jätin hetken aikaa sitten sekavan, päihteillä ja huumeilla täytetyn elämäntyylini ja tapani taaksepäin ja tajusin että voin elää paremmin ja täydemmin, ja että voisin tuotaa naisellenikin enemmän iloa elämässä näin tehden. aloitimme seurustelun viime kesänä ja silloinen elämäni oli todella sekoiluhakuista ja päämäärätöntä. joinakin aikoina olessamme yhdessä ihmettelin itse mielessäni suuresti että miten tuollainen tasapainoinen ja terveen oloinen nainen, kahden lapsen äiti, voi haluta olla kaltaiseni luuserin kanssa. lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta. puhuimme yhteisistä suunitelmista ja yhteisestä elämästä. nyt ajateltuna (2kk selvinpäin, ajatus alkaa vähitellen palaamaan ja pää alkaa toimimaan) en ymmärrä miten tämä ihminen on voinut ajatellakkaan yhteistä elämää tai tulevaisuutta kaltaiseni narkomaanin kanssa, mutta kuitenkin hän näin teki. pyysi luokseen asumaan ja minä muutin. kävimme läpi yhteisen kriisin (raskaus ja abortti), hän hyväksyi ruiskuhuumeista saadun c-hepatiitti tartuntani jonka sain tietää vasta seurusteluaikanamme täysin. suutelin huumepäissäni kerran erästä toista tyttöäkin, josta kerroin hänelle rehellisesti seuraavana päivänä koska minusta tuntui pahalta koska olin tehnyt häntä kohtaan väärin, sain anteeksi. olin lähdössä kävelemään suhteestamme useaan otteeseen omien henkilökohtaisten sitoutumisongelmieni ja pelkojeni takia, pyysi aina takaisin ja minä menin. nämä kaikki ongelmat läpikäyneinä olimme samassa sängyssä ja himoitsimme toisimme, rakastimme ja edelleen haaveilimme yhteisestä onnesta. tai ainakin niin minusta silloin tuntui ja niin hän mielestäni minulle asian ilmaisi. ja koko tämän ajan käytin erittäin paljon erilaisia huumeita ja sekavia aineita, olin sekavissa mielentiloissa ja sekavissa tilanteissa.
edelleen rakastimme.
päivänä jolloin totesin itselläni päihdeongelman ja että haluan muuttua, ja kerroin siitä hänelle, kaikki muuttui. hän myönsi että kyllä, sinulla on ongelma päihteiden kanssa, ja on hienoa että sinä myönnät sen ja haluat parantua. kuitenkin samalla hän etääntyi ja kylmeni minua kohtaan suuresti, sanoen että ei aio silittää minun päätäni ja että minun pitää itse nousta omasta suostani pois. siinä minulla ei ollut ongelmaa, ymmärsin hyvin että kaltaiseni ei sääliä osakseen ansaitse. olin itse henkisesti hyvin rikkoutunut ensimmäisinä viikkoina lopetukseni jälkeen (huumeethan tekevät ihmisestä vahvan oloisen ja siten elämästä helppoa kun ei tiedosta omaa tilaansa täysin), ja hänen kylmä ja piittamaton asenteensa (kai se on vain sitä kovaa rakkautta) ei kyllä auttanut tilannettani yhtään. edelleen kuitenkin ymmärsin. kärsin kylläkin jokaisena hetkenä jolloin hän pysyi etäällä. ja se varmasti näkyi. yhteisten ystäviemme ja kavereidemme kanssa normaali elämä jatkui ja hän oli lämmin ja ystävällinen kaikkia muita ihmisiä kohtaan (en toki koskaan olettanutkaan että tämä muuttuisi, sehän olisi tyhmää), mutta minua kohdeltiin kylmyydellä. niinä harvoina kertoina kun sain lämpöä osakseni hänen puoleltaan, se yleensä tapahtui muiden seurassa, ikäänkuin ilmaisten että "meillä menee vielä hyvin" vaikka todellisuus ja käytös minua kohtaan kahden ollessamme oli täysin toisenlaista. minua ruvettiin syyllistämään kiinni roikkumisesta, joskin tahdoin vain osakseni sitä samaa lämpöä ja rakkautta mitä olin koko muun suhteemme ajan saanut (ja minkä koen olevan normaalia parisuhteessa), ja mustasukkaisuudesta, koska näytin oman kärsimykseni avoimesti kaikkialla, ystäviemmekin seurassa. minua syytettiin luonteen heikkoudesta ja siitä miten en pidä elämääni hallinnassa. siten minulle sanottiin: "sinä olet narkomaani, en minä kaipaa narkomaania elämääni." minulle tehtiin hyvin selväksi että en ole haluttu, ja että en voisi tuottaa hänelle onnea.
ihmettelin kovasti.
katsoit minua koko ajan kun vedin piriä käsivarteen. silloin kelpasi olla vieressä?
saatiin tietää että minulla on c-hepatiitti. "ei se mitään haittaa kun mehän ollaan aina yhdessä, harrastetaan vain suojaamatonta seksiä"?
minua ei paljon kiinnosta mikään muu kuin sekoilu ja minulla ei ole mitään vastuuta elämästä. "nussi kovempaa"?
katsoit kaikki minun sekoilut läpi. ja tulit syliin, sitä hanakammin mitä sekaisempi olin?
läksin kavelemään, koetit estää. menin silti. pyysit takaisin. tulin. kelpasin?
suutelin toista tyttöä. pyysin anteeksi. sain? (molemmissa merkityksissään)
vedin taas rännit. "sie oot miun elämäni mies"
tajusin elämäni olevan täysin hakoteillä, sain halun raitistua ja parantaa elämääni jotta voisin tehdä itselläni jotain parempaa kuin olla vain pihalla ja siinä samalla voin tarjota elämääsi ja lastesi elämään jotain muuta kuin sekaisin olevan mieshahmon sohvalla.
HAISTA VITTU?!?
"sulla on c-hepatiitti. en minä halua riskeerata elämääni millään sinun taudeilla"
"mene vain sinne pikkupillujen perään kun niin mielesi tekee."
"en minä vain ole fyysinen ihminen, kyllä sinun pitäisi ymmärtää että en halua että kosket." (mitenkään, sohvalla halu istua vieressä on sitä roikkumista)
"en minä voi ajatella tuollaista miestä perheeseeni kun et pidä huolta omista asioistasi ja ota vastuuta mistään."
"kävele nyt vain pois, senhän sinä olet ennekin tehnyt"
miksikäs sinä sitten katsoit minua niin pitkään kun minä tein mitä tein?
A) kun sinussa oli jotain sellaista sisällä, mistä näin että sinä et ole tuota mitä sinä teet
B) kun sinä olit niin vitun pelle jätkä että oli kiva katsoa sinun tekemisiä
C) säälistä, kun ei sinua kukaan muukaan olisi halunnut katsoa, paitsi ne ihan yhtä pellet kaverisi joiden kanssa sitä paskaa vedit (meidän yhteisiä kavereita joiden kanssa olet kaveri edelleen??)
kaikki nuo vastaukset on kuultu.
nyt minä ei vain oikeasti tätä asiaa. anteeksi tyhmyyteni.
ymmärrän että narkomaaniin on vaikea luottaa, parannusta yrittävään vielä vaikeampi.
ymmärrän että minun c-hepatiitti, vastuuton elämänasenne, huumeongelma, pettäminen ja pelko vakavaa suhdetta kohtaan ovat vakavia asioita.
ymmärrän että teoillani on seuraukset ja tekojeni haavat voivat ruveta särkemään vasta nyt, kun ymmärrän itse mitä olen tehnyt.
olen ollut nyt 2kk selvänä ja raittiina (eihän se paljon ole 8 vuoden käytön jälkeen mutta päivä kerrallaan eteenpäin) ja mielestäni otan nyt enemmän vastuuta asioistani ja teoistani, kuin olen koskaan aiemmin elämässäni olen tehnyt.
olen kokenut kokonaisvaltaisen elämänasenteen muutoksen itsessäni ja halu elää hyvää elämää ei ole koskaan ollut näin valtaisa. halu rakentaa jotain hyvää ja kaunista.
toki ymmärrän että narkomaaniin on vaikea luottaa, parannusta yrittävään vielä vaikeampi.
keskustelunhaluni ja ajatukseni ovat paskapuhetta, kuten tuntuu olevan koko yleinen olemuksenikin. asioista puhuminen tai niiden käsittely aiheuttaa vain ja ainostaan vihareaktion ja sulkemisen ulkopuolelle. olen sanonut että ok, erotaan sitten, haluan vain että sinä olet onnellinen ja et voi olla sitä minun kanssa niin parempi niin. tätä eroa kestää hänen puoleltaan max. 12h jonka jälkeen olemme taas yhdessä kun puhumme puhelimessa.
nyt tilanne on se että olen muuttanut hänen pyynnöstään pois yhteisestä asunnostamme, ja muuttaessani käsitin että suhteemme on loppu kun kerta olin hänelle vain pelkkää ilmaa ja aiheutan inhoreaktion aina kun hän näkee minua.
yritin viimein saada selvyttää asiaan kysymällä että voidaanko nyt jutella tästä joskus ystävällisesti ja ystävinä ja puhua asiat halki jottei jää painamaan, kunhan tilanne vähän rauhoittuu ajan kanssa. "ei kun ei tämä nyt tarkoita että me erottais, asutaan vain erillään"
tajuan että hän voi olla pahasti rikki sisältä eikä pysty terveeseen ihmissuhteeseen.
tajuan että minun ei pitäisi jäädä tähän pompoteltavaksi vaan siirtyä itse eteenpäin ja antaa asian olla.
tajuan myös että rakastan.
rakastan siksi että näin itsekkin hänessä ja meissä sitä jotain mitä hän näki minussa. vaikka usein olinkin ulkona kuin lumiukko, ei se aina ollut hallitseva tila. joskus osattiin jopa oikeastikin rakastaa toisiamme, ei vain sitä haavekuvaa ja harvaa.
siksi minä tässä kestän ja siksi minä yritän aina yhä uudelleen ja uudelleen.
narkomaani rakkauteen?
edelleen rakastimme.
päivänä jolloin totesin itselläni päihdeongelman ja että haluan muuttua, ja kerroin siitä hänelle, kaikki muuttui. hän myönsi että kyllä, sinulla on ongelma päihteiden kanssa, ja on hienoa että sinä myönnät sen ja haluat parantua. kuitenkin samalla hän etääntyi ja kylmeni minua kohtaan suuresti, sanoen että ei aio silittää minun päätäni ja että minun pitää itse nousta omasta suostani pois. siinä minulla ei ollut ongelmaa, ymmärsin hyvin että kaltaiseni ei sääliä osakseen ansaitse. olin itse henkisesti hyvin rikkoutunut ensimmäisinä viikkoina lopetukseni jälkeen (huumeethan tekevät ihmisestä vahvan oloisen ja siten elämästä helppoa kun ei tiedosta omaa tilaansa täysin), ja hänen kylmä ja piittamaton asenteensa (kai se on vain sitä kovaa rakkautta) ei kyllä auttanut tilannettani yhtään. edelleen kuitenkin ymmärsin. kärsin kylläkin jokaisena hetkenä jolloin hän pysyi etäällä. ja se varmasti näkyi. yhteisten ystäviemme ja kavereidemme kanssa normaali elämä jatkui ja hän oli lämmin ja ystävällinen kaikkia muita ihmisiä kohtaan (en toki koskaan olettanutkaan että tämä muuttuisi, sehän olisi tyhmää), mutta minua kohdeltiin kylmyydellä. niinä harvoina kertoina kun sain lämpöä osakseni hänen puoleltaan, se yleensä tapahtui muiden seurassa, ikäänkuin ilmaisten että "meillä menee vielä hyvin" vaikka todellisuus ja käytös minua kohtaan kahden ollessamme oli täysin toisenlaista. minua ruvettiin syyllistämään kiinni roikkumisesta, joskin tahdoin vain osakseni sitä samaa lämpöä ja rakkautta mitä olin koko muun suhteemme ajan saanut (ja minkä koen olevan normaalia parisuhteessa), ja mustasukkaisuudesta, koska näytin oman kärsimykseni avoimesti kaikkialla, ystäviemmekin seurassa. minua syytettiin luonteen heikkoudesta ja siitä miten en pidä elämääni hallinnassa. siten minulle sanottiin: "sinä olet narkomaani, en minä kaipaa narkomaania elämääni." minulle tehtiin hyvin selväksi että en ole haluttu, ja että en voisi tuottaa hänelle onnea.
ihmettelin kovasti.
katsoit minua koko ajan kun vedin piriä käsivarteen. silloin kelpasi olla vieressä?
saatiin tietää että minulla on c-hepatiitti. "ei se mitään haittaa kun mehän ollaan aina yhdessä, harrastetaan vain suojaamatonta seksiä"?
minua ei paljon kiinnosta mikään muu kuin sekoilu ja minulla ei ole mitään vastuuta elämästä. "nussi kovempaa"?
katsoit kaikki minun sekoilut läpi. ja tulit syliin, sitä hanakammin mitä sekaisempi olin?
läksin kavelemään, koetit estää. menin silti. pyysit takaisin. tulin. kelpasin?
suutelin toista tyttöä. pyysin anteeksi. sain? (molemmissa merkityksissään)
vedin taas rännit. "sie oot miun elämäni mies"
tajusin elämäni olevan täysin hakoteillä, sain halun raitistua ja parantaa elämääni jotta voisin tehdä itselläni jotain parempaa kuin olla vain pihalla ja siinä samalla voin tarjota elämääsi ja lastesi elämään jotain muuta kuin sekaisin olevan mieshahmon sohvalla.
HAISTA VITTU?!?
"sulla on c-hepatiitti. en minä halua riskeerata elämääni millään sinun taudeilla"
"mene vain sinne pikkupillujen perään kun niin mielesi tekee."
"en minä vain ole fyysinen ihminen, kyllä sinun pitäisi ymmärtää että en halua että kosket." (mitenkään, sohvalla halu istua vieressä on sitä roikkumista)
"en minä voi ajatella tuollaista miestä perheeseeni kun et pidä huolta omista asioistasi ja ota vastuuta mistään."
"kävele nyt vain pois, senhän sinä olet ennekin tehnyt"
miksikäs sinä sitten katsoit minua niin pitkään kun minä tein mitä tein?
A) kun sinussa oli jotain sellaista sisällä, mistä näin että sinä et ole tuota mitä sinä teet
B) kun sinä olit niin vitun pelle jätkä että oli kiva katsoa sinun tekemisiä
C) säälistä, kun ei sinua kukaan muukaan olisi halunnut katsoa, paitsi ne ihan yhtä pellet kaverisi joiden kanssa sitä paskaa vedit (meidän yhteisiä kavereita joiden kanssa olet kaveri edelleen??)
kaikki nuo vastaukset on kuultu.
nyt minä ei vain oikeasti tätä asiaa. anteeksi tyhmyyteni.
ymmärrän että narkomaaniin on vaikea luottaa, parannusta yrittävään vielä vaikeampi.
ymmärrän että minun c-hepatiitti, vastuuton elämänasenne, huumeongelma, pettäminen ja pelko vakavaa suhdetta kohtaan ovat vakavia asioita.
ymmärrän että teoillani on seuraukset ja tekojeni haavat voivat ruveta särkemään vasta nyt, kun ymmärrän itse mitä olen tehnyt.
olen ollut nyt 2kk selvänä ja raittiina (eihän se paljon ole 8 vuoden käytön jälkeen mutta päivä kerrallaan eteenpäin) ja mielestäni otan nyt enemmän vastuuta asioistani ja teoistani, kuin olen koskaan aiemmin elämässäni olen tehnyt.
olen kokenut kokonaisvaltaisen elämänasenteen muutoksen itsessäni ja halu elää hyvää elämää ei ole koskaan ollut näin valtaisa. halu rakentaa jotain hyvää ja kaunista.
toki ymmärrän että narkomaaniin on vaikea luottaa, parannusta yrittävään vielä vaikeampi.
keskustelunhaluni ja ajatukseni ovat paskapuhetta, kuten tuntuu olevan koko yleinen olemuksenikin. asioista puhuminen tai niiden käsittely aiheuttaa vain ja ainostaan vihareaktion ja sulkemisen ulkopuolelle. olen sanonut että ok, erotaan sitten, haluan vain että sinä olet onnellinen ja et voi olla sitä minun kanssa niin parempi niin. tätä eroa kestää hänen puoleltaan max. 12h jonka jälkeen olemme taas yhdessä kun puhumme puhelimessa.
nyt tilanne on se että olen muuttanut hänen pyynnöstään pois yhteisestä asunnostamme, ja muuttaessani käsitin että suhteemme on loppu kun kerta olin hänelle vain pelkkää ilmaa ja aiheutan inhoreaktion aina kun hän näkee minua.
yritin viimein saada selvyttää asiaan kysymällä että voidaanko nyt jutella tästä joskus ystävällisesti ja ystävinä ja puhua asiat halki jottei jää painamaan, kunhan tilanne vähän rauhoittuu ajan kanssa. "ei kun ei tämä nyt tarkoita että me erottais, asutaan vain erillään"
tajuan että hän voi olla pahasti rikki sisältä eikä pysty terveeseen ihmissuhteeseen.
tajuan että minun ei pitäisi jäädä tähän pompoteltavaksi vaan siirtyä itse eteenpäin ja antaa asian olla.
tajuan myös että rakastan.
rakastan siksi että näin itsekkin hänessä ja meissä sitä jotain mitä hän näki minussa. vaikka usein olinkin ulkona kuin lumiukko, ei se aina ollut hallitseva tila. joskus osattiin jopa oikeastikin rakastaa toisiamme, ei vain sitä haavekuvaa ja harvaa.
siksi minä tässä kestän ja siksi minä yritän aina yhä uudelleen ja uudelleen.
narkomaani rakkauteen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
On hyvin tyypillinen kuvio, että kun narkomaani/alkoholisti paranee, alkaa suhde rakoilla.
Sairaassa suhteessa ovat myös roolit sairaat. Siinä se alkoholisti/narkomaani on heikko ja ressukka, vailla oman elämänsä hallintaa. Mutta samalla "terve" osapuoli voi tuntea itsensä vahvemmaksi ja hallitsevaksi. Eli "terve" on sikäli myös sairas, että saa elämänvoimansa ja -hallintansa toisen kautta patologisella tavalla!
Nyt kun sinä olet alkanut parantua ja pyrkiä terveeseen elämään, on teidän suhteenne tasapaino järkkynyt pahasti. Nainen ei enää voi olla "hallitseva vahva huolenpitäjä" vaan hänenkin pitäisi kyetä kasvamaan terveeseen suhteeseen...
Mutta onnea sinulle joka tapauksessa valitsemallasi tiellä! Älä luovuta! Toivon, että sinulla on terapiat ja muut saatavilla olevat apukeinot käytettävissäsi, jotta terveempi elämä saa rakentua rauhassa uudeksi elämäntavaksesi. Löydät varmasti sitten aikanaan myös terveemmän kumppanin itsellesi.
niin vähän aikaa yhdessä. Viime kesästä nyt ei ole vielä vuottakaan ja periaatteessa olit koko sen ajan sekaisin.
Nyt on hyvä, että olet saanut elämääsi parempaan kuntoon ja siitä se pikkuhiljaa lähtee. Toivoisin, että löytäisit uuden ihanan naisen, jonka kanssa saisit sitten olla tasavertaisessa suhteessa. Tämä nykyinen kun ei ainakaan kirjoituksesi perusteella osaa arvostaa sinua ehkä niin paljon, mitä mielestäni ansaitsisit. En tiedä, mitä tämän naisen päässä liikkuu, muttei kovinkaan johdonmukaiselta vaikuta tuo hänen tapansa toimia.
kirjoitti jo tuo ensimmäinen vastaaja, kuin myös sinä. Jos yhtään tilanteessasi lohduttaa, aivosi eivät ainakaan ole täysin pehmenneet aineista vaan keräät loistavan älykkäästi tapahtumien ketjusta oleellisia asioita ja omin toimin analysoit niitä. Kaikki johtopäätökset mitä vedät kirjoituksessasi ovat niin selkeitä ja riipaisevan todellisia.
Samaa mieltä aik. vastaajan kanssa rakkaasi omasta henkisestä tilasta: Hän tarvitsee itseään heikomman ihmisen tunteakseen itsensä merkitykselliseksi. MUTTA: Asetelma on tuhoisa ei paitsi sinulle, myös hänelle itselleen. Narkomaanin kanssa seurustelemisessä on riskinsä (kuten mainitsemasi C-hep., mahdollisesti velkaantuminen tavarantoimittajille, poliisin kanssa tekemisiin joutuminen, sosiaalitoimen puuttuminen lasten elinolosuhteisiin... Sinä tiedät nämä minua paremmin) ja sinun kannaltasi kaikki ne ilmeiset, elämänlaatusi ja terveytesi pilaavat..
Mutta sinä olet ensisijaisesti vastuussa itsestäsi. Näitä edellä mainittuja riskejä suurempi huoli SINUN kannaltasi on vaara langeta uudestaan kelvataksesi hänelle. Siksi on äärimmäisen tärkeää sinun tunnistaa, että hänen toimintonsa aiemmin ja tässä tilanteessa johtuvat hänen psykologisista asetuksistaan, eivät rakkaudesta.
Se minkä toivoisin sinun tässä prosessissa nyt nostavan ylitse kaiken muun, on että tiedät nyt miltä tuntuu rakastaa selvinpäin. Vastarakkautta saat, sitä aitoa, vielä joku päivä kunhan vain jaksat nyt pitää itsesi pinnalla siihen saakka että löydät naisen jonka rakkaus ei ole heikkoudella ehdollistettu. On jopa todennäköistä että löydät, kun pysyt selvinpäin - tähän saakkahan olet elänyt huurussa ja sinusta ovat olleet kiinnostuneita vain ne naiset, joilla joku kieroutunut tarve olla "ylempi", samat riippuvuudet tai sitten kärjistynyt hoivavietti. Ota tämä elämän hetki haltuusi aarteena ja katso ympärillesi uusin silmin: Et ole luuseri vaan poikkeuksellisen vahva kyetessäsi aineista irtautumiseen ja tarvitset myös naisen jolle se on maailman paras juttu!
Älä tee kompromisseja tässä asiassa. Jos olisit ystäväni ja kysyisit neuvoa, neuvoisin katkaisemaan välit ko. naiseen kokonaan.