Mieheni vanhemmat eivät ole käyneet meillä kun viimeksi viime vuonna. Eivätkä edes ole soittaneet ja kysyneet mitä kuuluu, tosin emme mekään ole viime aikoina ottaneet heihin mitään kontaktia. Meillä on vielä pieni lapsi, joten luulisi että kiinnostaisi edes että mitä lapsen lapselle kuuluu, mutta ei. Vaikka he eivät asukaan samalla paikkakunnalla mutta käyvät kuitenkin viikoittain asioilla täällä missä me asumme mutta silti eivät tule kyläilemään. Miehelläni on veli jolla on myös lapsi, hänen kanssaan viettävät toki aikaa...käyvät heidän luonaan ja muutenkin ovat hänelle esimerkillisiä isovanhempia mutta eivät meidän lapselle. Asia tottakai vaivaa minua, enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Tähän asti olen ollut tekemättä yhtään mitään siis välittämättä asiasta ollenkaan. Anoppini on minua kohtaan todella piikittelevä, enkä ole välttynyt piilo keljuilemiselta. Sitä saa kuulla lähes tulkoon jokaisesta lauseesta mitä hän minulle sanoo, mutta enpä ole asiasta ollut milläsäkään. Hän varmaan luuleekin että en tajua hänen sanomisiaan. Silloin vielä kun meillä ei ollut lasta niin mitään tälläistä ei vielä ollut, mutta nyt kun on niin jokaisessa asiassa anoppini on pakko yrittää tehdä mieheni veljen lasta paremmaksi. Tilanteessa esim. jos meidän lapsella on jotain niin hänen on pakko sanoa heti että kyllähän Roosallakin on sellainen. Mitä te tekisitte tälläisessä tilanteessa, toivon asiallisia vastauksia!
Mielipiteitä kaivataan, kiitos!
Susan-ne-
342476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Mitäpä tuossa tilanteessa voi tehdä. Et voi miehesi vanhempia pakottaa sellaiseen, mitä he eivät halua. Mutta oletko varma, että miehesi veljen perhe saa heiltä enemmän huomiota ? Joskus voi ehkä tuntua siltä, mutta se ei välttämättä ole tilanne. Miten miehesi muuten suhtautuu asiaan ? Eikö hänellä olisi syytä loukkaantua enemmän tilanteesta ? Ehkä miehesi veli on kautta linjan ja aina ollu miehesi vanhempien lempilapsi ja tilanne ei nyttenkään muuksi muutu.
Entäpä omat vanhempasi ? He varmaan ovat kiinnostuneita lapsenlapsestaan. Etkö voisi nauttia heidän osoittamastaan huomiosta ja antaa miehesi vanhempien osallistua lapsenne elämään haluamallaan panoksella ? Ymmärrän, että tuntuu pahalta, jos appivanhempien käytös lasta kohtaan on selvästi nuivakkaa. Yritä olla kuitenkin sellaisen ja turhan herkkyyden ylöpuolella. Pääasiahan on, että teidän pikku perheellänne menee hyvin.
Mieheni on toisinaan ollut todella loukkaantunut tilanteesta, nään että hän kärsii edelleen tästä tilanteesta. Vaikka ei myönnäkään sitä, mutta ei kai tässä auta muu kuin jatkaa ja olla välittämättä. Enkä haluaisi puhua mieheni vanhemmillekaan tästä koska tiedän että vastaukseksi saan että...oletko sinä akka päästäsi ihan vialla mitä sinä oikein kuvittelet. Eli he nauttisivat siitä tilanteesta liikaa. Ja oloni tulisi vielä pahemmaksi sen jälkeen!
Enkä kuvittele tätä tilannetta, tämä toinen lapsi on öitäkin heidän luonaan. Ja anoppini on jopa sanonut että ei ota meidän lastamme yöksi heille. Joulunakin oli näin että Roosa sai monta lahjaa heiltä ja meidän lapsemme yhden ainoan. En ole kateellinen tavaroista jos se kuulostaa sille mutta lapset ajattelevat asian toisella tapaa kuitenkin. Toivoisin vaan tasa- arvoa mutta se ei ole ilmeisesti mahdollista heidän kanssaan!
Tässä yksi mielipide. Lapsen kannalta surullista, että näin on. Mutta sellaista elämä vaan on, aina ei ihmisten välillä synkkaa.
Sinun kannaltasi mielestäni on hyvä, ettei anoppi pyöri jatkuvasti nurkissa. Jos hän suhtautuu ja käyttäytyy noin ikävästi, kuin kerroit, niin eikö ole hyvä, että hän pysyy kauempana?
Käyttäydy itse aina asiallisesti anoppiasi kohtaan. Jos hän loukkaa, niin sano rauhallisesti ja jämäkästi kantasi heti.
Jos anopissa on ainesta, niin ajan mittaan hän huomaa, että olet hyvä tyyppi, joka hoitaa asiansa ja on kelpo miniä. Jos hän ei sitä hyvää ja myöntestä sinussa näe tai ei halua nähdä, niin ole tyytyväinen ettei hän lampsi päivittäin tai viikoittain kotiisi piikittelemään. Se vasta raskasta olisikin.
Minusta tuntuu vaan välillä ihan sille että hän on vaan niin kateellinen sille että meillä menee hyvin. Tehdään sellaisia asioita joita miehen veli ei tee tai he eivät itse tee, kuten matkustellaan ja ollaan muuallakin kuin kotona. Siihenkin on pitänyt olla puuttumassa jne. On jopa puuttunut ulkonäössäni sellaisiin sekkoihin mitä hänellä ei ole. En ymmärrä miksi niin ilkeesti pitää sitten olla sanomassa!
Anoppisi vaikuttaa kovin keskeneräiseltä ja kehittymättömältä ihmiseltä. Kukaan meistä ei ole valmis ja täydellinen, joten armollinenkin pitää olla itselleen ja muille, mutta loukattavaksi ei ole mitään syytä alistua.
Toisia ei voi juurikaan muuttaa. Et saa anopistasi käskemäälä tai huomauttamalla fiksua ja tasapuolista. Hän on mikä on ja saakin olla.
Mutta pidä huoli itsestäsi ja perheestäsi. En ehdota välien katkomista, mutta etäiset ja asialliset välit voivat olla parasta mihin siinä tilanteessa on mahdollisuuksia.
Halusit kivat isovanhemmat lapsellesi ja toimivat välit anoppiin. Sinulla on ollut onni saada muuta hyvää elämääsi (hyvä mies, lapsi ym.), mutta tätä em. hyvää ehkä et saa. Siihen on sitten vain tyytyminen ja elettävä sen tosiasian kanssa.
Silti edelleen kehoitan sinua käyttäytymään asiallisesti, vaikka anoppisi vaikuttaakin aika pöntöltä. Itse en edes haluaisi läheisempiä välejä ja kanssakäymistä sellaisen henkilön kanssa.
Olen tuota miettinyt kovasti, minulle on oma lapsuudenperheeni tehnyt niin paljon pahaa ettette voi kuvitellakaan.
Samaan aikaan kuitenkin minulla on ollut taivaallinen onni saada nauttia ihanasta avioliitosta kunnollisen puolisoni kanssa. Meillä menee hyvin ja teemme myös rohkeita päätöksiä yhdessä siitä miten elämämme järjestämme. Jos se ei sovi sukulaisille (ovat kai lähinnä kateellisia tästäkin) niin minkäs sille.
Eihän se heiltä ole pois, mutta kuvittelevat että meidän pitäisi elää täsmälleen samanlaista elämää kuin he ja sopeutua heidän vaatimuksiinsa.
Onneksi mieheni suku ei ole samanlaista, muuten olisimme kahden tulen välissä. Anoppini on kyllä sellainen tyypillinen piikittelijä, ei ole koskaan sanonut minulle hyvää sanaa ja mustamaalannut minua selän takana, vaikka ei edes tunne minua. Mutta emme tapaile, joten se siitä. (Hän ei ole puolisoni äiti vaan appeni toinen vaimo ja appi on jo manan majoilla.)
Jos appivanhempasi osoittavat käytöksellään, että lapsenne ei ole heidän mieleensä, niin kunniuoita myös lapsesi tunteita.
Häntä ei pidä viedä paikkaan ja tapaamaan ihmisiä, jotka eivät hänestä välitä.
On turhaa rasittaa lapsen mieltä kysymyksillä, joihin ei ole vastauksia.
Kun ei kelpaa, niin ei kelpaa. Sinä et voi pakottaa isovanhempien ja lapsen välejä paremmiksi, mutta voi suojata lapsesi mielipahalta.
Lähde siitä tilanteesta, että lapsellasi on vain yhdet isovanhemmat, sinun omat vanhempasi. Älä puhu lapsellesi enää miehen vanhemmista.
Miksi heitä nimitetään? Ala sanoa heitä etunimillä myös lapselle.
Ei lapsen tarvitse selkeästi muistaa mitä sukua nuo tympeät henkilöt ovat.
Älkää menkö minnekään, missä nämä ihmiset ovat. Sano suoran, että lapsen mieltä eivät aikuiset enää pahoita. Sinulla ei ole velvollisuutta viedä lastasi loukattavaksi jonkun ihmeellisen sukulaisuuden nimissä.
Se on kyllä totta, että ei meidän tarvitse viedä häntä sellaisiin pakkoihin missä hän näkee heidät. Tästä tulikin mieleen sellainen että lapseni oli kerran anoppini sylissä. Niin hän vain tokaisi lapselleni että mitähän äitisi sanoisi jos tippuisit lattialle!!! Sen jälkeen tosin otinkin lapseni hänen sylistään pois! Millainen ihminen voi tuollaista edes sanoa??
Tottakai tuollainen vaivaa mutta yritä sivuuttaa, niin vaikeaa kun se onkin. Ihmiset ovat kummallisia ja syitä voi vain arvailla ... niin arvailla. Turha lähteä tuollaiseen mukaan. Asia vain on niin eikä sille mahda mitään. Kuten joku toinen sanoikin, asioiden ollessa näin nauti siitä, että anopin seura on harvinaista.
Henkilökemia, verisukulaistenkin kesken on mysteeri. Oma äitinikin, joka on tasapuolinen ja fiksu ihminen muuten, suosii selvästi meistä joitakin ... itse olen vissiin siellä aika listan kärjessä, ei valittamista. Silti ärsyttää huomata, että äidin on tosi vaikea sietää toisen sisarukseni tekemisiä ... näkee niissä aina negatiivista ja aina mollaamassa selänkin takana. Toinen sisarukseni taas tuntuu olevan jalustalla, aina hänen kohdallaan äitini näkee kaiken parhain päin ja kehuu lisää selän takana.
Tällaista se elämä vaan tuppaa olemaan, kaikkea ei voi ymmärtää. Ihmiset on erilaisia.
En ole kertaakaan itse ainakaan omasta mielestäni käyttäytynyt mitenkään huonosti, enkä ole hänelle sanonut kertaakaan pahasti vaikka mieli olisi tehnyt jo monta kertaa näin tehdä. Ja aihettakin olisi ollut jo monen monta kertaa siihenkin. Sen verran kunnioitusta löytyy toista ihmistä kohtaan, vaikka ei tuollaista ihmistä kohtaan tarvitsisikaan.
En yhtään epäile, että olisit käyttäytynyt huonosti. Mutta jos appiväki toimii tökerösti, niin ennen menee kuppi nurin ja siihen tilanteeseen ehdotan malttia ja tyyneyttä. Ja jämäkkyyttä.
Vielä näihin piikkeihin ja loukkauksiin. Älä ole liian kiltti. Ei ole mitään syytä miksi sinun pitäisi ja kannattaisi kuunnella niitä.
Pieni välähdys omasta anopistani. Hän aikoinaan loukkasi minua pahasti ja pitkään. En nyt selitä tarkemmin, mutta oli kyse isoista asioista, jotka todellakaan eivät kuuluneet hänelle (liittyy lasten saamiseen ja lukumäärään). Sanoin hänelle suoraan, että nämä puheet loukkaavat minua. Hän käänsi sen ivaksi ja pilkaksi minua kohtaan, että jo nyt on herkkähipiäinen miniä, kun mitään ei saisi sanoa jne jne.
Näin siis voi käydä, kun vastassa on typerästi käyttäytyvä ihminen. Silti olen tyytyväinen siitä, että ilmaisin loukkaantumiseni. Jälkitilanteessa hänen moukkamaisuutensa vain korostui ja minä säilytin itsekunnioitukseni, kun en vaan lampaana kuunnellut hänen teesejään tai lähtehyt samanlaiseen loanheittoon.
Mulla vastaava tilanne, mutta päinvastoin! Mie olen se anoppi ja miniä on käyttäytynyt koko ajan loukkaavasti ja suoraan sanoen sikamaisesti!!
Vihelsin pelin poikki. KOSKA miniä ei koskaan ITSE ikinä kysynyt minulta mitään/ilmaissut asioita, joka olisivat arvon rouvaa loukanneet, NIIN HÄNPÄ KYSYI POIKANI, MIEHENSÄ kautta (mikä luuseri) ja mie vastasin taas poikani kysymykseen tietysit kysyjälle, pojalleni. EI TIETSYTI MINIKKO ITSE KYSYNYT, KOSKA MITÄÄN EN OLLUT PAHAA IKINÄ SANONUT/TEHNYT, ainoastaan en joka kerran jaksanut hoitaa poikia pe-su ilta (juonnin takia), KOSKA olen työssäkäyvä, ja tyttäreni kaksi lasta tarvitsivat MYÖSKIN hoitoa. Koetin hoitaa vuorotellen TASA-ARVOISESTI, MUTTA Narsku, m ikä Narsku. Nyt saa nuolla näppejään! Poikanikin siis pani välit poikki. Kiva lukea, kun miniä kiittää kaikesta avusta sanoitta, vittu, vittu, saatanan lehmä, hyi jne... siis tekstiviestein. Se on hänen tapa ja tyyli KAIKILLE, ei ole kanttia asioitaan hoitaa ihan itse suoraan, mikä luuseri, no niinhän Narskut ovatkin !!! EI TARVITSE ALISTUA HAUKUTTAVAKSI, JOTAKIN ITSEKUNNIOITUSTA ITSELLÄ POTÄÄ OLLA. Lieneekö pojallani häpeä, kun antaa akkansa haukkua syytöntä ja auttavaista (omasta heidän pyynöstään) äitiään ? Nyt tiedän, minkälainen on manipuloinnin mestari!
T: Se "Mummo 50 v."
Luehan viestiketjusta: Nimetön, siellä mie myös kirjoitan, mummo 50 v.
Joo luettu on ja tarinasi on tuttu. Ilmiselvästi miniäsi on häiryyntynyt. Diagnoosia en uskalla antaa, mutta hän varmaankin tarvitsisi apua.
Toivon, että sinäkin pääsisit pettymyksestäsi yli ja eteenpäin. Sinulle itsellesi on raskasta ja vahingollista, jos jäät tuohon meuhkaamisen vaiheeseen.
Pitää päästä yli, olla ajattelematta sitä ainokaista omaa rakasta poikalastani ja pikkumiestä. Tyttären häät tulossa kesäkuussa, jonne poikani on ilmoittanut itsensä ja eukkonsa, MUTTA EI POIKIA (toinen siis miniän poika)! Pikkumies ei pääse kumminsa häihin (muita kummeja ei ole) ! Mitenkä asiat linkittyykin sairaasti. Taas Narsku "määrää" ihmisten sosiaalisuhteista. Niin olisihan se todella vaarallista, jos poikani poika näkisi mummonsa, voisi poikakin vielä kysellä mummon mukaan, serkut kun lähtevät häistä meijän tykö hoitoon mökkeilemään. Onhan Narsku sanonut pojan kummille, että muista sitten ettei poika saa puhua mummonsa kanssa (jos sattumalta soittaisin, kun hoidtaati poikaa juonnin takia, tällä kertaa pojan tädillä). Juuri esim. tämän tulevan asian takia, koko paskahomma taas mielessä. Joskus jopa unohtuu päiviksi, jopa. Poikani oli tuumannau, että mikähän fiasko siellä häissä syntyykään !Mitä/ketä lie tarkoittanut, luultavasti raivotartaan. Tuumasimme, jos eukko alkaa riehumaan, niin soitamme poliisit ja onhan mieheni vanginvartija ammatiltaan ! Katotaan, miten käy. Maku pois jo etukäteen koko juhlista. Älyäsisi pysyä edes poissa !!
jo alkuperäisessä perheessä, siis vanhemiensa luona ollessaan eriarvoisia? Ikävä kyllä joissakin perheissä lapset eivät ole samanarvoisia, vaan on "lellikki" ja "musta lammas". Mikäli puolisosi on jo kantakodissaan ollut se musta lammas, niin eiväthän asetelmat muutu.
Mikäli taas näin ei ole ollut, niin sitten en voi kuin otaksua, jokin sinun ja appivanhempiesi henkilökemioissa ei ole natsannut, eikä sellaisia kykene järjellä selittämään. Tosin fiksu aikuinen, siis tässä tapauksessa appivanhempasi, koettaisivat olla tasapuolisia, edes lahjojen muodossa, koska se on kuitenkin konkreettinen mittari jonka todellakin nimenomaan lapset huomaavat.
Vaikea sanoa tuohon että ovatko missä asemissa olleet kotona asuessaan olleet. Olen kyllä kysynyt miten asiat silloin on ollut mutta mieheni on sanonut vain että kaikki on ollut saman arvoisia. Mutta minä en kyllä usko tuota...mieheni on perheestä se nuorin lapsi...joten on joutunut aina tottumaan muiden vanhoihin vaatteisiin ym. Joskus kun ostin miehelleni uusia vaatteita niin anoppi sanoi tuohon että mitähän se niilläkin tekee!!!
ottaisi yhteyttä, enkä pyytäisi heiltä mitään, unohtaisin koko mummon ja ukin. Yhteydenpito minimiin, samoin veljne pesueeseen. Nauttikoot keskenää niin, jotta nam....
Meitä on kolme sisarusta, joista nuorin, poika, on lellikki, minä olen vanhin ja välissä on yksi poika. Kehutaan, miten osaa, on viisas, hoikka, osaava, on kuin ministeri ! Ällöttää. Joka kerta, kun poika tulossa käymään (itsekkin olemme useinkyllä kotipihassani piipahtamassa, koska mökkitontti on lohkottu kotitilani mailta), niin on pata kuumana evästä tulossa ja vielä kahvitetaan, annetaan pojan pojille jäätelöt, namut jne. Joskus toisen veljeni pojat olivat kurkanneet mummonsa jääkaappiin, kun sielä ollut herkkuevästä, niin jopa muori oli kiljahtanut: Hei, ne ovat Sepolle !! Muori katsookin poikaansa kuin rakastunut. No, toinen veli on verisesti loukkaantunut ja helvetin kateellinen ja luulee, jotta vanhempani ovat järkiään lellikin taloa rahoittaneet jne. eikä käy ikinä veljellään kylässä, kiertää iha, Joulunakin kun veli käyt kotona, niin ottaa etukäteen äidiltä tai minulta selvää, onko lellikki tulossa milloin sinne, ettei vain sattusi yhtäaikaa. Itse yritän ajatella, ettei se ole veljeni vika kun on niin ihana, koetan olla ajattelematta. Joskus kyllä piikittelen. Kun esim. kysyn saako pellosta ottaa uutta maistella perunaa, niin lisään siihen, jotta kyllä vielä Sepolle jääpi pottua ! Mitenkähän käy, kun ukko ja muroi kuolevat, TIEDÄN JO: Ukkeli kertoi, että pääpaikka rantoineen ja maa-alue sekä pieni metsäpalsta (5 ha) jääpi lellikille, meille vähemmän ja annettukin jo se maa. Hyvä niin, että saikin ajoissa, jotta pääsen eläessä nauttimaan mökkeilystä omassa mökissä. Ei, kun sen takia saimme, kun sai vielä siihen silloin poikkeusluvalla rakentaa, ellei maa olisi vieläkin ukon kynnen alla visusti. Ikää jo 80 v tällä jäärällä. Tämmöistä eriarvoisuutta. Mitenkähän irtain on aoittu jakaa ja osake asuntokirkonkylällä ? Sekinkö lellikille. En kyllä tarvi yhtään enempää mitään, mutta ihan tasapuolisuuden vuoksi. On se kyllä kummallista. Itse eivät näe tehneensä mitään, hokevta vaan, jotta aina pitäs olla tasapuolinen lasten kesken. Itse olen ainakin ollut omieni kanssa. Toivon mukaan olenkin onnistunut.
En ole kertaakaan tosiaankaan pyytänyt heiltä edes mitään eikä ole tarvinnutkaan. Ja todellakin yritän täst edes olla ottamatta yhteyttä heihin.
Todella ikavaa etta mummo ei voi olla lapselapsen kanssa tekemisissa.
Kuitenkin lapsellanne on seka isa etta aiti. Te muodostatte oman pienen yhteison, eika ole mitaan syyta tuoda tuohon ilkeita, vastenmielisia ja vihamieleisia yksiloita.
Tavatessanne mommon, muista aina olla vain kohtelias ja korrekti hanta kohtaan. Yrita olla kasvotusten vain silloin kun vieressa on muita ihmisia (pakollisissa sukujuhlissa). Ala KOSKAAN jarjesta itseasi, lastasi tai miestasi hanen kanssaan ilman muita ihmisia! Ala KOSKAAN sano ilkeita asioita hanesta muille. Hanen levittamansa juorut kuolevat kun sina et kaada polttoainetta tuleen.
Toisin sanoin anna mummon olla rauhassa, hanella on seuraa muista, han EI halua nahda teita, kuulla teista eika mitenkaan siteerata teita.
Niin vaikea kuin se onkin ymmartaa, teidan on hyvaksyttava tuo ja annettava hanen olla omissa oloissaan.
Jos haluatte mummon lapsellenne, ala tekemaan tuttavuutta naapuristosi, kylasi, lahiymparistosi vanhusten kanssa. Olen vuoren varma etta loydat heidan keskuudestaan paljon todella miellyttavia yksiloita jotka ajan pitkaan haluaisivat viettaa aikaansa myos lapsenne kanssa (vaikka puolituntia kerrallaan aluksi)
Mommon EI tarvitse olla biologinen isoaiti.
lukenut näit äsivuja ja tietä sen perusteella miten pitää toimia. Olla näkymätön ja kuulumaton ja vatimaton ja elää omaa elämäänsä ja pysytellä erossa miniästä ja lapsenlapsista.
Sitähän miniät toivovat, kuinka sinä nyt olet jotain muuta vailla.
toivoisin vaan että kaikki olisi hyvin ja kaikki saman arvoisia. Mutta se ei tuskin tule koskaan olemaan mahdollista missään suhteessa. Ehkä vain parempi että unohtaa ne ihmiset ja keskittyy omaan parempaan elämään. Olen yrittänyt kaikella mahdollisella tapaa tukea miestäni tässä asiassa koska hän suorastaan häpeää omia vanhempiaan tämän asian vuoksi. Ei kai tässä auta kun jatkaa ja hyväksyä asiat sellaisina kuin ne on.
Olet ikävässä tilanteessa, mutta kyllä appiväkesi käytös on nimenomaan miehellesi varmaan kipeä asia. Viisaasti teet, kun tuet häntä ja yrität loiventaa hänen mielipahaansa.
Syyt appiväen käytökseen saattavat jäädä arvoitukseksi. Mutta hyvää jatkoa sinun perheellesi. Teillä on kaikki mahdollisuudet onnistua, vaikka jäättekin ilman toisten isovanhempien tukea ja seuraa.
Anoppini ei ole koskaan ilmeisesti oikeasti pitänyt minusta. Asiat sujuivat ihan kivasti, kunnes menimme naimisiin ja kun lapsi ilmoitti tulostaan ei sitten enää mikään sujunutkaan. Loukkauksia oli sen verran, että siinä hymy hyytyi! Mummo on kyllä hössöttänyt kaikkien tuttujensa lapsenlapsista, mutta oma ei sitten kelvannut lainkaan. Syytä ei ole kerrottu, emmekä itse sitä ole keksineet. Olen kysynytkin, mutta vastaus oli vain jotain epämääräistä. En olisi ikinä uskonut, että näin voi käydä, mutta tässä sitä ollaan. Totta kai se loukkaa ja sattuu, mutta kyllä siitä yli pääsee! Voitte yrittää keskustella asiasta, mutta jos se ei onnistu, kannattaa ottaa välimatkaa. Anoppisi on sellainen kuin on, et sinä tai kukaan muukaan häntä pysty/eikä kuulukaan muuttaa.Tärkeintä on, että teidän perheenne pysyy kasassa. Sovi miehesi kanssa, miten jatkatte eteenpäin.
tässä sitten onkin lähinnä se että asia tuntuu stressaavan minua enemmän kuin miestäni. Mutta ehkä se vain johtuu siitä että olemme ihmisinä sen verran erilaisempia kuitenkin ja minulle yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on ihmisuhde asiat ja että ne on kunnossa kaikin puolin. Olen tästä kyseisestä asiasta keskustellut monien ystävieni kanssa ja he ovat tukeneet sekä olleet samaa mieltä kanssani. Sen takia kirjoitin tänne että saisin varmuuden tästä asiasta ja mielipiteitä sellaisilta ihmisiltä jotka eivät tunne meitä ketään. Tähän astiset vastaukset ovat kyllä osoittaneet sen että moni ihminen ajattelee samalla tapaa kanssani...joten en sitten kuvittelekaan mitään!!! Kiitos kaikille!
että lukisitte kaikki mitä olen viesti ketjuun kirjoittanut. Haluaisin saada mielipiteitäni siellä kirjoittamiini asioihin. KIITOS!!!
Aikaisemmin olen kirjoittanut, että mielestäni juuri mitään ei ole tehtävissä. Hyväksyä se, että appelat toimivat väärin ja tyhmästi ja yrittää itse toimia viisaasti.
Mutta jos välttämättä haluat jotakin yrittää, niin miltä kuulostaa seuraava ehdotus. Keskustelet ensin miehesi kanssa ja jos hän haluaa samaa, niin pyritte kunnon palaveriin appeloiden kanssa. Sanotte appeloille etukäteen, että teitä painaa ja ihmetyttää eräät asiat ja että haluatte puhua niistä. Kysytte milloin voitaisiin rauhassa jutella (ilman lapsia). Sitten kun juttelun aika on, niin kerrotte rauhallisesti miltä teistä tuntuu heidän toimensa. Ja kysytte, mikä tällaiseen eriarvoiseen kohteluun voi olla syynä.Ja se myös, että haluatte olla heidän kanssaan tekemisissä ja väleissä, mutta ette nykyisillä tavoilla, jotka tuntuvat teistä loukkaavilta.
Vastaukseksi voitte saada ihan mitä tahansa. Tästä voi tulla iso selkkaus, mutta kriisiyttämällä voi myös saada uutta parempaa alkuun. Aikaisemmin epäilit, että vanhemmat voivat olla kateellisia teille. Näin voi hyvinkin olla, mutta sitä he tuskin itse tunnistavat ja tunnustavat. Ihmisen mieli on niin mutkikas.
Mitäpä tuumaat tästä?
hyvä juttu mutta nämä ihmiset ovat vain sellaisia että heidän kanssaan kun ei voi oikein keskustella mistään. Appiukkokin yleensä on ihan hiljaa sanomatta yhtään mitään, niin tilanne on hieman hankala...kaikella tapaa!
ei keskustelu yrityksistä huolimatta onnistunut. Joskus on kai tilanne vaan se, että jotkut ihmiset eivät tule tai edes halua tulla toisten kanssa toimeen. Meillä anoppini ei kyennyt hyväksymään, että poikansa perusti perheen. Poika(mieheni) sitten itse veti johtopäätökset, myös oman lapsuutensa perusteella, eikä enää halunnut läheisiä yhteyksiä vanhempiinsa. Ikävä tilanne, mutta joskus näin käy, eikä se aina ole miniän vika.
ihmisiä tämä maa päällään sitten kantaakin. Sitä sitten tälläisien tapauksien jälkeen miettiikin että onko sitä itse hullu vai onko ne muut sitten ihan omituisia tapauksia...Mutta en ole ilmeisesti ainut ihminen joka joutuu elämään tälläisien asioiden kanssa! Mutta onhan niitä kuitenkin tästäkin vakavempiakin asioita olemassa.
Heippa! Kerronpa tähän vähän omia kokemuksiani. Ei verrattavissa ihan sinun tapaukseesi, mutta kuitenkin.
Meitä on kaksi miniää, siis veljesten vaimot. Toisella veljellä ja vaimollaan on lapsia, meillä ei. Emme saaneet, vaikka yritimme kaikkemme.
Nyt tämä toisen veljen perhe on anopille ja apelle kaikki kaikessa. En tietenkään purnaa siitä, että lapsenlapset ovat heille tärkeitä, tietysti ovat ja pitääkin olla. Mutta silti tässä on jotain epäsuhtaista. Se rahan määrä, mitä appivanhemmat ovat laittaneet tämän toisen poikansa perheeseen, on jotain aivan järkyttävää. No, en tahdo olla mikään ahne miniä, eihän minulla mitään sanomista siihen tietysti pitäisi olla, mutta missä menee raja?
Jo silloin, kun toinen miniä odotti ensimmäistä lasta, tämä älytön avustaminen alkoi. Anoppi osti lastenvaunut, rattaat, lastenhuoneen kalustot, kaikki mahdolliset ja mahdottomat. Antoivat jopa rahaa isompaan autoon.
Ja tätä on jatkunut. Kun ollaan yhtä aikaa siellä kylässä, tämä toinen porukka lähtee kotiinsa kassit ruokaa notkuen. Anoppi ostaa ja laittaa, täytyyhän lasten saada. Anoppi poimii marjat ja keittää mehut ja hillot. Auton perä lastataan perunoilla, porkkanoilla sun muilla maan antimilla. Kun anoppilassa oli vielä lehmiä, mukaan pakattiin vielä voit ja juustot.
Meille ei ole vielä yhtä perunapussia tarjottu. Kaikki olemme siellä kyllä yhdessä perunapellolla huhkimassa olleet. Joskus mieheni on oma-aloitteisesti ottanut kellarista jotain mukaan, mutta tästä kaikesta on minulle tullut jotenkin niin "paha maku", että olen senkin jo kieltänyt.
Eikä tässä siis tietenkään ole kyse mistään "perunoista ja porkkanoista". Kyse on siitä, että toinen poika perheineen saa hurjasti taloudellista sun muuta tukea vanhemmiltaan, mutta toinen jää koko ajan ilman. Meidän tietysti katsotaan hyvin tulevan toimeen omillammekin, niin kuin tulemmekin, mutta tulisi tämä toinenkin perhe omillaan toimeen vallan hyvin. He ovat itse asiassa parempituloisia kuin me.
Eniten ehkä rassaa se, että he niin höylisti ottavat kaiken vastaan. Appiukko käy viemässä heille valmiiksi laitettuja kaloja, meille ei milloinkaan.
En tiedä mitään toista perhettä, jota appivanhemmat tukisivat näin runsaalla kädellä. Kaikki siis siksi, että perheessä on lapsia, mutta tästä hyötyy kuitenkin myös koko perhe. Esimerkiksi perheen tietokoneet on appivanhempien ostamia. Appivanhemmat kustantavat myös perheen ulkomaanmatkat, koska lasten täytyy saada elämyksiä. Tiedän tämän ihan tasan tarkkaan, koska mitään salailua asiassa ei harrasteta. He kertovat ihan auliisti, että annettiin sinne sitä ja sitä.
Kaikkein tyhmintä tässä on sitten se, että me lapsettomana parina olemme kuitenkin niitä, joihin sitten tarvittaessa turvaudutaan. Meitä pyydetään sitten kyllä käyttämään appea ja anoppia sairaalakäynneillä tai tutkimuksissa yms. Talon töihin olemme hyvää työvoimaa, ja sopivaa tietysti, kun ei ole lapsiakaan rasitteena. Toinen miniä saa olla rauhassa kotonaan lasten takia, minun on mentävä anopin avuksi milloin mihinkin.
Että tällaista. En tiedä, mikä tilanne olisi sitten, jos meilläkin olisi niitä lapsia. Olisimmeko samanlaisen avustusryöpyn kohteena. Toisaalta olen tilanteeseen tyytyväinenkin, eipä voi kukaan sanoa, että käyttäisimme ketään hyväksemme.
Neuvoisin sinuakin vain ajattelemaan sillä tavoin, että ettepä sitten ole keneltäkään mitään saaneetkaan, vaan omillanne olette. Muistan vielä muuten senkin, että enpä ollut minäkään aikoinani omille isovanhemmilleni, siis isäni vanhemmille, mitenkään tärkeä. Sen sijaan setäni lapset eli serkkuni olivat kaikki kaikessa. Se tuli selkeimmin esiin sitten, kun perintöjä jaettiin, mutta itse olin niin nuori silloin, etten osannut ajatella, enkä nyt aikuisena enää viitsi sillä päätäni vaivata.
Katso akka peiliin, sinussa se vika on ei kenessäkkään muussa!
Meillä lapsi 8kk. Miehelläni on muutamia vuosia nuorempi veli, jolla kaksi lasta 2v ja 10kk.
Anoppini kanssa tulin aluksi hyvin toimeen. Minä olen tuntenut aina itseni ns. suosikkiminiäksi. Miehen veljen löytäessä nykyisen vaimonsa, anoppi tuhahteli minulle hänen ominaisuuksistaan (meikkipytty. ei tervehdi, yms.)
Miehen velje perhe sai ensimmäisen lapsen, mikä oli aarre appivanhemmille. Toista lastaan heidän perheessä odotettiin samaan aikaan kuin me ensimmäistämme.
Lapsemme syntymän jälkeen oletin appivanhempiemme, varsinkin anopin, käyvän meillä tiuhaan, sillä asuimme n 10 min kävelymatkan päässä heistä. Ja tietenkin autollakin pääsee. Toinen poika asuu puolen tunnin ajomatkan päässä.Toisin kävi. Appivanhempia ei meillä paljoa näkynyt. Ja aina jos kutsuin heitä meille, niin soittivat myöhemmin, että jos me menemmekin heille. He kävivät meillä ehkä n kerran kuukaudessa (tunnin kerrallaan), ja me sitten tämän vastasyntyneen kanssa heillä talvikeleillä lähes joka vkl usea tunti kerralla.
Toisen pojan lapsia anoppi oli useinkin hoitamassa.Minä aloin sitten tietenkin vähän katkeroitua, eniten ehkä siitä, kun ei tuntunut meidän lapsi merkitsevän niin paljoa heille. Vaikka he puhuivat kaipuustansa nähdä lapsi jne. he eivät kuitenkaan tehneet asian eteen mitään, vaan meidän piti siis mennä heille.
Ja sitten kävi vielä niin, että he vaihtoivat asuntoa (entinen kävi liian pieneksi meidän kaikkien ollessa siellä yhtäaikaa) ja muuttivat yllätys yllätys lähelle tätä toista poikaansa.
Mieheni veli on siis suosikkiveli. Se on ilmiselvää. Pahaksi onneksi vaan hänen vaimonsa tällä hetkellä ei oikein siedä anoppia, eikä kai appeakaan paljoa. Tätä toista miniää he näkevät hyvin vähän, sillä hän ei halua käydä heidän luona. Mitään isoa riitaa asiassa ei ole, tämä miniä vaan ns. loukkaantuu helposti anopin ajattelemattomista kommenteista ja keskustelua heidän välillään on jo pitkään käyty miehen veljen kautta.
Pieni muutos tässä asiassa kuitenkin saatiin aikaan, kun keskustelin anopin kanssa lasten kasvatuksesta (en hyväksynyt hänen paria menetelmää). Anoppi ilmeisesti loukkaantui kauheasti, mutta sitten keskusteltiin lisää ja kumpikin sai sanottua myös muut asiansa eli miten minä olin pettynyt, kun he eivät käy meillä ja miten hänen mielestään minä olen kauhean tarkka ja heillähän on kuitenkin työ.
No sen jälkeen on ollut jotenkin erilainen tunnelma kuin pitkään aikaan. Olenkin päättänyt yrittää olla aina hyvällä ja positiivisella mielellä kun heitä näemme.
Hekin yrittävät olla kauheasti tasa-arvoisia lastenlasten suhteen, mikä nyt näkyy lähinnä ehkä lahjoissa. Ajan antamisessa se ei näy. Ja sitten toinen hassu juttu on tämä, että jos kerron lapsemme osaavan jotain/tekevän jotain hassua, niin he kommentoivat saman tien jotain mieheni veljen lapsista ja heidän osaamisesta.
Päätin kuitenkin, etten aio katkeroitua. Hyvää tarkoittavia ihmisiä ovat kuitenkin. Jatkossakin ovat varmaan edelleenkin enemmän tekemisissä miehen veljen lasten kanssa, sillä lähelläasumisen lisäksi he (miehen veli ja vaimo) usein myös matkustelevat ilman lapsia ja harrastavat alkoholinkäyttöä muutenkin. Joten nämä lapset oikeastikin tarvitsevat isovanhempiaan paljon jokapäiväisessä elämässä.
Meidän perheen elämä on enemmän lapsen ehdoilla elämistä ja perhe-keskeistä. Ja uskon appivanhempien rakastuvan lapseemme ajan myötä. Nyt lapsessamme alkaa jo persoona näkyä, ja se on appivanhemmista hirveän hauskaa.
Luin joskus viestiketjun siitä, että mitä saattaa olla takana esim. isovanhempien käytöksessä ja puheissa. Eli jos isovanhempi kovasti kehuu toisen lapsensa perhettä, niin voi olla, että kehuminen johtuu siitä, että oikesti tässä perheessä menee ehkä vähän huonosti, ja esim. anoppi vai haluaa nostaa puheillaan tämän perheen imagoa. Joissain tapauksissa saattaa pitää paikkansa.
Ketjun aloittajalle pari sanaa, vaikka en muistakaan viestiäsi tarkasti:
-en kehottaisi kuitenkaan katkaisemaan välejä appivanhempiin, sillä he ovat kuitenkin lastesi isovanhempia ja tärkeässä asemassa. Vierailkaa sitten vähemmän, tai niin että lapset vierailevat välillä ilman sinua.
-lastesi kysymyksiin voit vastata, että kysyvät appivanhemmilta esim. miksi he saivat vain yhden lahjan heiltä? Luulisi laittavan appivanhemmat ajattelemaan
-yritä olla positiivinen ja osoita lapsillesi rakkautta myös appivanhempien läsnä ollessa
-anna lastesi hoitaa itse yhteydet appivanhempiin. Lapsesi voivat esim. soittaa appivanhemmillesi ja pyytää heitä mukaan esim. sirkukseen, teatteriin tms.
Luin vielä ketjun aloittajan viestin. Ei tullut lapsesi ikä selville, mutta ilmeisesti lapsesi on vielä liian pieni esim. käyttämään puhelinta.
Kuitenkin toivoisin ettet katkeroidu. Se voi olla, että anoppisi haluaa puheillaan vaan pönkittää toisen lapsensa perheen imagoa.
Jatkossa kun anoppi sanoo jotain mielestäsi arvostelevaa/käsittämätöntä niin kysy häneltä, että mitä hän sillä tarkoitti. Tiedän sen olevan vaikeaa ja asioita alkaa ajatella vasta myöhemmin, mutta siinä vaiheessa voit sitten kysäistä. Lopeta asioitten pyörittely päässäsi.
Lapsesi on varmasti tosi ihana, ja uskon hänen vielä valloittavan anopinkin sydämen! Kokeile vielä jaksaa hetken aikaa, niin lapsesi alkaa sitten huolehtia lopusta ihan itsekseen.