Vuorotteluvapaa kaikille?

Irtisanoutunut

Kuuluuko vuorotteluvapaa tasa-arvoisesti kaikille? Kysyin työnantajalta vuorotteluvapaata uupumuksen vuoksi (olen 58 v.), en saanut, sanoin itseni irti. Vastaus oli, että on päätetty, että sitä ei myönnetä kenellekään. Nyt kuitenkin työtoverilleni myönnettiin irtisanomisaikanani vuoden vuorotteluvapaa.

6

3052

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoidettava

      Ei vuorottelu missään nimessä kuulu tasapuolisesti kaikille,vaikka lain edellyttämät kriteerit täyttyisivätkin. Esimiehen kyvystä ja halustahan se on kiinni. Esimiehiä on monenlaisia, kuten kokeneena työntekijänä tiedät.

      Työ/muukin uupumushan on hoidettava kuntoon! Paras keino ja henkilölle itselleen taloudellisesti kannattavin on tietenkin pitkä sairasloma! Täydellä palkalla saa ajankohdasta riippuen sairastaa useita kuukausia. Senkin jälkeen se on kannattavampaa kuin esimerkiksi vuorotteluvapaalle jääminen.

      Näitä työpaikkoja, jotka eivät halua pitää huolta henkilöstöstään, kannattasi ihan mainostaa, että nuoret hoitajat hakeutuisivat kunnollisiin huolehtiviinn "taloihin". Hekin nimittäin joskus vanhenevat ja tarvitsevat työaikoihinsa joustoa.

      • Ras Putin

        Ei vuorotteluvapaata kanntata/pidä uupumukseen hakea.Silloin apua haetaan lääkäriltä.
        Olisi toivottavaa että kaikki halukkaat pääsisivät halutessaan vapaalle.Ilmeisesti lakiin pitäsi muuttaa joku pykälä.Jospa tämä uusi eduskunta jotain asialle tekisi..?

      • pus putin
        Ras Putin kirjoitti:

        Ei vuorotteluvapaata kanntata/pidä uupumukseen hakea.Silloin apua haetaan lääkäriltä.
        Olisi toivottavaa että kaikki halukkaat pääsisivät halutessaan vapaalle.Ilmeisesti lakiin pitäsi muuttaa joku pykälä.Jospa tämä uusi eduskunta jotain asialle tekisi..?

        Sinäpä se sanoit! Eihän esimerkiksi työaikalakiin tarvitsisi tehdä kuin pieni muutos.
        Esimerkiksi lyhennetystä työajasta (15§) sanotaan, että työnantajan ON PYRITTÄVÄ JÄRJESTÄMÄÄN...
        Ei tarvise muuta kuin kirjata uudelleen tuo lause muotoon TYÖNANTAJAN ON JÄRJESTETTÄVÄ.

        Melkein samaa tarkoittavat ja nyt muutamat "viisaat" tulkitsevat nykyistä lakia, ettei heidän ole pakko myöntää lyhennettyä työaikaa. (ei olekaan pakko ei ei ei ei ...)

        Minun mielestäni voisi olla järjestelmä, jossa tietyn työssäolovuosien jälkeen olisi ehdoton oikeus (ei velvollisuus) pitää se sapattivuosi. Esimerkiksi kaavalla 5 vuotta työhistoriaa = 6kk vapaaoikeus, 10 v = 12 kk, 15 v = 12 kk, 20 v = 12kk jne (siis 5:n vuoden välein). Ei tietenkään täydella palkalla vaan ehkäpä sillä vuorottelukorvauksella.

        Kun se olisi oikein lakiin kirjoitettu niin työnantajallakin olisi "aikaa" varautua tulevaan poistumaan ja homma toimisi kitkatta - kaikkien hyödyksi. NÄIN SITÄ JAKSAMISTA EDISTETTÄISIIN!

        Miettikää nyt oikein kunnolla tätä ihmisen elämänkaarta. Ensin lapsena päivät vieraalla hoidossa, sitten kouluiässä luet läksyjä ja päivät koulussa. Kun lopulta saat työpaikan niin sitten päivästä toiseen hamaan eläkeikään asti vaan töitä,töitä ja töitä. Hätäisesti lomat siinä jossain välissä.
        Ihme, jos ei siinä jokapäiväisessä lähtemisessä jotenkin kyllästy. Ihan varmasti silloin tällöin nämä sapattivuodet tai -puolikkaat olivat paikallaan.
        Ajatelkaa. Saisi nukkua ammuisin pitempään - öisin aina. Voisi vaikkapa kierrellä eurooppaa ilman mitään aikatauluja. Istuskella kahvilla Välimeren pikkukylien kahviloissa. Käväistä rannalla ja pulahtaa Välimeren aaltoihin. Jatkaa matkaa seuraavaan kylään ja majoittua johonkin pikkuhotelliin. Ei aikataulua - ei kiirettä mihinkään. Tutustua vanhoihin linnoihin ja museoihin. Nauttia paikallisia ruokia ja viinejä...

        Onhan se toki nykyiselläkin menolla mahdollista, mutta sellaisella helvetin pikavauhdilla, että joka toinen askel on juoksuaskel. Se siitä rentoutumisesta.

        Uskon, että tällainen lakimuutos saataisiin aikaan, jos ihmiset oikein leveällä rintamalla sitä vaatisivat. Tietenkin ne ihmiset, joille työ on se ainoa elämä, saisivat tehdä sitä työtä entiseen malliin.

      • Ras Putin
        pus putin kirjoitti:

        Työntekijöiden kannattaa painostaa ja suorastaan vaatia vuor vapaan käyttöönottoa yrityksissä joissa se ei ole käytössä.Kehityskeskusteluissa,työterveystarkistuksissa asia kannattaa ottaa esille.
        Itse tein näin ja Elokuussa pääsen vapaalle kahden vuoden vonkaamisen jälkeen.

      • väsynyt

        Mistä sellaisen lääkärin löytää, joka kirjoittaa sairaslomaa? Olen ollut useamman vuoden erittäin väsynyt ja välillä vaivaa masennus yliväsymyksen johdosta, mutta sairaslomaa ei tule. Tänä vuonna sain sairaslomaa 2 viikkoa, koska minulla oli muitakin vaivoja, eli kipuja. 25 vuotta olen ollut työssä ja sairaslomilla en juuri mitään. Kun olen sairas, on sairasloman saaminen erittäin vaikeaa.
        En jaksa käydä lääkärissä, kun siitä ei ole mitään apua.

      • hyvä idea
        pus putin kirjoitti:

        Sinäpä se sanoit! Eihän esimerkiksi työaikalakiin tarvitsisi tehdä kuin pieni muutos.
        Esimerkiksi lyhennetystä työajasta (15§) sanotaan, että työnantajan ON PYRITTÄVÄ JÄRJESTÄMÄÄN...
        Ei tarvise muuta kuin kirjata uudelleen tuo lause muotoon TYÖNANTAJAN ON JÄRJESTETTÄVÄ.

        Melkein samaa tarkoittavat ja nyt muutamat "viisaat" tulkitsevat nykyistä lakia, ettei heidän ole pakko myöntää lyhennettyä työaikaa. (ei olekaan pakko ei ei ei ei ...)

        Minun mielestäni voisi olla järjestelmä, jossa tietyn työssäolovuosien jälkeen olisi ehdoton oikeus (ei velvollisuus) pitää se sapattivuosi. Esimerkiksi kaavalla 5 vuotta työhistoriaa = 6kk vapaaoikeus, 10 v = 12 kk, 15 v = 12 kk, 20 v = 12kk jne (siis 5:n vuoden välein). Ei tietenkään täydella palkalla vaan ehkäpä sillä vuorottelukorvauksella.

        Kun se olisi oikein lakiin kirjoitettu niin työnantajallakin olisi "aikaa" varautua tulevaan poistumaan ja homma toimisi kitkatta - kaikkien hyödyksi. NÄIN SITÄ JAKSAMISTA EDISTETTÄISIIN!

        Miettikää nyt oikein kunnolla tätä ihmisen elämänkaarta. Ensin lapsena päivät vieraalla hoidossa, sitten kouluiässä luet läksyjä ja päivät koulussa. Kun lopulta saat työpaikan niin sitten päivästä toiseen hamaan eläkeikään asti vaan töitä,töitä ja töitä. Hätäisesti lomat siinä jossain välissä.
        Ihme, jos ei siinä jokapäiväisessä lähtemisessä jotenkin kyllästy. Ihan varmasti silloin tällöin nämä sapattivuodet tai -puolikkaat olivat paikallaan.
        Ajatelkaa. Saisi nukkua ammuisin pitempään - öisin aina. Voisi vaikkapa kierrellä eurooppaa ilman mitään aikatauluja. Istuskella kahvilla Välimeren pikkukylien kahviloissa. Käväistä rannalla ja pulahtaa Välimeren aaltoihin. Jatkaa matkaa seuraavaan kylään ja majoittua johonkin pikkuhotelliin. Ei aikataulua - ei kiirettä mihinkään. Tutustua vanhoihin linnoihin ja museoihin. Nauttia paikallisia ruokia ja viinejä...

        Onhan se toki nykyiselläkin menolla mahdollista, mutta sellaisella helvetin pikavauhdilla, että joka toinen askel on juoksuaskel. Se siitä rentoutumisesta.

        Uskon, että tällainen lakimuutos saataisiin aikaan, jos ihmiset oikein leveällä rintamalla sitä vaatisivat. Tietenkin ne ihmiset, joille työ on se ainoa elämä, saisivat tehdä sitä työtä entiseen malliin.

        Olen aivan samaa mieltä siitä, että välillä pitäisi olla oikeus lepoon pitkän työrupeaman jälkeen. Lääkärin kautta sitä lomaa on vaikea saada ja monen masennus johtuu varmaankin työuupumuksesta. Lääkäreiltä on turha käydä lomaa pyytämässä, sitä ei tule. Minä olen todella väsynyt raskaasta työstä, mutta lomaa ei tule.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1160
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1081
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      940
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      95
      904
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      755
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      711
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      662
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe