Olen harrastanut juoksua nyt noin puoli vuotta. Jotenkin tekniikka on ollu kokoajan vaikea saada kuntoon ja juoksu ei vaan ole yksinkertaisesti kulkenu, vaikka olen tehnyt intervalleja sun muuta neuvottua. Muuta urheilua olen harrastanu aika paljonkin aikaisemmin, mutta en juoksua. Mutta eilen mulla oli aivan upea lenkki. Juoksu kulki, tekniikka pelasi, ei hengästyttäny liikaa ja mä nautin siitä koko ajan :) Voi vitsi että olen hyvällä mielellä siitä vieläkin. Elikä pointinani on se, että kannattaa vaan sitkeästi harjoitella, mäkin sain ihan uutta intoa treenamiseen.
Jesh!
Emmi*
3394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ole niin hirveästi väliä millaisella tekniikalla juoksee (ellei sitten ole kilpaurheilija). Tärkeintä on juosta rennosti sillä omalla tyylillään eikä väkisin yrittää juosta "teknisesti" oikein.. Tottakai vauhti on useinmiten parempi sellaisella joka juoksee teknisesti hyvin, mutta se onkin sitten mitä juoksemiselta hakee?
Hienoa, mutta älä vaan silti innostu liikaa; muista palautuminen!.
Jos energiavarastosi ovat lopussa niin ei se kulje vaikka mitä tekisi.
Sen takia lepo ja treeneistä palautuminen sekä hyvä monipuolinen
ravinto ovat myös tärkeitä.
Juoksutekniikkaa, koordinaatiota ja lihasvoimaa jaloissa voi kehittää
esimerkiksi mäkiharjoittelulla. Mäkiharjoittelu tehdään hiukan liikkeitä
ylikorostaen ja lantio edessä:
http://www.runnersworkshop.com/photogallery/girlsrunning2.JPG
.. tai juoksutekniikkaa vain erilaisilla koordinaatiotreeneillä:
http://www.endurancecoach.com/Photos/high knees good form.jpg
mikä on intervalli?