Ihmetyttää, millaista palautetta olen muutamilta tuttavilta saanut kerrottuani heille parisuhteessani olevan joitakin ongelmia.
Tosiasia on se, että ongelmia on, ja tavallaan vaikeitakin, en tiedä miten niitä lähestyä rakentavasti niin että kumppaninikin olisi vastaanottavainen puhumaan asioista. Onnellinen en tällä hetkellä ole.
No, tuttavat sitten tavatessa tivaavat, miten minulla menee (sen ja sen asian suhteen). Olen yrittänyt sanoa että ei nyt puhuta niistä, tehdään vaihteeksi jotain mukavaa yhdessä. Silti he vievät puheen näihin parisuhdeongelmiin (hölmö kun joskus menin sanomaan sellaisia olevan, vaikka niitähän on toki kaikilla silloin tällöin). Ihan kuin väkisin haluavat niihin uppoutua. Ja mikä ärsyttävintä, ehdottelevat eroa.
Sanovat, että on ikävä nähdä minut onnettomana ja luulenko muka että asiat siitä enää paranevat (tässä suhteessa)... että koska minä oikein eroan...? Jos ei ole onnellinen, suhdetta pitää vaihtaa...tämä on heidän ajatuksensa.
Itse taas näen asian niin, että jos ei ole onnellinen, se voi johtua monesta tekijästä, ja todellakin asialle on tehtävä jotain, onko se ero, siitä en ole ollenkaan niin varma.
Ensinnäkin se, että ihminen on silloin tällöin onneton, on ikävää, mutta elämäänkuuluvaa. Jos parisuhteesta pitää luopua heti, kun on hetken onneton, mitä siitä tulee? jatkuvaa vaihtamista. Tuntuu että tuttavani näkevät parisuhteen toisen osapuolen jonain onnentuojana, joka on vastuussa heidän onnellisuudestaan. Jos he eivät ole onnellisia, on se parisuhteen (ja kumppanin ) vika, ja vaihto toiseen auttaa. He eivät ymmärrä näkemystäni, että onnellisuus lähtee omasta itsestä. Ei kumppani ole jännityksen tuojan roolissa, hänellä on myös omat halut ja tunteet eikä hän elä pelkästään toista varten.
Elämässä ihminen kohtaa paljon ikäviä asioita, sellaisia, joita ei ole pyytänyt saati halunnut, mutta niitä ei voi silti välttää. Ne tekevät onnettomiksi. Joskus aiheuttajana on sairaus, epäonni, onnettomuus, läheisen menetys, toisten ihmisten aiheuttama loukkaus, joskus se oma puoliso satuttaa omalla käytöksellään tai kykenemättömyydellään rehellisyyteen tms.
Ihminen joutuu monta kertaa petetyksi ja pettymään elämänsä aikana, pahimmalta se tuntuu läheisetä taholta aiheutettuna. Mutta ihminen saa osakseen paljon iloa ja onnellisuutta myöskin.
Itse uskon vielä parisuhteeseen ja siihen , ettei ensimmäisten "onnettomuuden" tunteiden vallassa pidä heti luovuttaa ja erota, vaihtaa uuteen, vaan niiden läpi taistellessa itsestän ja toisesta voi löytää molemmat uutta ja uudenlaisen tyytyväisyyden tunteen. Senkin tyytyväisyyden, ettei heti luovuttanut.
Tuttavilleni on tätä turha selittää, toivottavasti en ole kuitenkaan ainoa joka näin vielä ajattelee. Jokaisessa parisuhteessa on vaiheita jolloin molemmat tai toinen on onneton, milloin mistäkin syystä. Kysymys on siitä, luovuttaako aina siinä vaiheessa vai yrittääkkö selvitä niistä yhdessä yli?
(Tietysti jos ongelma on esimerkiksi puolison väkivaltaisuus, vaihtoehdot on molempien hakeutua pätevään hoitoon tai erota. En siis kannata tietenkään mitään väkisin yhdessäpysymistä tai sinnittelyä tilanteessa joka tuntuu niin onnettomalta ettei siitä yli pääse, tai on jopa vaarallinen).
Tosiasia on se, että ongelmia on, ja tavallaan vaikeitakin, en tiedä miten niitä lähestyä rakentavasti niin että kumppaninikin olisi vastaanottavainen puhumaan asioista. Onnellinen en tällä hetkellä ole.
No, tuttavat sitten tavatessa tivaavat, miten minulla menee (sen ja sen asian suhteen). Olen yrittänyt sanoa että ei nyt puhuta niistä, tehdään vaihteeksi jotain mukavaa yhdessä. Silti he vievät puheen näihin parisuhdeongelmiin (hölmö kun joskus menin sanomaan sellaisia olevan, vaikka niitähän on toki kaikilla silloin tällöin). Ihan kuin väkisin haluavat niihin uppoutua. Ja mikä ärsyttävintä, ehdottelevat eroa.
Sanovat, että on ikävä nähdä minut onnettomana ja luulenko muka että asiat siitä enää paranevat (tässä suhteessa)... että koska minä oikein eroan...? Jos ei ole onnellinen, suhdetta pitää vaihtaa...tämä on heidän ajatuksensa.
Itse taas näen asian niin, että jos ei ole onnellinen, se voi johtua monesta tekijästä, ja todellakin asialle on tehtävä jotain, onko se ero, siitä en ole ollenkaan niin varma.
Ensinnäkin se, että ihminen on silloin tällöin onneton, on ikävää, mutta elämäänkuuluvaa. Jos parisuhteesta pitää luopua heti, kun on hetken onneton, mitä siitä tulee? jatkuvaa vaihtamista. Tuntuu että tuttavani näkevät parisuhteen toisen osapuolen jonain onnentuojana, joka on vastuussa heidän onnellisuudestaan. Jos he eivät ole onnellisia, on se parisuhteen (ja kumppanin ) vika, ja vaihto toiseen auttaa. He eivät ymmärrä näkemystäni, että onnellisuus lähtee omasta itsestä. Ei kumppani ole jännityksen tuojan roolissa, hänellä on myös omat halut ja tunteet eikä hän elä pelkästään toista varten.
Elämässä ihminen kohtaa paljon ikäviä asioita, sellaisia, joita ei ole pyytänyt saati halunnut, mutta niitä ei voi silti välttää. Ne tekevät onnettomiksi. Joskus aiheuttajana on sairaus, epäonni, onnettomuus, läheisen menetys, toisten ihmisten aiheuttama loukkaus, joskus se oma puoliso satuttaa omalla käytöksellään tai kykenemättömyydellään rehellisyyteen tms.
Ihminen joutuu monta kertaa petetyksi ja pettymään elämänsä aikana, pahimmalta se tuntuu läheisetä taholta aiheutettuna. Mutta ihminen saa osakseen paljon iloa ja onnellisuutta myöskin.
Itse uskon vielä parisuhteeseen ja siihen , ettei ensimmäisten "onnettomuuden" tunteiden vallassa pidä heti luovuttaa ja erota, vaihtaa uuteen, vaan niiden läpi taistellessa itsestän ja toisesta voi löytää molemmat uutta ja uudenlaisen tyytyväisyyden tunteen. Senkin tyytyväisyyden, ettei heti luovuttanut.
Tuttavilleni on tätä turha selittää, toivottavasti en ole kuitenkaan ainoa joka näin vielä ajattelee. Jokaisessa parisuhteessa on vaiheita jolloin molemmat tai toinen on onneton, milloin mistäkin syystä. Kysymys on siitä, luovuttaako aina siinä vaiheessa vai yrittääkkö selvitä niistä yhdessä yli?
(Tietysti jos ongelma on esimerkiksi puolison väkivaltaisuus, vaihtoehdot on molempien hakeutua pätevään hoitoon tai erota. En siis kannata tietenkään mitään väkisin yhdessäpysymistä tai sinnittelyä tilanteessa joka tuntuu niin onnettomalta ettei siitä yli pääse, tai on jopa vaarallinen).
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vihdoinkin tälläkin keskustelufoorumilla pääsi lukemaan hieman syvällisempääkin tekstiä. Kiitos siitä! Osuit kyllä monessakin mielessä samoille ajatusladuille kanssani ja kiva siis kuulla, että on yhä ihmisiä, jotka uskovat itseensä ja omiin ongelmista selviytymisen taitoihinsa. Siitähän se kaikki lähtee. Jos ei luota omiin kykyihinsä, ei kykene luottamaan muihinkaan ja niin sitä sitten luikkii epämiellyttäviä tilanteita karkuun eikä opi mitään.
Ennen pitkää se taktiikka sitten kalahtaa omaan nilkkaan kun tulee itsekin jätetyksi samaan tyyliin.
Heräsi väkisinkin kysymys, että puhuvatko ne sinunkaan tuttusi omasta kokemuksesta vai jakavatko ohjeita teoriapohjalta? Teoriassahan on helppo olla puhtaasti itsekäs ja siirtyä sujuvasti suhteesta toiseen ym., mutta käytäntö on usein ihan toisenlainen.
Oikeastaan parisuhdetaidot mitataankin vasta sitten kun tulee se ensimmäinen ryppy onneen. Kaikkihan me osataan nauttia helposta elämästä ja kukoistetaan kun kaikki on hyvin. Todelliset diplomaatintaidot ja selviytymiskonstit joutuvat testiin vasta ongelman eteen tullessa. Jos niistä ei halua selvitä, ei ole kypsä pitkään rakkaussuhteeseen.
Kyllä kannattaa harkita kenelle ystävälle kertoo parisuhteensa ongelmista. Kaikki ei näe asioissa pintaa syvemmälle vaan katsontakanta voi olla hyvinkin musta- valkoinen. Jos päätyy jäämään suhteeseen niin ystävän myös pitää hyväksyä tilanne eikä enää kaivella asioita jälkeenpäin.
Itsellenikin on tullut suositus erota hyvältä ystävältä ja kaikkia muita "hyviä neuvoja". Kerään tässä voimia kohdatakseni tälläistä ystävää.
Kokemukseni mukaan parasta apua saa psykologilta, joka osaa tuoda uusia ratkaisumalleja ongelmiin.
Kuin myös ystävät, jotka ovat itsekin kokenut kipeitä asioita elämässään eivätkä heti ole tuomitsemassa. Kantsii miettiä keille kaikille kertoo, koska on vaara joutua raportoimaan jokaiselle tilanteiden käänteistä. Parisuhde on kuitenkin kahden ihmisen intiimi asia, jota kuuluisi hoitaa ensisijaisesti suhteen sisällä.
Olet oikeassa. Harmittaa että tietylle henkilölle edes avauduin. Vaikka täytyy tähän väliin sanoa, että kaipasin keskustelua aiheesta jonkun kanssa, ettei tarvinnut vain oman pään sisällä pähkäillä.
Mitään kovin yksityistä en siis tietenkään kertonut tuttavalleni, nehän ovat vain meidän välisiä asioita. Siksi tuttavalle onkin niin vaikea selittää "kokonaistilannetta" ja sitä, miksi ero ei heti ensimmäisenä tullut mieleen...
Eipä tee mieli nähdä tätä tuttavaa, ellei pakko olisi. Jotenkin on mennyt maku, kun toinen tavatessa aina ottaa asian jossain vaiheessa puheeksi ja luo "sääliviä katseita", niinkuin minun "riutumista" olisi kamala katsella. VAikka olisin iloisena juuri keskustellut muista asioista.
Miksi siihen pitää väkisin raahata ikävä aihe (jonka itse koen seuraavasti: etkö sä vieläkään ole ymmärtänyt erota, se olis sulle parhaaksi? Etkö sä näe miten onnettomaksi sä taas muutut kun aiheen ottaa puheeksi, eihän toi ole mitään elämää...)
En mä tiedä miten onnellisen näköisenä kukaan olisi jos ensin jutellaan hauskoista aiheista hyvällä fiiliksellä ja sitten vedetään kortti hihasta, että mites ne sun ongelmat... Kohta ei enää ole ongelmana se parisuhde vaan muiden halu puida sitä. Kyse ei ole siitä että menisin myrtsiksi parisuhteeni tilasta vaan siitä, ettei tuttavalla ole tilannetajua.
Hän on itse joutunut ryöstetyksi ulkomailla jokin aika sitten. Mutta en minäkään ensin juttele hänen kanssaan hauskoja ja mukavia ja hervottoman naurun jälkeen kysäise, että mitenkäs muuten aiheesta viidenteen, kyllä se varmaan on jättänyt suhun hirveät traumat se ryöstö, miten se taas menikään?, miten paljon sua ahdistaakaan se vielä...Ootko sä käynyt psykoterapiassa, pitäisköhän sun mennä? Mä huomaan nytkin että sua jotenkin ahdistaa tästä keskustelminen...
Tulee sellainen fiilis, että mun kanssa ensin jutellaan mukavia small talkiksi jotta sitten päästäisiin lämmittelyn jälkeen itse (ikävään) asiaan, ollaan ehkä niin uteliaita, halutaan tietää viimeisimmät kuviot? Eikä ymmärretä miten se ärsyttää. Se kaikki mukava juttelu olikin vain lämmittelyä varsinaiseen "jymyaiheeseen".
Tietenkin täytyy pystyä kertoa ongelmista ystäville, kun ahdistaa. Mutta miten saada kaveri tajuamaan, että oletkin nyt ihan tyytyväinen elämään etkä suinkaan onneton. Kaveri ei meinaa uskoa, että asioista voi tavalla tai toisella selvitä eroamatta olematta raukkis. Tai kaveri ei meinaa uskoa, että hänen neuvonsa ei toimikaan tässä tilanteessa.
Ystävyyden säilyttämiseksi pitäis sun osata ottaa asia rehellisesti esille. Voitko seuraavalla kerralla kertoa hänelle, että ero ei tule kysymykseenkään. Olet puinut asian esim. miehesi tai ammattiauttajan kanssa. Olet päätynyt tähän ratkaisuun. Kerro hänelle, että toivot hänen kunnioittavan päätöstäsi ja asioita ei kannata vatvoa enempää. Mitä tuumaat?. Tai miksei voi jatkaa: "kyllä muo loukkaa tosi paljon, kun olet koko ajan tarjoamassa eroa vaikka se ei ole paras ratkaisu tähän ongelmaan. Alkaahan tässä tympimään, kun et kuuntele minua ".
No joo, netti ystävä neuvoo tässä suo. Samalla mietin itse miten kerron omalle ystävälleni omista ratkaisuistani. Enkä todellakaan tehnyt hänen neuvojensa mukaan.
Itsellä samanlainen tilanne kuin sinulla. Meillä oli riitaa ollut miesystävän kanssa ja tuntui, että haluan jollekin puhua näistä asioista. Juttelin parin parhaan ystävän kanssa näistä asioista ja loppujenlopuksi kokojutusta tuli niin iso soppa, että sitä vieläkin selvitellään. En enää luota ystäviini, kertoivat asiat muille ja syyksi sanottiin, että eivät yksin pysty tukemaan minua näin isossa asiassa, että halusivat kuulla myös muiden mielipiteitä asiasta..
Loppujenlopuksi olin yksin ja viisi ihmistä utelee, miten parisuhteessa menee ja antaa vinkkejä, miten he itte toimis tässä tilanteessa.. Ja just erosta puhuvat ja ihmettelevät etteivät heidän neuvonsa mene perille kun en ole vielä eronnut..
Ajattelen myös että ongelmat voidaan ratkaista parisuhteessa, jos vain molemmilla osapuolilla on siihen halua ja tahtoa.. Ja ongelmatilanteista ylipääseminen myös lujittaa parisuhdetta..
Kaduttaa vaan, kun menin "ystävilleni" puhumaan, kun oli paha olla.. En aio enää luottaa näihin ystäviini tai kertoa omasta suhteesta tai mistään muustakaan enempää.. Seuraavan kerran menen puhumaan tuntemattomalle, joka ei voi puuttua elämääni tai yrittää vaikuttaa omaan elämääni päätöksillään..
Nämä ystävät sitten yrittävät udella miten menee ja parisuhdeasoista kyselevät, vaikka nämä asiat ei heille millään tavalla kuulu.. Olen väsyny koko touhuun, enkä tiedä että miten voisin tilanteen kääntää positiiviseen suuntaan!!
Ymmärrään vaan tilanteesi täysin ja olen samaa mieltä siitä, että nykyään ei jakseta paneutua niihin parisuhdeongelmiin, vaan mieluummin jätetään ja etsitään uuusi..
Mutta kaikkea hyvää sinulle!!