Olempas räväyttänyt kunnolla ja nyt olen rakastunut 30-vuotiaaseen mieheen. Itse olen vasta 18. Onko tämä oikein? Pitäisikö tukahduttaa ajatukset?
mikä on sallittua?
kappuff
182358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Koska viestisikin on tälllä palstalla. Ehdotukseni siis on, että menkää mahd. nopeasti avioon, jotta voit jatkaa kommenttejasi nimenomaan tällä palstalla.
unohda se vanha ukko, se on jo puoliksi haudassa kun sinä olet sen ikäinen, joudut hoitamaan vanhaa, raihnaista miestä sillävälin kun kaverisi käy omanikäisen miehensä kanssa ulkona syömässä jne. sinä tilaat kotipalvelun :( unohda se, ja usko että tiedän mistä puhun! tuhoat tulevaisuutesi!!!
Se on yksilöllistä miten kukin jaksaa ja säilyttää "nuorekkuutensa". Niitä on parikymppisiä jotka ovat ajatuksiltaan ja liikkeiltään nelikymppisen tasolla. Ja sitten niitä jotka ovat 65 kolmenkympin ikäisen tyylisiä! Ja voihan se jonkun lajin sairauskin viedä nuorena huonoksi. Mutta tietty pitää kohtuudessa pysyä ikäerojen kanssa. Voihan se olla mukava kiksauttaa joskus vanhemmankin kanssa, mutta onko se todellinen maailma sitten tarpeeksi samalla tasolla? Kyllä minäkin niin mielelläni olisin noin kaksi-kolmekymppisten kanssa myös seksipuuhissa, koska joskus tulee sellainen olo että aika on mennyt nopeammin kuin mieli ja "raato" ehtii.
Se se vasta on tosi rakkautta ja parisuhde-elämää, kun käydään ulkona syömässä.
Meillä on samanlainen ikäero ja olemme olleet naimisissa vuosikymmenet.
Mieheni on paljon paremmassa kunnossa kuin minä, liikkuu paljon ja minä olen todella huonojalkainen.
Monet miehet kuolevat viidenkympin kieppeillä ja toiset taas olat hyvin viriilejä 95-vuotiaana, eli ikä ei todellakaan sano mitän.
Lisäksi vanhemman miehen kanssa avioliitto yleensä kestää ja hän on hyvä isä ja kolmikymppinen on vielä tosi nuori isäksikin.
Tuollainen kaksikymppinen heppu ei kauaa katsele samaa naista eikä ole isäksi kypsä vielä 10-20-vuoteen.
vähän vanhempi mies on parempi, ainakin oman kokemukseni perusteella. Ja uskokaa tai älkää, meitä nuoria naisia on olemassa, jotka todellakin tulemme paremmin juttuun vanhempien miesten kanssa kuin ikäistemme. En koe olevani mikään kalkkis tai vanhanaikainen itse, mutta silti koen tulevani paremmin toimeen vanhempien kanssa. Sitä paitsi suhteet ikäisiini miehiin ovat niin paljon vain kaveruutta, että vaikea edes kuvitella, että ihastuisin johonkin heistä. Sen sijaan mieheni, joka on minua aika paljon vanhempi, vei jalat alta heti. Ehkä se ikä tuo jotain sellaista luonnetta ja särmää, että mieheen vain retkahtaa - nuoret miehet ovat omalla tavallaan ihania ja kivoja, mutta vain kaverimielessä, heistä puuttuu se jokin.
Olen samaa mieltä, ettei poikasten kanssa kannata ruveta haaveilemaan pidemmästä suhteesta. Suosittelisin kuitenkin semmoista ratkaisua, että kasvaisit itsekin, opiskelisit, harrastaisit, katselisit maailmaa ja menisit vihille kolmekymppisenä sen nelikymppisen kanssa. Niin minä tein ja kotielämästä osaa todella nauttia menovuosien ja kaiken säheltämisen jälkeen, eikä tarvitse miettiä, että olisiko jossain ollut vielä joku parempi, kun nyt tuntuu niin hyvältä tässä aikuisessa suhteessa. 18-vuotias on tosi nuori suunnittelemaan avioliittoa, sanoisin että liian nuori. Jos olisit satavarma suhteestasi, voisin sanoa että anna mennä vaan, mutta kun joudut etsimään vastausta tällaiselta palstalta, niin ei hyvä...
Mä en tajua tätä, että nykyään kaikkien muka pitäisi aina ehtiä kokea niin hirveästi kaikkea ennen kuin vakiintuu. Kyllähän sitä elämää on vakiintumisen jälkeenkin, ja toisille sopii aloilleen asettuminen jo nuorena, toisille vasta vanhempana. Turha sitä lähteä väkipakolla mitään "kokemaan" jos ei tunnu siltä.
..mutta niin se nyt vaan tuntuu menevän, että kaikki haluavat jossain vaiheessa elämäänsä reuhoa pitkin maailmaa ja kokeilla omaa viehätysvoimaansa vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Tämän olen todennut nuorena aviotuneita seuranneena. Jotkut tosin onnistuvat tekemään vaarattomamman irtioton suhteen kannalta esim. alkamalla opiskella tai vaihtamalla työpaikkaa.
Suurempana ongelmana pidän itse sitä, että ne ketkä menevät nuorena naimisiin, melkein järjestään "kasvavat erilleen" puolisoistaan 10-15 vuoden kuluttua. Minusta ikä auttaa siihen, että kumpikin on ehtinyt kasvaa omikse itsekseen, eikä oma itsenäistyminen ole kesken ja tietää minkälaisen ihmisen kanssa viihtyy ja jaksaa olla. Siinä on ihan erilainen lähtökohta parisuhteelle kuin suoraan äidin helmoista tulleella.
Mieti mitä yhteistä teillä on, seurustelussa ja avioliitossa on tärkeää se, että yhteistä jaettavaa on mahdollisimman paljon. Se on semmoinen varmistus, että toisen seura jaksaa kiinnostaa jatkossakin -sama elämänkatsomus, samat tavoitteet elämässä, samanlaista elämänkokemusta? Sinä luultavasti opiskelet ja mies on töissä, jaksatteko oikeasti kiinnostua toistenne kuvioista, vaikka ne eroavat toisistaan varmasti paljon? Oletko sinä valmis luopumaan menemisistä ja mahdollisesti niistä kavereistasi, jotka liikkuvat kaiken aikaa eri paikoissa ja katsastelevat miestarjontaa? Ei kai sinua alkaisi jossain vaiheessa harmittamaan "elämätön nuoruus" eli se että sinä kulkisit paljolti koulun ja kodin väliä ja harrastuksetkin luultavasti vähenisivät kun aikaa pitäisi jäädä myös miehelle?
Minä en pidä 12 vuoden ikäeroa sinänsä minään esteenä, mutta kovin erilaisista maailmoista luultavasti kuitenkin tulette ja se asia pitää jotenkin hanskata. 30-vuotias on todennäköisesti ehtinyt jo menemisensä mennä, mutta 18-vuotiaalle voi iskeä jälkeenpäin menovaihe (vaikka tällä hetkellä ei yhtään tuntuisi siltä..), mikä saattaa tietää huonoa. Niitä tapauksia olen seurannut sivusta, että nuorena avioitunut nainen haluaa irtioton 25-30-vuotiaana kotielämästä ja se on aika tuskallista jos siinä vaiheessa on jo lapsiakin hankittuna.
Edes tuo ikäero ei ole pahinta vaan se, että teidän elämänne on todennäköisesti täysin eri pisteessä. 18-vuotiaalla on ne tärkeimmät nuoruusvuodet edessä ihan eri tavalla kuin kolmekymppisellä. Tämä ei tarkoita etteikö kolmekymppisilläkin olisi elämää, päinvastoin. Ihastus voi olla todellistakin, mutta en usko että suhde teidän välillänne voisi todella toimia.
kun meni naimisiin 19-vuotiaan vaimonsa kanssa ja saivat neljä lasta. Onnellinen avioliitto ja mies eli huomattavasti kauemmin kuin vaimonsa.
Ei ollut mitenkään raihnainen.
Sitten tiedän erään parin, jotka olivat molemmat kolmenkympin nurkalla ja mies kuoli yhtäkkiä.
Siis omasta kokemuksetani tiedän, että avioliitto
kolmikymppisen kanssa, jos itse on 18 eli täysi nainen, on parasta, mitä olla voi, jos nainen on kypsä ihminen eikä mikään hupakko.
Siinä saa miehen puolelta paremman taloudellisen selustan ja henkisen ymmärryksen, kuin jonkun pojanklokin kanssa, jonka kanssa nykyaikana ero on ainoa seuraus, kolmikymppinen on jo kypsempi
avioliittoon ja perheeseen vuosien varrella.
Menin 19-vuotiaana 30-vuotiaan miehen kanssa naimisiin. Mies oli siihen kylläkin liian epäkypsä! Meille tuli ero kymmen vuoden päästä kun mies halusi edelleen nelikymppisenä sinkkuilla. Minä olisin edelleenkin ollut tyytyväinen aviovaimon osaan. Menin uudestaan naimisiin itseäni nuoremman miehen kanssa ja tämä kuvio taas sattumalta sujuu. Ei siis voi mitenkään yleistää.
Itse menin 18 vuotiaana 30 vuotiaan miehen kanssa yhteen. Olimme 10 vuotta yhdessä, josta 2 viimeistä avioliitossa. Lapsia ei ollut ja kun niitä piti alkaa tehdä, tuli mulle pakokauhu ja tajusin ettei tämä toimi. Mies oli koko yhdessäolomme ajan mulle vähän niin kuin "setä"; turvallinen, rauhallinen ja melko varakas eikä yhtään hassumman näköinen; sellainen tumma pukumies. No joo, menin ja rakastuin sitten pari vuotta itseäni nuorempaan kaveriin ja se oli siinä. Ero tuli ja minä lähdin. Nyt on miehenä tämä pari vuotta nuorempi, enkä todellakaan suosittele nuorelle naiselle semmoista pidempiaikaista liittoa setämiehen kanssa. Siinä on omat vissit heikkoutensa ja huonot puolensa, jotka kyllä voittaa nämä turvallisuusnäkökohdat.
Yksi tuolla aikaisemmin kehui, että joku 65 mies olis parhaimmillaan niin kuin 3kymppisen oloinen pirtsakka nuorukainen. Tuohon voisin vain todeta, että ehkä miehen omissa unelmissa muttei todellisuudessa. Miehetkin vanhenee, vaikkei moni sitä usko :))
itse olen 15-vuotias ja olen ollut kohta puol vuotta 27-vuotiaan miehen kanssa että ehkei siinä ole mtn pahaa...
niin minäkin rakastuin, jo kolme vuotta sitten, asuttu yhdessä nyt viime elokuusta, meillä ikäeroa 15v. isäntä täyttää 41 syksyllä, minä täytin 26 nyt keväällä.... ja meillä menee aivan ihanasti ja ensi torstaina olisi tarkoitus mennä naimisiin maistraatissa....
jo aloituksesi osoittaa kuinka epäkypsä olet...!
Mikä on ongelmasi...? Ikäero? mitä sillä on väliä? Olethan valmis huolehtimaan puolisostasi sitten kun hänellä on dementia?
Ei kai siinä mitään ongelmaa ole, mut ootkos varma että tämä sinun miehesi ei pidä sinua leikkikaluna oman aikuisen vaimonsa ohella! itselläni tälläinen mies on, joka vikittelee alle 20 vuotiaita tyttöjä oman hyvin toimivan avioliittonsa ohella. Oma vaimonsa ei ole kuin 25-vuotias, mutta näköjään liian vanha?!! joten olkaa nuoret likat pliis viisaita ja älkää vaikeuttako toisten suhteita!