Hei! Olen aivan "lyöty". Useasti olen netistä keskustelupalstoilta lukenut kuinka satuttaa kun mies sanoo, ettei halua vaimoaan enää seksuaalisesti ja ettei halua enää koskea, koska on lihonut. Nyt tämä on myös minulla todellisuutta ja olen aivan järkyttynyt. Muutenkin aviokriisi menossa ja ollaan niin pohjalla ettei tosikaan. Avioerokin mielessä, taas kerran. Mutta ei, siihen tämä ei saa päättyä. Meillä kolmoset täyttää kolme vee ja elämä ollut niin rankkaa nämä vuodet ja jos raskaus oli vaikea. Olen aivan poikki henkisesti ja fyysisestikin, joten mihinkään jumppiin yms. en jaksa lähteä. Koiran kanssa olisi tarkoitus lisätä lenkkeilyä. Kertokaas vinkkejä. Tiedän, että herkkujen määrä on tiputtava. Nyt voin syödä suklaalevynkin kerralla ja joka päivä vedän napaani herkkuja herkkujen perään. Ennen olin todella laiha, ennen lapsia siis ja vannoin miehelleni, ettei minusta tule plösöä vaan näin siinä nyt kävi. Häpeän ulkomuotoani, vihaan peilikuvaani. Ennen niin hyvännäköisestä naisesta on tullut kauhistus. Olen 168cm ja painoa ehkä 74kg. Motivaationa on nyt meidän avioliitto. Onko samassa jamassa olevia? Muidenkin "selviytymistarinoita" olisi mukava lukea. Vielä lisään, että ennen lapsia pysyin hoikkana vaikka söin mitä halusin. En siis koskaan ole joutunut meittimään, mitän voisin syödä. En ole harrastanut liikuntaa muuten kuin koirien kanssa lenkkeilemäällä, kroppa pysyi ennen kunnossa hyvin näin. Nyt minua saa haukkua, piiskata, ihan mitä vain, antaa tulla vaan. Meidän aviokriisi on saanut minut muutenkin niin maahan, että en enää tipahda vaikka mitä kirjoittaisitte. Niin ja ikää 33 v.
avioliitto pelissä, pakko laihtua!
syvällä ollaan :(
354283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Sulla on ylipainoa vajaa 10 kiloa ja avioliitto on menossa sen takia karille?!? Hohhoijakkaa! Kyllä on oltava aika pinnallinen mies, jos seksi ja avioliitto lopahtaa tuohon!
Sori vaan, mutta kuullostat provolta! Jos et ole, niin tiedät varsin hyvin, että voit joko lopettaa avioliiton jatkamalla samaa rataa, tai sitten tehdä miehellesi mieliksi ja laihduttaa entisiin mittoihin.
Näitä lukiessani kiitän aina mielessäni, että oma mieheni on puutteineenkin sentään inhimillinen olento, joka ei mittaa vaimoaan millään asteikolla ja mittanauhoilla!
Pistä miehesi pöydän ääreen istumaan ja kysy mitä se elämältään haluaa?
Ja jos teidän aviolliittonne on kiloista kiinni, niin ei taida olla sen arvoista.
Et sinä täältä apua saa, kilosi ovat ja pysyvät, tiedät itse mitä teet, jos laihtua hauluat.
Ukkosi on ihan kakara. Millä se sinua seuraavaksi kiristää?
Mieti sitä?
Kun aloitin lukemaan sun viestiäsi, kuvittelin mielessäni sinun lihoneen vähintään satakiloiseksi, mutta... siis todellako miehesi ei halua sinua siksi, että olet lihava? Kamoon! Siis sullahan on vain muutama ylikilo. Kyllä nyt on pelissä ihan muut arvot. Jos rakastaa, niin kilot eivät merkitse mitään, ainakaan eivät saisi merkitä.
Tietysti on miehiä, jotka eivät siedä yhtään lisäkiloa naisellaan, mutta on sellaisiakin, joille niillä ei ole väliä tai suorastaan pitävät enemmän runsaista naisista.
Itse olen reippaasti ylipainoinen eikä se ole koskaan haitannut meidän puuhia, päinvastoin. Mieheni pitää minua seksikkäänä, olen pullea, oikea nainen. Olemme olleet yhdessä pitkään ja lapsiakin on siunaantunut.
Jos nyt kuitenkin palataan laihdutusasiaan ja haluat laihtua, niin jätä ensitöiksesi kaikki makea pois. Niillä olet nyt selvästi lohduttanut itseäsi tämän pahan olon takia. Tiedät aivan varmasti miten keventää ruokavaliota; vähemmän rasvaa sisältäviä tuotteita ja kasviksia lisää, annoskokoja pienentämällä jne. Tuli vaan mieleen, että eikö kolmen kolmivuotiaan kanssa peuhatessa ja arkea pyörittäessä kulu rutkasti kaloreita? Olet tainnut mättää niitä makeita ihan surutta naamaasi, koska muuten ei paino ei nouse kotitöissä ahertaessa. Paljonko se sitten on noussut kaikkiaan?
Yritä nyt jaksaa ja tee jotain asialle, jos liittosi on siitä kiinni ja haluat kuitenkin jatkaa yhteistä elämää.
En usko että teidän onglemat ovat kiloistasi kiinni, vaikutat aika masentuneelta ja se kuulostaa "oikeammalta" syyltä. Laihduttaminen tuskin tekee sinusta onnellisempaa, mutta jos keksit laihduttaessa esimerkiksi liikuntamuodon josta innostut, saattaa se auttaa jo paljon. Sanoit ettet jaksa käyda jumpassa, mutta voi olla, että jos kuitenkin menet kerran tai pari, saatat tykästyä siihen.
Ja syöminen: Syötkö suklaata yksin? Hotkitko sen? Millaisissa tilanteissa syöt? Millainen olo sinulla on sen jälkeen?
Mieti noita. Jos et halua jättää heti pois kaikkea suklaata, opettele ensin syömään hitaasti ja tummaa suklaata. Tummassa suklaassa on vähemmän sokeria eikä sitä pysty (en minä ainakaan) syömään yhtä paljon. Jos samalla alat syömään muutenkin terveellisesti, et varmaan kaipaakaan suklaata yhtä paljon. Annoskokoja on helppo vahtia syömällä pienemmältä lautaselta, monella on vaikea lopettaa syömistä ennenkuin lautanen on tyhjä vaikka olisikin jo kylläinen, sillä meidät on pienestä asti opetettu syömään lautanen tyhjäksi.
Tulipa paljon tekstiä, toivottavasti edes jotain hyödyllistä!
Kyllä vain, ahmin ja ahmin.
Kysyin mieheltäni, että onko tosiaan niin, että hänen tunteet minua kohtaan on kiinni kiloistani. Sanoo, että on muitakin asioita, mutta ei halua minunlaistani vaimokseen. Ei ole koskaan minua kehunut, en saa positiivista palautetta milloinkaan. Vaikka olen pyytänyt, itkenyt, anonut. On aika "kova" ihmisenä. Ankara, mutta hyvä isä lapsilleen.
Sanoin, että nähtävästi vain hoikkien ihmisetn liitot voi olla onnellisia ja olen kuitenkin kolmosraskauden kokenut ja se on aika rankka kropalle myös. Hän kaipaa kuulemma sitä, että näkisi minussa asennetta, että yritän laihtua. Ei kestä katsoa kun mässään. En kyllä itsekään.
Kuulemma kun suhde on alkanut aikana, jolloin olin hoikka ja ihan hyvän näköinen niin tilanne on eri kuin olisin ollut jo pullukka suhteen alussa. Tällöin asia olisi ok, mutta kun on halunnut itselleen hoikan vaimon. Ymmärrän kyllä, mutta en tiedä sitten miten suhteen käy kun saan itseni taas hoikemmaksi. Ja totta, itseni takia tämä minun täytyykin tehdä. En tiedä millainen pohja suhteella jatkossa on kun on tämä "läskipuoli" tullut väliimme. Pyysin myös, että jos joskus voisi edes hipaista minua niin ei kuulemma olla tällä hetkellä edes halausasteella. Tämä alkaa kuulua jo tuonne parisuhde puolelle, mutta hiukan valoitan lisää asiaa. Enkä tod ole provo.
Tohon, että "jos rakastaa ei ole kiloista kiinni". Varmasti totta, mutta ei taida tällä hetkellä rakastasa. Tunteet aika laimeat puolin ja toisin. Esim. kun kolme uhmaikäisetä olivat yksi päivä aivan kamalia ja minä aloin lopulta itkemään omaa voimattomuuttani, mieheni oli kotona niin lopulta puuttui asiaan auttamalla tilanteessa. Mutta itse olisin kaivannut häntä lähelleni, esim. vaikkapa halaamaan ja sanomaan, että kyllä tämä tästä. No, arvatakin saattaa, ettei halausta eikä edes katsetta minuun luotu. Sanoin myöhemmin, että olisin kaivannut vaikka halausta niin sanoi, ettei ole sellaisia tunteita että voisi tulla halaamaan, mutta auttamaan muuten tuli. Itkettää.
kuin sinun kilosi.
Ilmeisesti milenterveyspuolella.
Kuulostaa melkein hitlerin touhuilta ja kiristykseltä.
"ei ole halaustuullella"
"ei voi koskea, ennenkuin?"
Haloo.
Jos hän on tahtonut kanssasi lapsia ja yhteistä elämää, ei se voi kaatua "läskeihin" joita ei ole. Vain hiukan ylipainoa jos sitäkään.
Yritä tajuta, että vika on miehessäsi, ei sinussa.
Hänen tunteensa sinua kohtaan ei korjaannu, vaikka painaisit 20kg, niin tunnevammainen hän on.
Isä, joka ei ole vielä edes aikuinen!
Kuulostaa karmeilta nuo miehesi jutut. Minulle tuli mieleen että voisiko olla ettei ne asiat oikeasti johdu painostasi, miehesi vain yhdistää ne painoon? Jos olit onnellisempi ja pirteämpi ennen lapsia (hoikkana, vaikkei se välttämättä ole siitä kiinni) ja nyt väsynyt ja masentunut (ja pyöreä) ja mies yhdistää nuo asiat suoraan muutoksiin painossasi?
Kannattaa etsiä jokin mukava ryhmä laihduttajia, etsi herkullisia, terveellisiä reseptejä, kokkaa... Ehkä innostuisit siitä niin että saisit lisäpuhtia ja paremman mielen ilman suklaata!
sä olet ihan oikeessa. huomauttelu ylipainosta ja seksistä kieltäytyminen on yritys tai keino hallita huonosta itsetunnosta kärsivää ihmistä. aiemmassa suhteessani minulle kävi juuri näin. joskus elämä on kuitenkin täynnä sattumuksia... olin pari viikkoa sitten exäni kanssa samoissa juhlissa. ihanaa oli näyttäytyä nyt paljon hoikempana, hyväntuulisena ja ah niin hehkeänä hänen edessään. surullista oli huomata, että nykyinen nainen oli parhaat päivänsä nähnyt, niin ja pullukka. toivottavasti exäni ei yritä hallita häntä näillä piinaavilla ja kiusallisilla keinoilla. ehkä sitten minä olin niin vahva, että hän ajatteli ulkonäön olevan heikoin lenkkini.
"Ennen olin todella laiha, ennen lapsia siis ja vannoin miehelleni, ettei minusta tule plösöä vaan näin siinä nyt kävi. Häpeän ulkomuotoani, vihaan peilikuvaani. Ennen niin hyvännäköisestä naisesta on tullut kauhistus."
Olit siis päättänyt, että sinusta ei tule "plösöä"? Laihuus on ilmeisesti sinulle itsellesi(kin) tärkeä asia elämässä ja kun oman näkemyksesi mukaan epäonnistuit siinä tavoitteessa, inhoat ja vihaat itseäsi. Minusta on ihan ymmärrettävää, että miehen on vaikea enää tuntea seksuaalista vetoa silloin jos ennen itsevarma nainen alkaa inhota itseään ja mahdollisesti käyttäytyy sen mukaisesti eli puhuu itsestään halventavasti, varoo kosketusta, välttelee olemasta alasti toisen nähden jne. Kun tähän vielä yhdistää raskaan elämäntilanteen eli kolme pientä lasta, mies varmaan helposti tarttuu ensimmäisen asiaan, jolle hän ajattelee olevan jotain tehtävissä.
Kirjoitat että miehesi harmittelee nimenomaan asenteen puutetta. Olisiko semmoinen asenne jostain löydettävissä, tapahtui laihtumista tai ei..? Löytäisittekö te mitään keinoja, millä sinun elämäsi helpottuisi edes pikkuisen ja saisit vähän omaa aikaa?
P.s. Sanoit ahmivasi. Se voi olla ulkopuolisen silmissä todella ahdistavaa katsottavaa. Eräs ystäväni on alkanut ahmia ja sivustakatsojalle on ahdistavaa katsoa kun toinen syö herkkuja, sanoo ettei oikeasti ole nälkä vaan on jo äklötäysi olo, mutta on pakko syödä silti, lihoo silmissä ja moittii omaa ulkonäköään. Siinä tulee epätoivoinen olo, kun haluaisi jotenkin auttaa, mutta ei siinä oikein mitään voi tehdä. Tietysti voi yrittää keskustella, mutta maallikon on vaikea keksiä mitään neuvoja, jos toinen tiedostaa syövänsä tyhjyydentunteeseen, mutta ei silti lopeta.
Semmoista vielä, että tietysti se helpottaisi, jos miehesi jaksaisi tukea sinua, rakastaa ja pitää kiinni ja osaisi laittaa omat tunteensa syrjään vähäksi aikaa. Subjektiivisen kokemukseni mukaan miehet ovat kuitenkin aika huonoja tunnistamaan syitä ja seurauksia ihmissuhteissa ja perheessä. Miehesi on myös varmaan väsynyt ja tuskastunut rankkaan elämäntilanteeseen ja mainitsee sitten sinun painosi/syömisesi syyksi suhteen huonoon tilaan, kun se on ainoa asia, joka on silmin nähtävissä. Voi olla se rakkauskin löytyisi vielä, jos sille olisi paremmin tilaa. Suostuisiko miehesi lähtemään perheneuvojalle? Ulkopuolisen näkökulma voisi auttaa teitä kumpaakin katsomaan asioita uusin silmin.
Mä olen sua sentin pidempi ja ensimmäisenä tavoitteena olisi tavoittaa lähelle 70kg. Painan nyt pikkasen päälle 80.
Jos olisin sinun mitossa olisin NIIN iloinen.
Minäkin sain ensin kirjoituksestasi sen kuvan että painosi olisi noussut tuonne sadan kilon paikkeille. Piti lukea lause jossa mittasi olivat useampaan kertaan.
Miehesi taitaa olla oikein kunnon pinnallinen kusipää. Mitenköhän itselleen olisi käynyt jos olisi odottanut ja synnyttänyt kolmoset, onkohan koskaan miettinyt sitä. Asshole.
No se on hyvä, että edes oma kroppa toimii indikaationa, kun avioliitossa menee huonosti. Kilojesi kautta voit pohdiskella niitä todellisia ongelmiasi.
Laihdu ja muutu hyvännäköiseksi, mutta tee se ITSESI tai lastesi tähden äläkä ukkosi. Mitä hiton virkaa sellaisella miehellä on, joka perustaa parisuhteen ulkonköseikkoihin? Vai sinäkö se ulkonäkökeskeinen olet?
T: hoikka & urheilullinen 36v, 2 lapsen äiti
alkaispa meikäläisenkin paino seiskalla edes. olen avioliiton neljän vuoden aikana lihonut lähes 20 kiloa. ennen olin sinunkokoinen. ukko taputteli ja kehui muotojani joten en kiinnittänyt niihin huomiota ollenkaan . söin ja join ja herkuttelin juustolla.
nyt tammikuulla marssin lääkäriin pyytämään apua. sain lääkkeen ja olen nyt laihtunut seitsemisen kiloa. tavoitteena sinun painosi. ollaan samanpituisia.
ukko ei pakottanut. tykkää isoista tisseistä ja per....
Ei sinulla sitä ylipainoa juuri ole eli kyllä se ukko nyt hakee vaan syytä tai oikeutusta tunteilleen, veruke tuo on.
Kyllä sinulla on varmasti rankkaa niiden kolmen pienen kanssa ja miehet on kaikki samanlaisia omahyväisiä sikoja.
Koita järjestää aikaa itsellesi, Mannerheimin lastensuojelu liitolla on lastenhoitopalvelu.
Osta siivousapua ulkopuoliselta saat kotitalousvähennyksen.
Anna sen ukon olla ei se ole sinun arvoisesi.
Hae ero siitä ja sano syyksi se, ettei hän enään ole tarpeeksi hyvännäköinen ja liian laiska sinun makuusi.
Kyllä sinulla ottajia riittää, ulkoile nyt keväällä, osta jumppavideo ja jumppaile vaikka kotona.
Syö paljon salaatteja ja jätä herkut vähäksi aikaa niin huomaat tulosta.
Ota aurinkoa saat siitä voimia.Tee nämä asiat oman mielenterveytesi vuoksi ei sen ukon joka asuu toistaiseksi teillä.
Kaikki hyvin, Sinussa ei ole mitään vikaa,
lastesi mielestä olet maailman kaunein.
Oikein hyvää ja kaunista kevättä sinulle,
Toivoo äiti 42v ja lapset 4 ja 5v.
yleistetä,mulla ainaki helvetin fiksu ja hyvä mies,ei todellakaan mikä sika.
Kaverin mies oli samanlainen: pisti avioliiton ongelmat kilojen piikkiin. Ukko oli itsekkin kiloja kerryttänyt, mutta sillähän ei tietysti ollut mitään merkitystä. Mies mollasi kaveriani juopoksi ja läskiksi. Kaverini tietysti söi ja joi paahaan oloonsa ja tästähän ukko lisää innostui. Tuli paha noidankehä josta ei ollut enään ulospääsyä. Kun he kävivät pariterapiassa kysyi terapeutti mieheltä: mihin rakastuit vaimossasi? Mies vastasi: kun se oli niin hoikka ja nätti. Tämä kertoo jo aika paljon miehen arvoista. Itse miettisin, jos olisin ap, että kunnioittaisinko ja rakastaisinko miestä, jolla on noin pinnallinen näkemys avioliitosta.
Elämä tuo mukanaan onnea ja murhetta. Murheita voi olla isoja ja pieniä.
Noin 4 kiloa ei mielestäni pitäisi olla iso murhe. Toki kannusta terveellisiin elämäntapoihin, mutta ei tuo nyt oikein järkevältä avioerosyyltä kuulosta! Jos muutama kilo riitää avioeron syyksi niin miten käy, kun tulee "isompia" ongelmia.
Onko miehelläsi mahdollisesti itsellä jotain itsetunto-ongelmia? Tai yrittääkö hän etsiä "tekosyytä" ongelmiin, vältellen todellisia syitä ja niistä puhumista.
Jaksamisia sinulle! Pidä huolta itsestäsi!
Itse liityin kiloklubiin! Siellä pystyy helposti opettelemaan syömään terveellisesti ja monipuolisesti! Suosittelen sinulle, etenkin kun kerroit ettet ole koskaan joutunut miettimään mitä suuhusi pistät! :) Voit vaikka alkuun kokeilla 3kk 29 eurolla. Ei minusta paha hinta ja ohjelma on ainakin minun mielestä todella kätevä! :)
Hei,
Ongelmasi on hyvin tavallinen. Kolmen uhmaikäisen kanssa elämä voi olla melko raskasta eikä ole mikään ihme, että helpotat oloasi syömällä. Mielestäni sinun ei kannata ajatella nyt liikaa miehesi mielipidettä, vaan keskittyä omaan hyvinvointiisi. Painon pudottaminen ja elämäntapojen muuttaminen terveellisempään suuntaan auttaa sinua jaksamaan paremmin ja tekee varmasti hyvää sinulle ja sitä kautta myös avioliitollesi. Ihminen on kokonaisvaltainen olento ja kehosi hyvinvointi heijastuu suoraan henkiseen hyvinvointiisi. Vaikka sanoit, ettet halua mennä jumppaan, suosittelisin sinulle juuri sitä vaihtoehtoa. Pääset hetkeksi pois kotoa ja voit keskittyä vain itseesi. Esimerkiksi bodypump-tunti on kokeilun arvoinen, sillä se ei ole mitään raskasta hikiliikuntaa, mutta tulokset ovat nopeita. Voin melkein luvata sinulle, että parin tunnin treeni viikossa yhdistettynä terveellisempään ruokavalioon tekee sinulle ihmeitä. Älä yritä jättää herkkuja pois kokonaan, vaan salli itsellesi hemmotteluhetki esim. kerran viikossa. Näin makeanhimo ei pääse kasvamaan liian suureksi, jolloin repsahdus luultavammin tapahtuu. En kommentoi tässä avioliittosi tilaa, sillä kysymys on ennenkaikkea sinusta. Jaksat varmasti touhuta lastesikin kanssa paremmin, jos tarkistat elämäntapojasi. Askel kerrallaan, siitä se lähtee. tsemmpiä sinulle ja muista, ettet ole turhan ankara itsellesi, jos tuleekin takapakkia. Rakasta itseäsi!
tosissas tossa kirjotuksessa ni voi sentään,anna potku persuksille tommoselle ukolle.Oon kyl vahvasti sitä mieltä et tää on tosianki kesitty juttu.Miks halvennat miesten älynlahjoja tuollasella kirjotuksella,ei noin tyhmiä miehiä oo olemassakaan.
Oon samanikäinen ja painon kertyminen alkoi siinä 30 . Arvelisin syyksi saman kuin sinunkin tapauksessa; elikä syynä on huonot, sisältä päin kalvavat ihmissuhteet. Olen vasta vanhemmalla iällä huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että syön suruuni ja kun joudut sellaisten ihmisten kanssa elämään, joiden seurassa suru kulkee jatkuvasti mukana, myös kiloja kertyy nopsaan.
Osa meistä ihmisistä on hyvin rationaalisia ellei peräti "kylmiä" luonteeltaan, joten heille tällaisen luonteenpiirteen ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Ehkäpä miehesi kuuluu juuri heihin ja sen lisäksi tuollaiset heitot ylipainosta antavat lisää tukea oletukselle, että miehesi ei ymmärrä sinun tunne-elämääsi ollenkaan! Siitä huolimatta, että teillä on lapsia ja pitkä suhde takana. Ei tuollaisilla heitoilla ylipainoa vähennetä vaan juuri päinvastoin.
Minun ohjeeni liittyykin paljon laajemmin elämäntilanteesi, jossa ylipaino ei ole syy vaan seuraus. Kannattaisiko sitä avioeroa sittenkin harkita uudestaan? Aloita elämä - ja laihdutus siinä sivussa - puhtaalta pöydältä. Ansaitset parempaa!
Ei kaikki lihominen todellakaan johdu ihmissuhteista! Ihminen lihoo jos syö enemmän kuin kuluttaa ja tässä on sellainen sudenkuoppa, että ihminen lihoo vanhemmiten, vaikka söisi täsmälleen yhtä paljon tai yhtä vähän kuin nuorempana. Aineenvaihdunta hidastuu ja harva osaa sen mukaisesti vähentää syömistä. Moni ei tätä hoksaa ja lihoo ihan huomaamattaan. Useimmiten paino lähtee kipuamaan jo 18-25-vuotiaana (tämän ilmiön huomaa parhaiten, jos ei ole vähään aikaa nähnyt entisiä luokkakavereitaan ja sitten yhtäkkiä törmätään 25-vuotiaina, muutos voi olla hämmästyttävä...) ja jos sen iän yli pääsee vielä lihomatta, niin seuraava hyppäys tulee naisilla 40 ja risat, kun aineenvaihdunta alkaa taas ratkaisevasti hidastua vaihdevuosia kohti. Ikävää, olisi se kiva edelleen syödä suklaalevy päivässä, niin kuin teini-ikäisenä...
Tahtoisin sanoa sinulle jotain mikä auttaisi.. mutta tilanne kuulostaa kamalalta,
Ensinnäkin, miehesi ja sinun ongelmasi ovat tietenkin syvemmällä kuin läskeissä, jos miehesi rakastaisi sinua, hän tukisi sinua enemmän omissa tavoitteissasi, eikä kiristäisi. Toisaalta voiko sille tehdä mitään, jos toinen ei enää rakasta? Haluatko olla miehen kanssa joka ei rakasta sinua? Miehen haukkuminen tyhmäksi jne. ei auta sinua nyt. Tämä on sinun valintasi! keskustelkaa asiasta vakavasti.
Sinun on pidettävä terveydestäsi huolta itsesi ja lastesi vuoksi, ei miehesi ja avioliittosi vuoksi. Tuossa tilassa, masentuneena ja voipuneena et jaksa olla paras mahdollinen äiti lapsillesi, etkä paras mahdollinen itsesi itsellesi.
Toinen vaihe: Sopikaa ajat, jolloin miehesi auttaa lasten hoidossa niin, että pääset keskittymään itseesi ja terveyteesi 3-4 krt. viikossa. (uskon, että miehesi suostuu tähän jos hän haluaa sinun laihtuvan) Mene vaikka läheiseen rauhalliseen paikkaan kävelylle. Älä kuitenkaan ajattele tekeväsi sitä miehesi ja avioliittosi vuoksi, vaan itsesi vuoksi, jotta olisit paremmalla tuulella, ja jaksaisit näyttää lapsillesi parempaa esimerkkiä, olla iloinen ja huolehtivainen. Lapsesi vaistoavat jos olet masentunut ja kärsivät siitä välillisesti monin tavoin, ajattele lapsiasi.
vaihe 3: Perheellesi tekisi hyvää yhteinen, rauhallinen hetki päivittäin. Ota tämä hetki myös omaan terveysohjelmaasi, eli tee päivittäin terveellistä tasapainoista ruokaa, joka ei lihota, ja syökää kaikki yhdessä pöydän ääressä, muotoile itse ateriasi niin, että syöt enemmän kasviksia ja vähemmän tyhjiä hiilihydraatteja kuten perunaa tai riisiä. Tee tämä perheesi vuoksi, kun opitte olemaan yhdessä, ja opetat lapsillesi jo aivan pienestä pitäen sekä terveellisen ruokailun, että perheen yhdessäoloa, heistä tulee terveempiä ja tasapainoisempia.
Tähän kaikkeen voisit yrittää saada sopimaan sen, että syöt terveellisesti ja jätät pois makeiset. Vaikka sinulla varmasti on lapsien hoitamisessa niin paljon tekemistä, ettei omaa aikaa tunnu löytyvän, niin yritä tehdä se itsesi ja lastesi vuoksi.
vaihe 4. Kun alat voimaan paremmin ja alat uskoa itseesi ja rakastamaan itseäsi, huomaat rakastaako miehesi sinua. Älä ole liitossa, jossa sinua ei kunnioiteta ja rakasteta.
niin ei auta laihdutus! Rakkautta on tai ei, mutta ulkonäkö ei siihen liity. Käske äijän häipyä. Et tule ikinä kelpaamaa. Kun olet laihduttanut vaikka 20 kiloa, niin seuraavaksi äijä sanoo että sulla on liikaa ryppyjä. jne.
Hyvälläkin miehellä voi olla kriisi. Elämä tuntuu karkaavan käsistä ja koti on pelkkiä kiljuvia lapsia. Ei ulkopuolinen voi tietää mitä toisten parisuhteeseen kuuluu.
Toivottavasti kirjoittajan perhe selviää ehjänä elämän raskaimmasta vaiheesta, kun lapset (tässä tapauksessa peräti triplana!) ovat pieniä.
Kerro kuulumisia aloittaja, oletteko päässeet yhtään eteenpäin asioissa?
Akuutti (jos niin voi sanoa) kriisi on tasaantunut eli se, että itken aamusta alkaen. Olen kuitenkin muuttanut tapaani syödä terveellisempään suuntaan. Nyt on herkuttelu kielto, mutta ei täydellinen, siihen en pystyisi. Kuitenkin, suklaata en ole syönyt moneen päivään ja yritän syödä valion sokerittomia mehukeittoja kun iskee makean himo. Vaa'assa en ole käynyt, mutta näen itseni jo hiukan hoikempana vaikkei sellaista tietenkään olen ehtinyt tapahtua.
En tiedä, en tosiaankaan tiedä mihin tämä päättyy, mutta itseni takia aion laihduttaa. Mieheni on aina tykännyt kun minulla on hiukset kiinni, "sekaisesti nutturalla" ja tänään on sekä päällä tosi nätti paita, uusi. Ei ole huomannutkaan uutta vaatettani eikä sitä, että pitkästä aikaa itsekin näen itseni ihan kivan näköisenä. Mutta hän ei huomaa, tai jos huomaa niin ei sano mitään. Pahaltahan se tuntuu.
Toisaalta olen ajatellut asian niin, että ensiksi ole hyvin vaikea raskaus ja lasten syntymästä lähtien aivan uskomaton rumba päällä. Kolmosvauvojen kanssa elämää ei pysty ymmärtämään ennen kuin sen itse kokee. Väsymys painaa. Mutta, nyt kun pahin vauva-aika on takana ja päällä hurja uhmaikä kolmen kanssa ja hermot tiukalla usein niin ehkäpä nyt ollaan tilanteessa, että minä ja mieheni aletaan "heräämään" ja näkemään elämässä muutakin kuin kolme liukuhihnalta hoidettavaa vauvaa. Ja tämä nostattaa nyt tämän aviokriisin, en tiedä... Edelleenkään ei ole oikea palsta tätä asiaa puida, mutta kerroin kuitenkin tilanteesta kun pyydettiin.
Toivottavasti saan nyt itseäni niskasta kiinni ja saan ulkoisen olemukseni pikku hiljaa hoikemmaksi. Ja niin paljon toivon, että myös avioliittomme tästä jatkuisi ja saisimme asiat kuntoon. Kuitenkin niin olen ajatellut, että jos parin vuoden sisään ei suunta käänny parempaan, pakko on lähteä eri suuntiin :(
Muista olla itsenäinen nainen, äläkä vaan sorru enää ruikuttamaan miehellesi millään tavalla. Ole häntään kohtaan tismalleen samanlainen kuin hän on sinua kohtaan.
Ja muista tosiaan pitää kiinni omasta ajastasi ja tehdä asioita ilman miestäsi, niin että miehesi on yksin lapsien kanssa kotona. Parempi vielä kun et kerro miehellesi minne menet tai mitä teet. Käyt sitten kampaajalla, lenkillä, ulkoilemassa, kauneushoitolassa, shoppailemassa. Sovit vain että miehesi jää lapsien kanssa kotiin, kun tarvitset hieman omaa aikaa.
Pian huomaat eron mihesi suhtautumisessa. ;)
alkuperäisen juttusi.
Ensinnäkin, tarinasi muistuttaa omaani hyvin paljon. Minulla ei ole kolmea pientä lasta (vain yksi), mutta lapseni kärsi vauvana koliikista, joten tiedän mitä totaalinen väsymys on. Sitä ei voi käsittää kuin toinen saman kokenut.
Myös minä lihoin ja turposin jo raskausaikana ja synnytysvaiheessa painoin 88 kiloa (168 cm:n pituudella). Paino lähti synnytyksen jälkeen hitaaseen laskuun, vaikka tein päivittäin kävelylenkkejä vauvan kanssa. Söin tavallista ruokaa vähän (en yksinkertaisesti väsymyksen takia jaksanut laittaa itselleni kunnon ruokaa, salaateista puhumattakaan). Sen sijaan söin päivittäin karkkia.
Elin siis vauva-ajan kuin sumussa ja olisin tarvinnut yövalvomisessa miehen apua. Kukaan ei kuitenkaan auttanut. Olin katkera ja masentunut. Töihin palatessani painoni oli kuitenkin laskenut n. 75 kiloon.
Meillä alkoi vielä kaiken päälle rakennusprojekti ja mieheni oli siitä stressaantunut. Ulkomuodostani hän antoi vastaavaa palautetta kuin miehesi. Että häntä on huijattu, kun olen tuollaisen näköinen.
Ensin loukkaannuin ja masennuin, mutta parin vuoden kuluttua kypsyin ajatukseen, että minun on pakko alkaa laihduttaa jo oman terveyteni takia. Pari vuotta sitten aloitinkin kuntokuurin. Aloin käydä lenkillä useamman kerran viikossa (mies suostui sillä aikaa hoitamaan lasta). Aloin syömään lautasmallilla ja laskea kaloreita. Tulosta syntyi. Nyt olen jo vuoden verran pysynyt n. 60 kilon pinnassa eli olen hoikka mutta en laiha.
Elämänlaatuni on parantunut valtavasti. Minulla on hyvä kunto, jaksan tehdä raskaitakin pihatöitä (esim. lapioida soraa tuntikaupalla) ja näytän kymmenen vuotta ikäistäni nuoremmalta. Lapsi on jo kouluikäinen, eikä tarvitse samalla tavalla hoitoa kuin pikkulapsi. Minulle on tullut enemmän omaa aikaa, olen alkanut kehittää itseäni, minulla on omia harrastuksia, itsetuntoni on kasvanut jne. Olen alkanut suhtautua miehen sanomisiin huumorilla. Se kaikki on heijastunut myös parisuhteeseen. Mieheni ei tietenkään enää huomauttele ulkonäöstäni (ei kyllä kehukaan, mutta ei hänen tarvitse, näenhän itsekin peilistä että olen hyvännäköinen). Hän on alkanut arvostaa minua ja aikaansaannoksiani. En sanoisi, että olemme uudestaan rakastuneet, mutta arvostamme toisiamme kumppaneina nykyään eri tavalla kuin ennen (myös minä häntä).
Niille rouville, jotka ehdottelevat eroa ratkaisuksi miehen sanomisiin, sanoisin, ettei elämä oikeasti ole niin yksinkertaista, että ongelmat ratkeavat erolla. Paljon suurempaa rakkautta kumpikin puoliso osoittaa toisilleen, jos vaikeuksista huolimatta yritetään olla yhdessä, selvitetään vaikeudet, annetaan toiselle anteeksi. Se on rakkauden teko myös lasten kannalta.
Ymmärrän nyt, että mieheni oli sanoessaan aidosti sitä mieltä, että häntä oli huijattu, kun hän oli mennyt naimisiin hoikan ihmisen kanssa ja paisuin lihavaksi. Lisäksi hän oli töistä stressaantunut. Päälle tuli vielä rakennusprojekti, joten ei hänelläkään helppoa ollut.
Summa summarum. Miehet voivat stressaantuneena tölväistä todella pahasti, mutta sanomisia ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti. Ero ei ole mikään ratkaisu ongelmiin. Kolmen pienen lapsen yksinhuoltajana on kuitenkin paljon rankempaa kuin parisuhteessa eläessä, jossa päivittäiset velvollisuudet voi jakaa toisen kanssa.
Jos miehesi aidosti haluaa, että laihdut, sinun on päivittäin päästävä liikkumaan. Lisäksi hän voi tukea laihdutusprojektiasi suostumalla syömään samaa ruokaa kuin sinäkin eli kevyempää ja useammin (itse uskon viiteen säännöllisin väliajoin nautittuun ateriaan).
Usko minua, laihtumisesta tulet saamaan eniten iloa ja hyötyä itsellesi.
Ja lopuksi lohdutuksen sana. Lapset eivät ole ikuisesti kolmevuotiaita uhmaikäisiä (vaikka niin voi sillä hetkellä tuntuakin). Pian he menevät jo kouluun ja arki helpottuu monin tavoin. Sinulle tulee vielä tippa silmään, kun muistelet millaisia lapset olivat "pieninä".
Kiitos, tämä teksti auttoi minua enemmän kuin voisi kuvitellakaan. Olet elänyt niin samanlaisen tilanteen kuin mitä itse nyt elän.
Hyvä että asennetta alkaa löytyä:) Tavoittele onnellisuutta ja hyvää oloa elämässäsi ja yritä saavuttaa omat tavoitteesi (kunhan ne eivät ole ylitiukat painon suhteen..). Jos sinä olet onnellinen ja hyvinvoiva, se vaikuttaa koko perheeseen ja parisuhteeseen. Pyydä mieheltäsi apua, jos tarvitset omaa aikaa, vaikka liikunnan harrastamiseen ja asiantuntija-apuakin voi hakea, jos tarvitsee sellaista solmujen aukaisua. Onnellisuus löytyy itsestä, mutta voi olla tarttuvaa lajia... Se on hyvä, ettet hätiköi vaan annat tilanteelle aikaa kehittyä. Eiköhän elämä ala tuosta sujua.
Kaikkea hyvää sinulle!
Nyt on taas otettu yhteen ja mieli maassa. Miehenikin jo sanoi, ettei tästä mitään tule tulemaan. Niin ajattelen itsekin nyt taas.
Tekisi niin mieli mennä jääkaapille ja ottaa jacky suklaaherkku, mutta en anna nyt periksi. Toivottavasti.
Voi surku... En tiedä mistä riitelitte, mutta toivon, että homma vähitellen kääntyisi niin, ettette olisi toisianne vastaan vaan taistelisitte yhdessä onneanne uhkaavia asioita vastaan.
P.s. Yritä ihan itsesti takia olla ottamatta jackya. Jos kuitenkin otat, niin muista että huomenna on taas uusi päivä.
Olen elänyt samanlaista elämää kuin sinä jo yli 20 vuotta. Ylipaino on tuntuu tulleen jäädäkseen ja riita-oravanpyörä pyörii tasaiseen tahtiin ja lähes 99 % samasta aiheesta eli minun ylipainoni. Ylipainoa minulla on tällä hetkellä 20 kg. Mieheni on muuten rakastava eli seksi sujuu, se on jopa erinomaista, mutta tietyssä kännitilassa asiasta tehdään riitaa tai sitten laskuhumalavaiheessa.Selvin päin kuitenkin myös toisinaan.
Ymmärrän että sinusta tuntuu todella pahalta, kun miehesi kieltäytyy halimasta yms. käyttäen painoasi syynä.Ilman mielestäni todella hyvää seksielämäämme en olisi tätä jaksanut.Toivottavasti saisit fyysisen kontaktiin mieheesi, koska se helpottaa tilannetta ainakin jonkin verran.
Rakastan miestäni hyvin paljon, mutta kieltämättä mieli on matalana, kun en onnistu siinä asiassa, mikä tekisi hänet kuulema onnelliseksi mieheksi. Ajattelen usein avioeroa, mutta itse en sitä halua..Mielestäni meillä olisi kaikki ns. onnellisen avioliiton puitteet. Meillä on tietysti muitakin asioita jotka askarruttavat ja usein syynä tähän kaikkeen pidän sitä että en pysty enää puhumaan kaikista tunteistani miehelleni, koska en halua riidellä (jäänne lapsuuden traumaoista..)Mieheni mielestä en rakasta häntä tarpeeksi, jotta laihtuisin. Koskaan en ole sanonut että en halua olla laihempi, sillä onhan se selvä miten paljon mukavampi normaalipainoisena olisi olla. Nytkin on kovaa yritystä. Viime riitamme lopuksi mieheni sanoi, että jos ei kohta ala tapahtua jotakin, niin seurauksena on eri osoitteet. Kuitenkin elämämme jatkuu normaalisti tällaisen sanomisen jälkeen.Toisinaan hän sanoo että häntä hävettää kun hänessä ei ole miestä minua jättämään.Ajattelen silloin että hän ei ole jättänyt minua, koska kuitenkin rakastaa minua(ehkä toiveajattelua) Itse olen järkeillyt, että tämä ei voi johtua vain tästä yhdestä asiasta, että muutakin stressin aiheita hänellä varmasti on. Miksi hän muuten kuitenkin haluaa minua..varmaan taustalla on hänelläkin jäänteitä lapsuudesta..
Avioliittoneuvontaa olen ehdottanut,mutta sitä hän ei hyväksy.Tietääkö joku minne voisi yksin avioliittoneuvoja kuuntelemaan ja onko siitä kenellekkään ollut apua?
Olen monien keskusteluissa olleiden kanssa samaa mieltä siitä,että paino ei ole se syy. Se on jotain muuta, mutta sitä ei sanota.
Älä anna periksi! Herkkujen houkutuksille eikä avioliitollesi.
Jos avioliitto on tuollaisella pohjalla, niin tiedät kyllä itsekin ettei sitä mikään parin kilon laihis pelasta!
Miehesi on todennäköisesti alkanut katsella muita ja etsii nyt jotain syytä ja vikaa sinusta jotta hänen ei tarvitsisi ottaa vastuuta tekemisistään eli kolmostensa äidin jättämisestä?
Älä ole ovimatto! Jos teet kaiken ukkosi mieliksi, missä on oma elämäsi? Onko sinulla omaa aikaa, jolloin ukkosi vahtii lapsianne?
Laihduta, koska se tuntuu olevan sinulle tärkeää, mutta älä anna ukkosi määräillä sinua. Eikä ole väärin ottaa uutta äijää jos entinen yrittää vain syödä itsetuntosi.