Olemme olleet aviossa kymmenisen vuotta, lapsia kolme. Mies ilmoitti alkutalvesta että ei enää rakasta mutta tahtoi kuitenkin että yrittäisimme.
Parannusta on tapahtunut paljon. Pystymme olemaan samassa tilassa riitelemättä, teemme asioita yhdessä ja mies on myös alkanut viihtymään enemmän kotona. Läheisyyttä meillä on ollut- tosin kaikki minun aloitteistani. Kuitenkin mies aina kysyttäessä sanoo:" en välitä, en tykkää, en rakasta".
Meillä mies on niitä kenen on vaikea puhua tunneasioistaan ja tämä ei ainakaan ongelmiamme tee helpommaksi.
Nyt olen ilmoittanut miehelle etten enää lähesty vaan hänen on se tehtävä niin tahtoessa, pois en työnnä jos tulee. Kuitenkaan en sen jälkeen tahdo enää kuulla ettei tykkää eli miehellä on paljon mietittävää ja ratkaistavaa.
Teinkö oikein? Tiedän itse että rakastan ja tahdon mieheni takaisin mutta onko vielä jotain mitä voisin tehdä? Kuinka kauan voi realistisesti odottaa menevän että tunteet mahdollisesti palaavat kun kaikki muu on kunnossa?
Itse ainakin tiedän rakastuneeni mieheeni uudelleen monen monituiset kerrat ja toivon että tämä olisi vain ohimenevä vaihe. Mieheni täyttää vuoden päästä 30v joten ehkä tässä on jonkinlaista kolmenkympin kriisiäkin?! Neuvokaa please. Vieraisiin en mene enkä erotakaan aio!
Parannusta on tapahtunut paljon. Pystymme olemaan samassa tilassa riitelemättä, teemme asioita yhdessä ja mies on myös alkanut viihtymään enemmän kotona. Läheisyyttä meillä on ollut- tosin kaikki minun aloitteistani. Kuitenkin mies aina kysyttäessä sanoo:" en välitä, en tykkää, en rakasta".
Meillä mies on niitä kenen on vaikea puhua tunneasioistaan ja tämä ei ainakaan ongelmiamme tee helpommaksi.
Nyt olen ilmoittanut miehelle etten enää lähesty vaan hänen on se tehtävä niin tahtoessa, pois en työnnä jos tulee. Kuitenkaan en sen jälkeen tahdo enää kuulla ettei tykkää eli miehellä on paljon mietittävää ja ratkaistavaa.
Teinkö oikein? Tiedän itse että rakastan ja tahdon mieheni takaisin mutta onko vielä jotain mitä voisin tehdä? Kuinka kauan voi realistisesti odottaa menevän että tunteet mahdollisesti palaavat kun kaikki muu on kunnossa?
Itse ainakin tiedän rakastuneeni mieheeni uudelleen monen monituiset kerrat ja toivon että tämä olisi vain ohimenevä vaihe. Mieheni täyttää vuoden päästä 30v joten ehkä tässä on jonkinlaista kolmenkympin kriisiäkin?! Neuvokaa please. Vieraisiin en mene enkä erotakaan aio!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olin 32. enkä saanut enää sanottua, että rakastan. Ei siihen mitään tarvittu, v:tti vaan kun toinen oli sitä säännöllisesti tivaamassa. En halunnut seksiä. Mietin, mitä voisin vielä tehdä yksin. Laskeskelin mistä joutuisin luopumaan jos nyt lähtisin. Ei siinä ketään kolmatta osapuolta ollut.
Aivan tuulesta tempoutunut kriisi. Jotain kasvunpaikkaa.
Puoliso pysyi vierellä ja minä mihinkään uskaltanut lähteä.
Tapaukseen upposi reilu vuosi.
Jo nyt jotain neuvoa niin - kaiken se kestää.
pelastaaksesi liittosi jos rakastat miestä... itse ainakin uskon etä rakkaus voittaa kaikki esteet.
anna miehellesi aikaa miettiä ja tue häntä tänä vaikeena aikana.. lähtekää lomalle jos mahdollista, yrittäkää tehdä toita suhteen eteen. voimia ja muista puhua miehellesi tunteista.
Olen puhunut miehelleni paljon omista tunteistani ja huomannut että mies kyllä tahtoo sellaista kuulla. Kuitenkaan en saa olettaa hänen tunteistaan mitään. Ehkä niitä vielä on, ehkä ei.
Siinä yhdyn aloittajaan että mieheni tuntuu olevan paljon vihainen, vittuuntunut yms. Olen yrittänyt olla tivaamatta ja kyselemättä ja huomannut että se kyllä auttaa arkeen. Tilaa yritän antaa sekä elää ja olla normaalisti vaikkei niitä lähentymisiä tulekaan. Kaikkeni aion tehdä.
Tiedän että aikaa siihen voi mennä. Vuosi kuulostaa pahalta mutta jos näin on niin sitten on.
Lähtisin mielelläni mieheni kanssa kahden kesken johonkin, varsinkin kun meille kohta tulee se 10v täyteen mutta hän ei tällä hetkellä tahdo lähteä kahdestaan kanssani mihinkään enkä usko että siitä olisi hyötyä vielä tässä vaiheessa.
tuollainen ukko, joka kehtaisi minulle sanoa, ettei välitä, ei rakasta, niin siinä silmänräpäyksessä, vaikka olisi lapsiakin, sellainen ketale lentäisi ovesta ulos ja panisin heti eron vireille eikä sellaisella ukolla olisi minkäänlaista selitysoikeutta minuun.
Senvuoksi kai olenkin saanut maailman ihanimman ja rakastavimman miehen. Olemme olleet aviossa vuosikymmeniä ja aina paranee,
Ei sitä rakastamista koko ajan tarvitse toistella, jokainen tietää ja tuntee ja jo arkielämässä tietää toisen tunteet.
Yksikin väärä sana minulle väärässä paikassa- onneksi ei ole koskaan sattunut kohdalle, koska valitsin todella fiksun miehen.
Kovin olette miehen puutteessa, koska noin raakaa puhetta voitte mieheltänne sietää, hyi kauhistus sentään!
Siinä on sitten vielä naisapurit antamassa naurettavia mielipiteitä ja ko. henkilö, joka ketjun aloitti, sanoi ettei eroa, vaikka sanotaan suoraan, ettei välitä, eikä rakasta ja sellaisen kanssa sitten vielä huorataan........
Niin se vain tuppaa olemaan, että sitä saa, mitä tilaa...........
aikoo mennä vieraisiin tai on jo mennyt, otahan selvää ja toiseksi, jos sinä et aio erota, otahan selvää, aikooko miehesi sen tehdä.
Onko hänellä mahdollisesti uusi rakas, jolle hän voi sanoa, että välittää ja rakastaa.
Otahan selvää, ei auta olla niin sinisilmäinen.
päin näköä vaatii kyllä selityksen. "En välitä, en tykkää, en rakasta". No, jos ei mitään näistä, niin mitä sitten? Kysy asiallisesti mieheltäsi, että mitä hän sitten sinusta haluaa. Oletko hänelle lastenne äiti, kotitalouskone, mukava seurakoira ja panopuu silloin kun sattuu huvittamaan?
Kerro kuinka kauan aiot itse rakastaa ja kestää miestä, joka epäilemättä vilpittömästi ilmoittaa ettei rakasta sinua, ei tykkää sinusta eikä edes välitä sinusta. Tsiisus, oletko masokisti? Sori tää viimeinen.
Kyllä siihen on varmasti omat syynsä joista olen osan kuullutkin, siis miksi mies tuollaista sanoi(ja tarkoittaa). Olen vaan sitä mieltä että ihmiset nykyään eroaa todella helposti. Arki meillä sujuu hyvin ja lapset ovat vielä pieniä enkä näe mitään syytä järkyttää koko heidän maailmaansa. Omat tunteeni miestäni kohtaan ovat vahvoja.
Kotitalouskone en varmastikaan ole sillä mieheni on aina osallistunut kovasti kodinhoitoon, panopuukaan en ole sillä tällä hetkellä meillä ei ole seksiä kuten ensimmäisessä viestissäni kerroin. Uskon että miehenikin tahtoisi rakastaa minua (kai?) koska täällä vielä on.
Meistä kumpikaan ei ole hakemassa eroa, se on puhuttu juttu kuten myös se ettei kuvassa ole ketään kolmatta edes ajatuksen asteella.
Tuntuu ihan helvetilliseltä kuulla tuollaista, tuli se sitten päin naamaa tai ei. Se, kuinka kauan aion itse rakastaa on arvoitus ja toivon että asiat ratkeaisivat ennen kuin oikeasti joudun miettimään sitä.
Selvittäisin vielä sen että välittäminen ei kai mieheni kohdalla tarkoita samaa kuin millä sen joku muu voisi ymmärtää:
Arjessa mieheni kyllä huomioi minut kuten ennenkin . Emme riitele, meillä on ihan kivaakin yhdessä, kukaan ulkopuolinen ei huomaisi edes että mitään on vialla, eikä olekaan muuta kuin keskinäisessä tunne-elämässämme sillä sitä ei nyt ole.
Puhun miehelleni paljon siitä että itse välitän ja rakastan yms. liittoomme liittyviä asioita ja hän kyllä pitää siitä.
Koen itse että mieheni kokee itseään loukatun niin pahasti että tunteet ovat "hukassa". En jotenkin vain voi uskoa että niitä ei vain olisi lainkaan. Miehelläni on voimakas tahto joten en usko että olisi täällä enää jos ei sitä oikeasti tahtoisi!
ja ihminen usein mukavuudenhaluinen otus. Ei uskalleta tehdä suuria päätöksiä ja vielä vähemmän toteuttaa niitä. Sehän vaatisi vaivannäköä ja rohkeutta. Siispä pelataan varman päälle ja jäädään siihen mikä nyt sietorajan sisällä on. Samaan aikaan ladellaan puolisolle mitä pirullisempia kommentteja ja loukataan millä milloinkin. Ilmoitetaan jopa suoraan, ettet ole rakkauteni arvoinen, et edes sen väärtti että välittäisin tai tykkäisin. Ollaan tässä nyt kumminkin vaan, kun on tämä kaikkia tullut yhdessä hankittua ja tuo toinen näyttää olevan noin rakastunut ja uskollisesti mukana.
En ole ihan varma mitä tuollaisesta miehestä ajattelisin, koska ei ole kokemusta. Sinä joka tapauksessa olet hahmottanut tilanteesi ja tehnyt itsellesi selväksi, että aiot jatkaa tässä suhteessa jatkossakin. Ts. hyväksynyt suhteenne tällaisena. Hyvä niin, koska päätös sinun. Siihen ei kenelläkään ole mitään sanomista.
Mutta, mikä olikaan sitten se kysymyksesi ja ongelma johon haet täältä keskustelusta apua?
selvittelemään päänsä sisältöä ja tunteitaan jonkun asiantuntijan kanssa. Vaimona en miehen terapeutiksi ja ymmärtäjäksi ryhtyisi. Viittaan vain tuohon viimeiseen kappaleeseen, jossa kirjoitat että miestäsi olisi loukattu niin pahasti että tunteet on hukassa. Siis kuka tai ketkä ovat loukanneet ja millä tavalla? Jos se joku et ole ollut sinä, niin vähänpä voit asioille tehdä.
Herää jo!
Jos mies sanoo suoraan ettei rakasta ja väitä, niin kyllä sun pitäs tehdä johtopäätökset. Eikä edes seksiä ole! Olisiko kuitenkin joku kolmas olemassa, nainen tai mies? Olisiko miehellä sukupuolitauti kun kieltäytyy seksistä?
Sun miehelläs ei ole sen vertaa munaa, että myöntäis tilanteen, äijä vain kuuntelee sun rakkauden valojas ja nauraa mielessään sulle. Hei herää ja lähde pois koko suhteesta, et saa siitä mitään. Lapsetkin kasvavat ja pian huomaavat, ettei kaikki ole kunnossa. Ja miten sun tunteet enää voi olla vahvoja, jos et saa vastkaikua? Sinä roikut, jossain avioliitto-unelmassa!
Niitä päiviä on paljon että itsekin ajattelen noin mutta en mielestäni menetä mitään jos katson tilanteen. Kyllä se mieskin sitä seksiä tahtoisi mut kun minä tahdon niitä tunteitakin niin olen ruvennut vähän välttelemään niitä touhuja.
Onhan mies kertonut tilanteen mielestäni ihan suorin sanoin ja olkoon sitten niin että olen tyhmä kun silti vaan yhdessä tahdon olla ja hänessä roikun. Voi tunteet olla vahvoja vaikkei vastakaikua saisikaan. Ei se, että toisen tunteet laimenevat tarkoita sitä että olisin yhtäkkiä unohtanut kaiken mitä olemme 10 vuoden aikana kokeneet ja kadottanut omani.
Ikävä totuus kun on se että hyvin hyvin harvoin molempien tunteet kuolevat samaan aikaan.
porttokirkon huoraliitto on hengellistä haureellisuutta ja huoruutta. Erotkaa ja ottakaa kristillinen upostuskaste!
Meillä samanlaiset ongelmat alkoivat puolitoista vuotta sitten, silloin kiukuttelin minä. Nyt aletaan olla jo paremman puolella.
Ahdisti ja ärsytti kaikki eikä missään ollut sisältöä. Parisuhdekin tuntui harmaalta arjelta jossa kumpikaan ei välitä toisesta.
Mies kuitenkin pysyi uskollisesti kiinni vaikka sanoin monet kerrat ettei tästä mitään tule ja etten taida rakastaa tarpeeksi, jos ollenkaan.
Rakas mieheni sai minut puhuttua lääkärille kun olo oli jatkuvasti sietämätön. Ahdistusta ja masennustahan se oli diagnoosina.
Nyt on puhuttu asiantuntijoille lapsuudesta, työpaikasta, parisuhteesta jne.
Lääkkeitä on syöty muutamaa erilaista, mutta elämä on alkanut taas hymyillä.
Samaa myötä kuin elämä kirkastuu, kirkastuu se miten paljon välitän miehestäni.
Onneksi hän ei päästänyt irti.
Meillä ongelmat tuntuvat siis ratkenneen hoitamalla yksilöitä eikä niinkään kokonaisuutta.
Suhteen ulkopuoliset rasitteet korjaamalla olemme saaneet onnellista liittoamme takaisin pala palata, olemme saaneet löytää toisemme uudestaan.
Tsemppiä sinullekin ja toivottavasti olette yhtä
onnekkaita!
Kokemuksia vastaavista tilanteista sillä tiedän etten ole ainoa jonka suhteessa on vastaavia ongelmia.
Minä itse olen miestäni loukannut mutta tiedostamattani. Tiedän sen että luottamuksen yms. takaisinsaamisessa menee aikaa. Meillä todella liittyy asiaan myös noita asioita parisuhteen ulkopuolelta mm. minun todella hankala ja riitainen sukuni, molemmilla todella vaikea lapsuus jne. ja asioihin joihin olen pystynyt vaikuttamaan olen nyt puuttunut jne. mutta kyllähän siinä menee aikaa että toinen tajuaa/luottaa siihen että asiat on nyt näin eivätkä palaa takaisin siihen mistä on muutosta lähdetty hakemaan. Meillä kuitenkin on perusasiat kunnossa!
Meillä ei sellaista omaisuutta yms. ole että meistä kumpikaan jatkaisi liitossamme sen vuoksi ja jos minulla ei olisi niin suuria tunteita niin olisin kyllä lähtenyt.
Ei mieheni minua jatkuvasti mitenkään loukkaa, tunteista kysyttäessä sanoo noin mutta niistäkään en allekirjoita ainakaan tuota välittämisjuttua, lähinnä ei kai tahdo vielä myöntää että tunteita on kun ei ole tarpeeksi luottamusta!
Lisää kokemuksia vastaavasta kaipaisin. Olen huomannut että yhteistä kaikille tarinoille on se, että aikaa on mennyt n. vuoden verran että asiat ovat alkaneet sujumaan. Se on pitkä aika yleisesti ottaen muttei liian pitkä aika odottaa kun on näin paljon pelissä!!
Etsihän käsiisi Kari Kiianmaan kirja Rakentava Valinta. Itse olen lähes tulkoon samassa elämäntilanteessa tällä hetkellä kuin sinäkin. Ikääkin meillä on saman verran. Sinun todella kannattaisi lukea tuo kirja ja huomaisit, että miehelläsi on ilmeisesti menossa identiteettikriisi.
Minua on ainakin auttanut huomattavasti kyseisen kirjan lukeminen ja yritän saada myös mieheni sen lukemaan. Uskoisin siinä olevan paljon asioita, joista saattaisi olla apua mieheni tilanteeseen, tilanteeseen, jossa hän ei itsekään tiedä, mitä elämältään haluaa ja hakee koko ajan rajoja. Tilanne on todella hankala, mutten ole missään vaiheessa luovuttanut, enkä epäillyt etteikö mieheni vielä rakastaisi minua, vaikka väittääkin muuta. Tuo kirja todellakin auttaa ymmärtämään identiteettikriisistä kärsivää ja selvittää monia asioita ja sitä, ettei syytä tarvitse välttämättä aina etsiä itsestä.
Mikäli miehesi todella käy läpi jonkinlaista "murrosikää", sinun ei kannata painostaa häntä liikaa/liian nopeasti ratkaisemaan, mitä hän elämältään haluaa, sillä hän ei varmasti tiedä sitä itsekään. Ja jos häntä ahdistaa liikaa kysymyksillä ja antaa liiaksi ns. pallon hänen haltuun, siitä voi olla mielestäni vain haittaa. Minun mieheni ei ainakaan halua puhua ongelmistamme ym, ei ainakaan minun kanssani ja se on ilmeisesti tyypillistä identiteettikriisistä kärsivälle. Minä olen ainakin ottanut sen tyylin, että annan asioiden mennä omalla painollaan toistaiseksi ja nautin hyvistä hetkistä perheenä ja kahden kesken. Uskon miehenikin nauttivan niistä hetkistä ja siten hänelle päivittäin "muistuisi mieleen", mitä hän mahdollisesti olisi menettämässä.
Minun on myös pakko ottaa vastaan hylkäämisiä, läheisyyden puutetta ja välinpitämättömyyttä ajoittain. Tilaa on annettava toiselle käsitellä oman pään sisällä myllertäviä asioita, mutta tietynlaisia rajojakin on hänelle asetettava. Esimerkiksi on oltava ehdoton uskollisuuden suhteen, sillä tälläisestä kriisistä kärsivällä on huomattavasti alempi moraali kuin normaalisti olisi.
Voimia jatkoon! Pitää vaan jaksaa uskoa parempaan tulevaisuuteen ja siihen, että suhteesta voi ihan oikeasti näiden vaikeuksien jälkeen tulla vieläkin parempi kuin mitä se on ennen ollut. Kukaan ei vaikeuksien jälkeen tyydy enää samaan kuin ennen niitä, elämän on muututtava parempaan suuntaan ja molempien on muutosten myötä viihdyttävä suhteessa paremmin kuin ennen, muuten homma ei toimi enää.