No eipä kaunista, mutta oli niin hyvät alkusoinnut, että laitoin sen otsikoksi.
Niin, useinhan ihminen katkeroituu näistä sinkkuasioista. Ja usein syynä taitaa olla se, että omasta mielestä ansaitsee parempaa. On jäänyt huomiota vaille ilman omaa syytä.
Kannattaa miettiä uudelleen.
Mieti, oletko ulospäin sama ihminen, minkä tunnet itsesi olevan? Useinhan ihminen ajattelee, että minä olen niin loistotyyppi, että ihme kun ei ole enempää vientiä.
Mieti, näkyykö se loistotyyppiys ulospäin? Eivät ihmiset tiedä kuin sen mitä ulospäin annat. Ei kukaan näe, että olet herkkä, huumorintajuinen, jännittävä, mielenkiintoinen, persoonallinen tai mitään muutakaan, jos et sitä ulospäin näytä.
Koska ihminen on itsensä ja ajatustensa kanssa yhteydessä 24/7 niin hänelle oma tilanne ja luonne on tietenkin hyvinkin tuttu.
Mutta vaikka se on itselle itsestäänselvyys, niin sitä se ei suinkaan ole muille. Ei välttämättä edes lähimmille ystäville, isälle tai äidille.
Tämä kaikki on tavallaan hyvinkin itsestäänselvää, mutta kun oikein tarkkaan ajattelee, niin ehkä ei kuitenkaan.
Mieti mahdollisimman objektiivisesti itseäsi, millainen olet seurassa? Ota vaikka joku kaverisi ja mieti mitä hänen kanssaan puhut ja mitä teet. sitten mieti miltä vaikutat hänen silmissään. Hänhän ei tiedä ajatuksiasi, vain sen mitä sanot, miten elehdit ja minkälaisia tekoja teet.
Tällä tavalla voi saada ihan kokonaan uuden perspektiivin "ongelmaan", jos sinkkuus tai kontaktien puute vaivaa eloa.
Niin, useinhan ihminen katkeroituu näistä sinkkuasioista. Ja usein syynä taitaa olla se, että omasta mielestä ansaitsee parempaa. On jäänyt huomiota vaille ilman omaa syytä.
Kannattaa miettiä uudelleen.
Mieti, oletko ulospäin sama ihminen, minkä tunnet itsesi olevan? Useinhan ihminen ajattelee, että minä olen niin loistotyyppi, että ihme kun ei ole enempää vientiä.
Mieti, näkyykö se loistotyyppiys ulospäin? Eivät ihmiset tiedä kuin sen mitä ulospäin annat. Ei kukaan näe, että olet herkkä, huumorintajuinen, jännittävä, mielenkiintoinen, persoonallinen tai mitään muutakaan, jos et sitä ulospäin näytä.
Koska ihminen on itsensä ja ajatustensa kanssa yhteydessä 24/7 niin hänelle oma tilanne ja luonne on tietenkin hyvinkin tuttu.
Mutta vaikka se on itselle itsestäänselvyys, niin sitä se ei suinkaan ole muille. Ei välttämättä edes lähimmille ystäville, isälle tai äidille.
Tämä kaikki on tavallaan hyvinkin itsestäänselvää, mutta kun oikein tarkkaan ajattelee, niin ehkä ei kuitenkaan.
Mieti mahdollisimman objektiivisesti itseäsi, millainen olet seurassa? Ota vaikka joku kaverisi ja mieti mitä hänen kanssaan puhut ja mitä teet. sitten mieti miltä vaikutat hänen silmissään. Hänhän ei tiedä ajatuksiasi, vain sen mitä sanot, miten elehdit ja minkälaisia tekoja teet.
Tällä tavalla voi saada ihan kokonaan uuden perspektiivin "ongelmaan", jos sinkkuus tai kontaktien puute vaivaa eloa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrän pointtisi ja jos mitkään sosiaaliset suhteet eivät ota onnistuakseen, on ihan hyvä analysoida omaa käytöstään ja katsoa peiliin.
Mutta pitääkö olla "loistotyyppi" saadakseen rakkautta ja huomiota ? Perinteisesti "loistotyypillä" tarkoitetaan kai sosiaalista, menevään, nauravaista ja avointa persoonaa. Jos ei oikeati omaa näitä ominaisuuksia, on mielestäni on parempi, ettei niitä myöskään väkisin roolisuorituksen omaisesti näyttele. Entäpä kun joku ihastuu vain teeskenneltyihin "loistotyyppi" -ominaisuuksiin ja kun homma menee pidemmälle, paljastuukin ihan muuta ?
Kyllä hiljainen ja jurokin voi olla ihan hyvä tyyppi. Vaikeammin lähestyttävä, myönnän, mutta silti loistotyyppi omassa luokassaan.
Pitää pyrkiä esiintymään jonain mitä ei ole.
Tarkoitin ainoastaan, että itsellä saattaa olla vääristynyt käsitys itsestä ja katkeruus nousee esiin siitä, kun ITSE ajattelee ansaitsevansa parempaa.
Ei omana itsenään oleminen ole mikään niin pyhä asia, että ei voisi yrittää muuttaa tapojaan.
Ei pidä muuttaa itseään väkisin, mutta jos huomaa itsessä sellaisia asioita joista itse ei pidä, niin sehän on vain plussaa jos itsetutkiskelun ansiosta voi ne muuttaa.
Eli kiteytettynä tarkoitin, että ihminen katsoisi sisälleen ja pohtii vastaako oma sisäinen kuva sitä minkä antaa ulos.
... olen nimittäin aika erakko, enkä kaipaa suhdetta.
Olen tavannut ihmisiä, joilla on aivan käsittämättömät käsitykset itsestään, eli luulevat jotain aivan liikaa.
Se "itse" ei ole kaikille tuttu. Sitä vain luullaan olevansa niiiiin helvatan loistavia ihmisiä, suorastaan taivaan lahjoja vastakkaiselle sukupuolelle. Tajuamatta, että pahimmassa tapauksessa onkin oikeasti onkin vain häiriintynyt luonnevikainen skitso, jonka äitisuhde on jäänyt vajavaiseksi liian vähäisten huomionosoitusten vuoksi.
Sitten on oikeasti hyviä tyyppejä, jotka vaan eivät osaa olla omia itsejään siinä kohtaa, kun pitäisi tehdä vaikutus mahdolliseen kumppaniin. Surullista, etteivät uskalla olla ihania itsejään, tai sitten se mulkku ;) ei osaa arvostaa oikeaa ihmistä.