Usein kuulee puhuttavan teoria- ja käytännönihmisistä. Uskotko ko. jaon olemassaoloon? Millä perusteella uskot tai et usko? Kuinka heidät käytännössä (tai teoriassa) tunnistaa?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 126
Vanhimmat
Jako on kyllä olemassa, mutta se ei suinkaan koske koko väestöä. Lisäksi on olemassa täystumpeloita ja jokapaikan osaajia sekä paljon siltä väliltä.
Puhtaaksiviljelty :) teoreetikko osaa selittää miten asia tulisi tehdä, muttei osaa itse sitä tehdä. Käytännön ihminen taas osaa tehdä asian, muttei osaa selittää miksi se toimii tai miksi se pitää kyseisellä tavalla tehdä.
usko ko. jakoon edes yksilöiden kohdalla. Uskon ihmisen kykenevän liki kaikkeen niin halutessaan - kuinka hyvin - silloin astuu lahjakkuus kehiin.
Minusta ko. kaltaiset jaot on luotu, jotta voisimme jotenkin puolustella itsellemme miksi en jotain osaa - voimme siis siirtää vastuun geeneille tai korkeampaan voimaan.
Tottakai motoriset häiriöt, lukihäiriöt tai vielä vakavammat aivojen toimintahäiriöt tekevät työn vaikemmaksi, mutta aika ihmeellisiin asioihin ihmiset ovat kyenneet noistakin rajoituksista huolimatta.
kyllä se sillee menee, et jos meinaa jotai rakentaa, nii se täytyis tuntee kyllä iha läpikotaisi, et sen pystyis rakentaan. ja nimenomaan et miks se toimii silleen ja et miks se täytyis tehä silleen.
et toi olis sellasta tän asian höpöromantisoimista. ne jutut olis yksinkertaisii nii kauan, ku pysytää pois elektroniikasta tai kvanttifysiikasta :D siis ihmisjärjelläselitettävii, ja siks ei mitää julistettavaa totuutta vaan ihan ymmärrettävää ja konkreettista.
et tää niinku preferois käytäntöö yli teorian täysillä.
Asiat on useimmiten terveellä järjellä ymmärrettävissä ja normaalilla kyvyillä hallittavissa - se, että miksi sitä nimitetään on oma juttunsa.
Tarkoitatko, että teoria astuu kehiin aika abstrakteissa asioissa - siis tilanteissa jotka ovat arkielämää vastaan tai esim. vaikeasti ihmisasteilla havaittavissa.
onha täs kuitenki niinku muutama tuhat vuotta opetteluu ja oppimista takana. niinku ihmiskuntana. et luulis perusasioitte olevan hanskassa.
sitä, ku se ois tän mielest nii viisas..läpsyttelyist hualimatta.
"Puhtaaksiviljelty :) teoreetikko osaa selittää miten asia tulisi tehdä, muttei osaa itse sitä tehdä."
Tää olis niinku minä :)
sekä teoreettisia taitoja että käytännön asioita voi harjaannuttaa paremmiksi.
Ehkä ihmisellä on luonteenpiirteenä se, että toiset on taipuvaisempia ajatelemaan teoreettisesti.
jos olisin työnjohtaja, mutta kun en ole, tyydyn sivusta seuraamaan ingressiin asetettuja ihmisiä.
Uskon ja en usko. Jokaisella on molemmat puolet, mutta painotus eroaa. Toiset vain viihtyvät tutkijoina ja toiset hyvinkin käytännönläheisissä hommissa.
Teoriassa tunnistus voisi tapahtua tarkkailemalla, mutta käytännönihminen varmaan kysyisi ihmisiltä itseltään. Ammatinvalinnalla kun usein ei ole mitään tekoa sen kanssa, minkä kokee parhaaksi...
että toi sinun painotus on minun lahjakkuuteni (siis tekstissä ei minussa henkilönä). Viihtyminenkin varmaan riippuu ajasta ja paikasta - ja aina ei voi tietää missä viihtyy ennenkuin on kokeillut.
Ammatinvalinnasta olen samaa mieltä.
sanoi mulle eräs ystäväni, kun olin (taas) pohtinut jotain ongelmaani jokaisesta mahdollisesta kulmasta katsellen ja eri ratkaisuvaihtoehtoja punniten. Tätäkin varten ystävät ovat olemassa: sanovat suoraan, eivätkä vain ymmärtäväisinä myöntele. Toisinaan, varsinkin huonoina aikoina, on vaikea nähdä omaa tilannettaan selkeänä ja hyvät neuvot voivat olla arvokkaita.
Olemmehan erilaisia; meillä jokaisella on taipumuksemme. Ihan peroonallisuudesta johtuvia ja opittuja tapoja ja ajatusmalleja... Mutta näitä voisi ajatella myös vahvuuksina. Ei todellakaan jokaisesta olisi kehittelemään tieteellisiä teorioita tai järjestämään juhlat sadalle ihmiselle. Näkisin näin, että ihanteellisinta olisi, kun elämässään pääsisi käyttämään niitä ominaisuuksia, joissa todellakin on parhaimmillaan. Silloin voisi olla onnellinen ja antaa muillekin parasta itsestään.
Mä siis näen sen jaon olemassaolon. Tälläkin tavalla voi ihmisiä pistää asteikolle ja jokaiselle löytyy paikkansa. Eri asia sitten on onko luokittelusta mitään hyötyä. Ehkä niin, että voisin paremmin ymmärtää itseäni ja muita. Olisihan myös mahdollista, että toisilta voisi myös oppia jotain, kun on niitä toisenlaisiakin tapoja toimia...
kyllä, mutta silti aika kyvykkäitä omaksumaan muita tapoja.
Myönnän, että on ihmisiä, jotka ovat taipuvaisempi pyörittämään asioita päissään ja toiset taas hakeutuvat nopeammin toimintaan. Se, että pitääkö noista omista rajoistaan poistua tai kokeilla miltä tuntuu olla toisella puolella, on toinen juttu, mutta kykenemmekö siihen - uskon, että kyllä.
Akselin kanssa olen samaa mieltä eli sijaitsemme jossain harmaalla vyöhykkeellä päiden välissä, mutta selkeää jakoa en allekirjoita. Kuinka kiinteä oma paikkamme on - minusta sitä voi paljonkin muuttaa. Mitä hyötyä sitten on tunnistaa oma tai muiden paikka ko. akselilla - ehkä juuri tuon oppisen vuoksi.
tietenkin toisiakin tapoja. Ja kyllähän käytännön asiat on sellaisia, että ne pitää vain tehdä. Ei siinä auta, vaikka kuinka miettisi, olen huomannut. Sitä paitsi voisihan olla vaikka niin, että on koko siihenastisen elämänsä toteuttanutkin niitä itselleen vääriä tapoja.
Ihminen kykenee kyllä melkein mihin vaan, se on totta. Mun ihmiskäsityksen mukaan ihmiselle on kuitenkin olemassa elämäntapa ja -toteutus, jossa voi olla kaikkein onnellisimmillaan. Pitäisi olla jonkinlainen tarkoitus elämälle. Tunne siitä, että juuri näitä juttuja haluan tehdä. Jos joku vaikka valittaa, että työ on hänelle kovin raskasta ja siinä vaadittavat käytännön järjestelyt eivät suju hyvin ja vievät paljon energiaa, niin kyllä minä olen kärkkäästi neuvomassa, että nyt täytyy sitten miettiä tätä ongelmaa. Onhan se kohtuutonta, jos työ vie ihmisestä kaikki voimat. Voi tietenkin yrittää kehittää järjestelykykyään. Tai sitten vaihtaa alaa. Siirtyä tekemään sitä, mikä todella tuottaa nautintoa.
Meillä on vain tämä yksi elämä.
Joka ilta elämäni on päivää lyhyempi.
Niin että kannattaa tämäkin päivä viettää kirjoittelemalla nettipalstoille...
mä uskon, että jokainen on varmasti onnellisempi toteuttaessaan omaa elämäntapaansa. Mutta välillä voi olla hyvä hivenen potkia jostain suunnasta ja katsoa, että onko se optimi kuitenkin toisessa pisteessä (kohta mennään matematiikkaan).
Valitsin aiheen lähinnä siksi, että sattuu koskettamaan omaa historiaa. Olen ajalehtinut käytännön ja teorian välillä liki aina - enkä oikein vieläkään osaa itseäni ko. akselille paikalleen asettaa.
Tuon yhden elämän kannalla minäkin olen - et ei sitä ihan kannata harakoille heittää - mitä se itse kullekin sitten merkitseekään.
No ei tämä aamu ihan hukkaan mennyt. Olen siivonnut asunnon, siirtänyt teorian (juustokakun reseptin) käytäntöön. Empiiriset kokeilija saapuvat myöhemmin eli vasta sitten voin vastata olisiko pitänyt pysyä vain teoriassa.
Taitaa pysyä välineet edelleen huotrassa
Päivä jatkoja
hukkaan mene. Ehkä kirjoittelin enemmän itselleni...
Ei kai se tarkka paikka olekaan kovin tärkeä. Olet vain se, mikä olet. Ja koita vältellä harakoita.
Reseptit on mulle ongelma, niissä on niin vaikea pysyä ja teen sitten omia viritelmiä ja lopputulokset on sitten aina yllätys... Tai sitten tyyliin, katsotaan, mitä kaapista löytyy ja sitten leivotaan... Sen yhden rommikakun kohdalla kyllä kaveritkin vähän yskähteli.
Mukavia säitä sinne jonnekin.
tuo kakkukin hivenen reseptin ulkopuolelta - tai laskin keskiarvon kahdesta eri ohjeesta.
Tällä kertaa teoria, käytäntö ja empiiriset kokeet tukivat toisiaan. Tosin sukulaisten kehuissa voi aina olla pientä puoluellisuutta mukana. Nyt ei tarvitse kuin löytää vapaaehtoinen tiskaaja - jotenkin luulen, että arpaonni suosii itseäni (joka arpa voittaa).
No miehissä tuntuu ainakin olevan kovasti sellaisia, jotka hallitsee teoriassa - ainakin omien puheidensa mukaan - sänkyhommat täydellisesti, mutta käytäntö ontuu pahasti. Siis niin pahasti, ettei hommasta loppujen lopuksi tule mitään.
Tuo on niin totta! :D
Ja sitten kun se opiskelukin on tapahtunut hc pokefilmeistä, niin ei hyvä heilu.
Jotkut jopa luulevat, että se läpsyttely on välttämätöntä... hehee.
ei vielä jaa ihmisiä (miehiä) auttamattomasti eri kasteihin. Ko. tilanteessa vain käytännön harjoitteet ovat olleet liian vähäisiä tai palautetta ei olla otettu vastaan.
ongelma tulis siitä, jos muut alkais kertoon mite homma pitää tehä ja sit sen takii olis iha sekasi.
se ku olis toi luonto, ku hoitais homman himaan tai sitte ei.
tää vähä repeilis tosta läpsyttelystä :D
harrastais läpsyttelyy..jotai rajaa.
olet aivan oikeassa eikä varmaan saisi nauraa, mutta joskus... Sorry.
Eiköhän näissä asioissa toi käytäntö ole aikalailla tärkeempi opettaja itse kullekin.
kertoa mulle mikä hiton funktio sillä (siis läpsyttelyllä) on?!?
Vaikka en mä edes tiedä haluanko tietää...
läpsyttely? Mihin ja millä??? Häh?
siis tää mitää läpsyttelyy harrasta.
tolle sen jutulle vaan repes :) et niinku ei kai jengi oikeesti jostai leffoista opettele totaki...
joten siihe läpsyttelyn funktioon tää osais sanoo mitää :D
ruoskii ja vöitä.. :(
paitsi sillo jos joku tarjoo silakkaa
oink-oink
hyvinkin ;)
mutta joo, unohdetaan se läpsyttely, kun kukaan ei kehtaa tunnustaa.
se piru pääsee irti ja sille ei voi mitään. Et saa sitä nauraakin - mut sitten täytyy kestää myös mitä tulee.
*reps* ((>
harvemmin se piru käytännön tilanteessa pääsee valloilleen. Onneksi.
silakkafetissi..niillä läpsyttelis..
kyllä käydä miehiselle itsetunnolle. Voi se tietenkin turhan polleelle kaverille tehdä hyvääkin - tosin korkealta pudotessa sattuu enempi.
mitehä naiselle sais selitettyy, et lisääntymisee tarvitaa ämpärilline silakoita
lähtee onkimaan..vai tykkääks se suolatuist?
nii jos tota läpsyttelyn funktioo nyt niinku alkais kelaan iha oikeesti, nii joutuis varmaan kyseleen vähä toisenki mielipidettä tosta suolauksesta.
ehkä se saattais olla sit niinku loppuje lopuks ja odotetun lopputuleman kannalta iha sama olisko ne silakat itte ongittui vai kauppahallin tiskistä valittuja
että on taas syvälliset keskustelut. :D
Seuraavaksi lienee paikallaan pohtia onko silakoiden onkiminen itse osa nautintoa, ts. tekeekö se kokonaiskokemuksesta paremman?
Onko sillä eroa käyttääkö kokonaisia kaloja vai fileitä?
mielest se iteongittu ois nimenomaa se piste i:n päälle..odotukse ihanuus..
jos sä raahaat emännän kämpille, siinä sitten otatte viintä, emäntä vähentää vaatetustaan ja avaa sinunkin vyötäsi, niin jos sä siinä vaiheessa vedät goretexit niskaan sekä ongen olalle ja sanot meneväsi kalaan, voipi olla ettei se emäntä ole enää paikalla kun palaat. Tai jos on, niin voi olla että tunnelma on hieman erilainen...
naise näkökulma,tiäks.
kyllähä se olis osa miehistä nautintoo toi onkimine
jos haluais varmasti saada (silakan) nii pakko olis varmaa käyttää sitä kauppahallii
ei se kalansaanti aina nii varmaa olis
hallistaki
mikäpä sen piristävämpää kuin aamullinen silakka
onks se koskaa kuullu "okei ihan sama, jos se vaan toimii" ?
toho silakka- keskusteluun viitaten.
et niinku tollaset läpsijät, ne tuskin tietäis mitä ne tekis tai miks, kun taas se ketä kantais silakan sänkyyn, todennäköisesti tietäis hyvinki tarkkaan mitä se olis tekemässä.
;)
sen hienovaraiset vihjailut. haluuks se tehä tunnustuksii.. ?
siis puhtaasti asiakeskusteluun joku tunnustus?
häh?
tällä oo mitää sellasta sydämellään mitä tää ei vois jakaa. siis ainaka sen kans kenestä tää tykkäis maailmankaikkeuden kokoisii ajatuksii.
tääl palstal jakamine olis taas sitte typerintä mitä tää vois kuvitella :) hähä
mutta kun mä en ole macchiavellianismin kannattaja...
siitä mitä haluaa. Joillakin meistä on joku sisäsyntyinen ja pakottava tarve kerjätä verta nenästä... Tiedä korjaantuisko asia, jos sais oikein kunnolla piiskaa vaikka.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000025857559
no tää pomppas luontevasti ton kohdan yli.
toistetaa nyt sit vielä et ei oo läpsimisii kohtaan fetissei, eikä piiskaamisiin tai silakoihin. jos joku sellasta erehty luuleen.
Tällä oli jo ihan selkee kuva mielessä...
Silakka toisessa ja ruoska toisessa kädessä, lanne vimmatusti vatkaten *läps läps*
:DD Joo, pitäis varmaan aloittaa se siivous...
siirtää angstinsa johonki juttuun tai olla piilossa jonki jutun takana.
ei sellasta olis, jos se ei olis tarpeellista. outooha se olis.
hanille, jos se näit selailee, nää ei sit ollu mitää "outo tulee"- keskusteluun liittyvii juttuja ;) hähä
se siivoo sit ihan ekana ton mielikuvansa vege :)
sunnuntait sulle ja palstalaisille.
venailee...
Speden elokuvien vitsit kuuluvat erään kansanosan aukottomaan sivistykseen...varmaan myös tässä keskustelussa tarkoitettu 'opettelu'.
Kai...
Niin monessa asiassa se on tullut todettua, että vaikka mulla ois teoriapuoli täysin hallinnassa niin kun sitä pitäisi soveltaa käytäntöön niin homma kusee ihan täysin.
Esimerkkinä vaikka aikoinaan lukiossa atk-koe, Teoriapuoli oli ihan selvä ja se osuus kokeesta meni täysin oikein. Kun piti tehdä koneella tehtäviä, niin kaikki "unohtui" siinä samassa päästä. Tuli sellainen olo, niinkuin istuisi ensimmäistä kertaa koneen edessä, eikä yhtään tietäisi miten sitä konetta kuuluua käyttää vaikka juuri olin kirjallisessa muodossa kirjoittanut paperille kaikki samat asiat oikein.
Ja sama juttu autokoulun kanssa.
Ja niin monen muun asian kanssa.
Tiedän tasan tarkkaan, miten joku asia kuuluu tehdä ja osaan vaikka sanasta sanaan ja pienimpiä yksityiskohtia myöden opettaa jonkun asian muille, mutta kun minun pitäisi se itse käytännössä tehdä, niin siitä ei tule yhtään mitään.
hätäile. Maailma tarvitsee myös kovapalkkaisia konsultteja :)
käytännön tekemistä niin paljon, että alisuoriudut.
Tuo on varmaan ihan totta. Voihan se osittain johtua jännittämisestäkin.
Kyllä. On ihmisiä jotka osaavat määrättyjä asioita teorian kautta kun taas jotkut toteuttavat ne käytännössä.
Työelämästä jaottelu löytyy paljon helpommin. Toiset osaavat hommat teoriassa eikä heidän käytännössä sitä kannata lähteä edes yrittämään. Itseasiassa työelämässä löytyy yksi jaottelu vielä lisää. On myös ihmisiä jotka osaavat teorian sekä myös käytännön.
Työnjohtopuolella melkein aina löytyy pelkästään tuo teoria kun muut hoitavat tuon käytännön.
sanoa, että oma kokemukseni työelämästä ei aivan tue käsitystäsi. Ihmiset on enempi ajautuneet tehtäviin eikä se korreloi välttämättä minkään sisäisen minän kanssa. Työnjohtokin on aika usein aloittanut hommansa käsillä tehden ja vasta myöhemmin siirtynyt johtotehtäviin. Päinvastaisiakin esimerkkejä on, mutta mitään sääntöä en kirjoittaisi.
Tietysti alasta ja työtehtävistä missä työskentelee.
Minun alallani tälläinen jaottelu löytyy kohtuullisen selvästi. Työnjohtopuoli yleisimmin on tuota juuri koulunpenkiltä tulleita teoreetikkoja joilla ei käytännön asioista oli hirveemmin tietoa. Tänäpäivänä alallani vallitsee tyylisuunta jossa tekijän mahdollisuus teoriaan on minimoitu, osittain ajanpuutteen vuoksikin. Vähänen aika pakottaa siihen et työt tehdään työnjohdon asettelemilla edellytyksillä jotka juontuvat puhtaasti teoreettiseen ratkaisuun.
Olet kuitenkin oikeassa et mitään selvää sääntöä tässä suhteessa ei voida kuitenkaan asettaa.
Onko se sit elämässä muutenkin niin et teorianihmiset ajattelevat ensikis ja tekevät sitten mut käytännönihmiset tekevät ja sit vasta ajattelevat.
Uskon ko. jakoon. Tosin ei se mitään mustavalkoista ole, vaan enemmän piste janalla ääripäiden välissä. Perustuu havaintoon ja intuitioon, ei tieteellisesti pätevään metodiin. Toiset osaa ja toiset ei. Mä en ole koskaan ollut vahva teorioissa, vaan enemmän käytännön tekijä. Se on sitten eri juttu miten hyvin ne käytännön hommat sujuu. :) Siitä tulikin mieleen, että kaikki ei välttämättä tiedä mitä ovat, vaan olettavat jotain koulutuksen, perhetaustan yms. perusteella.
Lonkalta heitääisin kuuluvani tonne teoriaihmisiin. Kiinnostaa enemmän se tietopuoli asioissa, ja käytännön hommat duunataan sit erikseen sen verran ja silleen kun osataan. Jos ei osata niin opetellaan. Teoria ja käytäntö käsikädessä.
Tässä sanonnassa tulee mieleen että arvotetaan erilaisia osaajia. Tuolla vastauksissa tuli sitten myös kommentti, että jokainen pystyy jos vain haluaa.
Onko vaikea myöntää, että jotkut vaan osaa, osaa ja osaa? He myös osaavat selittää asiat ja osaavat miettiä miten opettaa asiat muille. On monenlaisia taitoja, joita kerta kaikkiaan ei joku hallitse. Esimerkkinä johtaminen(missä tahansa yrityksessä tai porukassa): Pitää osata SEKÄ teoria ETTÄ käytäntö ja paljon muuta.
Ihmiset ovat hyvin erilaisia. En kuitenkaan usko sellaiseen tasa-arvoon, että jos jokaiselle vain tarjotaan mahdollisuus oppia jotain, niin JOKAISELLA muka on mahdollisuus oppia ja osata. E-hei! Pitää olla sisäistä ymmärrystä, sen lisäksi jonkinlainen motivaatio asiaan. Ratkaisevinta mielestäni on kuitenkin yksilön älli.
Teoriaosaaja VOI olla myös käytännön huippuosaaja. Käytännön ja kädentaitojen huippuosaaja VOI olla huippu teoriaosaaja.
Harmillista on se, että kaiken maailman tumput sitten kälättävät kuka muka on kuka...kun eivät kestä myöntää oman osaamisensa puutteita. Vielä aikuisenakin pitää olla ohjaaja tai joku mallina, että osaa toimia. Tällaisia pöhöttyneitä egoja liikkuu täysin vapaana ympääriinsä aukomassa päätään kaikille. Helpointa on arvottaa/alentaa nuoria, alansa untuvikkoja, muuten vaan aloittelijoita tai jollain tavalla heikommilla olevia. Tai esim. minun kaltaisiani: Ihmisiä, jotka keksivät jotakin uutta, mitä EI OLE ENNEN TEHTY.
se keksii sellasta mitä ei oo kukaan ennen tehny? onks se hakenu patenttei niille vai onks se taiteilija- tyyppine?
ei tarvii eritellä välttämättä, tollane bauttiarallaa näppituntuma riittäis.
nimim. kaikenmaailmantumppu
ei missään vaiheessa ollut kyse. Se, että jokin muukin pystyy tekemään saman kuin minäkin ei laske minun arvostustani tai edes työni arvostusta. Pystyminen on eri asia kuin sen saaminen ilmaiseksi. Mutta en laske itseäni tai ketään muutakaan niin ihmeelliseksi etteikö samaan pystyisi varsin moni muukin. Mutta sekään ei tarkoita, että tuntisin alemmuudentunnetta omasta osaamisestani tai ettenkö olisi omista saavutuksistani ylpeä. Tekstissä minut voi korvata jollakin muulla pronominilla. Näin siis minä luulen asioiden olevan.
En myöskään kuvittele tietäväni kaikesta kaikkea tai ettei minussa olisi puutteita enemmän kuin riittävästi - mielipiteen voin esittää monestakin asiasta, mutta miksikään universaaliksi faktaksi en sitä väitäkään. Ihmiset kertovat mielipiteitään - vertailevat niitä - kehittyvät/oppivat tai sitten eivät.
Kukin rakentakoon oman itsetuntonsa tai arvoasteikkonsa miten haluaa. Mutta hihojen polttaminen ...
En minä teitä tarkoittanut tässä keskustelussa. Ylipäätään viittaan vaan asenteisiin, jotka vallitsevat. Katsokaahan näitä vinoiluja, joita tähän keskusteluun on tullut jatkoksi. Yleinen mielikuva on, että ollaan joko-tai.
Ei mahdu tavallisen tallaajan kaaliin, että ihmisiä on hyvin erilaisia. Joku osaa asioita sekä-että. Joku osaa kaikkia muita paljon paremminkin...ja sittenkin vielä on sekä teoriaosaaja että käytännön osaaja.
En minäkään puhu tässä itsestäni! Osaan ehkä jotain...
ja saanut. Vielä on hakemattomia, muttei jaksa hakea.
On taiteilija-tyyppine...
Näille monipuolisesti lahjakkaille ihmisille toivoisin vielä lisäkyvyn olla välittämättä siitä, mitä muut ihmiset ovat mieltä, puhuvat, sanovat, tekevät. Rohkeasti vaan sitä omaa polkua aukoen, esimerkkinä muillekin. Pitäisi olla kai sitä itsetuntoa.
Mitäs muuten voisi sanoa ihmiselle, jonka tietää ja näkee olevan jollain alalla todella lahjakas, mutta joka ei juurikaan usko omiin kykyihinsä. "Eihän tämä mitään..." Ehkä se usko pitää kuitenkin sieltä omasta itsestä löytyä, ennen kuin oikeasti uskaltaa...
mie yritin sanoa. Että en usko mihinkään joko- tai ajatteluun tuossakaan asiassa.
Tuon osaamisen suhteen olen ehkä hivenen optimistisempi tai jotakin. Uskon ihmisten kykenevän aika moneen asiaan jos haluja riittää. Huipulle pääseminen tosin vaatii jo lahjakkuuttakin (riippuen tosin huipusta).
välittämättä ei ehkä kannata kuitenkaan kulkea. Ajoittain on hyvä pysähtyä ja kuulostella mitä ympärillä tapahtuu - "Mitä te siellä rannalla huudatte. Tää jäähän kestää vaikka ele...". Oma polku ei mielestäni estä kuuntelemasta muiden mielipiteitä/ajatuksia yms. Tai no tosi oma polku ehkä vaatii kaiken sulkemisen ulkopuolelle.
tässä(kin) asiassa. Jättää vaan kuuntelematta niitä vähättelijöitä ja pilkkaajia ja kateellisia panettelijoita ja ottaa onkeensa hyvät neuvot.
Päivän mietelause.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään.
pahasti siltä, että aseista ei ole enää kuin muisto jäljellä, kun pääseemme oikeasti väittelemään.
Onpas paha kysymys.
Kelpaako taas vakio - riippuu tilanteesta.
Totuus: Kuolet 3 viikon kuluttua
Valhe: Sinulla on vielä monia vuosia edessäsi.
Valitsen valheen - ainakin luulen niin.
Totuus: Lapsesi hautoo päivittäin itsemurhaa, mutta peittää sen sinulta.
Valhe: En ole ikinä tavannut onnellisempaa ihmistä kuin tyttäresi.
Valitsen totuuden.
Onko tässä jokin kaava. Valehtele minusta, mutta kerro totuus läheisistäni.
Ehdottoman tärkeää on, että lapsesta pitäen SAA kasvaa mahdollisimman suuri sisäinen voima ja usko omiin mahdollisuuksiin. Eteenpäin saa pyrkiä ja yrittää parhaansa.
Tarkoitinkin sitä karavaania haukkuvaa koiralaumaa, joka erilaisista syistä, lähinnä kateudesta/mustasukkaisuudesta/vallanhalusta/omasta jämähtämisestä ja säälittävyydestä jne., johtuen vouhottaa ympäriinsä. Tuommoiset ihmiset EIVÄT HALUA, että kukaan muukaan on yhtään mitään...koska se tuntuu koirasta niin kipeälle.
kait jotenkin onnistunut välttämään nuo mainitsemasi koirat tai sitten ovat jääneet huomaamatta. On tietenkin sekin mahdolisuus, että siitä karavaanissa jossa minä ja kamelini tallustaa, eivät edes koirat ole kiinnostuneet.
Tuosta lapsuusjutusta olen ainakin osittain samaa mieltä. Kotioloilla on melkoinen vaikutus lasten tulevaisuuteen - tosin myös tuossa ajattelussa on riskinsä. Löytyy jälleen yksi syyllinen lisää millä oman tilansa voi puolustella.
oikeasti joku pystyisi sanomaan, montako elinpäivää on jäljellä, niin ihan tyytyväisenä viettäisit osankaan 20 viimeisestä päivästäsi fysiikan kirjojen parissa?
Itse kyllä arvostan sellaista totuudellisuutta aika lailla enemmän kuin hyviäkään valheita. Asiat haluan nähdä sellaisina kuin ne on. Tosin niitä elinpäivieni määrää en haluaisi tietää. Olen luonut itselleni sellaisen kuvitelman, että olen valmis kuolemaan joka päivä. Vaikka nyt. On mulla silti paljon hienoja suunnitelmia tulevaisuuden varalle, mutta jos viikatemies nyt saapuisi, niin ei ole mitään sellaista, mitä hirvittävästi katuisin tai mitä olisi pakko vielä tehdä tai sanoa. Tai pitäiskö nyt ihan varulta sanoa, että olet hyvä tyyppi, niin sitten voinkin lähteä rauhassa....
matematiikka onkin lapsuudenrakkaus (fysiikan tapasin vasta myöhemmin) niin kyllä noina viimeisinä päivinä taitais jäädä kirjat hyllyyn. Mä varmaan pakkaisin läheiset samaan koneeseen ja lentäisin vuorille. "Lähtöpäivänä" kopterilla huipulle ja viimeiset puuterit - perään hyvää konjakkia/viiniä, musiikiksi Pachelbel Canon (kaanoni?) tai Beethoven 9., hyvää keskustelua ja ruokaa.
Mut yleisesti totuus on mukavampi vaihtoehto vaikka ehkä kirpaiseekin. Kovemmmin se kuitenkin sattuu jos tuon totuuden kuulee vasta vuosien päästä.
Onko valhe paikallaan jos yritetään estää joukkohysteria? Voiko valhetta puolustella?
kun käytännössä ei tapahdu mitään.
Juu selittelyä on kaikenlaista: Minäkään en osaa ottaa vastuuta tekemisistäni...siitä syystä olenkin mielelläni vain teoriaihminen.
helpompi puhua asioista teoriatasolla kuin noudattaa niitä käytännössä. Esim. voisin varmaan itsekin kirjoittaa novellin siitä miten ja kuinka parisuhteessa tulee toimia. Sitten tulee reaaliteetti - omat tunteet - ja kaikki hyvät teoriat (tai ainakin osan) voi paiskata romukoppaan.
Mutta on tuossa teorisoinnissa hyvätkin puolensa. Ainakin yrittää löytää sen miten käytännössä tulisi toimia.
Ja vastuusta: onneksi on luotu joku muu.
sen miten käytännössä tulisi toimia...
No minulla tämä teoria toimii siten, että huomaan käytännössä jotain mikä vaatii korjaamista/muutosta/parannusta. Sitten ollaan teoriatasolla ja mietitään. Kun on löytynyt jotain vaihtoehtoja, ne viedään käytännön tasolle.
Sekä teoriassa että käytännössä on syytä olla tarkkana kaikissa puutteissa, että ne havaitaan.
Tämmösessä havainnoinnissa olen hyvä...ja uusien ratkaisujen kehittelemisessä. Tämä onkin sitten jo luovuutta.
olit toivonut, ettei sulle kerrota elämäsi olevan jo lähellä loppua. Ihan vaan varmuuden vuoksi voisit sitten viettää tuota "viimeistä päivää" vähintäänkin kerran vuodessa, suosittelen lämpimästi.
Mulle karuinta on ollut tajuta, miten sitä onkaan valehdellut itselleen. Ei voi edes syyttää ketään toista.
Ainahan valheita voi puolustella. Jonkun Tsernobylin aikaan meille lie syötetty kaikentasoista tietoa tapahtumista ja niiden vaikutuksista. Esimerkiksi. Joissain kriisitapauksissa voisi olla jopa ihan järkevää, luulisin. Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että luottamus henkilöä tai instanssia kohden heikkenee, jos se jää kiinni suoranaisesta valheesta. Jonkinlainen epäily jää aina jäljelle, vaikka niitä sitten kuinka selittelisi.
Onnistuin lukemaan viestisi jotenkin kieroon. Siis lähdin siitä, että joku onneton olis kuitenkin sen mulle kertonut vaikka muuta toivoinkin.
Kyllä mä noita viimeisiä päiviä yritän sopivasti elämääni ujuttaa. Minusta enemmän katuu sitä minkä on jättänyt tekemättä kuin sitä minkä on tehnyt.
Itsepetos kuuluu elämään - siitähän taisimme jo aiemmin keskustella. Mutta eikö ole kuitenkin parempi edes jossain vaiheessa huomata valhe - tosin kuolinvuoteella taitaa olla aika laiha lohtu.
Minusta noiden joukkovalheiden ongelmana on, että mikä on se taho joka sen päätöksen muiden puolesta tekee. "Kuule, kun sulla on selkeesti tota taipuvuutta tonne hysterian suuntaan, niin päätimme jättää asian kertomatta". Tosin kyllä mä ymmärrän jollain lailla tuon valheen logiikan. Esim. jo nykyisin ihmisten pelot moniin asioihin ovat lisääntyneet vaikka tapahtumien todennäköisyys ei ole kasvanut. Syynä lienee vain suurempi tietoisuus.
lukea myös kaikki ne telepaattiset jutut tai vähintäänkin mun tarkoitukset rivien välistä.
Taisin tuosta itsepetoksesta silloin väittää, että se ei ole mikään toivottava juttu. Opettavaista kylläkin. Itseensä tutustuminen on aika jännää. Se kun on kuitenkin se ihminen, jonka kanssa olisi tultava toimeen niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Pitäisi löytyä luottamusta ja rehellisyyttä, edes itsensä suhteen.
No jaa, minusta ei ole välttämättä valehtelua se, että jättää jotain kertomatta. Siis tapauksissa, joissa se ei sille toiselle ole mikään merkittävä asia, mutta kertominen aiheuttaisi vaikka paniikkia. Ihmiset kun todellakin kammoaa mitä ihmeellisimpiä asioita. Ja sellaiset yleistyvät pelot voi hyvin pistää median piikkiin.
Joku naapuri on leiponut pullaa ihan selvästi... Kai tässä pitää jotain vaputusta itsekin laitella. Mukavaa vappua sullekin rakastettusi parissa!
omien ajatusten sekoittaa nuo piilotetut viestit.
On se tietenkin paha mennä muilta vaatimaan rehellisyyttä jos jatkuvasti kusettaa itseään.
Kiitoksia vaan ja hyvää vappua sinnekin (rakastettukin lähettäisi toivotuksia, mutta tämä käyttöliittymä ei mahdollista matemaattisten symbolien välitystä)
kunhan katsot, että tämä oli laitimmainen kerta, kun menet jotain omia ajatuksia tuottamaan, Tiikeri. ;)
Joku on Nalle Puhinsa katsonut. Nyt seuraava pykälä. Mikä on etunimeni ?
tosi reipas.... ?
Sitä ei enää löydy Nalle Puh:sta.
vaikka löysin älykkyydelleni sopivan tietokannankin
http://www.info.uta.fi/kurssit/a9/nallepuh/
Kyllä mulle ihan hyvin Tikru käy...
...kannattais joskus ehkä ajatellakin, mitä toinen sanoo....
anna - lisää vinkkejä.
Olen aina kuvitellut olevani aamuvirkku, mutta näköjään panit paremmaksi.
Mikäs on päivän mietelause?
edes tarvinnut lukea rivien välistä - tekipäs hyvää.
jne...
Mua aikanaan riemastutti tällainen ajatelma, tais olla Sokrates tämän takana:
"Mene kaikin mokomin naimisiin. Jos saat hyvän vaimon, sinusta tulee hyvin onnellinen. Jos taas
saat ilkeän vaimon, niin sinusta tulee filosofi - eikä sekään ole hullumpaa."
Pätee varmaan miehiinkin. Ja ketään sen kummemmin syyttelemättä minusta tuli aika hyvä filosofi, vaikka itse sanonkin. Silti koitan sitä onnellisuutta löytää. Ehkä turhaan. Mutta siinäkin touhussa saattaa vaikka sivutöinä syntyä ajatuksia, eikä sekään ole hullumpaa...
toisessa lelutiikerijutussa?
varmaan naisiinkin olisi ollut hivenen loogisempi.
Ai et sä niin pessimistinen olekaan. Olen samaa mieltä - kokemukset kasvattavat ihmistä, jos osaa päästä niistä yli. Monia asioita osaa arvostaa paremmin, jos on tutustunut siihen toiseen vaihtoehtoon. Tosin jatkuva ääripäiden hakukaan ei välttämättä ole pidemmän päälle hyväksi - siihen voi jopa jäädä koukkuun.
Olen jotenkin huomannut, että enemmän yhteisiä ajatuksia on ihmisten kanssa, jotka ovat elämässään kokeneet kaikenlaista. Erityisesti jos tietää myös itse tehneensä typeryyksiä ja virheitä, mutta pystyy silti antamaan itselleenkin anteeksi. Jotenkin se suvaitsevaisuus tuntuu kasvavan omien erheiden kautta.
Ja tuosta onnellisuudesta - sä ryhdyit muuten taas kyynikoksi. Onnellinen varmaan voi olla myös ilman tuota puolisoa, mutta mä uskon ainakin omalla kohdallani silti jotain puuttuvan. Kai se jakamisen tarve on kuitenkin niin suuri - eikä sitä kokonaan voi korvata ystävät tai sukulaiset.
Ja maissilla on asian kanssa tekemistä.
olla antamatta lisävihjeitä!
Tuo Kellogs-tikru kyllä kävi päässäni jo tuossa aiemmin, usko tai älä...
Itse asiassa tuossa aamun lehteä selatessa ja sarjakuvia lukiessa tuli silmieni eteen yks toinen lelutiikeri, jota jossain myös Elvikseksi kutsutaan. Mä olin jo sitten ihan 99% varma, että nimesi on siis Elvis.... Mut onneksi siis jätin tuon pienen epävarmuustekijän, etten nyt taas ihan naurettavaksi itseäni tee. Tai mitäs tuosta, kun olen näin nimetön ja tunnistamaton.
annoin. Just Elviksenä en haluaisi sinun silmissäsi esiintyä - oli sitten kyseessä nimestä tai muusta. Mutta olisi tuo ollut myös vanhemmiltani aika tyly teko - vaikkei nimi henkilöä pahentaisikaan. En aivan ymmärrä ihmisiä, jotka antavat Suomessa lapselleen nimeksi esim. Ridge Lahtinen tai Deco Järvinen.
oman logiikkani mukaan tuohon vaimon tilalle siis voisi laittaa miehen eli pätisi siis (avio/avo)miehiinkin ihan yhtä lailla tuo ajatelma.
Mä olen kyllä tänäpäivänä onnellinen. Se on mukava tunne. Se oli vaan sen ajatelman "kumppanionnellisuus", joka tulee kohdalleni vasta joskus myöhemmin. En mä oikeesti mikään kyynikko ole. Joskus kirjoittelin omaa "treffi-ilmoitusta" kun mietin ihan oikeasti, mitä voisin kumppanilta toivoa. Kirjoitin mm. näin:
"En minä sinua etsi epätoivoisesti, enkä oikeastaan sinua tarvitsekaan. Silti toivon sinut kohtaavani. Jakaisin vain kanssasi elämän kauniita asioita, saisit rakkauteni ja tukisin ja kannustaisin sinua sinulle tärkeissä asioissa.
Näyttäisimme toisillemme polkuja, joille ei ehkä muuten eksyttäisikään.
Löytäisin ihmisen.
Löytäisin sinut."
Tässä on jo aikamoinen romanttinen optimisti päästetty valloilleen. Mutta se on vielä sitä teoriamaailmaa. Minusta on mukava lukea juttuja, joissa kerrotaan ihan eläkeikäisten ihmisten löytäneen toisensa ja rakastuneen oikeasti. Siihen mäkin tähtään. En siis pidä kiirettä näissä hommissa...
logiikka noinkin. Liikuin ajatustasolla ja sinä sanatasolla.
Onnellisuus on kiva asia - itseasiassa jopa toisen onnellisuuden kuuleminen tai tietäminen tuntuu mukavalta. Tuosta kyynisyydestä en enää kirjoita enempää - taisin jo aiemmin yhden saarnan asiasta pitää.
Ai sä tähtäät tuohon toisen löytämiseen eläkeiällä. No mä palaan asiaan n. 30 v kuluttua.
Onhan tuo aika idealistisesti kirjoiteltu, mutta en voi kauhiasti kritisoida sillä taidan sortua ko. asioissa samaan - tosin taidan kyllä olla aika idealisti muutenkin. Hätäilystä olen samaa mieltä. Taas näitä historian opetuksia - kun kerran menee riittävästi metsään ilman järjen hiventäkään, niin ainakin jotain pitäisi oppia (teoriassa). Mutta toisaalta liian järjelliseksikään ei pidä ruveta.
Mut nyt lähden nauttimaan luonnon hiljaisuudesta. Eli aurinkoista päivää (ainakin täällä paistaa).
kiikarissa...
Eipä juuri nyt paista, mutta eipä sada luntakaan. Vaikka ei ne lumisateetkaan mua haittaa.
Aurinkoo elämääsi muutenkin toivottelen.
on paree katse kääntääkin eläkeläisten suuntaan. Tosin tarjonta ikäluokassasi taitaa olla aika vähäistä. Nim. lettipäiset tytöt varokoot.
on ihan jännä. Kun oikeesti aloin ajatella, että jos 30 vuoden kuluttua löytäisi jonkun, niin hyvällä tuurilla voisi sitten vielä olla vaikka 20-30 vuotta onnellista yhteiselämää. Tai sitten satavuotiaana vois helposti katella vaikka 20 vuotta nuorempia. Tällä positiivisuuden asteella taitais kärähtää jo doping-testissä, mutta se olisi oikeusmurha.
Sä vähän sivusit tuota järki vs. tunteet -tilannetta ja mä olen todellakin miettinyt sitä. Kyllä minulta sitä järkeäkin löytyy, mutta sen yhdistäminen tunneasioihin on jotenkin vaikeaa. Mutta ehkä tässäkin voi kehittyä, toiveikas olen.
Mutta tuon yhden aiemman lauseesi vois tulkita niin, että meillä olis treffintapaiset 30 vuoden kuluttua... voi kauheeta, mä en vielä edes tiedä mitä laittais päälle! Kyllä nyt tais yöunet mennä tällaisessa stressitilassa....
82,2-30-20=32,2
82,2-30-30=22,2
Eikun sehän pitää laskea miehen mukaan.
75,3-30-20=25,3
75,3-30-30=15,3
Mä sain haarukaksi 15,3-25,3. Paljonkos noihin sitten pitää lisätä sitä sun mainitsemaa hyvää tuuria - pannaan 10 vuotta.
vastaus: 25,3-35,3 vuotta
Eräs kolleega aikoinaan sanoi, että miehelle oikean ikäinen kumppani on (oma ikä)/2 5. Mun pitäisi siis pyöreesti olla 40-60 v, jotta luvut täsmäisi. Ei tästä ainakaan näin mitään tule. Mites toi horoskooppi?
En tiedä onnistuuko järjen ja tunteen yhdistäminen, mutta olisi se kiva jos ensin järki toteaisi, että tää on hyvä, sitten tunne tulisi ja panis järjeltä sähköt pois. Ettei siis ensin lähtis sähköt ja järki manailis ilman virtaa, että pieleen menee, mutta oma on vikas.
30 vuoden yöunet menetetty. Se taitaa olla terveydelle aika vaarallinen tilanne. Pitäiskö ihan vaan sun terveyden takia perua noi tai siirtää?
mun mahdollisuuteni päästä ennätysten kirjaan: nainen jännitti ensitreffejä 30 vuotta! Saattaisi vaikka vielä Seiska kustantaa kaffet ja teet, niin tulis vähän säästöökin.
Laskelmasi olivat aika erikoisia noin äkkiseltään, mutta kyllä kärryillä pysyin, mutta ei niissä silti tainnut järkeä olla... Täällä mun maailmassa kyllä eletään 100-vuotiaiksi. Tai ainakin 90-vuotiaiksi. Ja miehille annetaan myös sen verran virikkeitä, että ne elää melkein yhtä vanhoiksi.
Eikös tuo sun kollegan kaava johda siihen, että sitä vaimoketta pitää vaihtaa vähän väliä? Vaan niin kai se voi ollakin, teidän alalla. Vai onko se niin, ettei kukaan nainen paria vuotta kauempaa kuitenkaan kestä teikäläisiä niin voi taas kaavasta laskee, että minkäsikäinen seuraavana olisi vuorossa. Helpottaahan se valintaa suuresti.
sitten 30 v päähän. Tämä sopimus täytyy varmaan tulostaa sillä luulen, että ko. kirjaan pääseminen vaatii todisteita.
Taas sä menit pilaamaan mun romanttiset unelmat. Justiinsa ehdin kuvitella meitä istumassa kahveella, kun se seiskan toimittaja tunkee mikrofoniaan väliimme. Yritä nyt siinä katsella silmiin, kun tuo vempele heiluu edessä.
Miten niin ei ollut järkeä? Mä epäilinkin, että sulla on tollaiset utopistiset elinikäennusteet. Jäin noita virikkeitä miettimään - tota teillä harrastetaan paljon ristisanoja vai mitä tarkoitit?
Niin tuo oli oikeastaan ex-kollega jonka ala ei ole siis fysiikka. Me tulevat fyysikot taas ollaan aivan eri kastia - siis sellasia yhden "asian" kanssa painiskelijoita ja pitkäjännitteisiä.
sitten ne unettomat yötkin... Vai riittäisköhän jo pelkkä tuokin, että treffit sovitaan 30 vuoden päähän, eihän sekään oikeen viisaalta kuulosta...
Jos mä nyt sitten nukunkin taas niin kuin aina ennenkin, rauhallisesti tuhisten peiton alla, niin täytynee tuota strategiaa vielä hioa.
Virikkeitähän voipi olla kaikenlaisia. Ristisanat ihan hyvä ajatus, sinussahan voisi olla ainesta vaikka mihin, kun jo itsekin keksit tuollaista.
Mutta meistähän tulee julkkiksia, niin parempi vaan yrittää totutella kaikenmaailman paparazzeihin ja utelijoihin.
nuo laskelmani uudestaan. Ei niissä tosiaan mitään järkeä ollut. No sattuuhan sitä.
Vai rauhallisesti tuhisten - kuiteskin kuorsaat, mutta et vain kehtaa sanoa. Mutta luulen, että kannattaa nukkua kunnolla - pirteämpänä ne treffitkin sujuu paremmin. Tai no joku voi tykätä nuokkuvasta kahviseurastakin.
Julkkikseksi olen aina halunnutkin. Mitä enemmän esiinnyn lehtien palstoilla sitä onnellisemmaksi tulen - erityisesti esiintyminen Seiskassa tai Ohossa olisi unelmieni täyttymys.
Ja sitten taas suunnanvaihto. Äsken tuli Teemalta dokkari "Tykit. taudit ja teräs" osa 1/3. Näytti ihan hyvin tehdyltä. Olen lukenut ko. kirjan. Siinä on aika mielenkiintoisesti perusteltu miksi esim. Australia jäi kivikaudelle ja eura-aasia eteni kehityksessä. Tunnetko teoksen?
kun antautuu niiden matemaattisten tunteiden valtaan... Mitään traagista ja peruuttamatonta ei onneksi päässyt tapahtumaan - tällä kertaa.
Tai olisko hyvä sellainen: Nainen nukkui 30 vuoden kauneusunet ennen treffejä, mies pyörtyi ihastuksesta, varmaan... Joo, alan tarvita jo vähitellen unta aivan ilmeisesti.
Tykit, taudit ja teräs on tuntematon, en ole lukenut, mutta vaikuttaisi kovin mielenkiintoiselta pikaisen googlauksen perusteella. Digikanavat ei vielä taloudessani näy... Tässä yhtenä päivänä olisi ollut Teemalla säiden ennustamisesta luonnonilmiöistä. Meinasin jo lähtee kaverille katsomaan, mutta sitten tuli sellainen lumimyrsky, että piti jäädä kotiin. Olihan niitä säitä siinäkin.
Olen ilmeisen huono valehtelija, mutta pitää nyt alkaa "tuhista"...
palaillaan
/T
pitää matematiikan sivummalla - mutta joskus se vain tunkee väkisin esiin.
Minulla on tuo kirja Lontoon murteella. Tykkään tuon kaverin arvostuksesta muita kulttuureja kohtaan ja tavasta kirjoittaa. Suosittelen lämpimästi. Jos et 30 v kuluessa ehdi lukea niin tuon sen mukanani niin saat lainaksi. Jos nuo Seiskan kaverit ei sitten ala vastustelemaan - en tiedä sotiiko sponssisopimuksia vastaan. Kait sen silti voi tiskin (=kahvipöydän) alta antaa.
ymmärrä lukemaansa, varsinkin kun se on ulkomaankielellä. Mut mä olin kyllä vähän ajatellut, että sinusta otettaisiin sellaisia "rohkeita kuvia", joissa vois kyllä se kirja olla mukana. Ihan vaan kun budjettia tässä ajattelen, niin sellaisilla saisi vähän enemmän tuonne tulopuolelle. (Siis kai me tässä nyt ihan vaan mammonan ja maineen peräsä ollaan?)
Kirjoissa monesti käännöksen tasokin on aika merkittävä. Varsinkin joltain erikoisemmalta alalta oleva kirja voi olla täynnä käännösvirheitä. Enhän minä sellaisia huomaa, mutta noissa kirja-arvosteluissa vaan monesti asiasta mainitaan. Ehkä pitäisi alkaa tässä enkkuakin sitten kertailemaan, niin voisin sitten olla ainakin lukevinani sitä opusta... Näyttihän tuo kyllä kirjastossakin olevan, että enköhän mä saa sen käsiini lähiaikoina. Siellä näytti olevan kaverin kirjoittamia kirjoja pari muutakin ihan mielenkiintoisen oloista.
Lukemaan ehtii kyllä ihan harmillisen vähän. Ja joskus jää miettimään, millä perusteella nekin kirjat oikein valitsee. Usein ne on just jonkun kaverin suosittelemia tai sitten jostain lehdestä luettu jokin arvostelu tai ihan sattumalta vain osuu eteen jokin opus. Sitten on pitkä lista kirjoja, jotka pitäisi joskus lukea... Mutta tämä Diamond kiilasi aika lailla sinne kärkipäähän, että eiköhän se tässä 30 vuoden aikana tule lukaistua.
Täytyy kyllä sanoa, että lautailu tai kalliokiipeily on aika haastavaa kirja kädessä. Ja Stokkan hulluilla päivilläkin epäilen kirjan putoavan äkkiä käsistä. Mutta kait sen kirjan vois kiinnittää vaan tamineisiin niin ei tarvitse käsin pitää ...
Lukevinaan - juu mä kans sovellan tota. Olen MAD:n ohjeiden mukaan hankkinut nipun venäläisten klssikkoromaanien kansia. Väliin laittelen mielialan mukaan viikon Ohon, TM:n tai Alibin. Miksei noita lehtiä voi tehdä kirjakoossa.
Viime aikoina lukemiseni on sattuneesta syystä aika painottunut fysiikan suuntaan. Kesäisin tosin yritän lukea kaikkea muuta. Välistä valitsen kirjoja satunnaisesti ja kokeilen mihin asti jaksan lukea. En ole Jared:lta muuta lukenut, mutta on ollut tarkoitus - jospa kesällä. Ai niin - kaverin suosituksesta minäkin tuon ko. kirjan luin.
onkin rohkeet kuvauspaikat mietittynä. Aika huimapäinen olet. Mutta voidaan me se kirja vaikka lisätä sitten kuvamanipulaationa (onnistuu)valmiisiin otoksiin, siis jos kustantajalta saadaan hyvä diili. Stockmannilla en ole ikinä käynyt, enkä ehkä käykään. En ainakaan hulluilla päivillä. Tai ihan kuolemanuhalla voisin harkita. Ehkä.
Kävin sitten kirjastosta hakemassa pari Jaredin kirjaa. Kyllä mä tästä mainitsemastasi kirjasta muuten olinkin jonkin jutun lukenut, muistin tuon kannen (suomenkielinen versio).
Mä pitäydyn fysiikan osalta tässä populäärikirjallisuudessa: Hawkingsit ja Valtaojat luettuna. Suhteellisuusteoriaa runoilijoille ei oikein jaksanut sitten kuitenkaan kiinnostaa, selailin kyllä sieltä täältä. Mutta Maailmanviiva oli ihan kiinnostava teos kaikenkaikkiaan. Voin kyllä myöntää, että suhteellisuusteoriaa en osaa selittää...
Mutta voisit kyllä hyviä kirjavinkkejä laitella joskus, jos siltä tuntuu. Niin ja niistä treffeistä voisit muistuttaa sitten aikanaan, sillä saatan unohtaa tärkeätkin asiat.
[email protected]
Vai olisiko sittenkin parempaa lööppiainesta: 130-vuotias mummeli teki oharit deitilleen....
Karkea perustelu:
Teoriaihmisen on vaikea sisäistää asioita jos ne näytetään vain käytännössä ilman selityksiä. Käytännön ihmisen on vaikea sisäistää asioita jos ne selitetään teoriapainotteisesti ilman käytäntöä.
Teoriassa olen käytännöllinen, käytännössä teoreettinen.
ttuplai tai kuitti homo taas vauhdissa.
edes kirjoittanut ttuplai tai kkuittii etc. Mutta kiitoksia kuitenkin - olisin voinut elää tätä heteroharhaa pidempääkin jos et olisi oikeille raiteille ohjannut.
oppii aina itsestään uusia piirteitä :D
Mä olen oppinut paljon mm. hampaistani...
tykkään psykoanalyyseistä. Henk. koht. suosikkini on narsistinen luonnehäiriö. En tosin vielä itse ole ko. diagnoosia täällä saanut, mutta näyttää olevan muodissa.
Ja sitten noista sun hampaista ...
/Homppeli
jossain mittakaavassa. tarvitaan molempia,
tekijöitä ja ajattelijoita
on sekä teoreetikkoa ja käytännönihmistä.
Teoreetikko ehkä pähkäilee enemmän kuinka asioita hoidetaan teoriassa ja käytännön ihminen kokeilee käytännössä kuinka asiat tehdään.
Esimerkkinä, mikäli vaikka tehtäisiin suunnitelma, kuinka tehdään optimaalisen hyvä business-strategia teoreetikko ehkä lukisi erilaisia teorioita, joita sitten soveltaisi käytäntöön ja käytännönihminen testaisi erilaisia vaihtoehtoja käytännöntilanteessa kuinka eri strategiat toimisivat. Järkevää voisi olla yhdistelmä molemmista?
Käytännössä ja teoriassa heidät tunnistaa siitä, että teoreetikolla kestää pari kuukautta ennen kuin hän soveltaa teoriaansa käytäntöön ja käytännönihmisellä pari kuukautta ennen kuin hän on luonut teorian käytännöntilanteiden avulla ;)
Minkä teen teen kunnolla. Eikä oo tähänasti jäänyt mikään homma tekemättä osaamattomuuden vuoksi:)