Tutustuin aivan ihanaan mieheen, meillä meni valtavan hyvin keskenään, kunnes tapasin mieheni äitin. He asuvat yhteistaloutta ja jos me yhteen mentäis, asuisin minä myös samassa talossa. Tosin anopilla olisi sitten oma asunto, samassa talossa.
Anoppi ei siedä minua, yrittää manipuloida miestäni myös minua vastaan. Mies ei ole hyvissä väleissä äitinsä kanssa, mutta silti ei ole valmis muuttamaan muualle, ainakaan vielä. Olen ollut välillä siedettävissä väleissä anoppini kanssa, mutta hänen kokonaisvaltainen kielteinen käyttäytyminen minua kohtaan on alkanut musertaa tunteitani.
Tilanne on erittäin vaikea, olemme todella kiintyneitä toisiimme, mutta välejämme hiertää anopin suhtautuminen minuun. Se vaikuttaa valtavasti koko suhteeseen. Onko tässä mitään tehtävissä?
Anoppi ei siedä minua, yrittää manipuloida miestäni myös minua vastaan. Mies ei ole hyvissä väleissä äitinsä kanssa, mutta silti ei ole valmis muuttamaan muualle, ainakaan vielä. Olen ollut välillä siedettävissä väleissä anoppini kanssa, mutta hänen kokonaisvaltainen kielteinen käyttäytyminen minua kohtaan on alkanut musertaa tunteitani.
Tilanne on erittäin vaikea, olemme todella kiintyneitä toisiimme, mutta välejämme hiertää anopin suhtautuminen minuun. Se vaikuttaa valtavasti koko suhteeseen. Onko tässä mitään tehtävissä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
että olette kiintyneitä toisiinne ja haluatte olla yhdessä niin paras tapa saattaa se onnistumaan on hoitaa kaikkien kolmen välit kuntoon. Oletan että olette aikuisia ihmisiä, joten ongelmaa ei pitäisi olla. Ei ole olemasa asiaa josta ei voisi puhua, myös negatiivisista asioista on osattava keskustella aikuisten kesken. Siispä kissa pöydälle ja saattamaan asioita oikealle tolalle kaikkien parhaaksi.
olisi innokkaampi perustamaan yhteistä elämää kanssasi?
Kolmiot ihmissuhteissa tahtovat olla hieman vinoutuneita.
Varoitanpahan vaan.
Läheiset ihmiset eivät voi asua toistensa kanssa saman katon alla.
Siitä ei tule mitään.
Vaikka anoppisi olisi maailman ihanin ihminen, ei se onnistuisi.
Tai vain siten, että toinen määrää, toinen alistuu. Kaikkeen. Sinä olisit se tahdoton.
Oletko nöyrä, kiltti ja tottelevainen?
Asuthan sinä nytkin jossakin. Mies muuttakoon siihen tai hankkikoon asunnon, johon sinä ja hän muutatte. Voittehan silti pitää huolta äidin omakotitalosta. Vaikka iso riesa siitäkin tulisi.
jos me yhteen mentäis, asuisin minä myös samassa talossa
Miten niin, jos te yhteen menisitte...onkait niitä muitakin vaihtoehtoja!! Koskaan, ei koskaan kannata muuttaa toisen vanhempien luo asumaan, jos heitä ei rakasta ja tunne hyvin.
Elä hyvä nainen sorru tollaseen suhteeseen.
Jos ei mies ole "valmis" äitinsä luota muuttamaan pois, turha kuvitella että siinä on puolisomateriaalia.
Ja jos muuttaa niin saattaa ottaa sinut uudeksi äidikseen, aivan alitajuisesti.
Kerroit, että mies ei ole valmis muuttamaan muualle - ainakaan vielä. Jos mies joskus onkin valmis muuttamaan, se ei tapahdu ainakaan sinun vuoksesi.
Jos laittaisit miehen valitsemaan äitinsä ja sinun väliltä, kumman hän valitsisi? Vastaus on kirjoituksesi perusteella aika ilmeinen.
Anoppi, joka manipuloi poikaansa, ja mies joka ei suostu muuttamaan äitinsä luota pois, on aika onneton yhdistelmä. Ei ole sillä tavalla kyseessä aikuiset ihmiset, joiden kanssa voisi ongelmia selvitellä. Ja ongelmathan ovat jo alkaneet.
Sano miehelle, että muutatte yhteen vasta sitten, kun mies on halukas perustamaan sinun kanssasi yhteisen kodin.
Mieti haluatko elää parisuhteessa vai toivossa?
Tietenkään ap:n nk. mies ei ole valmis muuttamaan muualla äitinsä lähettyviltä, edes toisen naisen takia. Ei ainakaan niin kauan kuin molemmat naiset tekevät kuten nk. mies haluaa. Äiti paapoo, ja toinen nainen ymmärtää jne, nk. mies ei muuta niin kauan kuin tämä toinen nainen puhuu jopa tämän nk. miehen luo muuttamisesta. Tämä muutto ei ratkaise ongelmia, se vain pahentaa tilannetta.
Tunnen erään aikamiespojan, joka asuu äitinsä vanhassa asunnossa, ja hän on joka ainoa päivä tekemisissä vanhempiensa kanssa. Soittelee, käy, hoitaa näiden asioita. Tähän suhteeseen ei sovi liian easy nainen, ei todellakaan. Pitää olla määrätietoisuutta, vai onko tällä palstalla äitejä, joiden mielestä liki 40-v nk. miehen kuuluu asua äitinsä luona joka ainoa päivä? Onko tämä teidän mielestänne normaalia?
Minulla on hyvin läheiset ja lämpimät välit anoppiini joka asuu viereisessä kerrostalossa. Olemme toistemme kanssa tekemisissä monta kertaa viikossa. Kävin mieheni kanssa pesemässä ikkunat vastikään hänelle ja tälläviikolla menen hänen kanssaan yhdessä vaateostoksille.
Olen hyvin onnellinen, että hän pitää minusta ja viihdyn hänen seurassaan. Mieheni on myös hänen ainoa lapsensa.
Olen lukenut aiempia kirjoituksiasi. Et ole tietääkseni koskaan sanonut pahaa sanaa anopistasi. Kaikilla muilla ei ole samanlaista suhdetta anoppiinsa, eikä se välttämättä ole mikään erityisen huono juttu, ettei vietä aikaa appivanhempien kanssa, en vietä tuollaista kuvaamaasi kahdenkeskistä aika edes omien vanhempieni kanssa.
Meillä on omat elämämme, työmme, harrastuksemme, meidän ei tarvitse olla koko ajan tekemisissä toistemmme kanssa. Jos anoppisi olisi minun anoppini kaltainen, tuskin asuisit hänen lähellään. Anopin vierellä kun ei viihdy edes tämän oma mies enää, eivätkä ne lapsetkaan enää kummankaan lähellä.
Viime aikoina anoppi on vieraannuttanut kaikki lapsensa , ja osan miniä/vävypuoliskoista itsestään. Koettaa hallita kaikkia mahdollisia osapuolia, ja yllättää kyllä, maailma varmaan sinkoutuu radaltaan, kun sanon tämän: minä olen tällä hetkellä se suosikkiminiä. Kun ei oma tytär enää kelpaa, kun rakastui väärään mieheen, äitinsä harmiksi. Suuri harmi vaan anopille, että näen hänen temppujensa läpi, enkä kaipaa hänen seuraansa, tyttärensä kustannuksella. Tiedän, ja tunnen, miten mieheni siskoon sattuu, olen itse ollut aivan vastaavassa tilanteessa miniänä alkuvaiheessa.
Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen. On hyvä, että sinä tulet toimeen anoppisi kanssa. Kaikki eivät elä sinun elämääsi.
Joo, tiedän että tämä on harvinaista. En ole edes oman äitini kanssa yhtä läheinen. Vaikka olen kuitenkin hyvissä väleissä hänenkin kanssaan.
Kerran nuoruudessani minulla oli avomies, jonka äiti oli epämiellyttävän tuntoinen. En ehtinyt tutustua onneksi häneen, erosin avomiehestäni. Tapasin kyseisen anoppiehdokkaan kahdesti. Tämä anoppiehdokas oli hyvin runsaasti ylipainoinen ja hänen henkilökohtainen hygieniansa oli niin epämiellyttävää, että en olisi koskaan voinut olla samassa huushollissa hänen kanssaan tuntia kauempaa.
Siis ymmärrän kyllä, miten suuria ongelmia minulle voisi tulla sellaisen masentuneen ihmisen kanssa, joka ei osaa hoitaa edes henkilökohtaista hygieniansakkaan, saati sitten kaikki muut. Ja muuten se nainen ei ollut iältään silloin vielä kuin n.50v. Muistan kyllä vieläkin sen pahan hajun ja sen valituksen, "minä olen niin vanha ja sairas".
Itse olen positiivinen, iloinen ja energinen ihminen ja samanhenkinen on anoppinikin.
Kuvauksesi entisen avomiehesi äidistä muistuttaa suurelta osin anoppiani; ennen aikojaan harmaantunut, tupakoiva, mielenkiintonsa elämään menettänyt, masentunut eläkkeen alkamisesta, tympääntynyt miehensä saamattomuuteen, kertyneisiin lika-, ja pyykkivuoreen, näkevät kaikessa uhan itselleen, omaisuudelleen, vaikkei sitä pelättävää todellakaan ole, eivät osaa rentoutua, ja kun haluavat rentoutua, yksi näistä aikuisista lapsista kutsutaan aina koiravahdiksi, niin hullulta kun se kuulostaakin. Tällä lapsella ei ole mitään sananvaltaa oman elämänsä suhteen, aivan täysin äidin ja isän vallassa, kun haluaa antaa heidän vallata talonsa ja ajatuksensa.
Äiti ja isä rähjäävät lapsilleen pienimmästäkin asiasta. Asioista, jotka eivät mitenkään liity anoppiin, kuten lastensa työpaikka, puolisoiden valinta, menot ja tulot.
Välillä me aikuiset lapset, muidenkin lapset olemme hyviä, välillä pahoja. Useimmiten niitä pahiksia. Mutta se on tässä hyvä, etten ole tuon äidin lapsi. Emmekä asu lähekkäin. Näiden vuosien aikana anoppi on soittanut minulle suoraan ehkä 5 kertaa, näistä kolme tämän kevään aikana, koska ei pidä tyttärestään, tämän valinnoista, tällä hetkellä. Kun suhteet tyttäreen taas paranevat, en todellakaan ole pettynyt, että soitot anopilta harvenevat, tilanne vaan normalisoituu. Työaikana minulla on muitakin puheluita, muutakin tekemistä kuin vastailla anopin puheluihin.
Aika läpinäkyvää minun mielestäni olla yhtäkkiä niin kovin kiinnostunut minun elämästäni, kun yhteydenotot tähän mennessä hoituneet mieheni välityksellä, koska no hei, anoppi on mieheni äiti, ei minun äitini. En sano tätä pahalla, sanon vaan, että suku on sukua.
Vai ei mies suostu muuttamaan äitinsä luota pois? Kunnon toppahousupojan oot löytäny, onneksi olkoon. :p
Kunnioita itseäsi jollain tasolla jos mies kerta edelleen äitiinsä juurtuneena. Kannattaisi varmaan hakea tuohon ratkaisu pian ennenkuin rikot itsesi vain...
Olet jo saanut huomata kuinka poika on lujittautunut aitiinsa. Halutessasi jatkaa ystavyyssuhdedda pojan kanssa (aikeina kenties avioliitto) sinun on otettava aiti mukaan.
Haluatko sina tuota pakettia?
Moni ei haluaisi. Varsinkaa kun aiti ei ole rakastettava ja hyvantahtoinen. Miksi siis tuhlaisit kallisarvoista aikaasi yrittamalla tehda kissasta koiraa?( tuo tarkoittaa muuttaa yhta asiaa taysin toiseksi)
Sinun taitosi ja kykysi ovat siihen riittamattomat.
Sinun ei tietenkaan tarvitse alkaa vihaamaan poikaa. Voittehan te silti olla ystavia. Mutta tee hanelle selvaksi etta hanesta ei ole sinulle aviomies ehdokasta niin kauan kuin aiti on noin tiukasti kuvioissa mukana. Kerro hanelle myoskin etta siina ei ole mitaan pahaa: se kuvio vain ei sovi sinulle.
JA ala etsimaan avIIIomiesta ilman paketteja.
Äääks, onko Suomessa tosiaan vielä tuollaisia tapauksia? Italiasta olen kuullut, mutta että koto-Suomessakin... Huhuh. Emmehän enää elä agraarikautta.