Olen 37-vuotias avioliitossa elävä mies ja kahden kouluikäisen lapsen isä. Olen juuri se kiltti lähiöisi, joka tekee 80 % kaikista kotitöistä, ajaa joka kesä perheensä kiltisti huvipuistoihin, kyytii naapurin lapsetkin harrastuksiin ja rasvaa iltaisin vaimon jalat. En harrasta ravintoloita, alkoholia, salamyhkäisiä työmatkoja yms. klassisia paheita. Tähän asti olen aina suostunut kiltisti vaimoni kotkotuksiin, en räyhää enkä lyö. Siitä huolimatta minä olen ajautunut petoksen tielle.
En tiedä, mitä tapahtui, kun iskin työpaikalla silmäni 29-vuotiaaseen kollegaani. Kaikki alkoi vuosi sitten eräässä ylityösessiossa, kun huomasin tuon ihanan, kauniin ja lempeän nuoren naisen. Pitkästä aikaan sain puhua omista asioistani ja kertoa, mitä minulle oikeasti kuuluu. Pitkästä aikaan joku kuunteli minua loppuun saakka näljäilemättä ja keskeyttämättä. Pitkästä aikaan joku nauroi jollekin hauskalle jutulleni ja antoi ymmärtää, että seurassani on oikeasti hauskaa.
Vaikka satuin ihastumaan ja tein itse päätöksen edetä tunteeni perusteella, en ole pohjimmiltani paha ihminen. Olen ollut yksinkertaisesti vain hyvin onneton avioliitossani, enkä ole osannut kertoa siitä niin uskottavasti vaimolleni, että viesti menisi perille.
Teen kotona valtavasti kotitöitä, ja vaimo ei esimerkiksi ole koskenut imuriin varmaan vuoteen. Ruuanlaitto, yhteiset hankinnat, lasten vieminen harrastuksiin... Yhtä kaikki minun harteillani! Vaimoni kertoo leuhkana ystävilleen, kuinka hänellä on ollut sama "viikkosiivooja" jo 15 vuotta ja kuinka hän ei viitsi kasvattaa omia lapsiaan.
Vaimo ei puhu minulle mitään muuta kuin silloin, mikäli hänellä on tarvetta ilmoittaa, että olen tehnyt jonkun asian väärin. Vaimo ei viitsi panostaa lainkaan yhteiseen kotiimme tai varsinkaan ulkoiseen olemukseensa. Painoa hänellä on yli kaikkien suositusten, ei hän välitä vaatteista ja lahjoiksi hankkimiani huiveja, hajuvesiä ja alusvaatteita näkyy vain kaapin takimmaisessa lokerossa. Kaikki ehdotukseni liittyen yhteisiin lomiin, tv-kanavaan, lasten joululahjoihin ym. teilataan välittömästi. Kaiken lisäksi ärsyttävintä on se, ettei vaimolleni riitä se, että hän latistaa minut kahden kesken. Hän haluaa nolata minut myös lasten, suvun ja ystävien kesken. Sehän on minulle selvä viesti: Sä et ole mitään!
Nyt olen löytänyt ihanan naisen, joka oikeasti on valmis näkemään vaivaa minun ja suhteemme eteen. Rakkaani on mitä ihanin ja naisellisin nainen, joka osoittaa ihanaa huolehtivaisuutta, välittämistä ja lämpöä asioiden suhteen. Vaikka hänellä ei ole lapsia, minua ihastuttaa se, kuinka aina pienokaisia nähdessään hänen ilmeensä sulaa. Hänen asuntonsa on kaunis ja esteettinen, ja hän jaksaa seurata muutenkin aikaansa kuin lukemalla juorulehtiä ja katsomalla Subia. Nainen kuuntelee loppuun saakka, mitä sanon ja osoittaa kiinnostuvansa minun asioistani. Meillä on ihania yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja puheenaiheita. Huumorintajumme menee yksiin. Ja voi hyvänen aika, miten loistavaa kahden aikuisen ihmisen seksi voi olla!
Kun lapset lopettavat tältä keväältä koulunsa, aion ilmoittaa kotona muuttavani pois. Ei, en aio muuttaa uuden naisen luokse asumaan. Hankin oman asunnon, tutustelen ja seurustelen rauhassa rakkaani kanssa. Vaikka suhteestamme ei ikinä tulisikaan mitään, niin olen hänen myötään ainakin ymmärtänyt sen, että haluan suhteen, jossa molemmat osapuolet panostavat siihen. Ja kunnioitus, mielestäni ansaitsen myös sitä.
Nyt voitte sitten rauhassa haukkua minua. Ehkäpä kesäkuun alussa oma vaimoni kirjoittelee tänne, niin voitte sympatiseerata sikamiehen exää, joka "ei ikinä voinut aavistaa miehen pettävän ja jättävän".
En tiedä, mitä tapahtui, kun iskin työpaikalla silmäni 29-vuotiaaseen kollegaani. Kaikki alkoi vuosi sitten eräässä ylityösessiossa, kun huomasin tuon ihanan, kauniin ja lempeän nuoren naisen. Pitkästä aikaan sain puhua omista asioistani ja kertoa, mitä minulle oikeasti kuuluu. Pitkästä aikaan joku kuunteli minua loppuun saakka näljäilemättä ja keskeyttämättä. Pitkästä aikaan joku nauroi jollekin hauskalle jutulleni ja antoi ymmärtää, että seurassani on oikeasti hauskaa.
Vaikka satuin ihastumaan ja tein itse päätöksen edetä tunteeni perusteella, en ole pohjimmiltani paha ihminen. Olen ollut yksinkertaisesti vain hyvin onneton avioliitossani, enkä ole osannut kertoa siitä niin uskottavasti vaimolleni, että viesti menisi perille.
Teen kotona valtavasti kotitöitä, ja vaimo ei esimerkiksi ole koskenut imuriin varmaan vuoteen. Ruuanlaitto, yhteiset hankinnat, lasten vieminen harrastuksiin... Yhtä kaikki minun harteillani! Vaimoni kertoo leuhkana ystävilleen, kuinka hänellä on ollut sama "viikkosiivooja" jo 15 vuotta ja kuinka hän ei viitsi kasvattaa omia lapsiaan.
Vaimo ei puhu minulle mitään muuta kuin silloin, mikäli hänellä on tarvetta ilmoittaa, että olen tehnyt jonkun asian väärin. Vaimo ei viitsi panostaa lainkaan yhteiseen kotiimme tai varsinkaan ulkoiseen olemukseensa. Painoa hänellä on yli kaikkien suositusten, ei hän välitä vaatteista ja lahjoiksi hankkimiani huiveja, hajuvesiä ja alusvaatteita näkyy vain kaapin takimmaisessa lokerossa. Kaikki ehdotukseni liittyen yhteisiin lomiin, tv-kanavaan, lasten joululahjoihin ym. teilataan välittömästi. Kaiken lisäksi ärsyttävintä on se, ettei vaimolleni riitä se, että hän latistaa minut kahden kesken. Hän haluaa nolata minut myös lasten, suvun ja ystävien kesken. Sehän on minulle selvä viesti: Sä et ole mitään!
Nyt olen löytänyt ihanan naisen, joka oikeasti on valmis näkemään vaivaa minun ja suhteemme eteen. Rakkaani on mitä ihanin ja naisellisin nainen, joka osoittaa ihanaa huolehtivaisuutta, välittämistä ja lämpöä asioiden suhteen. Vaikka hänellä ei ole lapsia, minua ihastuttaa se, kuinka aina pienokaisia nähdessään hänen ilmeensä sulaa. Hänen asuntonsa on kaunis ja esteettinen, ja hän jaksaa seurata muutenkin aikaansa kuin lukemalla juorulehtiä ja katsomalla Subia. Nainen kuuntelee loppuun saakka, mitä sanon ja osoittaa kiinnostuvansa minun asioistani. Meillä on ihania yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja puheenaiheita. Huumorintajumme menee yksiin. Ja voi hyvänen aika, miten loistavaa kahden aikuisen ihmisen seksi voi olla!
Kun lapset lopettavat tältä keväältä koulunsa, aion ilmoittaa kotona muuttavani pois. Ei, en aio muuttaa uuden naisen luokse asumaan. Hankin oman asunnon, tutustelen ja seurustelen rauhassa rakkaani kanssa. Vaikka suhteestamme ei ikinä tulisikaan mitään, niin olen hänen myötään ainakin ymmärtänyt sen, että haluan suhteen, jossa molemmat osapuolet panostavat siihen. Ja kunnioitus, mielestäni ansaitsen myös sitä.
Nyt voitte sitten rauhassa haukkua minua. Ehkäpä kesäkuun alussa oma vaimoni kirjoittelee tänne, niin voitte sympatiseerata sikamiehen exää, joka "ei ikinä voinut aavistaa miehen pettävän ja jättävän".
Vastaukset 34
Vanhimmat
Etsipä netistä tuolla otsikolla asiaa. Voit myös hakea kirjastosta Kari Kiianmaan kirjan "rakentava valinta". Jos et kunnolla nyt selvitä itsellesi, mikä meni avioliitossasi pieleen, teet samat virheet tulevaisuudessa uudelleen. Ei se (pelkästään) vaihtamalla parane.
ap. kirjoittaja kertoi, miten hänen tuleva ex-pirttihirmu käyttäytyy, eikä mielestäni kenenkään ihmisen kuulu joutua sietämään sellaista. Sinä itse voit etsiä itseäsi vaikka kuinka monesta kirjasta. Mitä väliä? Toivottavasti löydät itsesi kirjojen avustuksella, mutta onneksi jotkut meistä käyttävät myös omia aivojaan.
Luuletko, että ihmisten käyttäytyminen muodostuu tyhjiössä? Kyllä vuorovaikutus on aina kaksisuuntainen tie; ihminen käytäytyy parisuhteessa ihan juuri niin kuin hänen sallitaan käyttäytyä. Jos alkaa kynnysmatoksi on turha ihmetellä, miksi on kengankuvia naamassa!
Lisäyksenä suosittelen alkuperäistä tutustumaan uusperheellisten nettisivuihin ja ottamaan selvää uusperheellisyyden arjesta jo etukäteen.
Ei millään pahalla, mutta minua ap-nyyhkytarina ei saanut mitenkään heltymään. Se kuulosti ihan liiankin tavanomaiselta tilitykseltä, jossa ihminen ei osaa rakentavasti etsiä itseään ja selvittää ongelmiaan. Sellaisia tyyppejä on maailma täynnä, eikä heidän kumppaninsa yleensä ole yhtään sen karmeampia kuin muidenkaan. Se oma tapa ratkaista asioita vaan on puutteellinen.
tämän uuden kanssa vuosien kuluttua. Ei se parane vaihtamalla, jos ei toiselle osaa huolistaan ja asioistaan puhua
Wau,hienoa,että olet ottanut elämän ohjat omiin käsiin ja alkanut elää! Nauti loppuelämästäsi,mutta älä unohda lapsiasi,sinä olet heille se paras isi.
Toivon,että itse löydän jostain rohkeutta tehdä saman.
Voi olla, että lapset haluavat muuttaa luokseni asumaan. He ovat ilman muuta tervetulleita, mikäli he itse sitä haluavat.
Vaimoni jaksaa myös mainostaa aina sitä, kuinka minä halusin hankkia lapsia tulenpalavasti ja minun oli pakko päästä naimisiin, kun esikoinen ilmoitti tulostaan. Aina, kun vaimollani oli töistä vapaapäivä, hän vei kuitenkin lapset päiväkotiin. Sitten jos minä halusin olla lasten kanssa kotona vapaapäivinä - ehtiväthän he olla hoidossa ihan riittävästi muutenkin - niin siitäkin tuli kamala soittokierros kavereille.
Olen ollut hoitovapaalla lasten kanssa, joten tiedän, mitä arjen pyörittäminen on. Minä olen meidän perheessä se, joka huolehtii, että lapsilla on kunnon hiihtovarusteet, lenkkarit, vaatteet ja että joskus on leikattava hiukset ja puhdistettava isänmaata kynsien alta... Emäntä sen kun lötköttää löysissä vaatteissa sohvalla.
Joten luulen, että lapsiasia ei tule tuottamaan suuria ongelmia.
Jos minä saisin tuollaisen miehen rinnalleni niin olisin onnellinen, vaimosi EI TODELLAKAAN ansaitse sinunlaistasi miestä. Naapurissani asuu aivan vastaavanlainen tapaus, säälittää miehen ja lasten puolesta kun äiti on sellainen. Miksi mies yleensäkkään roikkuu sellaisessa naisessa, ei lapset ole syy jäädä onnettomaan parisuhteeseen. Muuta pois vaan, maailmalla on taatusti sinun arvoisesi nainen.
Kiitos ymmärryksestä. En ole perustamassa perhettä uuden naisen kanssa, enkä välttämättä enää uskalla ikinä hankkia lapsia. Toista kertaa en halua hajottaa lasten kotia. Pelkään vaan, että jos tämä tilanne jatkuu, päässäni pimahtaa lopullisesti. Ja sellaisia tarinoita on ollut taas kuluneen viikon aikana sanomalehdissä ihan riittävästi.
Lapset ovat oikeasti parasta, mitä minulle on sattunut. Vaikka lähden yhteisestä kodistamme, olen valmis pitämään huolen lapsistani. Ja jotenkin minusta tuntuu, että vaimoni voi vaikka suostua minun yksinhuoltajuuteen. Se olisi hieno ratkaisu. Tuolloin tietysti täytyy punnita suhde uudelleen toiseen naiseen. En halua esitellä häntä lapsilleni pitkään aikaan, ja on oltava selvää, että uusi nainen hyväksyy lapseni. Olen jutellut rakkaani kanssa jo aiheesta.
Hyvää vointia sinullekin!
ikinä uskonut, että sanon tämän, mutta anna palaa vaan! Aikansa kutakin.
Ettäkö näin pyhimysmäinen kotihenki mieheksi ja akka ei kun käärii itsestään pahimmanlaatuisen pirun ulos? Uskooko joku tämänkin tarinan? Ja – miten ihmeessä tulitkin ruvenneeksi noin kammottavan ihmisen piiaksi?
Mitäs hemmettiä olet itsesi tuollaiseen tilaan saattanut?
Ei kai tuo nyt pelkästään naisen syy voi olla.
Tulee mieleen se Peteliuksen ja Mäkelän ohjelma.
Jos olet sellainen kiltti touhusetä, kuin tuo kirjoitus antaa ymmärtää, niin varmasti löydyt samasta tilanteesta tulevaisuudessakin.
Nyt syyllistät vaimosi lähes kaikesta maanpäällä, mutta sinussa ei ole mitään vikaa.
Tykkäähän tämä kodinrikkoja ystäväsikin sinun jutuista(alkuhuuma).
Mutta,mutta... Taitaa syyllisyys vähän painaa, kun tänne kirjoitit.
Ymmärrettävää, että polttelee, mutta tuollainen älytön toisen syyllistäminen ei ole mistään kotoisin. Asioilla on aina kaksi puolta.
Vai oletko tosiaan 15 vuotta kerännyt katkeruutta?
Mikset muuten kerro jo nyt sille vaimollesi, että lähdet kesäksi tutustelemaan.
Olisi varmaan ihan reilua ilmoittaa ajoissa.
Siis sussahan ei ole mitään vikaa, kun olet siinä sivussa katsellut uuden naisen ja tehnyt omakohtaiset suunnitelmat valmiiksi.
Voit sitten suorittaa salamalähdön, kun siltä tuntuu. Näin toimii kunnon mies.
Olisiko joskus kannattanut laittaa eukolle luu kurkkuun? Sulle käy aivan samalla tavalla seuraavankin eukon kanssa, kun se huomaa että sähän olet aivan kynnysmatto.
Haluaisin herättää sinua Rane-69 , ajattelemaan elämääsi ja itseäsi.
Olet omasta mielestäsi kiltti mies, joka on ajettu uskottomuuteen. Sinä kuitenkin olet se ihminen, joka olet itsesi tuohon tilanteeseen vienyt. Oli vaimosi miten kamala ja kohtuuton hyvänsä, sinä olet vapaaehtoisesti rakentanut hänen kanssaan elämääsi jo 15 vuotta.
Eroamalla vaimostasi saat joitakin ongelmiasi ehkä ratkaistua. Mutta jos et mieti syitä siihen, miksi alistut parisuhteessa palvelijan asemaan, et tule onnistumaan tulevissa suhteissasikaan.
Ihan ensimmäiseksi sinun pitää ottaa vastuu siitä, että olet toiminut puolisoasi kohtaan väärin. Saman asian ilmaisee psykologi Arto Koskinen artikkelissaan näin:
"On hyvä todeta selkeästi: teoista on vastuussa aina se, joka ne tekee. Vaikka kumpikin puolisoista on omalta osaltaan vastuussa parisuhteensa vuorovaikutuksesta ja sen kehityksestä, ei toinen silti voi ”ajaa” toista uskottomuuteen. On monia muita, tätä rakentavampia tapoja ja keinoja selvitellä ja parantaa parisuhteen epätyydyttävää tilaa kuin uskottomuus."
Kertomasi perusteella olet pyrkinyt miellyttämään kumppaniasi oman hyvinvointisi kustannuksella. Miksi?
Arto Koskinen kirjoittaa: "Ehkä lapsena olemme joutuneet miellyttämään muita tullaksemme hyväksytyiksi. Aikuisessa parisuhteessa miellyttämisen jatkaminen alkaa usein väsyttää pitkän päälle. Tulee tunne, että emme jaksa enää, jotakin muuta pitää jossain olla…
Ehkä olemme jostain syystä oppineet, että riitely on pahasta. Teemme kaikkemme, ettei parisuhteessamme riideltäisi. Joudumme kuitenkin luopumaan monista tärkeistä asioistamme ja puolistamme, että riitelemättömyys toteutuisi. Vähitellen parisuhteemme tasaisuuden ohella pinnallistuu. Kosketuspinta kumppaniin katoaa. Alamme kaivata todellista, tuntuvaa kohtaamista jonkun kanssa…"
En ole asiantuntija, ja siksi olen tässä vastauksessani siteerannut perheterapeuttia. Koko artikkeli löytyy tästä linkistä:
http://www.vaestoliitto.fi/yksilo-ja_pariterapia/artikkeleita/?x13200=20085
Onnea tulevaisuudellesi!
Lainaus: - - "Vaikka satuin ihastumaan ja tein itse päätöksen edetä tunteeni perusteella" - -
Olen täysin tietoinen siitä, että lähdin tälle tielle. Eihän vaimoni käskenyt minun rakastua vieraaseen. Luitko kuitenkin myös sen kohdan, jossa kirjoitin yrittäneeni puhua vaimolle. Mutta kun ei mene jakeluun! Miksi en siis lähtisi uuden onnen mukaan tai ainakin tämän siivittämänä hakemaan parempaa elämää?
Minusta miellyttämisen halu ja suhteeseen panostaminen ovat täysin kaksi eri asiaa. Minusta se ei ole miellyttämisen halua, jos haluaa huolehtia lapsistaan ja kodistaan. Mikäli minä en noita edellämainittuja huolehtisi, kukaan meidän perheessä ei tekisi yhtikäs mitään. Myös se, että haluan pitää kunnostani huolta sekä huolehtia pukeutumisestani ja hygieniastani ei ole halua miellyttää. Minun mielestäni se on kohteliasta muita kohtaan, ja olen pyytänyt suoraan vaimoltani, josko hänkin huolehtisi itsestään.
Minun olisi yksinkertaisesti pitänyt vain kertoa vaimolleni jo monta vuotta sitten, etten minä ole onnellinen. Tällä hetkellä antipatiani kyseistä henkilöä kohtaan on jo saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että en enää edes jaksa välittää hänen tunteistaan. Lasten takia olen vain pyrkinyt jaksamaan ja jatkamaan.
Millä perusteella "rankkaat", Panacea, uskottomuuden pahemmaksi synniksi kuin vuosikausia jatkuneen toisen mitätöinnin. Koska vaimoni on sanoin ja teoin osoittanut jo kauan, kuinka "viikkosiivoojaa" ei tarvitse huomioida, tuskin häntä hetkauttaa myöskään vieras nainen.
ole ollut ikinä edes vaimoa.
Kirjoitat: "Olen täysin tietoinen siitä, että lähdin tälle tielle. Eihän vaimoni käskenyt minun rakastua vieraaseen. Luitko kuitenkin myös sen kohdan, jossa kirjoitin yrittäneeni puhua vaimolle. Mutta kun ei mene jakeluun! Miksi en siis lähtisi uuden onnen mukaan tai ainakin tämän siivittämänä hakemaan parempaa elämää? "
Minä vastaan: Vaimon pettäminen ei ole ratkaisu siihen, että teillä ei kommunikaatio pelaa. Jos viesti ei mene perille, suhde toisen kanssa tuskin teidän keskinäistä viestintäänne parantaa?
Kirjoitat: "Minusta miellyttämisen halu ja suhteeseen panostaminen ovat täysin kaksi eri asiaa. Minusta se ei ole miellyttämisen halua, jos haluaa huolehtia lapsistaan ja kodistaan."
Otan otteita omasta ensimmäisestä kirjoituksestasi, johon vastasin. Kuvaat elämäänne näin:
"Olen juuri se kiltti lähiöisi, joka tekee 80 % kaikista kotitöistä, ajaa joka kesä perheensä kiltisti huvipuistoihin, kyytii naapurin lapsetkin harrastuksiin ja rasvaa iltaisin vaimon jalat. "
"Teen kotona valtavasti kotitöitä, ja vaimo ei esimerkiksi ole koskenut imuriin varmaan vuoteen. Ruuanlaitto, yhteiset hankinnat, lasten vieminen harrastuksiin... Yhtä kaikki minun harteillani! Vaimoni kertoo leuhkana ystävilleen, kuinka hänellä on ollut sama "viikkosiivooja" jo 15 vuotta ja kuinka hän ei viitsi kasvattaa omia lapsiaan. "
"Vaimo ei puhu minulle mitään muuta kuin silloin, mikäli hänellä on tarvetta ilmoittaa, että olen tehnyt jonkun asian väärin. Vaimo ei viitsi panostaa lainkaan yhteiseen kotiimme tai varsinkaan ulkoiseen olemukseensa. "
"Kaiken lisäksi ärsyttävintä on se, ettei vaimolleni riitä se, että hän latistaa minut kahden kesken. Hän haluaa nolata minut myös lasten, suvun ja ystävien kesken. Sehän on minulle selvä viesti: Sä et ole mitään! "
En usko olevani täysin yksin sen mielipiteen kanssa, että jos edellä oleva oma kuvauksesi on totta, käytöksesi ei mahdu enää määritelmän "haluan huolehtia lapsista ja kodista" piiriin. Olet antanuthyväksikäyttää itseäsi, ja minä kysyn sinulta miksi niin teit.
Kuten luit, olemme avioituneet siinä vaiheessa, kun esikoinen ilmoitti tulostaan. Yksissä tuumin päätimme, että lapsi saa tulla, kun on tullakseen. Saimme myös toisen ihanan lapsen parin vuoden kuluttua. Oikeastaan tuo pikkulapsivaihe oli suhteemme parasta aikaa. Vielä silloin vaimoni jaksoi jotenkin huolehtia kodista: pienten lasten kanssa on pakko pitää tietyt rutiinit ja aikataulut!
Vaimoni ei ole kuitenkaan koskaan ollut mikään tehokkuuden tai aikaansaavuuden perikuva. Eikä tarvitsisi ollakaan, kunhan saisi edes huolehdittua jotenkin minun kanssani kodista ja tietysti minä pidän tärkeänä myös ulkoisesta olemuksesta huolehtimista.
Koska minä olen todellakin nopeampi ja ripeämpi, tulin aina tarttuneeksi toimeen. Vuosien kuluttua siitä tuli yksinkertaisesti tapa! Esimerkiksi lasten suhteen minua ärsytti monesti vaimoni välinpitämättömyys. Luulen, että jos vaimoni olisi ollut yksin, lapsemme söisivät vieläkin tuttia, olisivat vaipoissa ja vaimoni lykkisi heidät rattaissa kouluun. Kun aloin ottaa suuren vastuun lapsista vaimoni osoittaessa epäkäytännöllisyyttä ja kiinnostumattomuutta, myös koko repertuaari kodintöihin liittyen jäi minulle. Ainoa asia, mistä vaimoni on oma-aloitteisesti ja yksin huolehtinut, on kummilasten muistaminen ja joulukortit.
Olemme siis yksinkertaisesti ajautuneet tähän tilanteeseen. Kun minä olen yrittänyt viime vuosina puhua ja puhua - muistan tarkalleen, kun "pimahdin" aiheesta ensimmäisen kerran pääsiäisenä 2005 - vaimo vain heilauttaa puheilleni kättä. Olen yrittänyt varata yhteisiä viikonloppumatkoja, hoitaa suhdetta illallisilla, pyytää lapsille hoitajaa jne jne. Kun olisi ollut hyvä tilaisuus jutella ja hoitaa sukupuolielämää, vaimo katseli hotellihuoneessa latino-saippuasarjaa, repi sloggien kuminauhaa ja hohotti, kuinka ihanaa on saada nukkua.
Ymmärrän, Panacea, että sinä olet tullut petetyksi. Sen vuoksi varmaan pettäminen kalskahtaa korvaasi epäsuotuisalta tavalta hoitaa parisuhdetta ja juuri uskottomuus on sinusta erityisen paha asia. Sinulla on asiasta henkilökohtaista kokemusta ja kipua. Enkä minäkään ole kertaakaan väittänyt tekeväni oikein löytäessäni uuden naisen.
Mutta mietipä seuraavaa: Oletko sinä sen sijaan kokenut vuosia kestävää ilkeyttä ja välinpitämättömyyttä, vaikka yrität pitää kodin kasassa, huolehtia rakkaistasi ja hoitaa asioita puhumalla. Jos pettäminen tuntuu sinusta pahalta, niin voin omasta puolestani kertoa, että myös minun kokemani ikävyys on helvetillistä.
Minulla ei ole mielestäni erityistä tarvetta miellyttää ketään. Tietysti se, miten olen asiat ilmaissut, antaa minusta kynnysmattovaikutelman. Olen 4-lapsisen perheen nuorin poika ja elänyt varsin leppoisan ja hyvän lapsuuden. Minulla on hyvät välit vanhempiini ja sisaruksiini, ja perheessämme on aina välitetty muista. Tunnen, että läheiseni kantavat perheestäni huolta, vaikken heille ole koskaan vaimoani haukkunutkaan. Yksi syy, miksi perheemme on voinut aina hyvin, on mielestäni se, että arki on toiminut. Molemmat vanhemmat ovat pitäneet kodistamme täyspainoisesti huolta (paikat siistinä, ruoka pöydässä jne.) ja lapsia on arvostettu. Vaimoni on elänyt kaksin yh-äitinsä kanssa. En väitä, että hänen lapsuutensa olisi "huonompi", mutta hän on tottunut erilaiseen elämään.
Eli lyhyesti: tähän tilanteeseen on ajauduttu ja minulla ei ole enää lukuisten torjumisten jälkeen motivaatioita hoitaa suhdetta kuntoon.
Minä ymmärrän täysin alkuperäistä kirjoittajaa. Minä olen ihmisenä aivan samanlainen huolehtija, joka haluaa pitää elämänsä ja kotinsa järjestyksessä, jos toinen ei sitä tee.
Se on osittain sitä toisen miellyttämistä, eihän sille voi mitään. Mutta jos toinen on todellakin "mitääntekemätön", niin siitä tulee hyväksikäyttöä. Miksi rehkiä, kun toinen sen kuitenkin hoitaa.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että ei sitä tee mieli monta kertaa sanoa kotiaskareiden hoitamattomuudesta, jos toinen tekee siitä riidan ja jättää silti tekemättä. 100 kertaa ennemmin sen homman sitten tekee itse ja hartaasti toivoo sisimmässään, että aikuinen ihminen oppisi kun monta kertaa sanotaan.
Täällä koitetaan nyt väkisin analysoida liiankin pitkälle alkuperäisen kirjoittajan avioliittoa ja ihan niinkuin koitettaisi sanoa, että elä nyt missään nimessä eroa. Tottakai alkuperäisen kirjoittajan on täytynyt mennä itseensä ja katsoa peiliin, mutta jos elämä on hampaiden kiristystä vaimon kanssa, niin siitä oravanpyörästä on todellakin hypättävä pois. Jokaisella on oikeus onneen.
Minulla on omakohtaista kokemusta liiallisesta joustamisesta. Saattaa siis olla, että tulkitsen alkupeäistä kirjoitustasi vääristyneestä vinkkelistä.
Ihminen, joka liikaakin pyrkii sopeutumaan ja miellyttämään muita, ei välttämättä ole mikään luuseri. Usein sellainen ihminen menestyy hyvin ja tulee loistavasti toimeen ihmisten kanssa.
Ongelmaksi "miellyttävyys" tulee vain, jos oman hyvinvointinsa kustannuksella pyrkii sopeutumaan muiden kohtuuttomaan käytökseen.
Ymmärrän, että sinun on vaikea nähdä ongelmaa omassa toiminnassasi. Sinusta on miellyttävämpää ajatella, että tilanteeseen on "vain ajauduttu".
Olet nyt tekemässä ratkaisun, ja se on hyvä asia. Ero ei kuitenkaan ole mikään helppo ratkaisu, vaikka se olisikin se oikea. Edessäsi on todennäköisesti vielä monet kiistat tulevan ex-vaimosi kanssa.
On sääli, että hän saa omissaan ja ympäristön silmissä moraalisen ylemmyyden, koska olet ollut hänelle pitkään uskoton, ja jätät hänet.
Olisi todennäköisesti ollut helpompaa järjestää se ero ensin, ja sitten aloittaa suhde uuteen rakkauteen.
Tähänkin väliin tungen tätä uusperheellisen ihmisen ajatusmaailmaa. On iahn varteenotettava vaihtoehto, että äiti saa "moraalisen ylemyyden" myös lasten silmissä; eikä siihen tarvita edes äidin "katkeraa tilitystä" lapsille. He osaavat tuon ikäisinä muodostaa jo itsekin mielipiteitä.
Ap kuvittelee, että eron jälkeen lapset varmaan muuttavat hänen luokseen ja sen jälkeen aloitetaan uuden naisen kanssa ihana suhde ja lapset hymyilee vieressä. AP -Ajattele uudelleen! Jos elämä ydinperheessä on hankalaa, on se uusperheessa 100 kertaa hankalampaa. Oli sitten miten sopeutuvainen luonne tahansa.
Jos et olisi tavannut tätä toista naista, olisitko silti halunnut erota? Jos olisit, niin silloin se saattaa jopa olla oikea ratkaisu. Tosin ongelmienkin yli voi päästä, jos on vilpitön halu ja yritys siihen. Mutta jos haluat erota vain, koska olet hullaantunut toiseen naiseen, tilanne on hankalampi. Huuma saattaa ihan oikeasti kadota, kun olette olleet yhdessä riittävän pitkään ja tutustuneet toisiinne arjessa. Ja jos sitten huomaat, että ero oli väärä ratkaisu, niin elämäsi voi olla pilalla. Ehkä vaimosi ei huolisi sinua takaisin ja jäisit yksin. Tai seurustelisit naisten kanssa, joihin et ole syvästi rakastunut. Toki tuo uusi ihastuksesi saattaa vaikka ollakin elämäsi nainen, mutta sitä ei voi vielä tietää. Mielestäni vaimosi kuulostaa masentuneelta naiselta. Ei hyväntuulinen ja elämäänsä tyytyväinen nainen makaa sohvalla hoitamattomana ja tyytymättömänä. Teillä on selvästi ollut ongelmana, että ette osaa kuunnella toisianne ettekä puhua toisillenne oikein. Halveksit vaimoasi niin paljon, että hän on sen varmasti huomannut ja kokee ettei HÄNTÄ arvosteta. Ja sinä koet, ettei sinua arvosteta. Varmasti vaimossasikin on paljon rakastamisen arvoisia ominaisuuksia, kun kerran olet hänet vaimoksesi valinnut. Ehkä hän ei masennukseltaan ole jaksanut hoitaa kotia ja perhettä. Onko sinulla tullut mieleen, että hän saattaa olla masentunut sinun takiasi? Vaikka käytännön asioissa vaikutat unelmamieheltä, oletko osannut antaa vaimollesi sitä mitä hän todella tarvitsee naisena; rakkautta, romantiikkaa, hellyyttä, hyvää seksiä, juttelua, kiinnostusta hänen tunteisiinsa ja ajatuksiinsa? Jos olet ollut pelkkä monitoimikone, ei ihme, jos vaimosi on tyytymätön. Kyllä tangoon tarvitaan aina kaksi. Kenties olisit voinut siivota vähemmän ja antaa vaimollesi enemmän huomiota.
Kun laitoin tuon äskeisen viestini, en ollut vielä lukenut tuota uusinta vastaustasi. Kun luin sen, ajattelin, että voiko tuollaisia miehiä oikeasti olla. Jos tuo on totta, että olet oikeasti todella yrittänyt järjestää teille vaimosi kanssa yhteisiä hetkiä ja huomioida häntä, niin ehkä sitten olet oikeasti unelmamies. Tosin olisi kiinnostavaa lukea vaimosi kanta elämästänne, se voisi olla aivan erilainen. Kuulostat liian hyvältä ollaksesi totta ja yleensä sellainen ei olekaan totta :) Mutta jos on, niin ei muuta kuin onnea elämässä, olet sen ansainnut. Toivon vain, että perheesi ei kärsi liikaa kun menettää sinut.
En ole täydellinen mies, ja tuo toinen nainen on siitä yksi osoitus. Tietysti olen tässä miettinyt, että pitäisikö kertoa vaimolle, että tässä nyt on uusi hoito ja olen miettinyt lähtöä. Jos se herättäisi vaimon, ja hänkin olisi valmis näkemään vaivaa suhteemme eteen niin elämä voisi helpottaa. Suhteemme ei tietystikään palaisi ennalleen, mutta lasten takia voisi olla kiva yrittää.
Olisi reilua jutella ja kertoa rehellisesti, missä mennään. Voi olla, että vaimosi osaisi arvostaa rehellisyyttäsi, vaikka asia loukkaisikin. Minä ainakin toivon, että jos mieheni pettäisi, hänellä olisi kanttia kertoa siitä. Voi olla, että vaimosi heittää tavarasi kiljuen pihalle eikä anna koskaan anteeksi. Sittenpähän pääset heti pois. Jos hän taas vilpittömästi rakastaa sinua, voitte ehkä vihdoin keskustella asioista syvällisesti ja saada jopa solmunne auki. Toivottavasti siinä tapauksessa pystyt unohtamaan uuden ihastuksesi ja jatkamaan vaimosi kanssa uskollisena.
Eka: sinä petit/petät vaimoasi-siis sinun päätös
toka: mitä jos vaimosi on masentunut, oletko sittenkään täydellinen, jospa annat aina vaimon huomata, että sinä se osaat ja pystyt
kolmas: kirjoitat toisesta naisestasi uusi HOITO, siis hoito? ei rakastettu. Lisäksi sinua reilusti nuorempi.
Ja vielä, yleensä kaksi vuotta on kiihkeää...
paitsi olen vielä iltapuhteisin kuunannut akan peräuran hammasharjalla ja imeskellyt mätää sen paiseista kun kuulemma paranee niin nopeammin.
Voimia sulle, on tää niin kovaa.
Alku on aina jännää kenen tahansa kanssa.
Ota huomioon että tämä uusi nainen on ihastunut sinuun ja teillä on tavallaan soidinmenot meneillään. On toki varmasti aidosti kiinnostunut jutuistasi, en minä sitä epäile.
Kuhan asutte muutaman vuoden yhdessä, saattaa iskeä itsestäänselvyys kuvioon. Huomataan ettei se toinen loppupeleissä yhtään sen ihmeellisempi olekaan kuin muutkaan. Mukava kyllä mutta alkaa hänenkin juttunsa tuntumaan vanhoilta kun joka päivä nähdään. Arkea yhdessä kunnes työpaikalla joku taas osoittaa huomiota kuuntelemalla juttusi loppuun keskeyttämättä...
taidat katsella uutta ihastustasi. Kerroit jossain kohtaa kuinka perheesi pikkulapsivuodet olivat hyviä. Minne hyvät tunteet hävisivät?
Mikä tilanne on, vaimosi mielestä? Oletko kaikessa taitavuudessasi teilannut hänet osaamattomaksi, sitä kuule voi lopulta niin masentua siitäkin, että tulee ajatus: antaa olla, tee sinä kun minun tekemiseni ei kelpaa.
Ja lapset otat tietysti mukaan, kun olet heitä tähänkin asti hoitanut. Vai et kai aio idiootti jättää heitä sille kaamealle vaimollesi joka ei heihin ole koskenut tähänkään asti pitkällä tikullakaan.
Olisipa minulla myös tuollainen mies !
Äläs nyt. On kai niitäkin, jotka eivät petä puolisoaan ja kantavat ristinsä hautaan saakka. Monet ovat saaneet täällä minusta sellaisen kuvan, että olen joku huusholli-ihme, joka osaa tehdä mitä vaan. Tai etten antaisi perheelleni aikaa, kun huiskin koko ajan rätti kädessä ympäri huushollia.
Mielestäni juuri siten saadaan parhaiten yhteistä aikaa, kun jokainen siivoaisi päivittäin jälkensä. Ja jos huusholli siivotaan kerran viikossa imurointeineen, pölynpyyhkimisineen ja lakananvaihtoineen niin eihän siihen mene kuin pari tuntia viikossa.
Ja lapsista vielä sen verran, että lapset ovat mielestäni ainoa sijoitus, jota ei takuuvarmasti tule katumaan. Mielestäni se on jo lasten ympäristön (opettajat, tarha - ja koulukaverit) huomioimista, että lapset ovat puhtaita ja siistejä sekä asianmukaisilla varusteilla ja taidoilla varustettuja. Tulihan taas mieleen yksikin riita, kun vaimon mielestä lapselle oli turhaa ostaa kumisaappaat...
transvestiitti.Nainenhan sinä oletkin sulla on varmasti silikonimuna korkeintaan.
Siis juuri tuolla tavallahan ukkomiehet selittelevät pettämisisään. Vaimo "nalkuttaa" eikä "kanna huolta ulkonäöstään".
Se Rane vaan on niin, että juuri sinun kypsässä iässäni saattaapi iskeä sellainen "kriisi" pettämiseen taipuvaisille miehille, että nuoremmat naiset vetää puoleensa. Silloin jää perheet ja vanhat vaimot ja lapset niin että viuh vauh vaan.
Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner on juuri sinunlaisesi Nössömiehen kuva, mies joka ei osaa puhua eikä ilmaista tunteitaavan ja antaa vaimon alistaa, koska on vain niin nössö. Sitten kun ei jaksa olla kynnysmattona, niin lähdetään jonkun vasta esikoulusta päässeen "ihanan ymmärtäväisen misukan" perään.... Koska kotona on niin vaikeaa....!! Vaimo pomottaa!! Rane, ole nyt mies ja sano vastaan sille vaimollesi nyt, voi hyvänen aika.
Ranen perhehelvetti on niin tavallinen kuin olla jo voi, mutta yleensä vain toisinpäin.
Yleensä nainen latistetaan ja mies pompottaa, ja on ottanut henkisen yliotteen.
Tuollaisesta on vain niin vaikea päästä pois, erota, kun ei ole niitä voimavaroja kuin arjen yli selviämiseen.