Heti eron jälkeen oli helpottunut olo kun se piina oli loppu..
Mutta nyt kun on vuosia kulunut ja alkanut aikuistua ja järkiintyä, tuntuu että erosimme ihan syyttä suotta...
Tuntuu ettei koskaan olisi pitänytkään erota, silloin vaan oli liian nuori tajuamaan sitä..
Onko normaalia että vasta vuosien päästä erosta tajuaa tällaisen asian?
No eihän sille enää mitään ole tehtävissä, kun toinen on naimisissakin jo, mutta piti saada sanotuksi johonkin, kunnei tutuille kehtaa myöntää..
Mutta nyt kun on vuosia kulunut ja alkanut aikuistua ja järkiintyä, tuntuu että erosimme ihan syyttä suotta...
Tuntuu ettei koskaan olisi pitänytkään erota, silloin vaan oli liian nuori tajuamaan sitä..
Onko normaalia että vasta vuosien päästä erosta tajuaa tällaisen asian?
No eihän sille enää mitään ole tehtävissä, kun toinen on naimisissakin jo, mutta piti saada sanotuksi johonkin, kunnei tutuille kehtaa myöntää..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan normaalia kai tuollainen. Ei kannata liikaa jäädä kiinni tohon ajatukseen. Ole vain tyytyväinne, että olet sujut eronne kanssa, koska pahempi olisi kun vieläkin olisit katkera ja/tai vihainen ja hautoisit kostoa tai muuta...
Mun ja exän erosta kohta 4 vuotta, ellei jo vähän ylikin.. Nyt viimeisen vuoden aikana hän on hiipinyt välillä ajatuksiin, vaikka siis elän tällä hetkellä avoliitossa toisen miehen kanssa, jonka kanssa kohta 2 yhteistä lasta. Jotenkin vain välillä tekisi mieli soittaa exälle ja kysellä kuulumisia, mutta en uskalla. Pelkään että oikeasti alkaisi vanha suola janottaa :) Välillä oikein alkaa ahdistaa kun tietää missä toinen on jne mutta ei vaan voi olla missään tekemisissä. Mutta kuten aiemmin joku jo tokaisi, ei kannata liikaa jäädä miettimään sitä, tai tulee ongelmia!
Kun erosta oli kulunut jo nelisen vuotta - hänellä oli uusi nainen. Hän halusi tavata minut ja ehdotti, että alettaisiin jälleen ns. sydänystäviksi, jotta hän saisi aina soittaa minulle kun tulee vaikeaa, kun tulee sydänsuruja tai muita murheita. Sanoin että voidaan me ystäviä olla. Parin päivän päästä siitä hän ilmoitti, että sen pitkän keskustelumme jälkeen hänellä on alkanu vanha suola janottaan ja heillä menee heikosti tän uuden kanssa. Silloin sanoin, että parasta kun me ei enää pidetä yhteyttä! En halunnut hajoittaa heidän suhdettaan ja hänen elämäänsä! Selkeintä, kun otan ja poistun estraadilta. Siihen päättyi sitten se ystävyys! Muistan häntä kyllä toisinaan lämmöllä, sillä hän oli ihana ihminen, etenkin kun aika kultaa muistoja ja tiedän että hänki muistaa minua hyvällä! Se on vaan hieno juttu!
Suosittelen! Että kuljet avoimin mielin eteenpäin ja katselet uusia tuulia! Juuri niinkuin tuossa joku kirjoittikin, hieno asia : olet selvinnyt erostasi ilman kaunaa ja katkeruutta! Olet valmis uusiin haasteisiin ;) Tsemppiä!
Erosimme 7 vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2003 ja olimme erossa 2 vuotta. Aluksi minulle se oli todella vaikeaa, olinhan jätetty. Ensimmäinen vuosi oli kauheaa; mieheni ei tiennyt mitä halusi ja kohteli minua eron jälkeen aika huonosti päästäkseen tunteistaan eroon (eli sellaista etsikkoaikaa, olimmehan nuoria aloittaessamme vakavan suhteen) ja olin saletti, ettei koskaan voitaisi edes kavereita olla. Sitten kun kaksi vuotta oli erosta kulunut (ja minä edelleen rakastin tätä miestä niin kovin) hän otti yhteyttä ja halusi tavata. Vaikka asumme molemmat Helsingissä emme olleet nähneet yli puoleen vuoteen, emmekä olleet puheyhteydessäkään. Emmin tapaamista, koska ajattelin vain saavani haukkuja niskaan jne. Mutta se tapaaminen oli unohtumaton...keskustelimme 4 tuntia ja mieheni kertoi vihdoin tunteistaan ja kaikesta mitä oli sisällään kantanut jne.
Pikkuhiljaa aloimme tapailla kuin nuoripari konsanaan ja puoli vuotta siitä muutimme yhteen. Nyt olemme olleet takasin yhdessä kaksi vuotta ja hyvin menee. Kihlat vaihdettiin (uudestaan siis) viime jouluna ja häitäkin pikkuhiljaa suunnitellaan. Halusin ajatella, että emme jatkaneet siitä mihin jäimme vaan aloitimme alusta.
Meidän kohdalla kävi näin ja olen siitä älyttömän onnellinen, koska miehenikin on sanonut, ettei koskaan ketään ole rakastanut kuin minua; piti vain käydä testaamassa ruoho aidan toisella puolella ja sama mulla.
Eron aikana kummallakaan ei ollut mitään supervakavaa seurustelua, mutta tapailuja kylläkin.
Pelottaako minua sitten, että mieheni jättää minut uudelleen..? Kieltämättä alussa se oli mielessä liiankin usein ja olin siitä tunteesta jo huolissani, mutta en pelkää enää. Sen olen jo ensimmäisen eron jälkeen ja muidenkin kokemuksieni perusteella oppinut, että koskaan ei voi elämästä tietää; pitää vaan nauttia siitä mitä on, koska ikinä ei seuraavasta päivästä voi tietää tuoko se ilon vai surun.....:)