hei!
mä kuulkaas olisin sitä mieltä että tiukennettas yhdes tää laki,että eroamisesta tehdään paljon vaikeempi.Pitäs kaiken maailman terapiat kokeilla ennen eroa.Mä vittu erosin turhaan,,tai mun mies erosi musta turhaan.Hajottaa tällänen paska,uudet suhteet löytyi kummallekkin,mutta kaipuu 4vuotta sitten eronneena vieläkin kova. Ne toisen viat ja virheet tuntuu nyt niin helkutin pieniltä,,ja kun sitä tyhmät erosi pitkästä suhteesta ihan vaan turhan takia.!
mä rakastan edelleen entistä, muut suhteet ovat menneet jäihin tän takia.....jos mä taas saisin sen mä piilottaisin rakkauden!
mä kuulkaas olisin sitä mieltä että tiukennettas yhdes tää laki,että eroamisesta tehdään paljon vaikeempi.Pitäs kaiken maailman terapiat kokeilla ennen eroa.Mä vittu erosin turhaan,,tai mun mies erosi musta turhaan.Hajottaa tällänen paska,uudet suhteet löytyi kummallekkin,mutta kaipuu 4vuotta sitten eronneena vieläkin kova. Ne toisen viat ja virheet tuntuu nyt niin helkutin pieniltä,,ja kun sitä tyhmät erosi pitkästä suhteesta ihan vaan turhan takia.!
mä rakastan edelleen entistä, muut suhteet ovat menneet jäihin tän takia.....jos mä taas saisin sen mä piilottaisin rakkauden!
Vastaukset 11
Vanhimmat
sun entinen mies myös sinua yhä...?
Kyllä sinulla on erikoisia mielipiteitä. Minä olin miehen hakattavana kuusi vuotta. Iloitsen joka sekunnista kun saan elää ilman häntä. Uutta miestä en ole ottanut. Niin kauheaa oli. Lastakin löi heti kun hän syntyi. Vielä sellainen laki, että pitäisi sovitella näiden hullujen kanssa. Haloo.
Kaikki erot eivät todellakaan ole turhia.
Huonoon liittoon on kenenkään turha jäädä kituuttamaan. Varsinkaan, jos kuvioissa on väkivaltaa ja liikaa alkoholia.
Ihmettelen noita kommentteja, joissa kaikki oli niiiin hyvin ja yhtäkkiä toinen vaan häipyi. Voiko se nyt ihan niin olla?
Toinen voi voida liitossa huonosti, vaikka toinen ei voisikaan.
Mun mielestä olis parempi opettaa kaikki avioon aikovat puhumaan ja kommunikoimaan keskenään. Mitä hyötyä siitä olisi jos eroamista vaikeutettaisiin?
Liian monelle se aiheuttaisi vain lisää kärsimystä.
Liitossa jossa toinen vain häipyy, ei ole ollut kaikki kohdallaan. Kontaktihäiriö kommunikaatiossa tai jotain.
Mieheni mielestä meidän parisuhteesta on kipinä kadonnut ja hän on löytänyt sen uuden naisen muodossa. Tämä jos mikä mikä on turha ero! Jos halua ja tahtoa olisi, niin sen kipinän olisi voinut sytyttää myös meidän parisuhteen mutta miehen mielestä hän haluaa jo vaihtaa uuteen. Jos avioero tehtäisiin vaikeammaksi, niin ehkä miehenikin olisi miettinyt vähän enemmän. Minä olen ollut tyytyväinen elämääni ja parisuhteeseen pian 30 vuotta eikä olisi tullut mieleenkään vaihtaa "uuteen". Missään vaiheessa mies ei kertonut, ettei ole tyytyväinen. Avasi suunsa vasta sitten, kun tämä "elämän rakkaus" oli vihdoinkin löytynyt.
Ymmärrän sinua ap. Sama täällä, vaikka erosta on jo yli kymmenen vuotta. Suhteita ollut sen jälkeen monta, nytkin yksi menossa. Mutta tänäänkin kun lasten takia tapasin ex-miestä, niin itkuhan siitä tuli (ei toki miehen nähden)...
Ja kaikki vaan siksi, että mies (15 vuoden yhdessä olon jälkeen) vaan lähti rikkaamman naisen matkaan, rahanahne kun on...
Kyllä! Eroaminen on liian helppoa! Minäkin olen nyt tahtomattani tilanteessa jossa toinen lähtee. Ei väkivaltaa, ei pettämistä. Ei vaan kuulemma enää tunnu hyvältä. Terapiaa ei halua. Niin sitten rikkoutuu lasten koti.
on ollut. Jos toinen jatkuvasti pettää lupauksista huolimatta, niin ei ero ole turhaa, vaikka toista rakastaakin
Turha mennä naimisiin.Kun akka sai riittävän kasan lapsia se halusi eron ja yksinhuoltajuuden ja hirveät elarit.En saanut edes selitystä mitään.Lapsista tappelen kyllä edes tapaamisoikeuden haluan.Lapsetkin haluaa.
Ihmisten vain pitää katsoa tarkemmin kenen kanssa sitä jälkikasvua tekee, ja jos tekee, on oltava sen verran vastuullinen että ei pienistä hetkahda ja pakene. Mutta nykytyyli on ohimenevää elämää! Olen sitä mieltä että kyllä sitä turvallista seksiäkin voi harrastaa ennen naimisissa oloa, että ei osta sikaa säkissä ja kaikki muutkin elämän olosuhteet pitää tsekata läpi ennen lapsia. Sitten vielä tuo tunnepuoli on useimmille vaikea. Vaikka ei niin suuresti olisi sitä palavaa rakkautta, ei osata irrottaa tottumuksista. Toisinaan onnistuu "maanpinnalle palaaminen" tasaisesti, toisinaan ei mikään auta. Tärkeintä on tykätä itsestään ja pitää huolta, silloin jaksaa hyväksyä elämän muutokset ja sovinnollinen erokin on helpompi. Ja jaksaa ymmärtää toista sekä tykätä lapsistaan niin ettei heitä ala käyttää riitelyn välikappaleina.
Miksi ihmisillä on niin kiire kahdessa vuodessa mennä naimisiin, tai hankkia lapsia? Jotkut saavat hyvän, pitkän yhteiselämän, mutta koska kaikki eivät saa, niin miksi ei voida antaa itselleen ja toiselle aikaa kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Katsottaisi sitten muutaman vuoden päästä onko parisuhde vielä tiivis ja onko siitä muodostunut "me" -suhde.
Lapsia ei ole pakko tehdä alle 25-vuotiaana. Vaikka toisaalta ei kannata tähdätä siihen että 4-kymppisenäkin ehtii.
Ei ole moraalitonta seurustella ja/tai eläää avoliitossa parinkin ihmisen kanssa ennen kuin "oikea ja oma" osuu kohdalle.
Ja onko perhe itsetarkoitus? Että pariudutaan ja hankitaan lapsia koska niin kuuluu tehdä, ja tehdään se lähimmäs sopivan ihmisen kanssa? Hyvän kaverin, tutun ja turvallisen.
Ei haaveissa ole mitään pahaa. Mutta olkaa rehellisiä. Myönnän, että minä en ollut ihan rehellinen kun ukkoni kanssa perustettiin perhe. Eipä ollut elämänkokemustakaan. Halusin lapsia ja hyvän miehen. Sain hyvän miehen, ja lapsia, ja sitten kaikki olikin nurin päin.
En kaikessa "kiireessä" nuorempana älynnyt, että en oikeasti arvostanut miehen ajatuksia ja intressejä. Puskin läpi oman tahtoni ja hän sopeutui: näin olen kuullut mieheltä erotessamme.
En ymmärtänyt miksi hän halusi erota. Miksi sanojensa mukaan rakastui toiseen. Oliko hän koskaan rakastanut minua? Tai minä häntä? Nykyään kun uskallan jo kyseenalaistaa omatkin tunteeni.
Nyt hän elää naisensa kanssa onnellista elämää ja se kuvottaa minua. Mikä siinä naisessa on niin erikoista, että hän muka "ymmärtää" miestä paremmin kuin minä? Meillä oli sentään yhteinen nuoruus ja yhteisiä ystäviä.
Mitä heillä on?! Työ. Kumpikin on työorientoituneita ihmisiä. Ja sitten heillä on pieni vauva. Miten mies menee toistamiseen tekemään sen virheen, että hankkii lapsia kun työ on hänelle tärkeintä elämässä?
Meillä on omatkin lapset, jo isoja kylläkin. Vanhin yrittää minua tukea ja se on varmasti hänelle vaikeaa, koska hänkin "ymmärtää" isän ja sen naisen suhdetta, ja minä taas en. Miksi omat lapsetkin lähtevät harhateille?
Jos nyt eläisin nuoruuteni uudelleen, tekisin varmasti samat "virheet". Toivoisin kuitenkin parempaa silmää miesten suhteen. Haluaisin nähdä onko heisät isäksi ja mieheksi, vai ovatko itsekeskeisiä hedonistisia pskiaisia. Tai edes rehellisiä! Voisihan mieskin sanoa ääneen mikä hänelle on tärkeää. Tai ehkä hän sanoikin. En enää tiedä mitä uskoa. Olin ehkä sokea, tai ehkä en ollut. Eikä sillä ole enää mitään väliä.