraava uhri.
Olen joutunut kolmisen kertaa em. kiusaamisen uhriksi ja olen selvinnyt vain pari läheisen ystävän henkisellä tuella. Muuten voi olla etten
tiedä mitä olisin tehnyt itselleni ja syyllisille.
Onneksi olen selvinnyt ilman lääkkeitä.
Kommentteja !
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kyllä sen olen huomannut, että kun uusi ihminen tulee taloon työhön, niin alkaa kyttäys ja kyräilyn kulttuuri.
Onkohan se rikas, mitä omistaa, millainen auto ja missä on vaimo töissä? Kun nämä asiat on selvitetty alkaa pommitus siitä mistä "aita on matalin". Sen olen pannut merkille, että rikasta työntekijää rakastaa moni ja hänellä on hyvät mahdollisuudet päästä eteenpäin. Saada kesälomat suotuisaan aikaan jne...Kuka keksisi tähän "sulun" kirjotelkaa!
Oma tarinani on seuraava:
Menin ulkopuolisena tehtävään, johon työkaverit olisivat halunneet jonkun oman kaverinsa ja sain koko ajan tuntea kuinka ei-toivottu olen siellä.
En tuntenut ketään siellä, joten olin hyvä maalitaulu ilkeilylle. Työpaikkakiusaamista, häirintää, letkauttelua yms. Kukaan ei halunnut auttaa minua pääsemään tehtävissäni alkuun.
Kiusaamisen julmuuteen kuuluu myös se, että määräaikaisessa virassa oleva ihminen ei voi kertoa saamastaan huonosta kohtelusta esimiehilleen, koska se kääntyy aina kiusattua itseään vastaan. Työpaikkakiusaamiselle otollinen tilanne on aina silloin kun uhri ei voi puolustautua.
Siksi uusi ihminen on niin altis työpaikkakiusaamselle. Kiusaajat ovat kieroja ja tietävät tämän.
Irtisanouduin ja kerroin saamastani huonosta kohtelusta. Se johtaa tietetnkin siihen, että minusta puhutaan pahaa takanapäin ja etten pääse sinne tai muuallekaan koskaan enää töihin.
Alan vaihto on edessa.
Monikohan äiti "metsäpirtissä" tietää millaiseen maailmaan lapsensa laittoi.Maalaisilla sieltä kylältä mistä itse olen, on maajusseilla valtavan hieno käsitys miten "helppoa elämää" kaupungissa on. Ollaan luettu hyvä ammatti, hyvä auto, osake, matkustellaan ulkomailla, joka on maalaisista rahojen hukkaan heittämistä. Tällä haluan kertoa miten "kulissit" pettää pahemman kerran, totuutta ei moni tiedä tuskin uskovatkaan.
Ehkä työpaikkakiusaamisen uhriksi joutuneiden olisi hyvä tiedostaa, että se ns. kiusaaminen on aivan normaalia käyttäytymistä työpaikoilla, eikä siltä säästy kukaan. Yksilöiden väliset erot tulevat näkyviin siinä, miten itse suhtautuu siihen kiusaamistilanteeseen ja miten siitä selviää. Osa syystä tai toisesta alistuu uhrin rooliin ja mahdollisesti jopa sairastuu sen seurauksena, mutta suurin osa selviää sen ihmeemmittä vaurioitta ja ymmärtää että välillä 'rapa voi lentää naamalle'. Näiden uhriksi joutuneiden olisi syytä joskus pohtia sitä omaa tilannettaan myös siitä näkökulmasta, että jokaikistä kiusataan enemmän tai vähemmän jossakin vaiheessa, vaikka se ei siltä näytäkään. Toiset ovat myös taitavampia ennakoimaan mahdollisia kiusaamiseen johtavia tekoja, ihmiskontakteja tai sanomisiaan ja pyrkivät näin luovimaan pahimpien karikoiden lomitse.
Kiusaaminen ei ole normaalia. Aiemmissa työpaikoissani kiusaamista ei esiintynyt, johtuu siitä, että omasta työstään kiinnostuneet ihmiset keskittyvät työhönsä. Nokkiminen, nälviminen, ilkeily ovat osoitus kiusaajan turhautumisesta omaan työhönsä ja omaan elämäänsä.
Esim naisista voisin sanoa, että miesten suosiossa olevat nuoret kauniit naiset harvemmin kiusaavat kanssaihmisiä, vaan muita kiusaavat naiset ovat joko rumia, lihavia tai molempia. Turhautuneita, kun ovat niin vanhoja, etteivät voi vaihtaa yms.
Sellainen ihminen, jonka oma elämä on kunnossa, ei kiusaa muita.
Paras tapa välttyä kiusatuksi tulemiselta on syntyä sellaiseksi ihmiseksi, joka ei ärsytä. Olla sellainen, että muut saavat tuntea olevansa parempia. Huono koulutus, huono ulkonäkö, lihavuus voisivat edesauttaa siinä.
Sinkkuus ja lapsettomuus tietysti myös. Eipähän kukaan ole kateellinen ja kiusaa, jos ei menesty missään. Itse en pidä avioitumista saavutuksena, mutta moni nainen on toisen aviomiehestä kateellinen.
Ei kiusaamista pidä hyväksyä.
Pitäisi myös puuttua, jos huomaa, että naapuria kiusataan!
Kiusaamista riittää, joka lähtöö. Et välty jos et ole kaunis, huono palkka, lihava, velkaa, olet sinkku, jne...
Kyllä näistä kiusaamista riittää. Varsinkin sinkkuus, jos ei ole sitä juoppoa miestä, jolla ei aukene perjantaipullo ja puuttuu perhehelvetti! Velkaakin kadehditaan, kun sitä ei kaikki saa. Jos olet raitis, niin pidetään luonnevikaisena ja tyhmänä, joka ei hallitse alkeellisempiakaan seurapiiritapoja.
Kenties katsot asioita nykyisin eri näkökulmasta kuin ennen. Ikä on hyvin oleellinen tekijä, sillä nuoriin suhtaudutaan yleensä melko suojelevasti ja heille annetaan helpommin anteeksi sosiaalinen kömpelyys. Kun ikää karttuu, mutta sosiaaliset taidot jäävät kehittymättä, se huomataan helposti työyhteisössä ja asetelma on siloin valmis. Olet jo lähtökohtaisesti altavastaajan asemassa, jos et täytä ikäisellesi asetettuja normiehtoja, ja jos siihen vielä lisätään heikohkot sosiaaliset taidot, niin mitä muuta voi odottaa kuin toisten nokkimista.
Se minkä kokee kiusaamiseksi on hieman eri asia kuin että todella kiusattaisiin. Esimerkiksi eristäminen työpaikalla voi johtua ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että henkilö on oikeasti vastenmielinen eikä osaaa kanssakäymisen taitoja tai että kukaan ei halua olla tekemisissä jotenkin liian erikoisen henkilön kanssa, koska pelkää jonkinlaista tarttumisvaikutusta, samanlaiseksi leimautumista. Ja harvallapa siihen on edes 'varaakaan', jos jonkun toisen seurassa saa vähän nostetta itselleenkin ja kun aikakin on rajallista.
on pakko sanoa, että olen kanssasi ainakin osittain eri mieltä asiasta.
Miten voi olla, että olin entisessä työpaikassa erittäin suosittu. Jopa niin suosittu, että työkaverit toivoisivat minut sinne takaisin.
Mutta, siinä paikassa missä minua kiusattiin, kukaan ei viihtynyt seurassani, koska he kokivat minun vieneen jonkun toisen työpaikan (oma tulkintani).
Siis enhän voi muuttua vastenmieliseksi yhdessä yössä, vai voinko.
Kyllä työyhteisöllä on merkitystä. Väitän, että edellisessä työpaikassani ketään ei jätetty yksin..
Kisaamisen kohteeksi valikoitumisen tekjöistä voisi tehdä vaikka tsekkilistan, josta itsekukin pystyisi tarkistamaan kuinka monta kohtaa sopii profiiliin.
Terveen ihmisen ei ole mikään pakko olla kiusattuna, mutta siitä hyvästä joutuu järjestelmään asiansa siihen malliin että kelpaa siihen työyhteisöön, jossa haluaa olla.
Uudessa työyhteisössä olet ihan eri asemassa kuin vanhassa, varsinkin jos sinulla ei ole ammattitaidon puolesta ylivertaista asemaa. Kyllä ne normaalit kriteerit pätee missä työyhteisössä tahansa, jos nyt ei satu olemaan ihan parin hengen työpaikasta kyse.
Siis pitää olla ammattitaito, tausta (=perhe) ja harrastukset kunnossa, sekä asemaan kuuluvat statukset käytössä ja riittävä supliikki, lisäksi jonkinverran joustavuutta, oikea asenne ja pelisilmää, niin ongelmia on huomattavasti vähemmän.
Tarkoitinkin entisessä työpaikassani sitä aloittamista. Miten positiivisesti ja kivasti minut vastaanotettiin uutena työntekijänä.
Eli kyllä työyhteisöissä on eroja. Yleinen ilmapiiri vaikuttaa yksittäisten ihmisten käyttäytymiseen. Positiivisuus luo positiivisuutta.
Jos kaikki ovat naama väärällään, niin uuden ihmisen iloisuus voi aikaansaada jopa työpaikkakiusaamista.
Taustat kunnossa...eikös se taas toisaalta luo sitä kateutta, jos oma yksityiselämä on hyvin.
Edelleen sitä mieltä, että hyvässä työyhteisössä jokainen normaali ihminen otetaan positiivisesti vastaan.
Mikä tarve teillä on muuten syyllistää työpaikkakiusaamisen kokeneita. Itse olen saanut törkeää kohtelua yhdessä paikassa ja kaikkialla muualla asiat ovat menneet hyvin, joten väitän edelleen, että joissakin työpaikoissa kiusataan herkemmin kuin toisissa.
Sitäpaitsi minua kiusasivat nimenomaan huonommin koulutetut ihmiset, joiden tehtäviin ei kuulu (sallita) minun ammattiosaamiseni arviointi.
Tiedän varsin hyvin, miltä kiusaaminen tuntuu, mutta en ole tehnyt siitä mitään ongelmaa itselleni, saati että olisin projisoinut sen joksikin sairaudeksi. Olen hyväksynyt sen tosiasian, että se on se hinta, jonka joudun maksamaan siitä hyvästä, että olen elänyt elämääni parhaaksi katsomallani tavalla.
Mielestäni kiusaaminen kuuluu elämään, siinä missä ihmisten muutkin kataluudet. En ole tavannut yhtäkään täysikasvuista ihmistä, jolla ei olisi ollut edes jonkinlaista potentiaalia kiusata jotakuta toista. Ja onhan kiusaamista myös ihan perhepiirissä, jossa kuitenkin välitetään läheisistä.
Itsekin olin suosittu edellisessä paikassa, vaikka olin siellä ihan yhtä "outo ja hiljaisenpuoleinen", mutta siellä ei minua edes vaadittu olemaan muuta kuin olen.
Nykyisessä työpaikassa ollaan kauhean vaativia, pitäisi olla kauhean menevä ja yltiösosiaalinen ja kahvitella sylikkäin suurinpiirtein, omaa tilaa ei anneta ollenkaan.
Minua pidetään kummallisena koska viihdyn itsekseni, ei se edellisessä työpaikassa haitannut ketään vaan meitä oli siellä kaiken luonteisia ja jokainen sai olla sellainen kuin oli. Että kyllä nämä on työyhteisöön liittyviä juttuja.
ai että on kiusatun vika kun tekee siitä ongelman? Tuo on jo aika paksua. Kiusaaminen pahimmillaan ON ongelma, ihan ilman että siitä itse sellaista pitää erikseen tehdä. Ihan kuin joku haluaisi väkisin vääntää elämänsä piloille pikkuasioiden takia.
Ja minä muuten en ole koskaan kiusannut ketään, kai lapsena mutta siis aikuisena.
On pelottavaa jos joku pitää kiusaamista normaalina elämään kuuluvana asiana. Se on normaalia vain korkeintaan pikkukakaroilla!
Olen niin hiljainen ja erakko, ettei minua edes kiinnosta toiset ihmiset niin paljon että alkaisin kiusata heitä. Minä elän ja annan elää, mutta joitakin ärsyttää se että toinen on niin hiljainen ja itsenäinen niin pitää päästä sanomaan pahasti.
Moni kai luulee ettei noin hiljainen osaa puolustaakaan itseään, mutta aina olen puolustautunut. Olen jopa puolustanut muitakin joita on kiusattu.
Sekään vaan ei auta jos porukkavoimin on päätetty että tuosta kummajaisesta on päästävä eroon, jollei työnjohto mitenkään puutu niin ei siinä auta mikään koska nyrkki on ainut jäljellä oleva apukeino eikä sitä voi käyttää.
"Olen niin hiljainen ja erakko, ..."
Mitä oikein kuvittelet itsestäsi ja kanssaihmisistä?
Normaali terve ihminen on sosiaalinen ja hakeutuu toisten seuraan, koska ihminen on luonnostaan laumaeläin. On aivan luonnollista, että sinua hyljeksitään, koska toimit kuten olisit jotenkin sairas muiden laumassa elävien silmissä. Ei ole mikään pakko asettautua maalitauluksi.
noin asiattomaan kommentiin en ala edes kommentoida! Olet ilmiselvästi tyypillinen kiusaaja, joka hahmottaa ihmiset "normaaleihin ja epänormaaleihin" ja saa siitä muka hyvän syyn kiusata jotakin.
Säälin sinua, et osaa ajtella omilla aivoillasi.
onko siis ymmärrettävä ettei ihmisellä ole oikeutta olla epäsosiaalinen ja erakkomainen?
Eli nuo piirteet tavallaan oikeuttavat kiusaamiseen mielestäsi, näinkö on?
Onko se noin vaikeaa tajuta ettei kaikkia ihmisiä vaan kiinnosta muut ihmiset?
Toiset nyt vaan tykkäävät touhuta omiaan, mitä pahaa siinä on, että heti pitää kimppuun käydä!
Eikä selitykseksi kelpaa että "se nyt vaan on normaalia."
Mitä hiton normaalia?
Onko jokaisen oltava työpaikalla "normaali" vai?
Hevon kukkua, koittakaa te "normaalit" hyväksyä meitäkin joiden elämä on muutakin kuin kalenterin ulkoa opettelua.
no huhu huh haloo.Minäkin olen ollut lukuisilla työpaikoilla jossa ei ole kiusattu mutta nykyisessä kyllä.Minä ainakin olen sosiaaalinen mutta jos on esim 4 työntekijää haetaan hirveästi sitä nokkimisjärjestystä ja jos siihen ei alene niin auta armias.
Olen miettinyt, mikä minun kiusaamisen kohteeksi joutumisen syynä sitten oli, koska en ole todellakaan mikään menestyjä elämässäni, olen kyllä yrittänyt tulla toimeen vähäisillä omilla rovoillani aina, mutta omaisuutta mulla ei ole, ei perhettä (olen kolmekymppinen nyt), ystäviä muutamia, ei edes ajokorttia. Ulkoisesti olen en mikään missi, jos nyt en rumakaan, luonteeltani kyllä kiltti, oikeudenmukainen, huumorintajuinen ja rehellinen. Olen siis ihan "nolla" varmaankin monen silmissä, mutta silti minua on kiusattu jo pitkään töissä ja naapurien taholta ym. Tosin en ole nyt työelämässäkään. Voisiko se ennakoida sitä, ettei minusta ehkä haluta tulevankaan mitään? No, tätä menoa ei tulekaan, jos tulee seinä vastaan.
Tiedän, että jos on suosittu/komea/hyvä poikaystävä, se riittää sabotointiin vallan hyvin myös. olen myös vähään tyytyväinen, enkä juuri koskaan valita osaani tai elämääni, ehkä liiankin kiltti joltain osin. Mutta minussa ei ole röyhkeyttä, sellaista mitä näillä kiusaajilla melkein poikkeuksetta näyttää olevan. Ei sillä, että materialla ym. pinnallisella olisi minulle niin väliäkään, mutta olen jo pitkään ihmetellyt tosissani, mikä "uhka" oikein olen.. tai ilmeisesti juuri se, koska minua on yritetty tuhota niin perusteellisesti. Maailma on julma paikka, eikä kiusaaminen ole normaalia minustakaan. Se kertoo ihmisen omasta pahuudesta tai itsetunnon vajeista eikä ole sallittua, ihmisarvo pitäisi olla jokaisella. Mutta tällä hetkellä ei voi muuta kuin yrittää taistella kiusaamista vastaan niillä asein mitä on. Heikolta se varmaan vaikuttaa, mutta jos vaan on mahdollista, ei kannata antaa kiusaajan viedä kaikkea, ainakaan elämänhalua, koska siihen ne juuri pyrkiikin. Täytyy jaksaa taistella, vaikka hampaat irvessä sitä susilaumaa vastaan.
Kateus on erittäin usein syy syrjimiseen/kiusaamiseen.
Mistään ei voi tietääkö saako osata vai pitääkö "peitellä osaamistaan". Alussa pitää päättää. Mulle tuli ainakin helvetin paha olo kun yritin olla sanomatta ettei jotain asiaa voi tehdä noin. Tai kuunnella kun selitetään jotain asiaa jota on tehnyt viisi vuotta päivittäin edellisessä työpaikassa.
Jouduin olosuhteiden pakosta ammatillisesti vaativista töistä selvästi vaatimattomimpiin, mutta fyysisesti selvästi raskaampiin töihin. Alusta lähtien kahvikeskustelut yms. olivat semmosia jossa mun edellinen työ on semmosta työtä jossa ei tehdä mitään. Ja tämä fyysinen raataminen on semmosta joka on todellista työtä. Iso päällikkö halusi minun tekevän sellaisia töitä joita 90% uusista työkavereista ei osaa. No sehän ei käynyt heille koska nokkimisjärjestys on se, että ensin tehdään 10 vuotta fyysisiä töitä, sitten vasta saa alkaa tehdä fyysisesti helpompia töitä, joita 90% ei osaa tehdä vaikka ovat olleet alalla 30 vuotta. Tämähän johti kateuteen, jossa mulle alettiin uskotella, että en osaa mitään.
Otin lopputilin ja kun pääsin toiseen työpaikkaan, jossa sai tehdä kaiken mitä osasi. Minä, uudet työkaverit ja esimiehet olivat kaikki todella tyytyväisiä. Minä sain tehdä mitä osasin ja "asiakkaani" olivat tyytyväisiä kun tekemiseni helpottivat heidän töitään. Saavutin luottamuksen, mikä ruokki onnistumisia, mistä seurasi tyytyväisyys ja kunnioitus.
Silloin kun työ ei ole mielekästä, syntyy kateutta. Työpaikat joissa kaikilla on hyvä olla ei ole kateutta.
joo!
jos kerrot ettet harrasta dokaamista kuin harvoin tai että olet lopettanut röökaamisen niin olet uskovainen hörhö tai ainakin epäilyttävä.
Jos olet miespuolinen ja käyt teatterissa olet homo tai ainakin epäilyttävä.
Jos olet saanut ostettua uuden vähän parempaa mallia olevan kännykän olet, ostanut varastettua tavaraa tai varastanut sen mutta joka tapauksessa se on ainakin epäilyttävää.Ja niin edelleen.
Lopputulos on sitten se että ne ketkä eivät kestä sitä että jollain voi asiat olla hyvin ja elämä kohdallaan (ainakin joskus)alkavat kalvaa,syödä ja kiusata tätä joka onnensa on mennyt julkisesti tunnustamaan.
Vaikka kuinka hoetaan että että ei se toisen onni ole keltään pois ja siitä pitäisi olla myötäiloinen niin totuus kuitenkin kateellisen karvas.siis se kellä onni on, se onnensa kätkeköön ja kertokoon kaiken olevan kurjasti elämässään.
neuvo:
Puhukaa hyvää työkavereista selän takana ja pahat puheet kasvotusten.
;) iloista mieltä kaikille kiusatuille ja Älkää jääkö tuleen makaamaan.
minussa ei kyllä ole mitään kadehdittavaa, korkeintaan nuoruus jos se on kateuden aihe.
Olen ujo ja arka, köyhä ja yksin, en käy koskaan missään eikä ole varaa edes kunnon vaatteita ostella, että minua ei ainakaan kadehtia kannata!
Mutta peittely ja "roolin" veto työpaikalla käy ajan mittaan raskaaksi.
On vielä olemassa työpaikkoja, joissa työntekoon suodaan oma työrauha jokaiselle, nämä ovat kuitenkin vähenemässä.
Kun kiusaaminen laitetaan tapetille ja asenteisiin saadaan muutosta, tilanne kääntyy "hyvien" työnantajien eduksi, ne TA:t jotka kiusaamisen sallivat saattavat kokea "työvoimapulaa" lähivuosina, eikä syita tarvitse arvailla.
Tietoa aiheesta löytyy, lue ihmeessä, et ole yksin.
http://www.tyopaikkakiusatut.net/
Oikeudenmukaisuuden puutten ihmiset kokevat usein kovin raskaasti. Selän takana valheiden levittely ja sanomisien vääntely ja siitä seuraava vihamielisyys, ylimielisyys ja puhumatomuus tai syytösten huutaminen hämmästyttää aluksi eikä 'kiusatun rooliin pyrkijä' voi ymmärtää, mistä on kyse. Sitä kuvittelee töissä että työasiat selviävät keskustelemalla ja sopimalla.
Sopimukset eivät pidä, yhtenä päivänä puhutaan yhtä ja toisena toista. Käytetään taktikkaa, jossa 'kiusatun rooiliin pyrkivä' ei voi voittaa, kaksoisviestintää. Mikään mitä tai miten teet , ei kelpaa, vaan siinä on jotakin väärin. Myös yleisesti hyväksytyt käyttäytymismallisi työssä, esimerkiksi hyväntuulisuus, koetaan työilmapiiriä huonontavaksi. Minulle ei puhuttu ja kohdeltiin kuin ilmaa, kun olin työssä; kn olin lomalla, sen jälkeen ryöpytettiin, kinka olin voinut ottaa lomani siihen aikaan, kun kaikilla oli niin kiire ja minua olisi tarvittu.
Joka tapauksessa minulle kävin parin vuoden jatkuvan nokittelun seurauksena, että ryhdyinhakemaan itsestäni sitä syytä, ryhdyin katsomaan peiliin, yritin tehdä kaiken paremmin, eri tavalla,tehdä tuplamäärän töitä. Lopputuloksena tuli työuupumus, pohjakosketus elämään, joka riisui loput luulot ja pakotti pysähtymään.
Työpaikkakiusaaminen onkin ainoa rikos, jossa uhri hakee rikostaan. Yleensä ei löydä:)Mutta oppii itsestään paljon.
Sopimukset eivät pidä, yhtenä päivänä puhutaan yhtä ja toisena toista. Käytetään taktikkaa, jossa 'kiusatun rooiliin pyrkivä' ei voi voittaa, kaksoisviestintää. Mikään mitä tai miten teet , ei kelpaa, vaan siinä on jotakin väärin. Myös yleisesti hyväksytyt käyttäytymismallisi työssä, esimerkiksi hyväntuulisuus, koetaan työilmapiiriä huonontavaksi.
Juuri noin, juuri noin. Mikä auttaa->lopputili tai jos ei jätetä yksi, mutta ketä kiinnostaa siirtyä vähemmistön/heikon puolelle?
Moni vaikenee eikä halua puolustaa kiusattua, koska ihmisillä on uskomus, että kiusattu on tehnyt jotain kun hänestä ei pidetä.
Kiusatusta on helppo löytää virheitä, etenkin jos hän alkaa puolustamaan itseään.
Valitettavan usein työpaikkakiusaaminen ja häirintä leimautuu riitelyksi (jossa on kaksi osapuolta). Näin ei asia todellakaan ole. Kiusaaminen on perusteetonta, aiheetonta mobbausta.
Omasta puolestani uskon, ettei siinä ollut edes mitään kovin henkilökohtaista, satuin vain väärään aikaan paikalla.
Nyt kun en enää ole siellä, sama meininki jatkuu taatusti.
Työpaikkakiusaaminen ja riitely on kaksi eri asiaa. Kiusaaminen on hiljaista mitätöintiä ja siihen on vaikea puuttua ja saada näyttöjä. Moni ei vielä näitä kahta asiaa osaa erottaa toisistaan.
Uhria ei liiemmin puolustella, koska pelkäävät, että joutuu itse silloin kiusatuksi. On helppoa mennä kiusaajien puolelle. Olen sen myös huomannut, että koko työpaikkakiusaamisesta aletaan puhua, niin heittäydytään tietämättömäksi, vaikka tiedetään asian laita.
syöpä taitaakin olla suvaitsemattomuus. Työpaikoille mennään a)tekemään työtä b)ja saamaan siitä rahaa. Kaikki muu on minulle ylimääräistä riesaa. Asialliset välit täytyy olla ja hommien pitää kaikkien kanssa sujua mutta en voi sietää mitään kuppikuntia ja tupakkaseuroja. Pidän soveltuvilta osin yksityisasiani ominani ja jos niistä kerronkin (loppujen lopuksi olen aika avoin luonne) en koskaan elä elämääni ajatuksella mitähän muut tästäkin sanoo. Sanokoot mitä tykkää. Minua on kiusattu ja syrjitty ihan siksi että olen niin erilainen ja ajattelen asoista erilailla. Mitään erilaista ei suvaita. Aikuiset ihmiset ovat aivan käsittämättömän suvaitsemattomia eivätkä edes tajua sitä itsessään. Ihan selvää pitäisi olla että kaikkia meitä ärsyttää milloin kenessäkin ihmisessä milloin mikäkin asia MUTTA SE TÄYTYY PITÄÄ OMANA TIETONAAN sillä ärsyyntyminen on kyllä ärsyyntyjän ihan oma ongelma. Minä ainakin ärsyynnyn kanssaeläjiini tämän tästä mutta en kaada sitä heidän niskaansa. Olen myös saanut maineen että olen töykeä ihminen, juuri siksi että en harrasta työpaikalla sosiaalista kyhnytystä vaan teen töitä. Siitä minulle maksetaan. Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan voinut väittää että olisin ilkeä tai häijy tai että kiusaisin ketään. kyllä ne kiusaajat ja paskanlevittäjät löytyvät aina näiden "sosiaalisten" joukosta.
Mun mielestä kimmpakiusaamiseen liittyvät löytyvät jotenkin sosiaalisesti vajaista ihmisistä, jotka ei osaa asettua toisen asemaan. Ne saa jotain voimaa tai sisäistä rohkeutta liittymisestään siihen kiusaamisen aloittajaan, jolla monesti on ihan omat intressit, vallanhalu tai kateus jotakin toista ihmistä kohtaan.
Ehkä ovat vain onnellisia etteivät ole tällä kertaa kohteina??
Niin että olen eri mieltä kiusaajien sosiaalisuudesta.Tai että se sosiaalisuus kumpuaa vain pelosta eikä sitä voi laskea aikuisen, vastuullisen ihmisen käytökseksi. Luulen, että ne jotka sitten jossain vaiheessa tulee antamaan tukeansa salaa kiusatulle, ovat kuitenkin niitä, jotka osaavat vielä vähän hävetä. Ja siinä voi olla edellytyksiä kasvullekin. Parempia aikoja odotellessa.....
Kyllä minustakin kiusaajat on jotenkin henkisesti vajaita, eivät hyväksy itsessään huonoja puoliaan ja "rankaisevat" sitten niitä keissä on hyviä ominaisuuksia tai varsinkin jos pystyy elämään niiden huonojenkin puoliensa kanssa eli TUNTEE ITSENSÄ JA HYVÄKSYY ITSENSÄ. Tuntuu jotenkin että kiusaajat ei ole koskaan kasvaneet aikuisiksi asti, eivät tiedä OIKEAN sosiaalisen käyttäytymisen sääntöjä vaan laativat aivan omat. Se tietty röyhkeys ja kovaäänisyys kuuluu minusta melkein poikkeuksetta kiusaajan ominaisuuksiin, ainakaan minä en edes pysty vastaamaan sellaiseen koska olen hiljaisempi ja muutenkin hienotunteisempi ihminen, kuten täällä pari muutakin sanoi olevansa. Se on melkein pahinta vielä, ettei niistä susista (anteeksi oikeat sudet) pääse niin vain eroonkaan välttämättä, ne saattavat tunkeutua omalle reviirille ihan pakolla, ja silloin tulee sellainen tunne, että tukehtuu eikä pääse "karkuun" minnekään.
Kiusaajien puolustajat voisitte katsoa peiliin ja miettiä tosiaankin asioita myös kiusattujen kannalta. Mutta, kun kiusaajahan ei osaa asettua toisen asemaan.. se jo altistaa helposti kiusaamiselle, sen on totta kyllä.
Ei eläinmaailmassakaan kiusata syyttä suotta toista eläintä, niillä on tietty järjestys mitä noudattaa kurinpidossa ym. mutta ihminen taitaakin olla ainoa "eläin" mikä osaa kiusaamisen taidon "ihan vaan huvin vuoksi." Se on minusta suorastaan kuvottavaa, mutta ainakin tällä hetkellä maailma tuntuu muutenkin niin kaaottiselta paikalta, että ei jaksa enää edes hämmästyttää kiusaamisjutut. Paha olohan ko. jutuista tulee silti, kaipa se kaikilla terveillä ihmisillä tuleekin, on kiusaaminen sitten henkilökohtaista tai toiseen kohdistuvaa.