Mietin minkälainen on aviolitto?
Olen ollut naimisissa nyt noin 5 vuotta ja yhdessä mieheni kanssa noin 7 vuotta. Meillä on kaksi pientä lasta, 5- ja 2-vuotiaat tenavat.
Itse olen reilu 30-vuotias nainen ja mieheni noin 40-vuotias, rehellinen ja "kunnollinen" mies. Nyt olen alkanut miettiä todella avioliiton olemusta, millainen perheen pitäisi olla jne.
Koen oloni tyhjäksi ja tyydyttömäksi. Näiden vuosien aikana seksi on jäänyt kokonaan pois (lapsen alullepanot ja pari muuta kertaa, yhteensä noin 10 kertaa seksiä 5 vuoden aikana). Pisin seksitön kausi oli 1 1/2 vuotta, ja kipinä on täysin kadoksissa. Ensin oli mies haluton, sitten jo minäkin. Kärsin tästä syvästi, sillä kaipaan läheisyyttä ja rakastelua, hellyyspula on käsittämätön. Nykyään tilanne on jo niin paha, että hänen kosketuksensa tuntuu lähes yököttävälle. Tämä taas tuntuu minusta pahalle, miten ihmeessä saisin itseni taas haluamaan häntä...:-/
Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta. Tuntuu, että olemme eri planeetoilta. Olemme käyneet pariterapiassa, mutta siellä asiat olivat pintapuolista repostelua. Saimme kommentin,että olemme hyviä puhumaan toistemme kanssa. Niin, tuntuu että tunteeni ovatkin vain kaverillisia miestäni kohtaan. Kyllähän kämppiksen kanssa on helppoa jutella siitä, kenen vuoro on täyttää pesukone ja imuroida lastenhuone...
Onkohan tämä sitä erilleen kasvamista? Vai onko tämä rakkautta? Pitäisikö avioliitossa tuntua näin "kaverilliselle"? Tuntuu, kuin joutuisin luopumaan seksuaalisuudestani täysin, ja kun moraaliini ei anna edes syrjähyppyihin oikeutta, tunne on kuin vankilassa olisi.
Ero pelottaa. Kahden pienen lapsen kanssa talous olisi tiukilla. Ja kuitenkin tämä avioliitto suo mahdollisuudet retkeilyyn (kahden aikuisen palkka), ulkoisiin puitteisiin. Olisiko kaikki kohdallani paremmin, jos eroaisin? Vai pitäisikö tässä vielä odottaa, katsella, yrittää vielä...
Olisiko teillä neuvoja? Kokemusta tunneköyhyydestä ja intohimotomuudesta liitossa? Onko sellaisella suhteella toivoa tulevaisuudesta? Mitä minun tarvitsisi tehdä?
Olen ollut naimisissa nyt noin 5 vuotta ja yhdessä mieheni kanssa noin 7 vuotta. Meillä on kaksi pientä lasta, 5- ja 2-vuotiaat tenavat.
Itse olen reilu 30-vuotias nainen ja mieheni noin 40-vuotias, rehellinen ja "kunnollinen" mies. Nyt olen alkanut miettiä todella avioliiton olemusta, millainen perheen pitäisi olla jne.
Koen oloni tyhjäksi ja tyydyttömäksi. Näiden vuosien aikana seksi on jäänyt kokonaan pois (lapsen alullepanot ja pari muuta kertaa, yhteensä noin 10 kertaa seksiä 5 vuoden aikana). Pisin seksitön kausi oli 1 1/2 vuotta, ja kipinä on täysin kadoksissa. Ensin oli mies haluton, sitten jo minäkin. Kärsin tästä syvästi, sillä kaipaan läheisyyttä ja rakastelua, hellyyspula on käsittämätön. Nykyään tilanne on jo niin paha, että hänen kosketuksensa tuntuu lähes yököttävälle. Tämä taas tuntuu minusta pahalle, miten ihmeessä saisin itseni taas haluamaan häntä...:-/
Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta. Tuntuu, että olemme eri planeetoilta. Olemme käyneet pariterapiassa, mutta siellä asiat olivat pintapuolista repostelua. Saimme kommentin,että olemme hyviä puhumaan toistemme kanssa. Niin, tuntuu että tunteeni ovatkin vain kaverillisia miestäni kohtaan. Kyllähän kämppiksen kanssa on helppoa jutella siitä, kenen vuoro on täyttää pesukone ja imuroida lastenhuone...
Onkohan tämä sitä erilleen kasvamista? Vai onko tämä rakkautta? Pitäisikö avioliitossa tuntua näin "kaverilliselle"? Tuntuu, kuin joutuisin luopumaan seksuaalisuudestani täysin, ja kun moraaliini ei anna edes syrjähyppyihin oikeutta, tunne on kuin vankilassa olisi.
Ero pelottaa. Kahden pienen lapsen kanssa talous olisi tiukilla. Ja kuitenkin tämä avioliitto suo mahdollisuudet retkeilyyn (kahden aikuisen palkka), ulkoisiin puitteisiin. Olisiko kaikki kohdallani paremmin, jos eroaisin? Vai pitäisikö tässä vielä odottaa, katsella, yrittää vielä...
Olisiko teillä neuvoja? Kokemusta tunneköyhyydestä ja intohimotomuudesta liitossa? Onko sellaisella suhteella toivoa tulevaisuudesta? Mitä minun tarvitsisi tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin jäsennellysti ja analyyttisesti sinä ainakin kykenet omaa elämääsi/itseäsi tarkastelemaan, mikä on hyvä. Kyllähän tuo ihmissuhde kuulostaa enempi kahden yhdessä asuvan ystävän ihmissuhteelta, jotka yhdessä hoitavat lapsia, kuin avioliitolta. Silmät sumussa arkea eteenpäin, sen kummempia miettimättä. Seilataan seilataan muttei tiedetä minne seilataan.. olisi varmaan tosiaanki aika pysähtyä ja tarkastaa kurssia.
Tälläinen tuli ensimmäisenä mieleeni niin sen kirjoitan:
Lapset hoitoon/mummolaan/yms. - menette viikoksi/pidennetyksi viikonlopuksi kahdestaan jonnekin jossa saatte olla rauhassa kahdestaan, printtaat tuon kirjoituksesi nimimerkkeineen, istutte alas ja näytät kirjoituksesi miehellesi ja alatte keskustelemaan ja yhdessä miettimään tilannettanne.
Ilmeisesti miehelläsi ei kuitenkaan ole suhteen ulkopuolisia "juttuja" tms..
Kerron kokemuksen omasta ex-liitostani, joka päättyi. Olimme yhdessä 15 v ja loppuaika oli täysin seksitöntä, n. 2v.
Kaikki alkoi romanttisesti ja muutimme yhteen puolessa vuodessa perheen perustaminen mielessä.
Mies kosi minua yllätyksenä sormuksen kera ja suostuin, vaikka jo silloin tuntui, että hän ei ole sitä tyyppiä, joka seksuaalisesti vetoaa.
Kunnon mies kuitenkin, hyvä isä lapsille jne.
Saatiin sitten pari lasta, synnytysten jälkeen seksi meni nollille minun puoleltani. Mies kesti kohteliaasti selibaattia pitkiä aikoja. Minua ei haluttanut lainkaan.
Sitten putosi pommi: miehellä toinen nainen! Sain sen selville sattumalta ja pohdimme jatkoa. Lapset olivat 3-ja 1-vuotiaita,joten päätimme yrittää jatkaa. Ostimme vielä yhteisen talonkin.
Neljä vuotta tuosta tapauksesta rakastuin itse entiseen opiskeluaikaiseen poikakaveriin. En mennyt sänkyyn hänen kanssaan, mutta läheltä piti.
Mies ei enää myöskään halunnut seksiä ja erkanimme.
Tilanne päätyi eroon; emme päässeet seksittömyyden jälkeen enää samalle aaltopituudelle.Lasten kannalta perheen hajoaminen on suuri suru.
Nyt olen uudessa suhteessa. Valitsin miehen suuren seksuaalisen vetovoiman takia. Saas nähdä kuinka käy!
mitä tapahtui hään yöllä
enkä katsele taaksepäin, koska kaikki menneet päätökset on tehty sen hetkisen parhaan tiedon mukaan. Jälkiviisaus on siksi turhaa. Mutta, jos tästä kokemuksesta on jollekin toiselle jotain hyötyä, niin kerron siitä.
Sinnittelin noin 15 vuotta tunnevajaassa ja seksuaalisesti köyhässä liitossa, koska kaikki oli päällisin puolin erinomaisesti. Olimme kaikkien ulkopuolisten silmissä ihannepari ja kaikella tavalla sopivat toisillemme. Arki sujui loistavasti. Olemme molemmat yrittelijäitä, sosiaalisia, pärjääviä ja keskustelukykyisiä ihmisiä. Alkuvuodet meni mukavassa fiiliksessä, kun oli löytynyt itseni kaltainen ihminen. Pikkuisen kuitenkin häiritsi se, että miehen oli vaikea puhua oikeista tunteistaan ja olla seksuaalisesti avoin. Tuntui, että aina jäi jotain sanomatta, vaikka puhetta muuten riittikin. Sitten vähitellen ajan oloon seksi miehen puolelta väheni ja muuttui mekaaniseksi suorittamiseksi. Monesti jäin valveilla miettimään, että mites tässä nyt taas näin kävi ja mies oli jo kääntänyt selkänsä.
Ajattelin, että tällaista tämä nyt vain on ja ettei se seksi nyt "enää" niin tärkeätä ole kummallekaan ja onhan sitä nyt kai riittänyt kiintiöksi yhden avioliiton osalle. Toisaalta koko ajan mietin, että ei se voi näin mennä. Tämä ei mulle riitä enkä halua pelkkää kaveriliittoa. Tästä pikku hiljaa aloin viritellä juttua miehen kanssa, että mitä hän itse ajattelee tilanteesta. Hän ei halunnut puhua, koska hänen mielestään kaikki oli ihan hyvin. Monimutkaistin kuulemma asioita liikaa. No, selvishän se lopulta, että oli alkanut katselemaan muita naisia ja löytänytkin pari ihastuksen kohdetta. En tiedä oliko jotain todellista tapahtunut, ei ainakaan myöntänyt. Tästä tein sen johtopäätöksen, että jotain muuta hänkin halusi muttei tohtinut sitä minulle sanoa. Halusi varmaan pitää kulissit pystyssä. Tiedä häntä. Lopputulos oli kuitenkin avioero.
Jälkeenpäin ovat tuttavamme esittäneet arvauksiaan, että olin ehkä liian tasa-arvoinen miehen kanssa. Enkä nyt tarkoita mitään imurointivuoroja enkä roskapussien viemisiä. Mies tarvitsi kuulemma fiksun julkisivun, mutta ihailevat uudet tyttöset sytyttivät seksuaalisesti.