Heips. Tämä asia on ollut jo mielessäni niin kauan, että on pakko purkaa se jonnekin... siksi netti on hyvä paikka :) Ystävät eivät ymmärtäisi....
No niin, aloitan alusta. Tutustuin nykyiseen avomieheeni noin 2½v sitten. Olin juuri täyttänyt 18 vuotta. Meillä oli kaukosuhde aluksi. Ihastuin tulisesti :) Hän oli kaikkea mistä olin haaveillut: kiltti, mukava, hauska. Hän tuli luokseni käymään, meillä oli kivaa yhdessä, päätimme muuttaa yhteen. Kesällä se tapahtuikin.
Sitten alkoi tulemaan ongelmia. Syynä oli äitini. Äitini epäili kaikesta avokkiani. Ne riidat ovat kuitenkin vanhoja. Sitten eräänä syyspäivänä kun olin lähdössä kouluun, mies löi minua jonkun riidan takia, en muista minkä. Hän sanoi, etten muuten kuuntele häntä, jos ei hän lyö. Tätä toistui monta kertaa sen syksyn, talven ja kevään aikana. Kesällä ne väheneivät. Riitojen yhteydessä syntyneet lyömiset johtuivat yleensä (luulisin ja niin hänkin on sanonut) stressistä, jonka äitini aiheutti. Annoin kaikki anteeksi, hän lupasi aina ettei löisi. Mutta hän löi. Rupesin lintsaamaan koulusta riitojen ym. takia.
Yritin aina puolustautua laittamalla kädet eteen ja kirkumalla. Kerran hän veti tukastani kovin, kun olin lähtemässä kämpästä (olin jo ulko-ovea avaamassa, asuimme kerrostalossa). Hän huusi, että tule takaisin, pysähdyin ja luulin että hän pyytää anteeksi, mutta vetäisikin tukasta ja käski palata takaisin kämppään. Itse olen myös ärsyttänyt häntä hiukan, mutta koskaan hän ei ole huutanut mulle siitä vaan aina hakannut/lyönyt/repinyt hiuksista. Olin joskus mustelmilla, varsinkin rintojen kohdalta.
Aloin ajattelemaan, että kaikki oli syytäni. Yritin olla ärsyttämättä, mutta yleensä hän "keksi" kaikki riidat, ja minäkin jo menetin malttini, kun hän ei mitään muuta tehnyt kuin valittanut. Mutta ikinä en ole häntä lyönyt. Jos olen hänelle joskus tiuskinut, hän uhkaa tappaa minut/lyö. Häön on myös haukkunut minua huoraksi, lutkaksi, paskiaiseksi, ym.... Kerran hän sanoi että näytän huoralta kun olin laittanut vähän meikkiä, kun olimme menossa ulos. Emme menneet. Mustasukkaisuus on onneksi laatunut.
Hän tuli juuri elämääni, kun sain mennä laillisesti baareihin (en ole alaikäisenä käynyt). Emme koskaan käy missään baareissa. Hän sanoo, että olen teini, kun haluan niihin. Ei minua juominen kiinnosta vaan tanssiminen. Häntä ei oikein kumpikaan kiinnosta. Ja hänen korvansa eivät kestä. En ole mennyt ollenkaan baareihin yksin, kun olemme asuneet yhdessä.
Lisäksi hän ei ui, koska on pienenä melkein hukkunut, ja rantaelämä on minusta kivaa. Ja siksi suuttuu ihan v*tusti jos ehdotan rannalle menemistä. En ole mennyt sinnekään yksin. Me nyhjötämme kotona, käymme kiinalaisissa syömässä tai sitten käymme leffassa. Siinä on elämämme.
Lisäksi nyt hän on työharjoittelussa ja minä opiskelen. Hän ei ole koskaan ollut elämänsä aikana palkkatöissä, ja ikää löytyy kohta 25.
Lisäksi hän valittaa, että haluaa takaisin sinne mistä muutti, kun ehdotan kaukosuhdetta, niin se ei missään nimessä käy.
Ongelman ytimet: olenko teini, jos haluan köydä baareissa tanssimassa? Onko vika minun asenteessani, kun suhde ei toimi kunnolla? Miten tämän suhteen voisi pelastaa? :( Miksi en lähtenyt kun hän löi ekan kerran? Auttakaa.....
Kiitos jos jaksoit lukea :D
No niin, aloitan alusta. Tutustuin nykyiseen avomieheeni noin 2½v sitten. Olin juuri täyttänyt 18 vuotta. Meillä oli kaukosuhde aluksi. Ihastuin tulisesti :) Hän oli kaikkea mistä olin haaveillut: kiltti, mukava, hauska. Hän tuli luokseni käymään, meillä oli kivaa yhdessä, päätimme muuttaa yhteen. Kesällä se tapahtuikin.
Sitten alkoi tulemaan ongelmia. Syynä oli äitini. Äitini epäili kaikesta avokkiani. Ne riidat ovat kuitenkin vanhoja. Sitten eräänä syyspäivänä kun olin lähdössä kouluun, mies löi minua jonkun riidan takia, en muista minkä. Hän sanoi, etten muuten kuuntele häntä, jos ei hän lyö. Tätä toistui monta kertaa sen syksyn, talven ja kevään aikana. Kesällä ne väheneivät. Riitojen yhteydessä syntyneet lyömiset johtuivat yleensä (luulisin ja niin hänkin on sanonut) stressistä, jonka äitini aiheutti. Annoin kaikki anteeksi, hän lupasi aina ettei löisi. Mutta hän löi. Rupesin lintsaamaan koulusta riitojen ym. takia.
Yritin aina puolustautua laittamalla kädet eteen ja kirkumalla. Kerran hän veti tukastani kovin, kun olin lähtemässä kämpästä (olin jo ulko-ovea avaamassa, asuimme kerrostalossa). Hän huusi, että tule takaisin, pysähdyin ja luulin että hän pyytää anteeksi, mutta vetäisikin tukasta ja käski palata takaisin kämppään. Itse olen myös ärsyttänyt häntä hiukan, mutta koskaan hän ei ole huutanut mulle siitä vaan aina hakannut/lyönyt/repinyt hiuksista. Olin joskus mustelmilla, varsinkin rintojen kohdalta.
Aloin ajattelemaan, että kaikki oli syytäni. Yritin olla ärsyttämättä, mutta yleensä hän "keksi" kaikki riidat, ja minäkin jo menetin malttini, kun hän ei mitään muuta tehnyt kuin valittanut. Mutta ikinä en ole häntä lyönyt. Jos olen hänelle joskus tiuskinut, hän uhkaa tappaa minut/lyö. Häön on myös haukkunut minua huoraksi, lutkaksi, paskiaiseksi, ym.... Kerran hän sanoi että näytän huoralta kun olin laittanut vähän meikkiä, kun olimme menossa ulos. Emme menneet. Mustasukkaisuus on onneksi laatunut.
Hän tuli juuri elämääni, kun sain mennä laillisesti baareihin (en ole alaikäisenä käynyt). Emme koskaan käy missään baareissa. Hän sanoo, että olen teini, kun haluan niihin. Ei minua juominen kiinnosta vaan tanssiminen. Häntä ei oikein kumpikaan kiinnosta. Ja hänen korvansa eivät kestä. En ole mennyt ollenkaan baareihin yksin, kun olemme asuneet yhdessä.
Lisäksi hän ei ui, koska on pienenä melkein hukkunut, ja rantaelämä on minusta kivaa. Ja siksi suuttuu ihan v*tusti jos ehdotan rannalle menemistä. En ole mennyt sinnekään yksin. Me nyhjötämme kotona, käymme kiinalaisissa syömässä tai sitten käymme leffassa. Siinä on elämämme.
Lisäksi nyt hän on työharjoittelussa ja minä opiskelen. Hän ei ole koskaan ollut elämänsä aikana palkkatöissä, ja ikää löytyy kohta 25.
Lisäksi hän valittaa, että haluaa takaisin sinne mistä muutti, kun ehdotan kaukosuhdetta, niin se ei missään nimessä käy.
Ongelman ytimet: olenko teini, jos haluan köydä baareissa tanssimassa? Onko vika minun asenteessani, kun suhde ei toimi kunnolla? Miten tämän suhteen voisi pelastaa? :( Miksi en lähtenyt kun hän löi ekan kerran? Auttakaa.....
Kiitos jos jaksoit lukea :D
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mustasukkaisuuttaan hän ei halua,että käy missään,ettei toiset miehet näe.Pahoinpitelyä ei kannata katsoa.Yleensä se pahenee ajanmyötä.Voi johtaa kuolemaan.Ajattele nyt itsekkin.
jos olet niin hullu, että haluat olla hakattavana lopun ikääsi (syitä hakkaajat kyllä keksii) ja vielä elättää tämän hakkaajan (ei käy töissä) niin siitä vaan.
luepa väliajalla Björkqvistien juttu. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1357687
Mies on koko suhteen ajan 20 vuotta hakannut, ja lopuksi tappoi.
Teidän tuleva tarinanne?
Äitisi on kuule oikeassa ja takuulla tukee sinua. Muuta äkkiä sinne - vika ei ole sinussa, ja hakkaaja ei parane - keksii vain uusia syitä saada hakata.
En ymmärrä, ihan oikeasti en ymmärrä masokismia, että pitää varta vasten pitää itseään hakattavana päivästä toiseen. Nautitko tosiaankin siitä hakkaamisesta NIIN paljon? Haloo.
Ei hän enää minua hakkaa. Viimeisestä on jo pari kuukautta. Mutta olen itselleni sanonut, jos hän vielä kerran jotain yrittää, niin sitten muutan.
Tappakoon itsensä sitten jos haluaa.
Pari kuukautta ilman väkivaltaa on aika lyhyt aika eikä todista, että miehesi olisi muuttunut. Joskus väkivaltaisessa suhteessa on välillä vähän pidempiä taukoja jos mies yrittää kovasti olla lyömättä, mutta valitettavasti 100 % todennäköisyydellä miehesi lyö vielä tulevaisuudessa. Kynnys lyömiseen on jo alentunut niin huomattavasti, että väkivalta toistuu.
Itse olin väkivaltaisessa suhteessa jopa 5 vuotta. Ensimmäinen vuosi meni suht.koht. hyvin, mutta sen jälkeen alkoi väkivalta. Aluksi sitä oli aika harvakseltaan, mutta lopulta tosi usein. Meillä oli kaukosuhde ja aina kun tapasimme niin väkivaltaa oli. Jostain kumman syystä myös minun oli vaikea päästä suhteesta irti vaikka emmä edes asuneet yhdessä. Aina palasin takaisin vaikka edellisellä tapaamisella tämä entinen mieheni oli käyttäytynyt väkivaltaisesti. Sitten lopulta sanoin että "NYT riittää väkivalta, jos vielä lyöt niin lähden lopullisesti enkä tule takaisin" Exä ei ottanut tosissaan ja ei mennyt kauaa kun nyrkki taas heilahti. Joten pakkasin kamat ja lähdin junalla kotiin ja jätin tämän miehen lopullisesti. Päätös piti ja nyt olen onnellisesti parisuhteessa jossa väkivaltaa ei ole.
Tämä exäni muuten yritti kaikkensa etten jättäisi häntä. Lupasi muuttua ym. höpönhöpöä ja sitten kun se ei tehonnut niin uhkasi tappaa ittensä. No, en välittänyt näistä puheista ja hyvin elossa exä on tänä päivänä.
Mutta hyvä, että olet tehnyt päätöksen lähteä, jos väkivalta palaa. (ja sehän palaa)
Eihän se lähteminen helppoa tule olemaan, mutta rohkeutta vain niin kyllä se siitä!! :)
Kerro vaikka joskus tänne palstalle miten kävi.
Mä oon ollut vähän vastaavassa tilanteessa pari kertaa.
Kerran olin suhteessa, jossa alku oli onnea mutta vähitellen rupesi tulemaan ongelmiakin. Sitten yhtenä päivänä puoliso erään riidan päätökseksi löi minua kastelukannulla, sellaisella pienellä muovisella, tuntuu näin jälkeenpäin aikas huvittavalta. Silloin ei tuntunut vaan painoin suoraan ovesta ulos, enkä tullut takaisin ennenkuin myöhään illalla. Kiukuttelin ainakin viikon sen jälkeen, minkä jälkeen lyöntejä ei enää tullut.
Riidat sen sijaan jatkuivat ja pahenivat, kunnes olin/olimme hermoromahduksen partaalla. Sitten jonain todella myrskyisenä päivänä päätimme erota. Nukuin sen jälkeen varmaan päivän ympäri, minkä jälkeen en nukkunutkaan kunnolla moneen viikkoon. Toipumisessa meni tolkuttoman kauan - ainakin siltä nyt tuntuu.
Toisessa suhteessa alku oli vähän samanlaista, silloinkin puoliso läppäsi minua pari kertaa. Sitten kerran suutuin ja läppäsin takasin avokämmenellä poskelle. Pelästyimme molemmat sen verran että sen jälkeen lyöntejä ei enää tullut kumpaankaan suuntaan. Tuo asia edellisestä poiketen sovittiin, pyytelimme anteeksi ja puhuimme asiasta ja sovimme, että ei enää muksita.
Sitten se suhde törmäsi juuri tuohon, että minun harrastukseni oli toisesta ikäviä ja toisaalta minä en jaksanut mitään mitä hän olisi tahtonut. Lopputuloksena kiukuttelimme vain toisillemme ja murjotimme sohvalla.
Sitä jatkui sentään pari vuotta. Ennen kuin loppui.
Mitähän haluaisin sinulle neuvoa? Ainakin sen että mikään, mitä mahdollisesti haluat tehdä, ei tule olemaan helppoa. Ja jos et tee mitään, asiat menevät aina vain vaikeammaksi. Otan osaa :-(
Eikä se lyöminen lopu niin kauan, kun lyömisen jälkeen asiat palaavat aina ennalleen.
Ja se "baareihin haluaminen" on ihan normaalia, kun on nuoresta ihmisestä kysymys. Niissä toimivissa parisuhteissa tuosta ei tule ongelmaa, eikä siitäkään että haluaa harrastaa jotain mitä toinen ei.
Tästä kirjoituksesta oli hyötyä minulle paljon, kiitos siitä :)
Luulenpa silti että jos/kun erotaan niin se johtuu juuri siitä, että eri asiat kiinnostavat meitä. Haluaisin sellaisen miehen joka uisi ja kävisi mun kanssa joskus parilla :)
Joo no, mielestäni on hyvä että tulee se savuttomuus sinne baareihin, ehkä sitten vois mennäkin sinne :P Jos saan miehen mukaan/ollaan vielä yhdessä.
Miestäsi kiinnostaa sun hakkaaminen ja sinua jokin muu
Lue se Björkqvistien juttu. Tuskin sekään mies ny ihan joka kuukausi hakkasi - hakkasi vaan sitten 20 vee suhteen jälkeen sillä keittiöveitsellä.
Tai hyväksy liittosi hakkaamisineen äläkä urputa täällä. KUN kerta haluat kumppanin, joka hakkaa.
Se ei ole niin helppoa kuin luulisi!! :/ Sen takia minä kysynkin neuvoja. Ja taas toistan: hän ei ole hakannut minua pariin kuukauteen.
Olemme kihloissa, kai sekin vaikuttaa (menimme ennen kuin mies löi ekan kerran).
Kiitos vaan empatiastasi.
En tosiaankaan jaksa jakaa empatiaa ihmisiä varten, jotka ihan vapaaehtoisesti pysyttelevät hakattavina. Ok, olet ehkä masokisti, ja minä en todellakaan jaksa sitä ymmärtää. Omapa on valintasi - älä sitten valita, kun kerran haluat olla hakattavana.
Ihmisiä jätetään vähemmistäkin syistä kuin hakkaamisen takia - se on mielestäni hyvä syy jättää. Kuitenkin lähes kaikki tutkimukset kertovat, että hakkaaaminen tulee tuosta vain pahenemaan. Kohta saamme taas lukea yhden puukolla tapetun naisen tarinan joltakin paikkakunnalta.
Valinta on sinun.
Ottaa aivoon, kun tänne tullaan kysymään neuvoja, miten JAKSAISIN ja KESTÄISIN hakkaamista paremmin. Ota vaikka Buranaa!
Mä oon vähän saanut sen kuvan, että ne jotka ekana huutavat että eroa nyt ####### siitä miehestäsi, eivät ole olleet suhteessa jossa jompikumpi käyttää väkivaltaa. Sen jälkeen kun sen itse kokee, ei enää luule sitä eroamista helpoksi.
Koita löytää niitä ihmisiä, jotka kuuntelee sua, eivätkä ole ekana sormi pystyssä neuvomassa mitä tehdä. Eihän toi tilanne sen suhteen kannalta oikein hyvältä kuulosta, mutta ei se sitä tilannetta yhtään helpommaksi tee.
Joo. En tosiaankaan ole niin hullu, että olisin vapaaehtoisesti hakattavana. Niin kovaa rakkautta ei olekaan.
Olen eronnut, ja tiedän, että se ei ole helppoa. Siitä huolimatta ei niin "ihannemiestä" tulekaan, että hakkaamista kestäisin.
miksi luet väkivaltapalstaa??
Täällä kirjoittaa nimenomaan ihmiset, jotka elävät väkivaltaisessa suhteessa ja kamppailevat suhteen korjaamiseksi tai siitä päästäkseen.
Lähinnä täältä haetaan vertaistukea ja ymmärrystä muilta saman kokeneilta. Ei noita typeriä kommentteja omasta valinnasta ja haluamisesta olla hakattuna.
Kukaan ei tieten tahtoen valitse väkivaltaista kumppania eikä kukaan halua olla hakattavana. Aika tyhmä täytyy olla ihmisen, joka tuollaista väittää.
Sun ei tarvitse lukea väkivaltapalstaa. Etsi jotain itsellesi sopivaa, josta ymmärrätkin jotain.
mistään päähän silittelystä. Jos sulla on tarve vääristellä toisen sanomisia, niin se taas on sun ongelmasi.
Ymmärrys tarkoittaa nimenomaan sitä, että osaa antaa tukensa toiselle ja kannustaa lopettamaan väkivaltaisen suhteen tuomitsematta väkivallan uhria ja väittämällä, että hän on itse valinnut tilanteensa.
Sellainen ihminen, joka on itse joskus kokenut väkivaltaa, ymmärtää millaista se on. Jos et ole huomannut, niin kaikki väkivaltaisessa suhteessa joskus eläneet neuvovat aina lopettamaan sellaisen suhteen. Mutta he tekevät sen nimenomaan kannustavasti ja syyttelemättä. Eivät niin kuin sinä.
Miten luulet tuollaisen syyllistämisen ja alentuvan suhtautumisen vaikuttavan ihmiseen, joka on jo muutenkin alistettu ja vaikeassa tilanteessa?
Tiukka voi olla, mutta ilkeys ei ole tiukkuutta. Se on lyödyn lyömistä.
Se ei ole ilkeyttä kun tuo eteen vaihtoehdot.
1) jätä se
2)lakkaa valittamasta, jos et jätä ja jäät hakattavaksi.
Se on totuuden kertomista.
muutakin. Tuollahan se on kaikkien luettavana. En viitsi alkaa kopioimaan.
Miksi se muuten on sun ja monen muunkin mielestä valittamista jos täällä netissä nimettömänä kertoo elämästään ja haluaa neuvoja muilta saman kokeneilta??
Nämä väkivaltajutut on sen verran rankkoja, että niistä niistä on todella vaikea kertoa kenellekään. Usein ensimmäinen askel parempaan elämään on nimenomaan tänne kirjoittaminen. Ja sitten joku sun kaltaisesi onkin kimpussa.
Tiedoksesi muuten: mua ei ole koskaan hakattu, joten ne päänsilitysjuttusi voit unohtaa.
Nuo vaihtoehtosi alkuperäiselle kirjoittajalle olisit ehkä voinut esittää vähän ystävällisempään sävyyn. Varsinkin kun ottaa huomioon, että hän on lähes lapsi eikä ole vielä katkeroitunut ja menettänyt uskoaan ihmiseen. Hän oikeasti uskoo, että voi rakastaa toisen ihmisen terveeksi. Etkö muka itse ole koskaan ollut nuori? Etkö itse tee koskaan virheitä ja vääriä valintoja? Vai nekö sinusta on tehneet noin kovan ihmisen?
No ehkä juuri tuo sinun yliempaattinen otteesi on sitä paapomista - ja lässytystä.
En ole väittänyt, että NETTIIN kirjoittaminen on valittamista.
Valittamista on se, että ei millään ymmärrä jättää hakkaajaa, vaan suostuu vuosikausiksi hakattavaksi, ja sitten kerjää siinä sivussa sääliä valittamalla. Ap ei ole vielä tässä tilassa - ja on järjetöntä vapaaehtoisesti valita se tilanne vaihtoehdoksi.
Käypä lukemassa sinäkin Björkqvistien juttu. http://www.elisanet.fi/jarmo.bjorkqvist/
Raaka totuus - sitähän se on hakkausuhteessa, sitä ei mitenkään voi siloitella eikä sitä pidä romantisoida ja kuorruttaa raukkaudella, sillä rakkautta se ei ole, vaikka moni niin haluaa kuvitella, eikä halua nähdä totuutta - raaka totuus on monesti julmaa. On parempi avata silmänsä ja katsoa sitä totuutta silmiin ja pelastaa joskus itsensä. Paapomisella silmät eivät avaudu. Eihän elämä ole tasa-arvoista, eikä kukaan luvannut ihanaa elämää. Itseään ei pidä pettää, se on ensimmäinen askel vapautumiseen ja paranemiseen.
Totuuden myöntäminen ei ole julmaa eikä kovaa. Se on rehellisyyttä. Itselle ja tosille. Olen samaa mieltä, että se on hyvin vaikeaa. Ja se voi tuntua jopa julmalta - mutta hakkaaminen on vielä julmempaa.
Minä olen pelastanut itseni ja lapseni suhteesta, jossa mies käytti henkistä väkivaltaa ja ehti jo aloittaa tönimiset ja tukkapöllytkin. Siinä vaiheessa lähdin, koska hakatuksi en halunnut joutua.
Uskoisin tietäväni millaista alkuperäisellä kirjoittajalla on. Sen tiedän, että jos joku olisi käynyt minun kimppuuni syyttäen ja solvaten silloin kun olin muutenkin heikoilla niin tuskin olisi voimat riittäneet lähtemiseen. Kukaan ei paaponut eikä lässyttänyt mulle silloin, mutta asiallinen ja ystävällinen kohtelu antoi voimia juuri silloin kun eniten niitä tarvitsin.Mistään säälistä ei sinunkaan kannata puhua. Sitä ei kukaan kaipaa siinä tilanteessa kun joutuu pelkäämään henkensä puolesta.
Nämä romantisoimiset ja rakkaudella kuorruttamispuheet on aivan naurettavia.Kyllä siinä on romantiikka kaukana silloin kun pelkää omaa puolisoaan.
Sanoit, että mun yliempaattinen otteeni on lässytystä ja paapomista. En ihan ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitit. Kyllä minä annan ihan samat neuvot väkivaltaisessa suhteessa eläville kuin sinäkin. Mutta en tosiaankaan halua omalla tuomitsevalla ja töykeällä käytökselläni horjuttaa enää yhtään jo muutenkin kärsineen ihmisen oloa.
Ihan vaan siitä syystä, että minä tiedän miten nopeasti ihminen vajoaa epätoivoon ja häpeään, kun se jonka piti rakastaa kohteleekin törkeästi. Siitä suosta ei todellakaan ole helppoa nousta.
Lue nyt ap itse tuo tekstisi kuten olisit ulkopuolinen.
Kannattaako 18 vuotiaan ihmisen sitoa itseänsä tuollaiseen ihmiseen?
Onko sinulla yhtään järkeä? Yhtään itsesuojeluvaistoa?
Vika ei ole asenteessasi. Olet nuori ja on ymmärrettävää että haluat käydä baareissa tanssimassa. Suhteenne ei toimi sen takia, koska väkivalta on nakertanut reikänsä teidän sydämiin ja mieliin. Miehesi ei ainakaan kunnioita tai arvosta sinua, kun käyttää väkivaltaa ja haukkuu huoraksi ym. Jotkut jopa sanoo, että väkivaltainen mies ei edes rakasta. Väkivaltaa EI SAA eikä PIDÄ hyväksyä. Mustasukkaisuus voi myös pilata suhteen.
Kirjoituksestasi huokuu että et ole tyytyväinen mieheesi etkä yhteiseloonne. Ja ei kai miehesi sinne rannalle tarvitse tulla jos ei halua. Mene sinne jonkun kaverin kanssa. Tai eihän sen sun miehen tarvitse siellä rannalla uida, voihan se tulla vaan seuraksi ja katselemaan sun uintia?
Vaikuttaako se muka suhteeseenne, että miehesi ei ole ollut palkkatöissä? Melko halveksuva asenne. Miehesi on kuitenkin nyt työharjoittelussa, joka on hyvä lähtökohta sitten niihin tuleviin palkkatöihin.
Miehelläsi on selvästi myös huono itsetunto.
Miten suhteenne voisi pelastaa? Tuskin mitenkään. Valitettavasti.. Väkivalta tulee jatkumaan ja se pilaa suhteenne. Olet ilmeisesti sitoutunut tähän mieheen aivan liian aikaisin ja nyt se tavallaan kostautuu tuolla meno-vietillä.. eli haluaisit mennä ja olla niin kuin muut nuoret..
Mutta voittehan te yrittää keskustella asioista ja nimenomaan väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Teidän tai miehesi tulisi oppia riitelemään oikein, ilman väkivaltaa. Poistua esim. paikalta kun hermot menee tms. Koita netistä etsiä lisää aiheesta.
Tässä yksi linkki:
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=59
Jotta suhde toimisi, toista osapuolta on kunnioitettava ja arvostettava.
Itse kuitenkin lähtisin pois tuosta suhteesta jos olisin sinä, koska väkivalta ei yleensä katoa. Niin se vaan menee..
Mutta kaikesta huolimatta tsemppiä!
Ehkä kuule kannattaisi lähteä.
LÄHDE!!!
Välittömästi vaan hoida ensin omaisuutesi äitisi luo ja sitten menet itse perässä.
Olet nyt jumissa syrjäytyneen kotinatsin kanssa ja asiat eivät tuosta kohene.
Voit vain lähteä. Siitä alkaa elämä.
Tiedän että on vaikea lähteä, tuntuu että suhteeseen käytetty aika menee hukkaan. Se ei ole kuitenkaan niin, vaan kunhan pääset eroon epäterveestä ja epäterveellisestä suhteesta, alat hiljalleen olla taas oma itsesi.
Ajattele lähtösi syöpäleikkaukseksi: se ei tunnu kivalta vaan pelottaa, mutta on kuitenkin hyväksi ja välttämätön. Mutta ilman huolellisia valmisteluja se voi viedä hengen. Siksi tarvitset turvapaikan, mihin mennä kun lähdet!
http://www.elisanet.fi/jarmo.bjorkqvist/
Muista, että sinä saat valita tulevaisuutesi. Ja se vaikea paikka on nyt just ja tässä.
Hakkaaminen ei ole rakkautta - älä sekoita niitä. Hakkaaja ei rakasta.