Hei, minulla on 4 v kestänyt suhde ja uusperhe, jossa yhteisten sääntöjen noudattaminen ei ole puolisoni mielestä onnistunut. Siis lapseni eivät noudata vaimon sääntöjä. Hän ahdistuu, mutta mielestäni uusperheessä ei voi pakottaa lapsia pelkästään toisen arvomaailmaan, sillä taustat ovat aivan erit. Lapseni kärsivät. En voi enää sietää tilannetta, mutta en halua luovuttaa vielä. Itse asiassa eräs henkilö sanoi ainakaan, että nainen on piru toisen naisen lapsille. Otin sen vitsinä, mutta nyt ei enää naurata. Onko kellään neuvoa?
Uusperheen yksilöt, sopeutuminen erilaisuuteen
xap
91437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos vähän konkreettisemmin kertoisit minkälaisesta kasvatuksellisesta arvojen ristiriidasta on kyse, niin hekä saisit rakentavia kommentteja?
Olen sivusta seurannut noita uusioperheiden taisteluja. Aika haasteellinen paikka. Jos aikuiset eivät keskenään löydä yhteistä säveltä siitä miten asiat hoitaa, toiveet onnistumisesta ovat aika olemattomat.
Miksi lapsesi eivät noudata sääntöjä? Eikös teillä pitäisi olla yhteiset säännöt? Te olette nyt yksi perhe. Ei ole sinun perhettäsi eikä vaimosi perhettä. Vanhemmista sen täytyy lähteä.
Aivan turha yleistys tuo, että nainen olisi piru toisen naisen lapsille. Ei pidä minun tuntemissani tapauksissa paikkaansa - päinvastoin. Yrittivät mitä tahansa, mikään ei auttanut, kun mies ei sitoutunut, vaikka kyseessä todellakin oli myös tämän lasten etu.
Mietipä toisenkin kerran, kuinka kauan haluat, että lapsesi kärsivät. Kyllä tuossa ajassa lapset olisivat sopeutuneet, jos olisivat sopeutuakseen. Sinä olet kuitenkin heidän ensisijainen vanhempansa (jos oikein olen ymmärtänyt), joten sinun tehtäväsi on pitää lastesi puolta. Tuollaisesta voi jäädä pahoja traumoja lapsille.
Tietenkin kannattaa ensin tarkastella sitä, kumman arvomaailmassa olisi korjaamisen varaa. Jos siitä nyt edes on kysymys. Kyllä elämän jakaminen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on kovasti erilainen arvomaailma, on melkomoisen haasteellista, jollei jopa mahdotontakin. Muista, että lapsesi ovat riippuvaisia sinusta. Heidän täytyy voida tukeutua sinuun ja sinun täytyy taata heille hyvät eväät tulevaan aikuisen elämään ja elämässä pärjäämiseen.
jonka uuden vaimon mielestä sinun lapsesi eivät noudata yhteisiä sääntöjä?
Ovatko säänöt siis vain uuden vaimosi tekemiä? Vai päätittekö ne yhdessä?
Keskustele nyt hyvä ihminen säännöistä uudelleen sen vaimosi kanssa, eikä täällä palstalla.
Sinulla on yhtälainen oikeus/velvollisuus luoda perheellenne sääntöjä, kuin vaimollasikin, älä unohda sitä.
Ja niillä "eräiden henkilöiden" sanomisilla voit pyyhkiä pyllysi. Kaikilla on sanomista toisten elämään.. Vaikka omakin on ihan pihalla..
Kaikilla saman perheen lapsilla PITÄÄ olla samat säännöt ja siksi ne tulee selvittää kaikkien kesken, myös sinun lasten tulee tietää, mitä heiltä odotetaan teidän yhteisessä perheessänne.
Sinun lastesi säännöt voivat olla aivan erilaiset, kun he ovat äitinsä luona, mutta tässä uudessa perheessä ollessaan kaikki lapset ovat samanarvoisia ja toimivat samoilla säännöillä.
Uuden vaimosi säännöt eivät ole entisen vaimosi sääntöjä ja ne ovat varmaankin erilaisia monella tapaa. En tarkoita, että ne olisivat paremmat, tai huonommat, kuin entisen vaimon säännöt.
Ethän sinä ole nyt aivan ulkopuolinen tässä sääntöasiassa. Kuulostat siltä, kuin entisessä suhteessa ex-vaimosi olisi ollut "sääntöopas" ja sinulla ei ollut niihin valtaa ja nyt sama toistuu?
Luokaa sellaiset yhteiset säännöt, joita kaikki voivat noudattaa siinä perheessä. Sinunkin PITÄÄ sanoa asiaan omat kommenttisi, eihän se vaimo muuten voi tietää, mitä mieltä mistäkin asiasta olet. Ja konpromissi on kaikkien keskustelujen äiti...Kukaan yksin ei ole oikeassa missään asiassa..
Anna kuulua omat mielipiteesi ja ole valmis perustelemaan ne hyvin... Ne on parempi hyväksyä silloin..
Kiitos palautteesta. Olisi pitänyt varmaan kertoa laajemmin asioista. Säännöistä on keskusteltu eikä tilanne muutu. Puolisoni on mielestäni jokseenkin joustamaton ja hänen mielestään olen epäonnistunut. Hän seuraa sivusta tilannetta, eikä osallistu lasteni elämään - hän ei puhu lapsilleni mitään. Se, että kirjoitin tänne, kuvastaa turhautumistani. Omat suhteeni hänen lapsiinsa ovat kunnossa, juttelemme ja soittelemme arkisista asioista. Puolison mielestä lapseni muistuttaa äitiänsä kaikessa pahassa. Hän ei kuitenkaan ole mikään kauhukakara, vaan normaali rajojaan koetteleva teini, ja tyyntymään päin. Oliskohan niin, että yhtä tai kahta sääntöä on rikottu ja siitä on tullut iso asia. Hänen mielestään olen pettänyt hänet. Tuntuupa kamalalta kirjoittaa tällaista, mutta niin vain on, että keskustelemalla hänen kanssaan ei pääse mihinkään - tai sitten en osaa. Monta asiaa on myös hyvin, ja niiden varaan tahtoisin rakentaa. En kuvittele olevani oikeassa, mutta tunteilla ajatellen olen umpikujassa.
Suhteessamme ei ole oikeastaan mitään muuta pulmaa, kuin tämä asia. Tässä jotenkin kärjistyy kaikki ja mittasuhteet paisuvat.
että kyhätään sääntöjä mutta ei lapsille jutella. koska teidän pitäisi olla perhe niin kyllä puolisosi on osallistuttava myös lapsien elämään muunakin kun sääntöjen latelijana.
ja sääntöjä on parempi antaa yhdessä ja joskus muistuttaa joistain asioista erikseen jos puhe välit kunnossa. (eli puolisosi juttelee lapsille ja on läsnä myös).
oletteko pitkään seurustellut?? toki tuohon puhe hommeliin ja tottumiseen menee paristavuodesta jokuseen vuoteen. mutta jos olette jo pitkään yhdessä ollut ja hän ei juttele lapsillesi "se on aika ihme"
voin kyllä omasta kokemuksesta sanoa että asiat helpottuu huomattavasti jos puolisosi opettelisi puhumaan lapsillesi JA!! myös pitäisi heistä niin hyvässä kun pahassa!!
keskustelun ja puolisosi itsetutkiskelun paikka sanon minä.. (näin naisena ja uusioperheellisenä uutena puolisona).
Perheneuvolaan. Tunttuu kuin vaimosi olisi hieman mustasukkainen lapsillesi sinusta. Jokatapauksessa jos liittosi on tärkeä sinulle ja vaimollesi olette molemmat varmasti valmiita menemään keskustelemaan asioista perheneuvolaan. Se ei suinkaan ole heikkoutta vaan vahvuutta. Monet hakevat sieltä apua siitä vaan yleensä ei puhuta.
Hei!
Mulla on 7 vuoden kokemus uuaioperheestä ja samanlaisia ongelmia on ollut.
Suurin ongelma on ollut aikuisen ihmisen kunnioitus. Se mitä aikuiset sanovat on laki, on se sitten biologinen vanhempi tai ei. Mun miehen poika soitti jatkuvasti suutaan ja yritti sanoa viimeisin sanan joka asiassa, jollaista käytöstä en hyväksy. Vähitellen on poikakin oppinut uskomaan puhetta, joskaan ei täysin. Sellaisen neuvon annan sinulle, että vaadi lapseltasi puolisosi kunnioitus. Älä anna lapsesi pompottaa tai hyppiä silmille, tiedän kokemuksesta että se vie halut olla ns. kiva huoltaja, kun se vaan pitemän päälle kestää. Mä inhosin tuota poikaa jossain vaiheessa sydämestäni, niin ilkeä se mulle oli. Jaa aina kun isä oli työreissussa, niin käytti tilannetta hyväkseen ja oli tosi v...mäinen. En ole vaatinut häneltä enempää kuin omiltanikaan, mutta jotenkin sen vaistoaa, ettei poika hyväksy täysin vieläkään minua äitinsä paikalle. Ja se on raskasta. Oletko koskaan mennyt vaimosi puolelle kun lapsesi kanssa on ristiriitoja?
Meillä on sama juttu, muuten on oikeastaan kaikki hyvin. Sen tiedän, että jos joskus ero tulee, niin takuulla en enään kenenkään toisen lapsia tule kasvattamaan, niin rankkaa on ollut. Me olemme käyneet parisuhdeterapiassa, siinä on se hyvä puoli, että siellä on puolueeton ihminen kuuntelemassa. Sillä aina me vanhemmat olemme omiemme puolella, niin se vaan menee.
Jos haluat kirjoitella kanssani aiheesta tai aiheen sivusta osoitteeni on [email protected]
Olen edellyttänyt lapselta puolison kunnioittamista ja säädyllistä käytöstä. Hän ei ole ollut mitenkään v-mäinen puolisolle, varmaan vähemmän kuin omat lapsensa. Tilanne on kuitenkin edistynyt parempaan suuntaan ihan viime aikoina - puolin jos toisin.
Tekstisi oli kuin oma elämäni viimeisen 6 vuoden ajalta.Miehen, nyt teinit, 16-18v pojat ovat todella koetelleet hermojani.Varsinkin tämä vanhempi, joka on kotonaan aina tottunut kaiken saamaan periksi inttämisellä jos ei muuten.
Meillä sitä yritettiin myös, mut sanoin ettei tarvitse tulla jos meillä ei pelisääntöjä noudateta.Isänsä oli sitä mieltä ettei pojan tarvitse tuolla tavalla käyttäytyä ja mulle haistatella ja huudella, ja poika vain huusi isälleen et mitä se sulle kuuluu ym.
Omat nyt jo aikuiset lapseni eivät ole mulle ikinä haistatelleet, joten aivan kauhistuin tuollaisesta.Mutta joka huushollissa on ilmeisesti omat toimintatapansa?
Ja mies asunut lapseni(kohtaa armeijaan menossa--> ja sit oma kämppä)ja minun kanssa nämä vuodet eikä vieläkään puhu oma-aloitteisesti poikani kanssa.Eli heillä on täysi hiljaisuus.Mutta sit minun pitäisi sitten olla kuin "jakoavain" ja emo, laittaa ruokaa ja siivota jäljet kun nämä meille tulevat.
Ei kiitos, olen samalainen tuppisuu kuin avomieheni, vastaan kyllä jos kysyvät, mutta muuten en kysele mitä kuuluu jne.Ruoan mies tekee tuolloin itse tai sitten käyvät syömässä.Eli niin metsä vastaa kuin huudetaan.