Minä rakastan miestäni ihan tolkuttomasti, niin paljon että itken sille tunteelle ja onnelle mitä häntä kohtaan tunnen. Hän on ihana mies, luonteeltaan upea, ulkonäöltään juuri sitä mitä olen aina toivonut, kiltti ja huomaavainen, rehellinen ja häneen voi turvautua ja hänelle voi sanoa kaikki asiat päin naamaa niin ettei hän mistään loukkaannu tai tee suurta numeroa. hän on rauhallinen.
mutta minä voin kuitenkin jotenkin huonosti. meillä ei ole koskaan ollut intohimoa, sellaista tiedättekö, että sukat pyörivät jalassa kun suutelee, himo ja halu ei tule luonnollisesti esiin, seksi alkaa aina pelleilyllä tai muuten oudosti. >Mies ei osaa tehdä aloitetta, ja tuntee seksin vieraana.
Hän ei ole myöskään kolme vuotisen seurustelun aikana koskaan oma-aloitteisesti kehunut tai pitänyt hyvänä, minä joudun niitä aina pyytämään tai kysymään. En halua mitään ylvästelyä ulkonäöstäni, mutta kaipaisin jotain positiivista kommenttia tekemisistäni, sanomisistani (kuten jos sanon hänelle että hän on maailman ihanin mies ja palvon häntä, hän voisi minun mielestä sanoa siihen jotain tai vastata samalla mitalla) mutta hän on hiljaa tai hymähtää.
Hänen kanssaan ei voi oikein keskustella mistään, hän ei osaa. Hän sanoo että ei hänellä ole koskaan mitään mietteitä eikä ajatuksia meistä tai tunteista tms.
Hänen perheensä (lapsuuden) on hajonnut ihan käsiin, kaikki ovat riidoissa äidin kanssa, ja voivat huonosti. Äiti on todella kylmäkiskoinen eikä anna koskaan rakkautta, syliä tms. Miehen lapsuus siis kylmä.
MITÄ MINÄ TEEN? nyt on edessä valinta. Joko me muutamme yhteen ja hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on, tai sitten sanon etten halua muuttaa yhteen ja en ole valmis sitoutumaan tähän mieheen, ja etsin uuden rakkauden.
VALINTA on ihan kamala, koska olen sekaisin. Pitääkö minun loppuikäni tyytyä minuutin kestävään seksiin viikossa, ei haleja eikä pussauksia, ei syvällistä keskustelua eikä toisen paijaamista, ei empatiaa..
kolikon toinen puoli on myös kamala, pitääkö minun erota tästä miehestä jonka kanssa minulla on ollut todella vaikea kolme vuotta mutta se tuntuu kuin työvoitolta, jollain tavoin meidän historia on NIIN TÄRKEÄ ja rakas, me olemme yhtä ja tunnemme toisemme läpikotaisin. Tämä mies on minulle todella rakas ihminen, ymmärrän ettei hän muutu, mutta onko minun sitten muututtava?
Olen itkun partaalla, ja ahdistunut. En tiedä mitä tehdä ja mikä päätös olisi paras.
Voi kun sen vaan tietäisi onko tämä oikea vai ei.
mutta minä voin kuitenkin jotenkin huonosti. meillä ei ole koskaan ollut intohimoa, sellaista tiedättekö, että sukat pyörivät jalassa kun suutelee, himo ja halu ei tule luonnollisesti esiin, seksi alkaa aina pelleilyllä tai muuten oudosti. >Mies ei osaa tehdä aloitetta, ja tuntee seksin vieraana.
Hän ei ole myöskään kolme vuotisen seurustelun aikana koskaan oma-aloitteisesti kehunut tai pitänyt hyvänä, minä joudun niitä aina pyytämään tai kysymään. En halua mitään ylvästelyä ulkonäöstäni, mutta kaipaisin jotain positiivista kommenttia tekemisistäni, sanomisistani (kuten jos sanon hänelle että hän on maailman ihanin mies ja palvon häntä, hän voisi minun mielestä sanoa siihen jotain tai vastata samalla mitalla) mutta hän on hiljaa tai hymähtää.
Hänen kanssaan ei voi oikein keskustella mistään, hän ei osaa. Hän sanoo että ei hänellä ole koskaan mitään mietteitä eikä ajatuksia meistä tai tunteista tms.
Hänen perheensä (lapsuuden) on hajonnut ihan käsiin, kaikki ovat riidoissa äidin kanssa, ja voivat huonosti. Äiti on todella kylmäkiskoinen eikä anna koskaan rakkautta, syliä tms. Miehen lapsuus siis kylmä.
MITÄ MINÄ TEEN? nyt on edessä valinta. Joko me muutamme yhteen ja hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on, tai sitten sanon etten halua muuttaa yhteen ja en ole valmis sitoutumaan tähän mieheen, ja etsin uuden rakkauden.
VALINTA on ihan kamala, koska olen sekaisin. Pitääkö minun loppuikäni tyytyä minuutin kestävään seksiin viikossa, ei haleja eikä pussauksia, ei syvällistä keskustelua eikä toisen paijaamista, ei empatiaa..
kolikon toinen puoli on myös kamala, pitääkö minun erota tästä miehestä jonka kanssa minulla on ollut todella vaikea kolme vuotta mutta se tuntuu kuin työvoitolta, jollain tavoin meidän historia on NIIN TÄRKEÄ ja rakas, me olemme yhtä ja tunnemme toisemme läpikotaisin. Tämä mies on minulle todella rakas ihminen, ymmärrän ettei hän muutu, mutta onko minun sitten muututtava?
Olen itkun partaalla, ja ahdistunut. En tiedä mitä tehdä ja mikä päätös olisi paras.
Voi kun sen vaan tietäisi onko tämä oikea vai ei.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuulostaa todella siltä, että rakastat häntä, joten sanoisin, että älä eroa, katuisit sitä. Mutta yritä saada hänet jotenkin avautumaan ja pääsemään noista lapsuuden traumoistaan. Keskustelemalla joko keskenään tai vaikka apua hakien. Uskalla kertoa omat toiveesi mitä suhteesi tulee, mieshän voi luulla että olet täysin tyytyväinen.
Olen nainen ja elänyt rakkaudettoman lapsuuden, miehelläni taas on aivan ihana perhe ympärillään sisaruksineen. Olen oppinut nauttimaan miehen rakkaudesta, hellyys ja seksi ovat meille tärkeitä. Olin alussa kamalan epävarma ja ujo mitä seksiin tuli, mutta olen voittanut sen ja olemme molemmat tyytyväisiä. Itselleni on vaikea ottaa huomiota vastaan, olen opetellut sitä vähitellen. Älä luovuta! Hyvää jatkoa!
Et ole miehesi terapeutti. Sinun tehtäväsi ei ole auttaa häntä, vaan hänen tulee hakea itse apua itselleen esim. ammattiauttajalta. Sinuna en muuttaisi yhteen ainakaan tässä vaiheessa!
Juu tuota minäkin olen miettinyt niin paljon, että hänen menneisyys on tämän tilanteen syy. se on osasyy miksi haluan vielä häntä rakastaa ja jatkaa, koska ei hän voi tilanteelleen mitään, ja iän myötä voi hyvinkin kasvaa ja avautua, mutta eihän mikään ole varmaa.
Kerron hänelle kyllä suoraan aina mitä toivon ja haluan, ei hän luule että olen tyytyväinen, mutta hän sanoo aina, ettei vaan osaa olla sellainen kun toivoisin. se on varmasti totta, mutta se tekee taas minulle sen, että sitten minun pitäisi muuttua täysin hänene suuntaansa ettei minua itseäni ahdistaisi.
tilanne on typerä siitäkin syystä että kummankin pitäisi muuttua, emme sovi yhteen sellaisena kun olemme. voi huokausten huokaus.
kiitos vastauksesta ja hyvää jatkoa sinullekin :)
aika samanlaisessa tilanteessa.
Ja kaikki painostavat,että jätä se,jätä se..
Rakastan jätkäkaveriani yli kaiken,en muuta ajattelekkaan..Kun se on nyt intissä,ja nää 4kk on ollut helvettiä mulle,ja vielä masennuksestakin pitäis yrittää toipua..tuntuu ettei kukaan ymmärrä.
Ja kun minäkin yritän keskustella jostain jätkäkaverini kanssa,hän ei joko jaksa tai ei ole mitään puhuttavaa..
En ymmärrä,haluan jutella!Enkä vaan heittää läppää tai n*ida.. saa kommentoida..
Itse jo kahden avoliiton läpikäyneenä neuvoisin odottamaan ennen kuin muutatte yhteen. Noi ahdistukset mainitsemistasi asioista kyllä saman katon alla pahenevat. Tein itse sen virheen että liikoja miettimättä muutin nykyisen avokkini kanssa yhteen, ja olen kärsinyt jo kokonaisen vuoden ahdistuksesta ja ajatuksesta että tämä ei ole oikein. Mikään ei suju niinkuin 'seukatessa', kaikki muuttui saman tien kun molempien nimet laitettiin ulko-oveen. Ja toi minuutin seksi viikossa on muuttunut minuutin seksiin kuukaudessa.
Mieti hyvä tyttö vielä, ja vaikka kakskin kertaa, että riittääkö rakkaus hälventämään kaikki muut epävarmuuden tunteet, ja koita ajatella järjellä kaikkia vaihtoehtoja!
Kiitos, kokeneemman mielipide on aina hyvä saada, varsinkin kun tiedät mistä puhut. ehkä on todella parempi miettiä vielä, ennenkuin lyö hynttyyt yhteen, koska pelkään myös tuota että seksi vielä vähenee enemmän kun muutamme yhteen, tai jotain muuta ahdistavaa tapahtuu, ja hän ottaa minut vielä enemmän itsestääänselvyytenä kuin nyt.'
Mutta oliko teillä siis seurustellessa parempi? ja sitten muuttui vasta kun muutitte yhteen?
meillä se on ollut aina näin. siksi vähän huolettaakin ettei kyse ole mistään kuivasta kaudesta, vaan kyse on kuivasta elämästä.
Sehän siinä ihmetyttääkin, että asiat humpsahti aivan päälaelleen kun samaan talouteen muutettiin! Seurustellessa nähtiin melkein joka ilta, ja aina oli hauskaa ja seksi kiihkeetä ja spontaania. Yhteen muuton jälkeen mies alkoi joka päivä käydä ajelulla ja kavereilla, ennen viihtyi tiiviisti luonani. Eikä kyseessä ollut muuton jälkeen mistään nalkutuksesta tai kotitöiden jaosta, itse hoidin melkein kaikki kotityöt ja hoidan edelleen, pihanhoidosta pyykkeihin. Aluksi kapinoin ja kyselin, mistä kaikki johtuu, enkä saanut mitään tyhjentävää vastausta, ja annoin asian olla. Nykyään elellään melkein kuin sisarukset, enkä todellakaan ole tyytyväinen ja se näkyy naamasta, kun suurinpiirtein koko ajan v...taa koko parisuhde. Vielä ei kai sitten v.ta tarpeeksi kun en ole saanu lähdetyksi, mutta se varmaankin tapahtuu aivan lähitulevaisuudessa...
Jos kerran rakastat, yritä vielä. Miehesi on vain lukossa, pinnan alla saattaa olla piilossa voimakkaat tunteet ja intohimoinen ihminen. Oletko kertonut hänelle suoraan tuon, että kaipaat enemmän palautetta? Jotkut miehet voivat kokea tunteista puhumisen kiusallisena. Tiedät kuitenkin, että hän rakastaa sinua? Yrittäkää yhdessä miettiä, miten mies saadaan vapautumaan ja seksi sujumaan paremmin. Ehkä voitte molemmat yrittää muuttua hieman, ja katsoa, lähteekö parisuhde sujumaan.
Et kertonut kuin vanha oot, kuulostaa tutulta, itse olen elänyt intohimottomassa suhteessa 11 vuotta, nyt kun olen itse kasvanut ihmisenä, oppinut vaatimaan hellyyttä ja läheisyyttä. miehelleni tuntuu olevan se siltikin mahdotonta.
Jotenkin tuntuu että se on ajanut meidät vuosien saatossa kauas toisistamme, mieheni on hakenut sitä intohimoa suhteen ulkopuolelta ja itsekkin olen alkanut haaveilemaan toisesta miehestä. Surullista mutta totta.
No minä olen suhteellisen nuori, vasta 27 vuotias.. mutta tuo mitä sanoit, kuulostaa niin tutulta. olen vasta nyt herännyt haluamaan enemmän, ja se tuo tähän välillemme nyt jännitettä entistä enemmän. seksin vähyyden ja hellyyden johdosta (ainakin minusta tuntuu että se on se syy) minäkin olen alkanut katsomaan muita miehiä sillä silmällä, vaikka omaa miestäni rakastankin. tuntuu, että haluan enemmän, ja olen jotenkin luovuttamassa tämän oman mieheni kanssa, koska hän ei tajua miltä minusta tuntuu eikä halua samaa.
surullista tosiaan.
Mikä tekee teidän suhteestanne erilaisen kuin suhteesi esimerkiksi rakkaaseen ystävään. Jos väliltänne puuttuu vallitseeva hellyys ja koskettelu, niin mikä tekee teistä fyysisesti yhtä? Jos rakastelu kestää minuutin, onko se rakastelua? Miksi se kestää vain minuutin? Siksikö, ettei siinä ole muuta hyväilyä tai koskettelua. Jos miehesi ei halua hyväillä ja kosketella, eikä hän mielessään ajattele sinua tai tunteitaan, mitä sinä oletkaan hänelle?
Todella hyviä pointteja..
Erilaiseksi sen tekee se, että tunnen itse intohimoa miestäni kohtaan, hänen tunteistaan en ole niin perillä, vaikka hän sanoo että tuntee intohimoa, hän ei jotenkin sitä mielestäni terveellä tavalla osaa näyttää. (vaikka mikäpä minä olen tuomitsemaan)
niinpä, fyysisesti yhtä.. en tiedä :(
rakastelu kestää minuutin koska mieheni tulee todella pian. se on ollut hänelle aina koitinkivi. hän on minua ennen turhautunut suhteissa naisiin, koska ei ole saanut ilman rakkautta heistä mitään irti seksuaalisesti, joten hän tyytyi masturbaatioon enemmän silloin ja siitä tuli iso osa hänene elämää.
rakkaus ja seksi on hänelle aina olleet tabuja, olen hänene ensimmäinen tyttöystävä vaikka hän on jo 27. minua ennen hän ei rakastanut ketään, minuunkin rakastuminen vei vuoden.
suututtaa ja surettaa. tuntuu ettei tämä ole tervettä.
...ja uskaltaa tutustua itseensä sekä sinuun. Ilmeisesti hän on seksuaalisesti turhautunut, kun ei kykene siihen mitä naiset odottaa.
totta puhut, kyllä tässä on sitäkin ettei hän ole täysin sinut itsensä kanssa ja hän on vielä kasvuiässä, kuten varmaan meistä kaikki..
en vaan taida olla minä siinä asiassa hyvä auttamaan? en ainakaan tiedä miten voisin auttaa, kun ei ole kolmeen vuoteen tehonnut ainakaan esimerkin näyttäminen. ehkä se on vaan myönnettävä että hänellä on oma elämä ja oma kasvunsa kasvettavana, minä en voi vaikuttaa?
Ihmiset on erilaisia. On varmasti helpompaa seurustella miehen kanssa, jolla on samanlaiset odotukset ja toimintatavat kuin itsellä. Mutta aina näin ei ole, ja silloin on kehitettävä keinoja toisen lähelle pääsemiseksi.
Aina ei ole järkevintä aloittaa kaikkein kiperimmästä asiasta, vaan luoda mukavaa yhdessäoloa lisää niillä alueilla, joilla se on helppoa. Tehdä lisää yhdessä niitä asioita, jotka toimii ja sinne väliin hyvänä hetkenä lisätä ripaus hellyyttä ja avoimuutta.
Kannattaa ainakin kokeilla!
aloittaja olen minäkin..olen jo lähes luovuttanut, mieheni kanssa emme halaile, emme pussaile, rakastelu on nopeaa, ilman hyväilyjä, tuntuu jotenkin vaikealle edes ajatella koskevansa häneen, miksi? olen miettinyt sitä paljon? ehkä olemme kasvaneet jo erilleen..haluaisin kuitenkin vielä herättää intohimoa suhteeseemme, mutta en osaa, eikä hänkään, meidän välillä on näkymätön muuri, tunne ettemme voi toisiamme koskettaa, mistä johtuu? jos tietoa kertokaa! tsemiä aloittajalle, toivottavasti asiasi selkiintyy..
ole saanut rakkautta osakseen, ei osaa rakastaa, mutta voihan sitä aina opetella, vai ?
tutulta.. Minun mieheni on samanlainen.
Ei koskaan pidä minua hyvänä, halittele, pusuttele,
silittele tms. Sellaista intohimoa ei ole koskaan
ollut, että sukat pyörii jalassa ja miljoona
perhosta lentelee vatsassa. Seksi ei ole koskaan
ollut spontaanista. Minä saan aina olla hakemassa
huomiota ja hellyyttä ja annan sitä miehelleni
todella paljon. Jos en anna, ja käyttäydyn häntä
kohtaan samallalailla kuin hän minua, niin olen
kuulemma jostain mökönä/vihainen/outo.
Seksiä on tasan silloin kuin miestäni huvittaa (kerran viikkoon) ja jostain syystä se ei minulle
riitä.
Hei, minä olen NAINEN ja kaipaan kauniita sanoja,
hellyyttä, pusuja, haleja, huomiota yleensä
edes joskus. Pienen pieni pusu tai kunnon
rutistus jokus yllätten olisi ihanan piristävää.
Mutta ei.
Joo, anteeksi tämä oma vuodatus, mutta ymmärrän
siis täysin miltä susta tuntuu.