Halusin eron, koske en voinut enää elää mieheni kanssa. Olimme kaikesta eri mieltä, hän teki itsekkäitä päätöksiä ja osoitti monilla eri tavoilla, että arvomaailmamme ja prioriteetit olivat aivan erilaiset.
Takana kuitenkin 10 vuotta avioliitto ja lapsia. Tiedän, ettemme voi olla yhdessä, koska vain riitelemme. Ja paljon on jo tapahtunut tässä harkinta-ajalla, mikä myöskin vaikuttaa siihen, etten voisi hänen kanssaan enää olla, vaikka hän sitä halusikin. Laitoin siis II-vaiheen paperit menemään. Luulin, että nyt se on siinä, mutta en pääse ajatuksissani eroon hänestä. Yritän muistaa niitä tilanteita, missä suorastaan vihasin häntä, mutta mieleen tulee vaan ne vähäiset hyvät hetket. Minulla on häntä kova ikävä. Miten ihmeessä pääsen eroon hänestä?
Takana kuitenkin 10 vuotta avioliitto ja lapsia. Tiedän, ettemme voi olla yhdessä, koska vain riitelemme. Ja paljon on jo tapahtunut tässä harkinta-ajalla, mikä myöskin vaikuttaa siihen, etten voisi hänen kanssaan enää olla, vaikka hän sitä halusikin. Laitoin siis II-vaiheen paperit menemään. Luulin, että nyt se on siinä, mutta en pääse ajatuksissani eroon hänestä. Yritän muistaa niitä tilanteita, missä suorastaan vihasin häntä, mutta mieleen tulee vaan ne vähäiset hyvät hetket. Minulla on häntä kova ikävä. Miten ihmeessä pääsen eroon hänestä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei se niin vaan onnistu. Ei riidatkaan aivan itsestään syntyneet.
Takerrut turvallisuuden tunteeseen. Se menee ohi, kun sopeudut elämään yksin ja koet sen turvallisena. Kumppanin läheisyyteen ja olemassaoloon kun tottuu, yksin olo voi olla vaikeaa. Ei pelkästään fyysinen yksinolo, vaan myös se, ettei ole ketään kenen kanssa jutella arkisista asioista. Kyllä sinä vielä onnistut palauttamaan mieleesi ne hetket jolloin voit niin huonosti että ajan mittaan päädyit ero-ratkaisuun. Ilmeisesti juuri se arki, jota nyt kaipaat? Ikävöit mielikuvasi onnellisesta avioliitosta. Nimittäin, ei se mies mihinkään muutu, jollei koe jotain herätystä. Ei häntä silti tarvitse ajatella "pahana" ihmisenä. On suorastaan hienoa jos voi mjistella puolisoaan hyvällä, ja tulla hänen kanssaan toimeen eron jälkeenkin. Kun vain itse tiedät, että erositte, koska ette voineet elää yhdessä mielipiahaa aiheuttamatta ja kokematta.
Aika kultaa muistot, mutta myös parantaa haavat.
Avioerosta tuskin koskaan toipuu kokonaan entiselleen, mutta elämä jatkuu ja voi tuoda mukanaan myös parempaa tai ainakin paljon uutta.
On normaalia olla masentunut, rikki, hajalla ja käydä aivan pohjalla. On normaalia, että ikävöi vaikka teot ovatkin olleet myös julmia ja loukkaavia.
On normaalia tuntea syvää vihaa ja rakkautta yhtä aikaa. Kaikki nuo ja paljon muuta kuuluu suruprosessiin, jonka luopuminen aiheuttaa.
Sitten tulee ymmärrys ja anteeksiantaminen, elämä jatkuu tai oikeastaan alkaa uudestaan.
Itse eron 4 v. sitten kokeneena haluan vielä sanoa sinulle, että mieti asioita rauhassa. Tässä asiassa ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä.
Voimia ja kaikkea hyvää sinulle ja muista että sinun valintasi on sinulle oikein...
Olen 10v ollut saman kaverin kanssa, melkoisen vaihtelevalla menestyksellä. Ekat 6v oli ihan ok, senjälkeen astui kuvaan sairaalloinen mustasukkaisuus, tavaroiden rikkominen, hänen ylentäminen työnjohtajaksi joka johtajuus siirtyi myös kotiin. Siitä seurauksena pahoinpitelyä, poliisitutkintaa ja nyt huomenna vien vireille lähestymiskieltohakemuksen, jota hän ei osaa aavistaakaan.
Muistakaa kaikki henkistä tai ruumiillista väkivaltaa kärsivät, naisen ei ole enää pakko alistua!!!Suomessa on laki joka on kiitettävästi naisen puolella näissä asioissa.
Naiset kärsii henkistä väkivaltaa yksistään?? Onko se sun mielestä niin että naiset kärsii pelkästään henkistä väkivaltaa vaikka asia on juuri toisin päin!! sehän on naisten keino käyttää miehiinsä henkistä väkivaltaa
Erosin vastikään aviomieheni kanssa, yhdessä oltiin 8vuotta, yksi yhteinen lapsi. Suhteemme oli yhtä vuoristorataa, joskus onnen hetkiä, joskus kävin ojan pohjalla. Mies ehti suhteen aikana pettää useiden naisten kanssa, valehdella minkä kerkesi ja pahoinpidellä. Minä takerruin häneen ja en osannut päästää irti, puhui itsensä aina selville vesille. Manipuloi minua henkisesti. haastoi riitaa kaikesta, jätti kaiken minun vastuulleni kodin hoidosta, laskujen maksuihin. odotti että olisin paaponut häntä kuin pikku lasta. Sain tarpeekseni kuten monesti ennenkin, mutta nyt todella. Se että on tottunut toiseen ihmiseen ei ole syy jatkaa vaikka tottakai jostain kumman syystä nyt minäkin ajattelen niitä ruusuisia hetkiä ja olen haikea. mutta tiedän että ratkaisu on oikea ja yritän myös ajatella niinä hetkinä kun ikävöin sitä pahaa mitä hän aiheutti, jos se saa minut itkemään, itken vihasta häntä kohtaan.
haluan silti pysyä ystävänä, lapsen vuoksi, mutta en halua enää olla heikko ja alistua elämään jossa en ole onnellinen. Voimia sinulle :) PYSYTÄÄN YHDESSÄ VAHVOINA RATKAISUISSAMME!
Ainoastaan nainen kärsii parisuhteessa miehen harjoittamasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta.
Nainen ei:
- käytä valtaa silloin kun hän uhkaa ajaa miehensä ulos hänen nimissään olevasta asunnosta. Tilannetta ei muuta edes se vaikka siihen asuntoon otettu laina olisi sinun nimissäsi ja sinä myös sen lainan maksaja.
- ei myöskään käytä valtaa silloin kun vuoden eron jälkeen muutat takaisin hänen luokseen, hänen vuokrakaksioonsa, jossa kaikki meneekin hyvin sen aikaa kunnes olet vuokrannut oman asuntosi eteenpäin saadakseksi sitten seuraavan riidan aikana kehoituksen poistua... hänen asunnostaan
- nainen ei myöskään käytä valtaansa sanoessaan "minä elätän sinut" kun tulotasosi hetkellisesti tipahtaa alle hänen tulojensa. Huomiotta jätettäköön se että yli kymmenen vuoden ajan nettotulosi ovat olleet yli kaksinkertaiset hänen bruttotuloihinsa verrattuna.
- nainen ei myöskään käytä valtaa siirtäessään porttikieltojen antamisen yhteiseen taloomme sinun hoidettavaksi (omalle isällensä jonka kanssa sinulla itselläsi on loistavat välit ja pidätte yhteyttä melkein viikoittain)
- naisen osoitellessa sinua keittiöveitsellä tulee tämän tulkittavan "keittiöväline-esittelyksi", ei uhkaukseksi
ei miehestä luopuminen VOI olla noin vaikeaa, jos sitä todella haluaa. Lähtökohta on väärä, jos pidät eroa onnettomuutena. Koko suhde oli virhe, sitä ei olisi pitänyt ollakaan, ehkä ei mitään suhdetta miehen kanssa, jos ei Sinulla ole vielä tervettä suhtautumistapaa miehiin. Siis roistoihin.
"Ei kun eteenpäin" sano mummo lumessa.
Turha jäädä roikkumaan ja haikailemaan jonkun taakse jätetyn perään.
Tietysti prosessi kannattaa käydä läpi, syyt ja seuraukset, jotta pystyy välttämään ne selvät parisuhteen miinat seuraavassa suhteessa. Sellainen jossain vaiheessa kuitenkin tulee, vannottelet sitä itsellesi sitten minkä verran tahansa.
Meillä erottiin kerta kuukaudessa, joka kerta noin viikko ennen menkkoja. Nyt siitä vihdoinkin tulee totta. Valitettavasti 14 vuotta liian myöhään.