Huh huh... Tilanne senkun pahenee: Mieheni ex-vaimo ja anoppi ovat sodassa ja miehen 7-vuotias lapsi joutuu kuuntelemaan kuinka mummi pauhaa pahoja juttuja omasta vanhemmasta. Ex on kuulemma huoraamassa koko ajan, vie miehen rahat ja hajoittaa uuden liiton (minun kanssani). Mies osti ex-vaimolleen lahjan ja anoppi pillastui. Ei niin, en itse suhtautunut asiaan kovin suopeasti mutta ex on vaikeassa tilanteessa ja auttaminen on ihan jees. Itse odotan esikoista ja haluaisin olla rauhassa ja onnellinen. Anoppi on ilmeisesti hankkiutumassa eroon ex-vaimosta joka asuu samalla paikkakunnalla. Lapsi asuu minun ja miehen kanssa mutta vierailee viikonloppuisin ex:lla. Mummi ei siis paljon katso kuka on kuulemassa kun kiroaa ex-vaimon ja jopa toivoo pahaa... mielenterveysongelmia ja anopin puolesta ex voisi tyyliin asua kadulla. Huh. Anoppi ei tajua uhkailujensa saavan miehen suremaan ja puolustamaan ex-vaimoaan. Eniten minua pelottaa minun ja miehen puolesta, ja toki laps(i)en. Ainainen riitely, mihin se lopulta johtaa. Miten voisimme ratkaista riitaa?
Raivokas taisto
Nyk
61249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei,
Aivan ymmärrettävää että tilanne tuntuu hyvin raskaalta, varsinkin kun tarvitset voimia odottaessasi pienokaista.
Luojan kiitos, vaikutat tasapainoiselta ja fiksulta,
kun ajattelee lähinnä tätä pientä 7-vuotiasta koululaista siinä sodan keskellä (lapselta tuntuu kauhealta kun omaa äitiä haukutaan, vaikka olisi syytä tai ei).
Vaikea sanoa mitä tuossa sitten tehdä.
Lähinnä tärkeää että tällä 7-vuotiaalla on edes kaksi staabilia ja turvaisaa aikuista siinä nyt jotka hienosti pitää malttinsa eikä riehu tai ahdistu.
Kumpa voisin lähettää sinulle voimia paljon ja viisautta sekä rakkautta, että jaksat oikein hyvin siellä.
Uskon että teistä tulee hyvin onnellisisa loppupeleissä perheesi kanssa.
Kiitos kauniista sanoista. Koitan olla mahdollisimman puolueeton ja rauhoittaa tilannetta. Olen miehelle kuin terapeutti konsanaan. Mies ottaa asian hyvin raskaasti ja valitettavasti stabiilius on joskus taistosta kaukana kun yltyy karjumaan anopille takaisin muutamia valittuja sanoja. Mielenmaltti pakostakin joskus laukeaa, eli mieskin riehuu joskus, tosin ei varsinaisesti lapsen ollessa paikalla. Parempi niin! Yksi pahimmista jutuista on se kun anopilla ja ex-vaimollakin tuntuu olevan paha taipumus uskoa vaikkapa juuri kirouksen voimaan ja horoskooppeihin ja ties mihin, samalla kuitenkin taikauskon ohella on Jumalan sanaa ja huh huh, kaikenlaista paasaamista. Anoppi on aikoinaan saanut ainakin omien sanojensa mukaan infarktin kun mies meni naimisiin ekan kerran tuon "pahan" naisen kanssa. Anoppi on minun puolellani ex-vaimoa vastaan. En edes ole varma anopin tunteista minua kohtaan koska viha ex-vaimoa kohtaan vie voiton.
Nyt olet hyvä miniä, mutta odota vaan, kyllä se sinunkin vuorosi tulee.Kun ex-miniä on loppuun haukuttu etsitään uusi uhri.katso eteesi ettet se sitten ole sinä!
Sanoin ettei anoppi ole minun puolellani minun vuokseni, ei edes varmaan ole niin innoissaan oikeasti vaan kehuu ja huolehtii vain sen vuoksi kun vihaa niin ex-vaimoa. En todellakaan ole sokea.
Eikö miehesi voisi edes vaikkapa yrittää keskustella äitisi kanssa asiasta. Olen todella pahoillani tilanteestasi :/ itse olen miniä-appivanhemmat riidan keskellä murrosikäni viettänyt ja voin sanoa, ettei ole kauhian mukava kuulla että äiti on paholaisen kätyri-huora jonka pitäisi painua helvettiin minne kuuluukin.
Äiti ja isä erosivat kun isä useamman syrjähypyn jälkeen lakkasi rakastamasta äitiä ja äiti sitten yksinäisenä, vaikkakin avioliitossa, löysi toisen miehen joka kyllä rakasti. Nyttemmin on isä myöntänyt virheensä muttei siltikään ole edes yrittänyt toppuutella vanhempiaan. Vanhemmat ovat täysin sitä mieltä että äidin olisi pitänyt pystyä elämään avioliitossa ilman rakkauttakin, heidän poikansahan ei ikinä tehnyt mitään niin kamalaa, olivat vieläpä äidin olkapää isäni syrjähyppyjen aikana. Kun sitten erosivat raikui pihat ja piirit kuinka huora äitini oli ja lapsensakin pilannut. Nyttemmin meillä on kyllä hyvät välit isovanhempieni kanssa.
Tulen hyvin toimeen sekä äidin että isän kanssa, mielestäni hekin tulevat hyvin toimeen keskenään kuten myös nykyisten kanssa. Isovanhempani vain eivät voi sietää äitiäni kun poikarukkansa elämän pirstaleiksi hajotti..
Isällä on nykyään uusi avovaimo ja ihana tytär tämän kanssa :) minulla siskoja siis jo ennestään kolme. Isä on onnensa kukkuloilla kuten myös äitinikin joka sanoo nyt elävänsä kuten unelmoi joskus. Molemmilla tietty vaikeuksia tuon tuosta mutta sekä minun että kaikken sisarteni kanssa erittäin hyvät välit. Kahdella siskoistani ei taas ole niinkään lämpimiä ajatuksia isovanhempiamme kohtaan, mikä on toisaalta ymmärrettävää ja täysin kiitos heidän itsensä. Tästäkin äiti on saanut kuulla että mustamaalaa isovanhempiamme, vaikka äiti meitä kehottaakin pitämään heihin yhteyttä. Häntä harmittaa etteivät enää ole väleissä.
Itse olen jo avoliitossa ja tulen hyvin toimeen anoppini ja tämän miehen kanssa. Joten mitään yleismaallista "inhoan appivanhempia"-reaktiota ei nuoruuden muistoni ole aiheuttaneet. Myös omat vanhempani tulevat puolisoineen toimeen mieheni kanssa. Jopa isovanhempani tulevat :)
Voi, olen pahoillani kun olet joutunut kokemaan samaa kuin "7-vuotiaani". Mieheni toki koittaa keskustella mutta luulen anopin saaneen aikoinaan niin suuren vihapistoksen ettei tokene koskaan. Surettaa anopin puolestakin. Mieheni on vanhin poika ja suuri ylpeydenaihe vanhemmilleen. Ex-vaimo on ollut naimisissa kaksi kertaa ja edellisen liiton lapset
(nyt jo aikuiset) olivat isin luona koko lapsuutensa. Ex-vaimo ei siis ole kenties kaikkein hoivaavin mahdollinen ihminen. Anoppi oli kauhuissaan kun kultapoika meni naimisiin eronneen ja lapsiltaan karanneen naisen kanssa, joka on 7 vuotta vanhempikin. Onhan se toki ollut kova paikka varmaan.